Minua säälittää se, ettei lapsia mitenkään suojella uskonnollisuuden kielteisiltä vaikutuksilta. Tätä ei voi yleistää, sillä on paljon myös turvallisuutta ja rakkautta tuova uskonnollisuutta. Mutta ehkä olisi selvintä, että jokainen ihminen aikuisena itse saisi päättää vakaumuksestaan. Aivan hyvin voitaisi kieltää lasten indoktrinaatio johonkin oppiin, josta he sitten saattavat myöhemmin ahdistua mutta josta voi olla vaikea irrottautua. Ajattelen tässä esim. jehovantodistajien lapsia, jotka jo pienestä asti joutuvat kokemaan erilaisuutta, kun joulun vietto ja syntymäpäivät ovat kiellettyjä ja jo lapsena joutuu kulkemaan ovelta ovelle tyrkyttämässä oppia, jota ihmiset inhoavat. Tai lestadiolaisten lapsia, joilta on television katselu kielletty (mutta tietokoneet ei?). Tai mormonien lapsia joita opetetaan paastoamaan. Tai minkä tahansa äärimmäisen uskonnollisuuden aiheuttamaa ahdistavaa ja usein ankarien kieltojen ja syyllisyyksien täyttämää elämää. Monelta muulta asialta lapsia varjellaan, miksi ei tältä?
Uskonto ja lapset
Anni
15569
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sinulla tuntuu olevan aika suppea käsitys uskonnoista ja niiden tavoitteista. Mainitsemissasi esimerkeissä ei ole mielestäni kysymys yhdestäkään noista uskonnoista, vaan niiden yksipuolisesta ja rajoittuneesta ymmärtämisestä ja opettamisesta. Mutta miten estetään uskontojen tai minkä muun asian tahansa virheellinen opetus ja opettaminen... erityisesti kodeissa??? Muitakin asioita elämästä voidaan välittää lapsille väärin ja on välitettykin, mikä näkyy nuorisossamme monenlaisena oireiluna tätänykyä.
Ottamatta kentaa kirjoittamiesi esimerkkien yleisyyteen, olen samaa mieltä.
Henkinen väkivalta on uskonnollisissa perheissä varmaan yhtä yleistä kuin muissakin, sitä vain ei mielletä niin "pahaksi".
Niin, vanhemmilla on suuri vastuu. Yhteiskunnan on aika vaikea tätä valvoa, saati toteennäyttää?
On ikävää kuunnella nykylasten sanavarastoa, kun sieltä tulee vittua, kyrpää ja homoa kohdistuen leikki- koulutovereihin, opettajiin kuin myös vanhempiin.
Jos ei ole muuta sanottavaa, olisi parempi olla hiljaa.
Vatsa, käsi, jalka... Pylly, pissa, kakka... Kissa, koira, hevonen... Pippeli, pimppi, tykkääminen... Vasen, oikea, variksenpoikia...
Kyllä me 1950-luvun lapset olimme kamalia.
Myönnän, että väärä uskonnollisuus on pahasta.
Mutta mitä väärää on hyvässä? Eikö se ole hyvä asia että lapsille opetetaan Raamatun tuntemusta ja heitä opetetaan kunnioittamaan muita ihmisiä ja harrastamaan kaikkea positiivista?
Mitä sinusta siis on väärä uskonnollisuus? Entä hyvä? Oma näkemykseni on, että vasta aikuisen itsensä tulisi saada valita tiensä uskontojen viidakossa. Jos lapsi pienestä pitäen liitetään johonkin oppiin jota opetetaan "ainoana oikeana" hänen on myöhemmin hyvin vaikea irrottautua siitä näkemään asioita objektiivisesti. Erittelemättä sen kummemmin väitän, että jokainen liike, joka pitää itseään tällaisena ainoana pelastavana ja ainoana oikeassa olevana, sisältää myös vääränlaisen henkisen väkivallan ja alistamisen siemenet. Ei tällaiseen perheeseen syntyvä lapsi saa itse valita elämänfilosofiaansa, vaan hänet aivopestään tiettyyn oppiin pienestä pitäen, ja jos hän sen myöhemmällä iällä haluaakin kyseenalaistaa sillä on monia raskaita seurauksia. Liikkeitten sisällä olevat eivät itse pysty näkemään toimintansa vaurioittavia seurauksia koska katsovat kaikkea oman aatemaailmansa värittämin silmälasein. Mitä vahinkoa siitä lapsille olisi, jos heille opetettaisiin esim koulussa ei-tunustuksellisesti kaikkia maailmanuskontoja ja filosofioita? Muiden ihmisten kunnioitus ja kaiken positiivisen harrastaminen ei toki ole sidottu mihinkään tiettyyn lahkoon tai oppiin, vai onko sinusta?
...lapset tekee mitä "opettajatkin".Ei ne niitä itse keksi.
..että myönnät joskus uskonnollisuudenkin olevan pahasta.
Lapselle pitää opettaa tietysti kunnioittamaan muita ihmisiä yms., mutta jos opetetaan raamatun tuntemusta, niin pitäisi myös opettaa myös muiden uskontojen hyväksymistä.
Yleensä taitaa siinä käydä juuri niin, että aivopestään lapset omaan uskoon, ja samalla tullaan opetetuksi heille suvaitsemattomuutta.
(tässä puhun kyllä ihan omasta kokemuksesta!)
Siis hyvät käytöstavat ei välttämättä ole sama asia kuin toisten kunnioittaminen "ihan oikeasti"!
Olenko ihan totaalisesti väärässä?
kommentit läpi nyt, ja oikeastaan jo vastasinkin hetki sitten tähän, mutta täsmennän nyt vielä.
Siis, jos lailla kiellettäisiin tietyn uskomusmallin opettaminen "ainoana oikeana" ja siihen perustuvien elämänarvojen välittäminen lapsille, eikö tällainen kieltäminen (uskon kriminalisointi) olisi henkistä väkivaltaa ja pakottamista?
Itse uskon että Jumala on yksi ja yhdenlainen, uskon että Hän on juuri se joka Hän on.
Uskontoja voidaan kyllä harrastella, ja siinä mielessä voidaan suvaita kaikki uskonnot yhdenvertaisina, ok, mutta jos usko on enemmän kuin uskonnollista harrastelua, tähän ei voida mennä.
Jos nimittäin uskon yhdenlaiseen Jumalaan, joka ei muutu ihmisten ajatustottumusten ja mielipiteiden mukana, ja jos uskon että tämä Jumala on ilmaissut tahtonsa nimenomaan Raamatussa, jossa Hän ilmoittaa pelastussuunnitelmansa eli totuuden Jeesuksesta Kristuksesta, joka on (ainoa) todellinen Vapahtaja ja Pelastaja - ja jos uskon (Raamatun ilmoituksen ja oman henkilökohtaisen kokemukseni kautta) että on olemassa sielunvihollinen demonivoimineen, jotka tekevät kaikkensa pitääkseen ihmisen erossa tästä yhdestä ainoasta pelastussuunnitelmasta, ja että vihollinen tähän tuhotyöhön mielellään käyttää väärää suvaitsevaisuutta ja kaikenlaisia ruusunpunaisia ja humanistisia kuvitelmia rakkaudesta - niin, jos olen vakuuttunut että näin on - kuinka voisin sanoa lapselleni että kaikki uskonnot ovat yhdenvertaisia ja että kaikki on suhteellista?
Jos minua vaaditaan tekemään niin, eikö se ole alistamista - ja henkistä väkivaltaa?
Itse asiassa Raamattu antaa ymmärtää että tällainen antikristillinen hallinta on tulossa, jolloin usko Jeesukseen Kristukseen kriminalisoidaan.
Tietysti se tapahtuu "ihmisrakkauden", "yhteisen hyvän" ja "uuden, paremman ihmisrodun" puolesta?
Oma näkemyksesi on ilmeisesti se, että haluat tuoda mahdollisimman paljon Ate Istista näkemystäsi esille myös lapsille.
Uskonnollisuus on pahasta, mikäli se vaurioittaa lasta hänen maanpäällisen elämänsä aikana ja lisäksi riistää häneltä iankaikkisen elämän mahdollisuuden.
Kristityillä, Raamattuun uskovilla Jumalan lapsilla on onneksi tapana opettaa lapsilleen myös muita uskontoja. Näetkös, myös muiden uskontojen harjoittajia tulee rakastaa.
Kuitenkin arvokkain asia mitä vanhemmat voivat antaa lapsilleen on Jumalan Sanan opetus, josta tärkeimmät kohdat ovat:
Rakasta Jeesusta Kristusta
Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Silloin ei varmasti vahingoitetan mitään.
Sääli, että joissakin aatteellisissa suunnissa tapahtuu aivopesua.
"Jos nimittäin uskon yhdenlaiseen Jumalaan, joka ei muutu ihmisten ajatustottumusten ja mielipiteiden mukana"
Niin, itse olet omissa aivoissasi luonut itsellesi sopivan jumalan. Jumalaahan ei aivojesi ulkopuolella ole.
Eikö tuo juuri ole harrastelua, mielikuvitusmaailmassa elämistä?
Miksi viattomalle lapselle pitäisi luoda harhakuva että joku jumala o
mutta kuinka suojella lapset
materialismilta, nihilismiltä, kyynisyydeltä -
ja tiedon nimissä kulkevalta valhetiedolta, joka järkeen ja tietoon vedoten
kieltää Jumalan?
kuinka suojella lapset television ym. kautta tulvivalta saastevirralta, joka
tämän maailman arvoja levittäen aivopesee ja sitoo heidät
rajoittuneeseen, vääristyneeseen ihmiskuvaan
ja jumalakielteisyyteen?
En sano että oikea keino uskoville suojella lapsiaan edelläkuvatulta aivopesulta
on kieltää heiltä televison katselu ja rajoittaa ihmiskontakteja, esim. kieltäen
leikkimästä ei-uskovien lasten kanssa.
***
Tuon vain esiin tämänkin puolen asiasta:
> ehkä olisi selvintä että jokainen ihminen aikuisena itse saisi päättää
vakaumuksestaan <
Olen siis sydämestäni samaa mieltä kanssasi!
En kannata minkäänlaista aivopesua ja suggerointia, ja kantani perustuu Raamattuun,
jonka mukaan Jumala antaa ihmiselle valinnanvapauden ja myös vastuun omista
teoistaan ja asenteellisuudestaan.
Elävä usko Jumalaan ei koskaan voi olla pakottamisen tulos - pakottamisen
tuloksena syntynyt usko ei näet ole kristillistä uskoa ollenkaan.
Kristillinen usko perustuu Jumalan ja ihmisen henkilökohtaiseen suhteeseen;
uskomismalleja voidaan luoda ja niihin sitouttaa, mutta
elävä suhde on aina henkilökohtaisen ratkaisun ja päätöksen tulos, jonka pohjana
on Jumalan työ ja rakkaus - pohjimmiltaan usko
(ja sen mukainen arvomaailma!) on siis Jumalan teko.
Näin ajattelen uskovana, kristittynä ihmisenä.
Mutta - kuten sanottu -
ei kukaan ihminen, kasvaessaan lapsesta nuoruuden kautta aikuiseksi, voi olla
täysin vapaa ympäristönsä vaikutteista - vanhemmat, koulumaailma, televisio, yhteiskunnalliset
normit, vallalla oleva tieteellinen maailmankuva ym. ym.
Mitä siis tarkoittaa "ehkä olisi selvintä, että jokainen ihminen aikuisena
itse saisi päättää vakaumuksestaan", jos tämä maailma
ja sen jumalakielteinen asenteellisuus materialistisine arvoineen on jo muokannut
aikuisen, joka nyt "vapaaehtoisesti ja omassa harkinnassaan" päättää
vakaumuksensa ja suhtautumistapansa uskontoon?
***
Jokaiseen perheeseen liittyy tietty arvomaailma, ja vanhempien vastuuseen kuuluu
oikeiden, elämänmyönteisten arvojen välittäminen lapselle.
Myös Jumala kuuluu tähän kategoriaan. Itse asiassa, aidosti uskovalle Jumala
on kaiken, jopa vanhemmuuteen liittyvän vastuun ja kasvatustehtävän, lähtökohta.
Kysymys siis kuuluu, mikä tai kuka päättää mitkä elämänarvot ovat oikeasti
elämänmyönteisiä ja rakentavia?
Näkökulma on varsin erilainen jos vastausta kysytään kristityltä, muslimilta, panteistilta
tai kokonaan ateistiksi tunnustautuvalta?
Meidän on yksinkertaisesti hyväksyttävä että on erilaisia käsityksiä hyvästä, pahasta
ja Jumalasta. Jos tätä ei hyväksytä, seuraukset ovat
katastrofaaliset, tuloksena on arvodiktatuuri, autoritäärinen hallinta, jossa
"yhteistä hyvää" ja "lapsen etua" rakennetaan väkipakolla -
kuten natsisaksassa, jossa kaikki tapahtui
paremman tulevaisuuden ja totuuden nimissä, siis ihmisrakkauden tähden?
***
Uskovaisuus, jos se on tiukkoja uskonnollisia normeja ja jonkin tietyn
ihmisyyden/uskovaisuuden mitan täyttämistä orjuuttavan
käyttäytymismallin kautta, ilman elävää, rakkaudellista suhdetta
hyvään Jumalaan, on kieltoihin ja sääntöihin perustuvaa - sen seurauksena
on elämänkielteistä, ahdistunutta ja ahdistavaa käyttäytymistä.
Mutta yhtään parempi vaihtoehto ei ole, jos kielloin ja säännöin rajoitetaan
ihmisen vapautta uskoa ja harjoittaa uskoaan, sekä opettaa lapsilleen uskonsa mukaisia
elämänarvoja.
Kyllä ihminen joka tapauksessa itse ennemmin tai myöhemmin päättää kuinka hän
oppimaansa suhtautuu.
Lain on suojeltava selkeiltä uskonnon väärinkäytöksiltä ja selkeästi
orjuuttavalta, alistavalta uskonnolliselta manipulaatiolta -
mutta samalla on muistettava, että jos normit tähän asiaan haetaan
vaikkapa panteistilta, kaikki yhdestä Jumalasta ja varsinkin
Jeesuksen sovintotyöstä puhuminen on hänen mielestään
uskonnon väärinkäyttöä ja selkeästi orjuuttavaa.
Olen samaa mieltä. Ongelma on miten sen lasten suojelun voisi käytännössä toteuttaa tässä asiassa.
Todennäköisesti ei mitenkään.
Uskonto/uskovaisuus on paljon vaikeampi ja monimutkaisempi asia kuin monet muut ongelmat koska uskovaisuuden aiheuttamat ongelmat ovat huomattavasti suurempi tabu yhteiskunnassa kuin esim. alkolismin tai monen muun aiheuttamat. Lisäksi ne ovat vaikeammin havaittavia. Asiaa monimutkaistaa vielä sekin, että lapset on useimmiten niin aivopestyjä, että he eivät voi myöntää edes itselleen, miltä tämä uskonto heistä _oikeasti_ tuntuu. Jokainen uskovaisen lapsi sanoo silmät kirkkaina olevansa ihan onnellisia, ja että kaikki on ok. Monet ehkä ovatkin oikeasti, mutta tiedän että monet monet eivät sitä todellisuudesssa ole. Uskonto todella ahdistaa monia lapsia, ja uskonnollinen kasvatus voi olla todella traumaattista.
Meillä on olemassa sairaus nimeltä alkoholismi ja muut riippuvuudet, ja monet monet muutkin ongelmat yleisesti myönnetään ja tiedostetaan.
Mutta meillä ei ole olemassa sairautta nimeltä uskonto.
Uskonto on jostakin syystä niin arka aihe, että sen negatiivisista vaikutuksista varsinkin lapsiin ei saa vielä edes puhua ääneen. Kukaan ei välttele alkoholismin, peliriippuvuuden, yltiöpäisen materialismin yms. aiheuttamista ongelmista puhumista peläten niiden vanhempien loukkaantumista, jotka ovat alkoholisteja, peliriippuvaisia, yltiömaterialisteja yms.
Mutta het kun tullaan uskovaisiin, edustivat ne sitten mitä tahansa uskontoa/uskonnollista ryhmittymää, ollaan hyvin hyvin hienotunteisia, ja varotaan visusti loukkaamasta heitä. Heitä puolustellaan useimmiten vain sillä, että "ku ne ei juo" ja "ku ne on raittiita ni eihän niissä sit mitään vikaa voi olla!".
Uskallanpas väittää että uskovaisuus/uskonnollisuus on paljon pirullisempi ja syvemmälle vaikuttava ongelma, nimenomaan siksi koska sitä ei edes myönnetä ongelmaksi. Uskonnon ongelmallisuuden näkevät ja siitä puhuvat ihmiset nähdään usein hyvin negatiivisessa valossa. He ovat vain jotain kapinoivia, vihaisia ihmisiä, jota ei voi ottaa tosissaan.
Uskovaisia pidetään edelleen niinä "hyvinä ihmisinä" ja uskontoa lasten kasvatuksessa ainoastaan positiivisena asiana. Lapsi joutuu siis kasvamaan ahdistuksensa kanssa ympäristössä joka säännönmukaisesti ja järjestelmällisesti kieltää koko ongelman olemassaolon. Tämä ei päde esim. alkoholismin eikä useimpien muiden julkisesti tunnustettujen ongelmien kohdalla. Suurin osa uskontoon sairastuneista ei _koskaan_ myönnä ongelmaansa, kun taas esim. alkoholismin kohdalla ongelmaisen ja varsinkin hänen ympäristönsä on lopulta pakko myöntää ongelma vaikka itsepetos saattaa niissäkin kestää pitkään.
Miten ongelmaan voi tarttua jos sitä ongelmaa "ei edes ole"?
Lisäksi uskontoon liittyy paljon suurempi samaa sairautta poteva aikuisten yhteisö, kuin moneen muuhun. Uskonnosta ahdistuneella lapsella on siis paljon suurempi "vastustaja" joka pystyy pitäämään lapsen suun supussa paljon tehokkaammin jos lapsi uskaltaa alkaa kapinoida pakkouskontoa vastaan. On paljon vaikeampi vastustaa suurta (tahattomasti) manipuloivaa aikuisten joukkoa kuin vain esim. yhtä perhettä, tai yhtä perheenjäsentä. Uskovaisen lapsella on vastassaan koko seurakunta (ainakin henkisellä tasolla), ja uskonnollinen yhteisö, joka käsittää kymmeniä, jopa satoja ihmisiä.
Mut ehkä jotain voisi kuitenkin tehdä ainakin uskonnon käytännön harjoittamisen suhteen. Voisko ajatella esim. lakia joka kieltäisi aikuisia pakottamasta tai millään tavoin painostamasta lasta/nuorta harjoittamaan käytännössä mitään ideologiaa tai uskontoa? Esim. jehovantodistajien lapsia ei saisi pakottaa tai painostaa juoksemaan ovelta ovelle traktaattien kanssa. Tai hellareiden lapsia ei voisi painostaa todistamaan uskostaan mikrofonin takaa yms. yms.
Ei se varmaan mitään käytännössä muuttaisi, koska lapsen voi edelleenkin manipuloida tekemään mitä tahansa. Mutta tällainen laki olisi kuitenkin siinä tapauksessa hyvä pelastusrengas johon tarttua lapselle/nuorelle, jos hän uskaltaa alkaa kapinoida vastaan. Hänellä olisi ainakin laki puolellaan.
sekä myös kaupungistuminen omalta osaltaan helpottaa asiaan.
Samoin uskontojen moninaisuus, emme enää elä yhden lahkon "vallassa", tämä pienentää yksittäisen uskonnon turmiollista vaikutusta.
Itse en usko kieltoihin tai rajoituksiin, kyllä yleinen sivistystason ja tiedon lisääntyminen tuo varmemman ratkaisun.
Kiitos mielenkiintoisista vastauksista sekä mamabeardille että pakanalle. Molempien kantoihin voin monessa kohtaa yhtyä. Jotakin sen suuntaista lakia jota pakana ehdottaa, olen itsekin ajatellut. Sivistyksen ja kaupungistumisen apuun en usko. Nimenomaan ns uususkonnot vaikuttavat myös koulutettujen ja kaupunkilaisten keskuudessa. Arvelen sen liittyvän siihen, että työssään uupuvat ja stressaantuvat tulevat monesti elämässään johonkin tyhjiövaiheeseen, jolloin etsitään elämälle uutta suuntaa ja merkitystä. Se joka sillä otollisella hetkellä sattuu ensimmäisenä osumaan paikalle tarjoamaan kaikenkattavaa onnea ja pelastusta kaikista ongelmista, saattaa saada ihmisen koukkuun. Eikä siinä mitään, minusta jokaisen aikuisen pitää saada etsiä onneaan myös uskontojen piiristä niin kuin tahtoo ja tulla uskossaan autuaaksi. Mutta lapset on eri asia. Eikö voisi olla laki, että alaikäistä ei saisi edes rekisteröidä mihinkään uskontokuntaan. Tämä ei kyllä taida mennä Suomessa koskaan läpi, kun tuo evlut kirkko etunenässä harjoittaa tätä vauvaikäisten rekrytointia. Tämän sanon siitä huolimatta että itse kuulun evlut kirkkoon.