Onko jollain kokemuksia sellaisesta kun iäkäs omaishoitaja haluaisi lopettaa omaishoitajuuden omaan jaksamattomuuteensa vedoten? Mitkä ovat omaishoitajan oikeudet, oikeusturva ja valinnanvapaus tällaisessa tilanteessa. Hoidettava on täysin dementoitunut ja ei selviäisi kotona yksin lainkaan. Voidaanko omaishoitajuutta tuossa tilanteessa vängällä jatkaa kuulematta omaishoitajaa?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 74
Vanhimmat
Voit purkaa sopimuksen ja viedä hoidettavan lääkääriin joka toteaa et pärjää enää, eli terveyskeskukseen heti.
Monesti viety lääkäriin, ollut osastollakin jo kolmesti tämän vuoden akana, lisäksi vuorohoitojaksot.
On käynyt niinkin et kun kotiutettu kolmen viikon sairaala/vuorohoitojaksolta, pyörtynyt kotiintuotaessa ja saman tien jouduttu viemään ambulanssilla sairaalaan. Varsinainen pyörö-ovisyndroma. Mut kun monissa kunnissa on sellainen vanhuspolitiikka et kaikki kotihotoa tukevat keinot on käytettävä ennen kuin edes otetaan hakemuksia vastaan laitoshoitoon.
Omaishoitaja on väsynyt eikä haluaisi enää jatkaa. Siitä huolimatta hoitotneuvotteluissa aina vaan päätetty että kotihoitoon vaan. Siksi kysyinkin että mitkä on lähes yhdeksänkymmentävuotiaan omaishoitajan oikeudet ja yksilövapaus tällaisessa asiassa. Kohta on kaksi hoidettavaa kun tämä peli jatkuu.Ja näillä timilla viedään viimeinenkin elämänilo omaishoitajalta
Kotiin lähetetään kuitenkin, vaikka omaishoitaja purkaa sopimuksen. Kotiin vain hankitaan yhteiskunnan järjestämät palvelut. Ei se, että omainen ei ole omaishoitaja ole automaattisesti pääsy laitoshoitoon.
No ei tietenkään ole vaan tarkoitin tällä omaishoiutajuuden purkamisella sitä, että jos tämä hoitaja selvästi ilmoittaa omien jaksujen olevan finaalissa, voidaanko tällainen täysin toisen avun varassa oleva hoidokki vaan laittaa kotiin. Jos kotihoito käy kolmesti vuorokaudessa esim tunnin per vuorokausi, arvaas kuka hoitaa sen 24H. Tällaisella mnettelyllä sidotaan se hoitaja neljän seinän sisälle täysin uistamattoman hoitoa tarvitsevan ihmisen kassa. Hoidettavaei edes enää tunnista hoitajaansa tai lapsiaankaan edes.
Voidaan kotiuttaa täysin hoidettava kotiin! Sehän käy kirjoituksestasikin selväksi.
Onko itselleen helpotusta haluavan puolison muutettava pois omasta kodista?
Jaa-a, kuka siihen vastauksen tietää!
Kuten hyvin tiedät, niin kotona hoidetaan kokoajan huonompikuntoisia, jotka olisivat laitospaikan tarpeessa. Asuvat sitten yksin tai toisen kanssa.
Se on raskasta omaisille, mutta minkäs teet!
Ei ainakaan näillä keskustelupalstoilla selviä!
Ei selviä mut asioista voi keskustella kun nämä ovat keskutelupalstoja. Minusta tällä toiella parempikuntoisella puolisollakin on oikeus virikkeeliseen elämään. 85-vuotias ei ole enää toisen kokopäiväinen hoitaja siten et unohtaa itsensä täysin ja elää vain toisen hoidolle.
Mitä sinä oikein haluat?
No keskustella tästä :D, siis mikä olisi ratkaisu niin että hoidettava vois hyvin mutta iäkkään hoitajankin elämä säilyisi mielekkäänä.?
siilimuori4
22.7.2016 9:30
Onko jollain kokemuksia sellaisesta kun iäkäs omaishoitaja haluaisi lopettaa omaishoitajuuden omaan jaksamattomuuteensa vedoten? Mitkä ovat omaishoitajan oikeudet, oikeusturva ja valinnanvapaus tällaisessa tilanteessa. Hoidettava on täysin dementoitunut ja ei selviäisi kotona yksin lainkaan. Voidaanko omaishoitajuutta tuossa tilanteessa vängällä jatkaa kuulematta omaishoitajaa?
Että meinaat, että on joku "tyrkkäyspaikka" kaikille sellaisille, joita kukaan ei jaksa hoitaa!
Yhteiskunnalla on tarjota tietyt palvelut. Jos kotihoito ei kelpaa, eikä laitoshoitoon pääse, niin täytyy itse ratkaista tilanne. Ei ole yhteiskunnan tehtävä järjestää palvelua jokaisen "haluamisen" perusteella!
Olen joutunut loppumattomiin kuuntelemaan eri versioita vanhusten keskinäisestä omaishoitajuudesta ja kaikki ovat tavalla tai toisella ratkenneet.
Sellaiseen hoitokokoukseen vetoaminen, ettei jaksa, ei auta yhtään mitään!
No voi sinua raukkaa mitä olet joutunut kuulemaan :D.No sinähän se taas oikein ymmärsit ja sen mukaisesti vastasit ;). Kyse ei ole "haluamisesta" vaan yksinkertaisesti siitä että mitä voidaan iäkkäältä puolisolta edellyttää tällaisessa tilanteessa.
Koitan yksinkertaistaa:
Tilanne monilla on se että kaksi vanhaa ihmistä asuu kahdestaan. Ajan saatossa ikäihimisille tulee erilaisia sairauksia ja toimintakyky heikkenee. Siihen tulee mukaan vielä etenevä muistisairaus. Virtsat ja ulosteet alkaa tulla alle, pyörtyilyä tämän tästä ym ym. Lopulta hoidettava ei tunne hoitajaansa eikä lapsiaan. Ei kykene enää kävelelmään kaikkiin jutteluun vastaa en minä muista tai ota sine, tee sinä, syö sinä.
Puoliso hoitaa alkuun yksin ja lasten avustamanakin, sitten tulee mukaan kotihoito, joka käy esimerkiksi kolme kertaa päivässä, vuorohoitojaksot. Lopulta ollaan siinä tilanteessa että hoidettava on jatkuvasti menossa joko sairaalaan, vuorohoitoon tai kotiin, omaishoitaja täysin uupunut ja ilmoittaa ettei enää jaksa. Suurin vastuu hoidosta on tällä myös iäkkäällä ei-muistisairaalla kuitenkin muita sairauksia sairastavalla puolisolla. Käytännössä tämä puoliso on sidottu asuntoon kun yksin tätä hoidettavaa ei voi jättää.
Oikeastaan viimeisessä lauseessasi vasta kirjoitit itse aloituksen aiheesta: miten saada täysin toisten avusta riippuvainen hoidettava asianmukaiseen hoitopaikkaan ennen kuin yhteiskunnalla on kaksi hoidettavaa.
Lisään vielä että laitoshoitoonhan pääsee, usein vain tätä edes laitospaikkajonoon ottamista vitkutelaan selvissäkin tapauksissa turhan kauan ja tämä ei ole omaishoitajan etu. Vuosikausia hoidettavaa hoitaneella hoitajallakin on oikeudet elää omaakin elämäänsä ja keneltäkään ei voida vaatia kohtuuttomia.
Sinulla on vastaukset valmiina! Mitä ihmettä kyselet? Toimi!
Mitä toimi? Eikös tämä ole keskustelupalsta ja täällä voi keskustella eri aiheista. Ei niiden tarvitse olla omakohtaisia kokemuksia ;).
Puolisosta pääse eroon hakemalla avioeroa. Lusikat jakoon ja olet vapaa toteuttamaan itseäsi. Eihän se hullumpi ajatus ole ollenkaan kun kerranhan täällä eletään. Laitoshoidossa oleva puoliso sitoo sekin mutta ero tuo mahdollisuuden alkaa elää omaa elämää täysillä ilman rasitteita. Vanhemmat naiset hakevat itseään nuorempia puolisoitakin niin mikä ettei.
No juupa juu. Jos olet ollut kuusikymmentä vuotta naimisissa niin varmasti ratkaisu on sitten toisen voinnin heikentyessä avioero? Jos toinen on niin raihinaisessa kunnossa että toinen ei enää jaksa hoitaa, eikä olisi parempi että hoidettava pääsee laitoshoitoon ja puoliso voi käydä osallistumassa hänen hoitoonsa niin ettei päävastuu ole hoidossa hällä. Tuskin 85-vuotias enää ajattelee uuden puolison hankkimista.
Omaishoitajalla on lakisääteiset vapaapäivät, sitä varten maksetaan palkkiota. Lisäksi kerrot vuorohoitomahdollisuudesta. Saatteko palvelusetelejä siivoukseen tms. mutta mikään ei kelpaa. Kelpaa saada puoliso pois omasta kodistaan ja jäädä itse asumaan puolison puolta kodistanne ja hallitsemaan yksin yhteistä omaisuutta.
Ketkä me? Mie en ole viel kaheksaakymmentä :D.
Moni maksaa itse siivoojan.
Ja juu, kuudenkymmenen neliön kaksiota on helppo hallita. Yksin ei voi hallita niin kauan kuin puolisko on hengissä ja sen jälkeen lapsille kuulunee puolet.
Ihme porukkaa täällä. Luulisi että jonkinlaista myötätuntoa heruisi tätä iäkästä omaishoitajaa kohtaan.Ja hänen oikeuksiaan kohtaan. Toisaalta hyvä huomata että yelinen mielipide puoltaa näit kotona tehtäviä hoitoja sillä niitä tullaan enenvösti näkemään jatkossa.
Tiedättekö muuten kuinka moni omaishoitaja käyttää nämä laksisääteiset vapaapäivänsä ja jos ei niin miksi. Kuinka mini saa omasihoidontukea? Kuinka moni ei käytä näitä vuorohoitojaksoja ja miksi?
Eihän ne voi hakea avioeroa kun kyttäävät leskeneläkettä!
Ja vaikka niillä olisi säästöjä kuinka paljon tahansa niin eihän niitä voi tuhlata yksityiseen kotihoitoon lisäpalveluna. Eihän toki, kyllä lesken sitten pitää saada rahat kun dementikko on kuollut ja dementikon elinikähän voi olla tosi lyhytkin.
Ottakaapa huomioon että omaishoitajapuoliso voi tätä menoa kuolla aiemmin kuin dementikko hoitajansa.
Eiku siis dementikko hoidettavansa.
Kotihoito ei ole kalleinta jos siitä olisi tarpeeksi apua. Ei pärjää sairas hoitaja hoidettavan kanssa pelkällä kotihoidon käynnillä.
Jos et satu tietämään niin kotihoito käy 3 kertaa päivässä sen 15 minuuttia kerrallaan. Lääkitys hoituu näillä käynneillä ja perushygienia. Siinä kaikki.
Ei dementikko ja alzheimer sairas pärjää noilla hoidoilla. Turha muuta väittää tai on heitteillä.
Sairas ja iäkäs puoliso tai hoitaja ansainnut viime vuosinaan lepoa ja oman sairauden hoito vie aikaa ja voimia.
Kaikenlaisia älyn välähdyksiä joillakin ihmisillä.
Tervetuloa hoitamaan alzheimer tai dementia sairasta koko ajaksi!
Laki määrittää yhteiskunnan velvoitteet. Kenelläkään omaisella tai tuttavalla ei ole velvollisuutta hoitaa mitään asiaa, ei edes puolisolla.
Omaishoitosopimuksen voi myös aina irtisanoa. Siihen ei tarvita mitään perustetta.
Miksi sitten vanhustenhoidosta valitetaan, jos kerran "laki määrittää" ja miksi yleensä alkaa omaishoitajaksi, kun ei ole pakko?
Käytännössä se on pakko kun toinen sairastuu a dementoituu ja asutaan samassa huushollissa. Kuka mu sen sairastuneen hoitaa kuin hän joka asuu samassa taloudessa ja mielellään on usein hoitanutkin mutta tiettyyn pisteeseen saakka. Aloituksen aihe olikin se et mitä tehdä silloin kun tämä omaishoitaja alkaa itse uupua.
Vastasinkin vain em. kirjoittajan kommenttiin.
Vaikka totta toinen puoli! Itse aikoinaan omaisiani hoitaessani en koskaan suostunut "omaishoitajaksi" virallisesti, ettei sopimus sitonut ja sain nopeasti paikat kun käyttäydyin vähän ikävästi asiaa hoitanutta henkilöä kohtaan. Jos en nyt ihan uhannut, niin sinnepäin kuitenkin.
Paikkat, johon joutuivat eivät välttämättä aina vastanneet tarpeita, eivätkä olleet sopivia, mutta siitä sitten laitokset saivat keskenään kisailla ja siitä sitten sopivat paikat löytyivät.
Niin monessa "hoitokokouksessa" olleena tiedän, että ne jotka osaavat härskeimmin käyttäytyä, saavat omaisilleen paremmin hoitopaikat. Niin se elämä vaan menee!
Juupa juu. Asioita hoitavien henkilöiden työnkuva on kin nykyisin aika stressaava, kaikenlaista asiatonta jahenkilökohtaisuuksiin menevääkin joutuu ottamaan vastaan vaikka ei päätä asioista vaan taustalla on organisaatio joka on päättänyt hoitolinjat. Ikävästi käyttäytyviä alkaa olla entistä enemmän . Ymmärrän omaisten huolen mutta kävästi käyttäytymisen kohde kyllä monesti on kohtuuton ja väärä. Lisäksi uhkauksesta voipi joutua oikeudelliseen edesvastuuseen.
En myöskään kannustaisi käyttäytymään härkisiti. Monmissa paikoisa on ihan näitä "härskisti käyttäytyviä" varten olemassa vartijat turvaamaan henkilökunnan työskentelyä.
Olen ollut molemmilla puolilla ja sellaista se elämä vain on! Kiristyy vaan, mitä tiukemalle vedetään kumpikin puoli. Se on valitettavaa, että siitä kärsivät henkilöt, jotka vähiten tilanteeseen voivat vaikuttaa. Molemmin puolin!
Ei pidä alistua, puolin eikä toisin. Selitys ei ole että sellaista elämä vain on vaan sitä voi koittaa aktiivisesti muuttaa. Jos heittää kinttaat tiskiin, ei asiat ainakaan parane.
Ihanan poliittinen ympäripyöreä ratkaisu! Ei mitään konkreettista! Kirjoitusta vain! Kuvastaa hyvin ns. vanhuspalvelulakia, joka väännettiin ja kaikki menee vain huonompaan suuntaan ko. saralla.
Ei kannata puhua tai kirjoittaa systeemin muuttamisesta, jos ei ole antaa vinkkiä ratkaisuun!
Ympäripyöreä poliittinen ratkaisu. No mikäs sitten on konkreettista toimintaa jos ei toiminta mutta fiksusti ja asiallisesti?
Enhän minä koko vanhuspalvelua ole ratkaisemassa vaan tapausta kerrallaan :DD
Sitten saat ratkaista tapauksen kerrallaan ihan itseksesi! Yhteiskunta ei toimi niin!
Minä en ole yhteiskunta :)
Kannattais iäkkään omaishoitajan itsensä mennä lääkäriin, jos on mahdollista ja kertoa siellä omasta voinnistaan ja jaksamisestaan. Myös alueen palveluohjaajaan vois ottaa yhteyttä ja kertoa, ettei enää jaksaisi olla omaishoitajana ja sitten vois ottaa yhteyttä SAS-henkilöön jota hoidettavalle järjestyisi joko palvelukoti- tai hoivaosastopaikka. Luulis vapautuksen omaishoitajuudesta järjestyvän hoitajan korkean iän perusteella, hullua edes ett noinkin iäkäs on pistetty omaishoitajaksi. Toivottavasti asianne järjestyisi parhain päin. Jaksamisia ja tsemppiä toivottaa eräs, joka toimii myös omaishoitajana ja toista kertaa.
Lääkärissä käyty, palaverit pidetty palveluohjaajan ja kotihoidon kanssa, mukana omaishoitaja ja lapset. Silti hoidettava laitettu aina kotiin vaikka jatkuva ralli sairaalan ja hoitopaikan välillä. Ilmeisesti pitäisi laittaa vaan kova kovaa vastaan että tämä oli nyt tässä. Ei kuitenkaan kehtaisi alkaa reuhaamaan vaan yrittää hoitaa asiat rauhallisesti ja asiallisesti.
Viimeksi kun hoidettava kotiutui, pyörtyi tuotaessa kotihoidon käsiin ja saman tien ambulanssi ja takaisin sairaalaan. Sairaala- ja peräänolleelta vuorohoitojaksolta tuliaisena virtsatieinfektio ja keuhkokuume. Asiat ei aina mene niin kuin Strömsössä.
Kyllä mä suosittelen kova kovaa vasten laittoa. Ainakaan iäkkään omaishoitajan ei ole pakko toimia enää omaishoitajana. Kun hoidettava on pelkän kotihoidon varassa, niin vastuu siirtyy kotihoidolle. Ensimmäinen hoidettavani pääsi palvelukotipaikkajonoon arviointikäynnin perusteella, itse otin SAS-henkilöön yhteyttä. Voi olla ett asiaan vaikutti se, ett virallisesti omaishoitajaksi merkitty läheiseni sairasteli itsekin. Hoivakotiin ensimmäinen hoidettavani pääsi, kun vuorohoidossa oli todettu ett tarvitsi jo parin hoitajan avun liikkumisessakin. Mulle se oli helpotus, mä häntä olin hoitanut vaikka läheinen oli virallisesti hoitajaksi merkitty. Ja nyt olen jo kertaa omaishoitajana, tällä kertaa virallisesti.
Joten oikeasti suositan ett rupeatte tosissanne vaatimaan hoitopaikkaa hoidettavalle. Soitatte SAS-henkilölle suoraan ja sanotte, ett nyt pitäis hoidettavalle saada hoivakotipaikka. Voi olla ett ajattelevat siellä ett kyllä ne lapset vanhemmistaan huolehtii ja siksi eivät katso aiheellisiksi järjestää hoitopaikkaa hoidettavalle. Täysin ymmärrän ett tilanne on vaikea. Olen itsekin joutunut tosi paljon hoitelemaan asioita molempien hoidettavien puolesta ja voin sanoa ettei kaikki ole sujunut kuin Strömsössä.
No näinhän se on et ajattelevat et hoitaa ne itse kumminkin, mutta kun lapsetkin ovat vielä työelämässä, ei ole kokopäiväistähoitajaa ja yksin ei voi jättää. Tällä hetkellä hoidettava sairaalassa, on kannustettu omaisia olemaan tiukkana et nyt on tämä tie läpi käyty ja hoidettava saa odotella laitospaikkaa muualla kuin kotona. Liikkumiskyky on näillä sairaala/vuorohoitojaksoilla hiipunut niin että kävelee eva-telineellä autettuna ja pyörtyilee liikkuessaan.
Ymmärrettävää on iäkkään puolison vaikeus luopua omaishoitajuudesta ja myös olla ottamatta puolisoaan kotiin. Mutta kun itseäänkin on ajateltava j sitä, mitä loppuvuosien elämältään toivoo.
Onhan se rankkaa luopua toisesta, mutt jos ei enää itse pysty ja jaksa läheistään hoitamaan, niin parempi on ett hoidettava sais jo paikan. Ensimmäinen hoidettava oli ihan kaikessa mun avun varassa, ei pystynyt ilman tukea edes pystyssä. Kyllä mä olin aika lopussa ja välillä mietin ett miten selviän kaikesta. Vuorohoitopaikasta olivat ottaneet yhteyttä SAS - henkilöön ja sanoneet ett nyt läheiseni tarvitsee jo hoivakotipaikan, ilman heitä hoitaisin varmaan vieläkin läheistäni kotona. Ei SAS -henkilö ottanut tosissaan mun puheita läheisen kunnosta. Onneksi oli fiksuja hoitajia, jotka ajattelivat minunkin jaksamista. Aiemmin eräs palveluohjaaja oikeasti ehdotti, ett lomittaisin mun läheistäni, joka oli virallisesti merkitty omaishoitajaksi, kun pyysin harkinnan varaisia omaishoitajan lomapäiviä lisää, niin silloin meinasin pimahtaa. Kerroin, ett mä kyllä olen hoitanut omaistani, huolehtinut kaikesta vaikka en virallinen omaishoitaja ollutkaan. Muutenkin kyseisen palveluohjaajan toiminta oli kyllä huonoa. Ensimmäisen hoidettavan palvelusuunnitelmassa ei puhuttu mitään vuorohoitomahdollisuudesta, sain entisen tuttavani kautta tietää ett sellanen on edes olemassa. Mistä sitä voi tietää asiasta, josta ei ole kokemusta, eikä tietoakaan. Kun toisen hoidettavan kohdalla tehtiin hoitosuunnitelmaa, otin itse puheeksi vuorohoidon. Vähän oli palveluohjaajalla sellanen nyrpeä ilme, ett muka näin heti alussa pitäis kyseinen juttu ottaa suunnitelmaan mukaan. Kai ne on kortilla, vuorohoitoon-oikeudet tässä kaupungissa. Eipä silti, mun toinen hoidettava ei suostunut sinne menemään vaan suuttui ja raivosi. Meni melkein toista vuotta ett suostui lähtemään, on kyllä tykännyt käydä siellä.
Jos mullakin tekee tiukkaa ja terveys reistailee, niin ei ihme, jos iäkkäämillä omaishoitajillakin homma käy terveyden päälle. Nythän on muka tullut uusi laki omaishoitajuudesta voimaan, sen mukaan myös omaishoitajien terveydestä ja jaksamisesta pitäis huolehtia, saa nähdä sitten, jääkö asia vain paperille vai tapahtuuko se.
Toivotan sulle ja sun läheiselle jaksamisia, toivottavasti asianne tulis kuntoon ja hoidettava saisi hyvän hoitopaikan ja omaishoitajana ollut saisi elää myös omaa elämää.
Kiitos. Voimia myös Sinulle. Jokaisen omaishoitajan pitäisi ottaa itse selville oikeutensa ja mahdollisuuksin saada apua. Kukaan niitä ei tule kotiin tarjoamaan.
Ei+pakko+hoitaa+sairaan+toista+sairasta.+Etenkään+kun+ei+ole+omaishoitajana.
Itse purin vaan omaishoitaja sopimuksen virallisesti. Tietyistä syistä mutta ne yrittää vaatia vaan että hoitaisi sairaana toista sairasta.
Aion ottaa asian esille ja vaatia.
Onhan se "orjuutta" vaatia puolisolta kun ei jaksa niin ei jaksa.
Asia on keskeneräinen, tälläkin hetkellä sairaalahoitoa vaativa tilanne. Ei taida enää kotiin olla.
Näin on. Eikä ketään voi vaatia hoitamaan ja valvomaan 24 tuntia vuorokaudessa sellaista joka olisi laitoshoidon tarpeessa. Rajansa kaikella. Ja oikeus se on hoidettavallakin saada asiallista hoitoa, mitä yksin iäkäs ja itsekin sairas puolido ei voi tarjota.
Aiotko saada puolisosi laitoshoitoon, sitten pääset haukkumaan huonosta hoidosta?
Kysyn vaan. Kun itse et jaksa pitäisi hoitajien jaksaa kytätä dementikkoa joka sekunti vähin voimavaroin.
Omaiseten on kannettava vastuunsa omaisistaan, siihen on päädytty mm. Ruotsissa, jossa laitoshoito on purettu.
Suomessakin puretaan ja se on oikea suuntaus jos mikään. Eipähän tarvi omaisten laitoksia haukkua, syyttäkööt itseään huonosta jaksamiskyvystä. Täällä netissä kyllä näytät jaksavan istua ja näpytellä tietokoneellasi, joten varsin vireältä vaikutat. Kelpaat kyllä puolisosi omahoitajaksi hyvin.
Voisit askarrella puolisosi kanssa jne. Virkistää häntä sen sijaan että olet vaatimassa yhteiskunnan palveluja ja istut netissä.
Juu näinpä :D
En näitä palstoja usein lue, aivan järkytyin siitä ilkeydestä ja kielenkäytöstä, millä todelliseen ongelmaan vastattiin. Jotain tiedän aiheesta, kuten vapaapäivät omaishoitajille. Lain mukaan 3päivää, todellisuudessa hoitoon mennään puoliltapäivin, ensimmäisenä päivänä, toinen vapaa, ja kolmannen päivän hoito päättyy taas puoleenpäivään. Enemmän vaivaa , kun apua. Kyllä kuuluu kunnioittaa, ja arvostaa näitä sitkeitä puolisoita, jotka viime tippaan uhraavat itsensä. Mutta eihän kenenkään kuulua nääntyä sen taakan alle. Jaksamista toivottaen!
Itse olen toiminut ja toimin vanhempieni omaishoitajana ja on ollut pakko pyytää harkinnan varaisia vuorohoitopäiviä niiden 3 päivän lisäksi. Ei ne kolme päivää riitä, sen verran rankkaa on ollut. Onhan ne lisäpäivät kalliita, mutt kun oma jaksaminen vaatii pidemmän hoitovapaan. Sen verran fyysisesti ja henkisesti raskasta on ollut hoitaa muistisairaita. Kummankaan kohdalla ei ole saanut kotihoitoa avuksi vaikka olen sanonut omasta jaksamisestani. En tiedä kauanko oikeasti jaksan yksin hoitaa, nyt on jo kuudes vuosi putkeen menossa. Kai ne palveluohjauspuolella odottaa ett mä tilttaan ennenkuin toinenkin hoidettava saa paikan. Itse olisin valmis luopumaan jo omaishoitajuudesta, homma menee vaan rankemmaksi kun hoidettavan sairaus etenee, on jo nytkin teetättänyt kovasti työtä hänen käyttäytymisen takia. Hän tarttis jo nyt ympärivuorokautisen hoivapaikan, mutt eipä taida sellasta kovin helposti saada nykyään, kun hoitopaikkoja on vähennetty entisestään. Onneksi sentään toinen sai paikan ennenkuin toisen sairaus todettiin. En mä olis pystynyt yksin kahta Alzheimeria sairastavaa kotona hoitamaan yhtäaikaa.
Jaksamisia kaikille omaishoitajille. Joskus on vaan pakko ruveta omaishoitajaksi vaikka ei haluaisi ja aina siitä eroon pääseminenkään ei helpolla onnistu. Mutt jossain vaiheessa jaksaminen loppuu, tulee seinä vastaan, iskee burnout. Itse olisin niin valmis eläkkeelle tai pitkälle sairaslomalle, kun omaishoitajuus joskus loppuu. Ei mulla missään vaiheessa ole ollut sellanen olo ett olisin tehnyt tärkeää työtä tai ett yhteiskunta arvostaisi mua ja mun tekemää työtä. Enempi olen tuntenut itseni ö-mappiin kuuluvaksi, orjatyöläiseksi.
Yhteiskunnalla on tarjolla omaishoitajille tarkoitettuja tukimuotoja jaksamista tukemaan. Kodin hoitoa voi hankkia yksityisiltä palvelun tarjoajiltakin, kunnissa on tietoa kuntien hyväksymistä palvelun tarjoajista sekä palveluseteleitä jaossa. Omaishoitajille järjestetään virkistystä sekä omaishoitajille on yhdistyksiä tietoa jakamaan. Eläkeläisten omat piirit kokoontuvat. Mielenterveyspalvelut ovat omaishoitajien käytettävissä. Työssä käyvä omaishoitajalla on mahdollisuus saada hoitovapaata, vanhus voi muuttaa lähelle omaisiaan toiseen kuntaan. Hanki tietoa ja palveluja itsellesi.
Minulla on ollut muutama tuttu , jotka olivat omaishoitajina, mutta molemmat nyt leskiä. Mies hoiti vaimoaan ja toisessa tapauksessa vaimo hoiti miestään. Erilaisia "tapauksia" molemmat, mutta molemmissa pariskunnat olivat vasta n. 70-kymppisiä.
Molemmat omaishoitajat saivat sitä mukaa kun tarvitsivat ja halusivat hoidettavalleen ns intervallihoitojaksot. Esim. viikko intervallihoitojaksoa kuukautta kohti. Hoitojaksoon oli päädyttävä naisomaishoitajan tapauksessa, koska ei olisi muuten jaksanut. Toinenkin ( miesomaishoitaja) sai tosi usein vaimonsa miltei vieressä sijaitsevaan hoitolaitokseen. Molempien tuttujeni puolisot menehtyivät sairauskohtaukseen yli vuosi sitten.
Meidän kaupungissa ei palveluseteleitä jaeta kodin hoitoa varten. Ihan pitää itse kustantaa, mutt kun itse en pysty pienestä omaishoitajan tuesta niitä hankkimaan ja hoidettavallakaan ei ole säästöjä, eikä iso eläke, niin milläs makselet. Mä en ole edes eläkkeellä vaan jouduin tekemään päätöksen ett haenko samalla töitä ja hoidan Alzheimeria sairastavaa, niin koin järkevämmäksi ruveta pelkästään omaishoitajaksi. Mun hoidettava on ollut tosi vaikea luonteeltaan terveenäkin ja sairastuttuaan on ollut kuin irti päässyt piru välillä. Mä en ole kovin innostunut mihinkään ryhmiin menemään ja en viitsis käyttää ainoita vapaapäiviä missään vieraassa porukassa. Käytän vuorohoitopäivät kodin siivoamiseen, en jaksa pahemmin siivoskella silloin, kun hoidettavani on kotona, eikä hän tykkää kun siivotaan. Pyykkirumbaa pyöritän päivittäin, kun hoidettava on kotona, kun menee hoitoon saan huilia siitäkin.
Ei ne yhdistykset pysty mun arkea parantamaan, kyllä mä itse olen pystynyt asiat hoitamaan palveluohjaajien kanssa. Eipä sieltä ole mitään tukea mulle tarjottu, vaikka olen väsymisestä sanonut. Annettiin ymmärtää ettei hoidettavani saa edes kotihoitoa kunnalta, jos lopettaisin omaishoitajuuden. Eli jättäisivät heitteille. Ainoa tuki mitä on annettu on nostopalvelu eli jos en pysty hoidettavaani yksin nostamaan lattialta ylös, jos hän menee nurin, niin voin soittaa nostajan avuksi tietenkin maksua vastaan. Onhan niitä maksullisia palveluita jos vaikka ja mitä tarjolla, mutt kun ei ole vara ostaa yksityisiltä ja kunnalta ei saa. Mä joudun kuulema palveluohjaajan mielestä hoitamaan hoidettavani yksin jopa silloin, kun hän ei pysty omin jaloin kävelemään, ei heru kunnalta kotihoitoa edes silloin. Joo, sama palveluohjaaja sanoi myös noista omaishoitajaryhmistä, ett mä voin käyttää parin tunnin vapaan, jonka saan palvelusetelillä siihen, ett mä meen johonkin ryhmäjuttuun, kun kuulema pitää ajatella sitä omaa elämää omaishoitajuuden jälkeen. Mutt sama henkilö ei voinut kirjoittaa hoitosuunnitelman ett olen jo väsynyt ja jaksaminen alkaa olla lopussa, ett olisin jo valmis haluamaan sen oman elämän takas, vaan oli kopioinut ensimmäisen hoitosuunnitelman sisällön, mutt oli jättänyt siitäkin pois sen ett saisin apua tarvittaessa. Ett joo, yhteiskunta auttaa..paskanmarjat. Silloin kun apua tarttis ei tahdo puhelimella saada kiinni yhtäkään palveluohjaajaa vaikka soittaa puhelinaikana. Tuskin yhdistykset pystyy auttamaan asioissa, jotka pitää hoitaa oman alueen palveluohjaajan kanssa. Eikä asiat aina edes päde vaikka olis sopinut ja pistetty paperille. Ensimmäisen hoidettavan oli puhe päästä päivätoimintaan, palveluohjaaja itse ehdotti asiaa, pisti paperille, mutt eipä ollut sitten pistänyt omaistani päivätoimintajonoon niin kuin oli luvannut, ett joo, hyvin yhteiskunta auttaa ja hoitaa asiat. Nykyään varmennan kaikki luvatut jutut, ett varmasti pätee mitä on luvattu. Tässä kaupungissa on nuo terveyspalvelut menneet huonoksi, ei viitsi mennä ja eikä ole edes aikaa viittä tuntia jonottaa ett pääsis lekurin puheille ja kun hoidettavalle lekurin aikaa yritin varata, niin piti soitella useita kertoja parin viikon aikana ett sai ajan. Kaupunki lopetti säästösyistä hyvin toimineen lähiterveysaseman, siellä tarvi vajaa pari tuntia jonottaa ett sai asian hoidettua ja kertasoitolla löytyi aika lekurille. Eikä viitsis ainoita vapaapäiviä käyttää lekurikäynteihin ja silloin, kun hoidettava on kotona saa lekurille mennä jos on kyse äkillisestä sairaudesta. Mä kun hoidan kaikki asiat yksin, niin ei ole edes aikaa mihinkään omaishoitajien virkistäytymislomille, kuka ne asiat silloin tekee ja hoitaa, pyhä henkikö vai yhteiskuntako tulee jeesaamaan. Mutt onhan se hyvä ett niille joilla on aikaa ja intoa ryhmissä muitten kanssa touhuta voivat sen tehdä, mä en oikein osaa vieraitten kanssa olla ja jutella, mistä edes puhuis, omaishoitajan arjesta vain. Tuskin kukaan toisen murheita jaksaa kuunnella, kun omassakin omaishoitajan arjessa on ihan tarpeeksi vastoinkäymisiä. Joten tietoa on ja apujakin olen niin maan perkeleesti yrittänyt yhteiskunnalta saada näiden kuuden vuoden ja kahden hoidettavan aikana. Jos en olis itse asioita soitellut ja huolehtinut, niin ensimmäinenkin hoidettava olis vielä kotona hoidettavana, ei yhteiskunnalta siihenkään olis apua tullut, olin itsepintainen. Edes harkinnan varaisia vuorohoitopäiviä en meinannut saada yhdeltä palveluohjaajalta, toinen oli inhimillisempi ja antoi niitä. Kai tiesi miten rankkaa Alzheimeria sairastavaa on hoitaa. Aina omaishoitaja ei pysty asioihin vaikuttamaan, jos hoidettava ei halua mennä päivätoimintaan tai vuorohoitoon, niin miten pakotat. Mun toinen hoidettava on ollut tosi äkäinen, ei voinut edes ajatella, ett joku vieras olis hänen perään katsonut edes pari tuntia. Eli pitää myös huomioida hoidettavan tahtokin ja se menee omaishoitajan tarpeiden edelle.
Ja lisään vielä, turha kenenkään ilkkua toisen ahdinkoa, kukaan ei voi tietää, milloin on itse hoidettavana, tai hoitajana. Ennen sanottiin, että pilkka sattuu omaan nilkkaan!
Näin on. Ehkä on vaikea ymmärtää sellaisen, jolle itselle ei vastaava tilanne ole tullut vastaan. Mutta näinhän se on et elämä opettaa hiljaa kulkemaan. pahimmankin ilkkujan ja syyllistäjän.
Mikä siilimuorin on noin katkeroittanut?
Haa. En ole katkeroitunut mun kun pitää silmät auki ja korvatkin, näkee monenlaista kohtaloa. Kuten kommentointia näillä palstoillakin ;).
Ja jos katkeroitumista on se että on vakaasti sitä mieltä että rajansa se on omaishoitajan jaksamisellakin niin todellaki todellaki sitten olen katkeroitunut, ja vahvasti.
Yhteiskunta on lakannut vastuun kantamisen säästösyistä jo aikaa sitten, veroja kyllä kannetaa yhtä tarmokkaasti kuin aina ennenkin.
Minä olen osaltani ratkaissut äitini kaitsemisesta aiheutuvat polttoaine ym, kulut seuraavasti.
Teen päivässä noin 6-8 asiakaskäyntiä, joista kuitteja kirjanpitäjälle toimitan pari vähemmän.
kun yhteiskunnalla ei ole halua maksaa minulle omaishoitaja korvausta, edes sitä naurettavaa pienintä, ei minullakaan ole tahtoa maksaa veroja kaikista tuloista. Very simple!
ja lopulta alkoholisoitunut muu omainen nimittää vaikka miksi jos vanhus kuolee vaikka vanhuuteen..
Eihän nykyään saa vanhuuteen kuolla. Eikä raihinaisuuteen vaan kuolema pitää lääketieteellistää ja kuolintodisukseen saada joku diagnoosi. Ihminen on vieraantununt siitä, että tännee ei kukaan ja iäksi keikkumaan vaan elinikä on maksimissaan noin sata vuotta, monilla paljon alhaisempi.
Voin kertoa esimerkkitapauksen omasta elämästä. Olen sairaanhoitaja ja työskentelen osastolla jossa hoidetaan mm. vanhuksia. Eräs potilaistani oli dementoitunut ja täysin toisten avun varassa oleva mies, jonka vaimo toimi omaishoitajana. Mies ramppasi vähän väliä kodin ja sairaalan väliä, koska sairaudet olivat vieneet yleisvoinnin huonoksi. Pieniä aikoja pärjäsi kotona, sitten oli jo taas kohta sairaalassa (potilaalla oli lisäksi vuorohoitojaksot). Jossain vaiheessa omaishoitajavaimo tuumi että nyt saa riittää, hän ei enää jaksa hoitaa miestään kotona. Vaimo oli ihan finaalissa ja itkien kertoi miten raskasta elämä miehen hoitajana on. Järjestin hoitoneuvottelun, johon osallistui vaimo ja kotihoidon sairaanhoitaja. Jostain syystä lääkäri ei osallistunut neuvotteluun, hänellä taisi olla joku toinen meno silloin. No joka tapauksessa, sovimme hoitoneuvottelussa että potilas ei enää kotiudu koska vaimo ei jaksa enää toimia omaishoitajana. Tapaus oli niin selvä, ettei neuvottelussa mennyt kuin ehkä 10 minuuttia. Myöhemmin sanoin lääkärille, että potilasta ei voida enää kotiuttaa vaan hänet täytyy laittaa jonottamaan pitkäaikaishoitopaikkaa. "Selvä", sanoi lääkäri ja niin asia järjestyi.
Ai niin, mainittakoon vielä että potilaalla oli aiemmin käynyt kotiavut "vain" kolmesti vuorokaudessa.
Näin meidän sairaanhoitopiirissä, en tietenkään osaa sanoa miten muualla tehdään vastaavissa asioissa.
Tuon esimerkiksi tapaus meni hyvin, monissa muissa ei. Joissain paikoin viedään kotona pärjäämisen yritys viimeiseen tappiin. Sen jälkeen tehdään viralliset tpimintakykymittaukset, tehdään hakemukset ja lääkäri liittää lausunnon hakemuksen tueksi. Vasta sitten selvitä- arvioi-sijoita -työryhmä ottaa lsitpshakemuksen käsittelyyn. Vastauksensa saattaa olla puoltava tai kieltävä.
Ohjasitko itkuisen vaimon mielenterveyshoitajalle vai jäikö vaimo tuetta.
Vanhusväestöllä on kasaantuneita mielenterveysongelmia, päihteiden väärinkäyttöä sekakäyttöä, mikä edesauttaa jaksamattomuutta. Vanhuspariskunnat ovat erittäin usein keskenään hyvin riitaisiakin josta jaksamattomuus tai saatetaan esittää jaksamattomuutta ratkaisuna toisen naaman ärsyttäessä. Huomioidaanko kotikäynneillä kodin yleistä ilmapiiriä ja havainnoidaanko vanhusten keskinäistä kommunikaatiota ennen laitoshoitoa. Josko kevyempi tuki riittäisi. Tukea pitäisi saada kohdennettuna kunkin tarpeisiin kotihoidon harkinnan mukaan ja lopettaa rahan antaminen puolisoaan hoitavilta. Rahan suora jakaminen ei auta puolisoiden jaksamista millään tavoin ainoastaan helpottaa ongelmien kehittymistä.
Ei se ole toisen naaman ärsytyskään kun ei vaan jaksaa samaa kaiken aikaa.
Aika yksinkertaiseksi menee elämä alzheimer sairaan ja dementikon kanssa.
Pian tuntuu että alkaa itse olla samanlainen ja siitä puhuikin geriatri , että
sellainen tulos saatu tutkimuksissa. Ihminen tarvitsee vaihtelua ja muuta se
hoitajakin ettei dementoidu siinä seurassa.
Joten kun korkeammin koulutetut tietää nuo asiat, miksi niitä ei oteta huomioon
vaan suorastaan pakotetaan omainen hoitamaan painostuksella.
Älkää antako periksi. En aio itse enää kauan katsella. Saatan muuttaa asuntoa ellei muuta tapahdu. Nähdään sitten pärjäämiset. Lain mukaan ei voi pakottaa hoitamaan.
Lisäksi en saa mitään palkkaa joten ei edes rahasta kysymys.
En myöskään ole mt-potilas vaan orientoitunut lääkärin mukaan.
Olin mieheni omahoitaja, mutta en tehnyt koskaan omahoitajasopimusta kunnan kanssa. Ei ole pakko. Monta kertaa siihen suostuteltiin. Mies oli vuodepotilas, täysin avustettava. Minulla oli työtä siinä, että sain hänet kotiin. Hänet olisi haluttu laittaa vanhainkotiin sänkyyn makaamaan (ikä 67v.) Sain apuvälinelainaamosta kuljetuksineen sähkösängyn, patjan,yöpöydän,rollin,pyörätuolin,pesutuolin,nosturin. Jalkahaavahoitajat kävivät 3x/viikossa puhdistamassa haavat. (Sairaalabakteeri vei jalat) Kylvettäjät kävivät kerran viikossa suihkuttamassa miehen. Apua sain myös miehen iltapesuun ja nosteluun. Kunnan virkistysajoja anoin 18x/kk/laskulla. Kunnalta anoin luiskat etu-ja takaovelle. Lääkäriin olin yhteydessä tarpeen vaatiessa. Jalkahoitotarvikkeet anoin kunnalta. Mies pääsi intervallihoitoon,kun väsyin. Itse olin puikoissa 24/7. Aamulla katerdipussintyhjennys, aamupala, lääkkeet. Lääkkeitten dosettiin laittamista, hakemista apteekista . Laitoin insuliiniruiskeen ja mittasin sokerit. Lounaan valmistelu,pyykinpesua,siivousta. Miehen pukeminen ja nosto pyörätuoliin,kun lähdettiin virkistysajoon. Jatkuva huoli ja hälytysvalmius yötäpäivää. Miksi sitten aloin tähän? Vastaus on lyhyt. Rakkaus.Kun minulle sanottiin,että minulle olisi parempi, kun mies olisi laitoksessa. Suutuin. Kysyin hoitajilta,mistä te voitte tietää, mikä on kenellekin parempi. Sanoin, että jos mies viedään,niin me lähdetään yhdessä. Johonkin. Yksi kotikäyntihoitajista oli ilkeä. Hänestä näki kuinka vastenmielistä on tulla ja hoitaa haavaisia jalkoja. Hän sanoi, että katetri pidetään sitävarten,että minulle ei tule pyykkiä. Sanoin,että jos se siitä on kiinni niin katetri pois ja annan pesukoneen laulaa yötäpäivää. Mies pelasti kaiken. Olimme yhdessä 20 vuotta. Hänen kauniit silmänsä, hymynsä, rauhallinen olemuksensa oli se mihin rakastuin ja mitä rakastin. Loppuun asti. Mieheltä amputoitiin jalka reidestä lähtien ja hän nukkui pois 10 vrk siitä. En vieläkään, tuskin koskaan toivun hänen poismenostaan. Hän oli kaikki,mitä minulla oli.
Mikä oli syynä ettet halunnut tehdä virallista omaishoitosopimusta, miten se olisi muuttanut sitä työtä mitä teit?
En minäkään ymmärrä tuota. Olisi saanut vähän rahallista apua arkeen ja ehkä vähän helpommin apujakin kotiin. Mutta täytyy kunnioittaa hänen ratkaisujaan ja tekemää työtä. Harva olisi ruvennut noin raskaaseen työhön edes rakkaudesta.
Kyllä moni alkaa, omaishoitajia on paljon ilman mitään palkkaa.
Minusta se on väärin ettei kaikille omaisiaan hoitaville makseta omaishoidon tukea vaikka ovat sitä hakeneet. Ja tuen määrä määräytyy hoidon sitovuudesta, jos toista hoitaa, niin kyllä se on 24/7 eli jatkuvaa työtä. Kyllä mäkin hoidin ensimmäisen hoidettavani ilman palkkaa, toinen oli merkitty virallisesti omaishoitajaksi, mutt mä tein kaikki työt. Myöhemmin myös tuo toinen sairastui ja silloin hain omaishoidon tukea, olin siihen oikeutettu virallisena omaishoitajana. Kun en olis pystynyt samaan aikaan töitä hakemaan ja hoitamaan Alzheimeria sairastavaa omaistani, olis arki mennyt liian rankaksi. Työttömänä tietenkin olisin saanut enempi korvauksia kuin nyt omaishoitajana ollessa. Vähän outoa ett omaishoidon tuki on pienempi kuin työttömyyskorvaus.
Sain rahallista apua Kelalta. Kela maksoi kotihoidontukea 320€/kk. Sain mielestäni paljon apua. Joka ilta alkuaikana päivystävä hoitaja tuli kotiimme,välillä heitä oli kaksi. Nostivat pyörätuolista,vaihtoivat vaipan,laittoivat yöasuun. Muutimme rivariin, missä oli esteetön kulku pyörätuolilla. Maksu maksettiin miehen eläkkeen mukaan prosentuaalisesti. Kelan hoitoraha riitti siihen plus taksin omavastuuseen. Muuten, kauppias toi ruokaostokset kotiimme. Veloitus vain 4€/kuljetus. Vaipat toi posti kunnalta ilmaiseksi. Muut, esim poikkilakanat, pesupyyhkeet,hoitovoiteet,monitoimilakanat toi toinen kauppias, veloitus 5€/kuljetus. Kun pyöritin tätä rumbaa,olin ällistynyt eniten, miten paljon on palveluita,kun vain osaa pyytää. Eivät edes olleet kalliita. Nyt tärkein. Olen lapseton,miehellä oli edellisestä liitosta aikuiset lapset. Mies oli minulle koko elämä. Koska itsellä ei ole lapsia,sain antaa koko hoivaviettini hänelle. Lisäksi kunnioitin ja rakastin häntä enempi kuin mitään. Tunsin itseni tarpeelliseksi. Kun hän sairastui,sai siis aivoverenvuodon,aloin heti henkisen tsemppaustaisteluni. Puhuin ensimmäisestä päivästä lähtien sairaalassa miehelleni,teholla, että vien sinut kotiin,ennemmin tai myöhemmin. Ja niin tein. Olin varma,että kun hän on sitkeä sissi,suomalainen rehellinen tervaskanto,hän toipuu ja selviää,jotenkin. Sairaalabakteeri myöhemmin pilasi hyvin alkaneen toipumisen. Mutta,hän tuli kotiin.
Kait sitä aatellaan et hoitaa ne kuitenkin maksettiin eli ei. Ja eri kunnissakin lienee eri käytäntöjä.
Omaishoidon tuki vaihtelee eri kunnissa ja kriteerit tuen myöntämiselle ovat kuulema kovat kaikissa. Tuossa linkkiä 2014 vuodelta:
http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/nain-omaishoidon-tuki-vaihtelee-eri-kunnissa-vertaa/3085616
Lienee ollut hoitotuki hoidettavalle. Nyt ne muuttuneet eli ei kustannusten mukaan kuten ennen oli, vaan hoidettavan oltava koko ajan apua vailla eli vuodepotilas nähdäkeni. Hyvä jos sittenkään saa ylintä hoitotukea.
Eli kyykytetään taas sairaita ja hoitajia.
2016+vuonna+on+jo+eri+omaishoidon+tuet+ja+etenkin+hoitotuki+kelalta+pienentynyt+jopa+50%+entisestä.+Säännöt+muuttuneet+hoitotuessa+jonka+saa+hoidettava+itse+ja+voi+käyttää+hoitoihin.