kehitysvammaisen hyväksikäyttö

transi

Kerhotäti käytti vammaista seksuaalisesti hyväkseen

Itäsuomalainen 43-vuotias nainen on tuomittu sakkoihin 32-vuotiaan kehitysvammaisen miehen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hyväksikäytöstä tuomittu nainen oli toiminut rikoksen tapahtuma-aikaan itäsuomalaisen kunnan työntekijänä kehitysvammaisten päiväkerhossa. Mies oli yksi vammaisista kerholaisista.

Tapahtumat alkoivat selvitä, kun miehen vanhemmat huomasivat poikansa kaulalla "fritsuja" eli imemisjälkiä. Jäljet olivat peräisin naisen ja miehen salaisista tapaamisista mm. paikkakunnan hautausmaalla.

Vanhemmat pyysivät kunnan viranomaisia siirtämään naisen muihin tehtäviin, koska huomasivat, ettei heidän aikuinen poikansa pystynyt kehitysvammansa vuoksi hillitsemään itseään.

Kunnan viranomaiset eivät suostuneet siirtoon ennen kuin poliisi käynnisti seksirikostutkinnan.

Mies on kehitystasoltaan esikouluikäisen lapsen tasolla.

Rikoksen jälkeen mies on ollut niin kykenemätön huolehtimaan itsestään, että viranomaiset ovat hakeneet hänet erittäin laajaan edunvalvontaan, vanhoin oikeustermein holhoukseen.

Käräjäoikeus tuomitsi vammaista miestä seksuaalisesti hyväksikäyttäneen naisen 400 euron sakkorangaistukseen sekä maksamaan miehelle 1 500 euroa henkisistä kärsimyksistä. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion voimassa.

hiton pienellä nainen pääsi

16

2541

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jack

      tässä se nyt nähtiin, jokainen hoitotäti on potentiaali raiskaaja. Puolustykyvyttömän kehitysvammaisen hyväksikäyttö on kuvottavaa. Miksi häkki ei heilahda, tästä pitäisi tulla ainakin 7 vuotta ehdotonta vankeutta. Taas Itä-Suomen Hovioikeus näytti oikeat kasvonsa.

      • k.p.

        ei tullut selville olivatko he sukupuoliyhteydessä, vai imikö hoitsu vaan fritusja.


      • eras
        k.p. kirjoitti:

        ei tullut selville olivatko he sukupuoliyhteydessä, vai imikö hoitsu vaan fritusja.

        koska vammainen ei sen jälkeen pystynyt itseään hillitsemään(eli tajunnut että pippelillä voi muutakin kuin pissiä)


      • Jack
        k.p. kirjoitti:

        ei tullut selville olivatko he sukupuoliyhteydessä, vai imikö hoitsu vaan fritusja.

        Pitääkö se todistaa? Eikös hän ole ilmi selvä raiskaaja joka tapauksessa. Mitä todisteita oikein kaivataan? Mitenkähän paljon näitä juttuja oikeasti onkaan olemassa. tuhansittain? Vain muutama tulee esille? Jokainen hoitotäti on potentiaali raiskaaja!


      • ei.vahinkoa

        Poika sai kerran eläissään naidakseen. Mitä pahaa siinä on?


    • AntiFeministiMies

      Yhtä oksettavaa on nostaa tarkoitushakuisesti yksi yksittäinen (sinällänsä ikävä) tapaus erilliseen avaukseen ja hehkuttaa sillä.

      Joka päivä tapahtuu monenlaista paskaa. Tällainen ratsastaminen ja pyrkimys leimata yhdellä tapauksella toista osapuolta on ensisijaisesti osoitus arvostelukyvyn puutteesta.

    • Sexual Abuse by Female Perp...

      Denov, M. S. (2004). The Long-Term Effects of Child Sexual Abuse by Female Perpetrators: A Qualitative Study of Male and Female Victims. Journal of Interpersonal Violence, 19(10), 1137–1156.

      Although the long-term effects of sexual abuse by men have been studied extensively, minimal research has explored the effects of sexual abuse by women. This qualitative study explores the experience and long-term impact of sexual abuse by women. The data were derived from in-depth interviews with 14 adult victims (7 men, 7 women) of child sexual abuse by females. Most respondents reported severe sexual abuse by their mothers. The vast majority of participants reported that the experience of female-perpetrated sexual abuse was harmful and damaging. As a result of the sexual abuse, male and female respondents reported long-term difficulties with substance abuse, self-injury, suicide, depression, rage, strained relationships with women, self-concept and identity issues, and a discomfort with sex. In light of the popular and professional perceptions that sexual abuse by women is relatively harmless as compared to sexual abuse by men, the implications of these long-termeffects are discussed, particularly in relation to professionals working in the area of child sexual abuse.

    • Fem

      1900 euroa fritsuista?

      Ei niitä miehiäkään tuomita yhtään mihinkään, kun niillä on työpaikat, ja kärsii ennenaikaisesta siemensyöksystä ja oli niin lyhyt pili niin tulee lyhyt tuomio.

      Onhan tuo törkeää ja väärin, mutta miten se feminismiin liittyy?

      (Sanokaa nyt vielä, että se nainen oli paha feministi tai jotain... huhhuh.)

      • jorojukka-kukka

        Vakavasti puhuen olen miettinyt aloituksen tarinaa. Päätin etten ota kantaa, mutta tässä sitä ollaan. Ymmärtääkseni on erittäin vaikeaa todentaa, mikä on vammaisen omaa tahtoa ja mikä ei. Voisiko tässä olla moraalipohjainen kannanotto, että juttu on yleensä mennyt oikeuteen? Tottahan kylläkin on, ettei työssä olemista saa käyttää mitenkään hyväkseen omiin tarkoituksiinsa. Eli asiakkaiden kanssa ei muhinoida, mutta entäpä jos mies olisi ollut vammainen fyysisesti, niin olisiko asiaa käsitelty ensinkään rikoksena. Hmmm...
        Mielenkiintoinen ja ajatusta herättävä aiheena, ohi tietenkin tämän yksittäisen tapauksen.


      • Oka

        Ei niitä miehiäkään tuomita yhtään mihinkään, kun niillä on työpaikat, ja kärsii ennenaikaisesta siemensyöksystä ja oli niin lyhyt pili niin tulee lyhyt tuomio.

        Miten epämääräinen tölväisysi liityy kys.olevan kehitysvammaisen miehen seksuaaliseen hyväksikäytöön?


    • Hertha

      Mitkä ovat aikuisen kehitysvammaisen seksuaaliset tarpeet? Olisiko aivan mahdotonta, että mainittu mies olisi rakastunut naiseen? Siitä "sekaisinolo". Saattavathan "normaalitkin" miehet mennä naisista "sekaisin". Pikkulapsetkin "rakastuvat".

      Mikä on työntekijän vastuu ja velvollisuus suhteessa asiakkaaseen, vaikka hänellä olisikin yhdenlaisia tai toisenlaisia henkilökohtaisia tunteita tähän? Pykälät tämän ratkaisemiseksi löytyvät, ja on oikein, että asia on tutkittu.

      Mutta miten aikuinen vammainen kohtaa ihmisen, jolta saisi hyväksyvää intiimiä kiintymystä? Ja jos sitten kohtaakin, syytetäänkö tuota henkilöä hyväksikäytöstä tms. Taitaa mennä suhtautuminen seksuaalisuuteen heti kaksinaismoralistiseksi, kun ÄO vajoaa hyvän matkaa 100:n alapuolelle.

      • Oka

        "Olisiko aivan mahdotonta, että mainittu mies olisi rakastunut naiseen? Siitä "sekaisinolo". Saattavathan "normaalitkin" miehet mennä naisista "sekaisin". Pikkulapsetkin "rakastuvat"."

        Ei se mahdotonta olisi, mutta se ei muuttaisi miksikään sitä , että kyseinen kerhotäti käytti miestä hyväkseen.

        "Taitaa mennä suhtautuminen seksuaalisuuteen heti kaksinaismoralistiseksi, kun ÄO vajoaa hyvän matkaa 100:n alapuolelle."

        Taitaa mennä suhtautuminen hyväksikäyttöön arveluttavaksi, kun hyväksikäytön kohteena on mies.


      • Anonyymi00014
        Oka kirjoitti:

        "Olisiko aivan mahdotonta, että mainittu mies olisi rakastunut naiseen? Siitä "sekaisinolo". Saattavathan "normaalitkin" miehet mennä naisista "sekaisin". Pikkulapsetkin "rakastuvat"."

        Ei se mahdotonta olisi, mutta se ei muuttaisi miksikään sitä , että kyseinen kerhotäti käytti miestä hyväkseen.

        "Taitaa mennä suhtautuminen seksuaalisuuteen heti kaksinaismoralistiseksi, kun ÄO vajoaa hyvän matkaa 100:n alapuolelle."

        Taitaa mennä suhtautuminen hyväksikäyttöön arveluttavaksi, kun hyväksikäytön kohteena on mies.

        On hieman eri jos imuttelee mistä vs tunkeutuu naisen sisään ja tämä voi tulla bonuksena raskaaksi. Mutta jo väkisin sisään työntyminen on erittäin väärin ja törkeää hyväksikäyttöä. Miehenkään sisään ei tietenkään saa mennä luvatta.


      • Anonyymi00015
        Anonyymi00014 kirjoitti:

        On hieman eri jos imuttelee mistä vs tunkeutuu naisen sisään ja tämä voi tulla bonuksena raskaaksi. Mutta jo väkisin sisään työntyminen on erittäin väärin ja törkeää hyväksikäyttöä. Miehenkään sisään ei tietenkään saa mennä luvatta.

        Käsityksesi seksistä on siis se, että mies "tunkeutuu naisen sisään".
        Selvä, tämä kertookin jo kaiken.


    • oispa mullakin hoitotäti, joka raiskais mut. mulla on asperger ja add. :))

    • paska.juttu

      Eikö vammaisella ole oikeutta seksiin? Mitä sanovat vammaisjärjestöt?

      Jos vammainen haluaa seksiä, ei hän saa sitä. Kukaan ei uskalla lähteä hommaan, josta seuraa varmasti syyte hyväksikäytöstä ellei peräti raiskauksesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      822
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      780
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      72
      599
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      49
      590
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      589
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      575
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      522
    Aihe