SALE Turun Jäkärlässä kriminalisoi köyhyyden!!!

Olin kaverini kanssa Jäkärlän SALE kaupassa.
Meiltä molemmilta oli savukkeet loppu ja päätimme ostaa niitä lisää.
Olen aikaisemminkin käynyt kaupassa ja minua katsotaan siellä aina kuin halpaa makkaraa.
Useasti, koska sairastelen jatkuvasti, minä saatan näyttää krapulaiselta ja muutenkin huonokuntoiselta.
Minulla on myös lääkitys joka vaikuttaa hieman ulosantiini ja minulla on huonot hampaat joka johtuu siitä että olin aikoinaan kolarissa missä etuhampaani katkesivat kun ne osuivat törmäksessä rattiin.
Olimme siis ostamassa tupakkaa, kun edellämme oli eräs kaveri jonka olen kyllä nähnyt täällä aikisemmin mutta en tiedä edes hänen nimeään, oli ilmeisesti varkaissa ja häntä pyydetiin näyttämään kassinsa jolloin hän vain käveli ulos maksamatta ostoksiaan.
Kun tuli meidän vuoro kassalla, ilmesesti paikan esimies ilmoitti kaverilleni, että sinulla on tänne ikuinen porttikielto ja tiuski myös minulle että myös minulla on kauppaan porttikielto ikuisesti eivätkä he myyneet tupakkaa vaan esimies tokaisi että kun sinulla ei ole koskaan rahaa riittävästi kun käyt täällä.
Minulla on ollut todella vaikea kausi kun olen sairastellut noin kolme kuukautta yhteen soitton.
Totta on se että olen käynyt pari kertaa kaupassa ja yrittänyt maksaa pienillä kolikoilla ja keräillyt pulloja koska en saa mistään mitään tukia kun olen ITC-alan yksityisyrittäjä ja tehnyt viimeiset vuodet uutta ohjelmistotuotetta joak nyt on valmis ja kaikki tuleva raha menee suoraan markkinointiin ja messu kuluihin.
Luvassa on onneksi asiakkaita, että voin käydä jatkossa kaupassa JOSSAKIN MUUALLA KUIN JÄKÄRÄN SALESSA TAI K-MARKET JÄKÄRLÄSSÄ koska nämä haluavat kriminalisoida köyhyyden.
Hyvät ihmiset, tulkaa kanssani mielen osoitukseen "Köyhyyden kriminalisointia vastaan" perjantaina 29.07.2016 Kello 12.00, Turkuun jäkärlän ostoskeskukseen SALEN eteen BOIKOTOIMAAN SALE ketjua kello josta siirrymme 2 tunnin jälkeen K-MARKET Jäkärlän eteen 2 tunniksi. Luvassa on pikkupurtavaa ja juotavaa joka on hankittu suoraan KAUPPAHALLISTA yksityisyritäjiltä niin kuin minä olen ollut 20 vuotta.
Luvassa on myös bändimusiikkia mielen osoituksen jälkeen tapahtumassa jossa ihmiset voivat puhua omista kokemuksistaan köyhänä olemisesta ja epäkohdista.
Tapahtumaan mielenosoituksen jälkeen pääsee vain mukana ollet mielenosoittajat.
Tilaisuudet evät ole poliittisia ja mutta toivomme että joku eduskunnasta ottaa kantaa tähän ilmestymällä paikalle ottaen todellisen vastuun puheistaan.
Nyt on turha tulla kertomaan mistään muusta kuin siitä miten tulisi toimia jos ihmisiä Suomessa aletaan katekorisoimaan.
Hyvät Ihmiset tulkaa ja ottakaa kantaa.
Tapahtuma mielenosoituksen jälkeen on yksityistilaisuus ja ikäraja tapahtuman on 18 vuotta koska tarjolla on myös alkoholijuomia jotka on hankittu muualta kuin K-Kaupasta tai SALESTA.
Pistäkää sana kiertämään, nyt on tosi kyseessä.
Terveisin,
"DHC"
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voitte soittaa ja ilmoittautua tapahtumaan myös etukäteen numerossa 046 6417 715.
Tervetuloa ottamaan kantaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

DHC kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu