Eihän työttömyysetuuden tarkoitus ole maksaa oman asunnon ylläpitokuluja? Asunto on realisoitava välittömästi ja korvausten maksaminen aloitettava vasta kun asunnosta saadut rahat on käytetty.
Oman asunnon omistaminen kiellettävä työttömiltä
Juhana_Vartiainen
39302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Loistava avaus, työttömät nämä yhteiskunnan loiset, eivät kuitenkaan pysty tuillaan maksamaan asuntoa !
Kyllä pystyy.
Eija-Riitta Korhola avautuu Helsingin Sanomissa, ettei asetu eduskuntavaaleissa ehdolle, koska hänellä ei ole siihen omien sanojensa mukaan taloudellisesti varaa. Näin puhuu siis nainen, joka nostaa 8 500 euroa kuukaudessa europarlamentista niin sanottua siirtymäkorvausta, Marin kirjoitti blogissaan lauantaina.
Marin ihmetteli Korholan kommenttia, jona mukaan ”tavalliselle ihmiselle (vaaleihin) osallistumisesta on tullut vaikeaa”.
– Onko kukaan kertonut Korholalle, ettei tavallinen ihminen saa 8 500 euroa kuukaudessa tekemättä mitään, eikä valtaosa tavallisista ihmisistä voi edes haaveilla tällaisesta kuukausiansiosta, vaikka tekisi koko ikänsä töitä, Marin kirjoitti.
Korhola korostaa, että siirtymäkorvaus on käytännössä ansiosidonnainen irtisanomissuoja.
–Siirtymäkorvaus on fakta. Minä en sitä keksinyt. Se tulee EU:sta minulle Suomeen, jonne maksan siitä verot. En tiennyt siitä etukäteen mutta se oli helpotus: verojen jälkeen saan sen avulla maksettua vaalivelkani, edes tuhatta euroa ei jää yli. Mutta olen kiitollinen, Korhola kirjoittaa.
Ei kai saatana niillä työttömillä vaan oo omaa asuntoa .. perkele? On se nyt niin saatanan väärin.
tuskin on, asuvat vuokralla, sossu maksaa vuokran ! Rauha IKE !
Perussuomalaiset on sitä mieltä että, yleensä vuokra-asunnoissa asuu maahanmuuttajia / työttömiä. Kummatkin ryhmät ei ole, perussuomalaisten kannattajien ydinryhmää, no perussuomalaiset eivät välitä mitä ikinä moisessa alueessa tapahtuu. Liekinheitin on kuulemma hyvä !
Työttömät on luusereita, juurikin näin ajattelen, jokainen on oman onnensa seppä!
Varsinkin entiset kansanedustajat.
Ihminen on työtön koska suomen yritykset ovat heikkoja tarjoamaan töitä korkeakoulun käyneille joilla ei oo job Experience
Että älä ihmettele työttömyyttä ku yhtiöt paskoja etenkin labra alalla
Mitäs vitun paskaa tämä nyt on? Se nyt on aivan sama minkälaisia asumiskuluja niistä työttömyyskorvauksista maksaa. Lainaa ei kuitenkaan mikään pankki anna työttömälle, että kyllä se asuntokauppa on sillon aina töissä ollessa tehty. Ja mitään tukia ei edes lainanlyhennyksiin myönnetä ylipäätään.
Vai niinkö se pitäis olla, että jos sattuu vaikka Yt-neuvotteluissa saamaan fudut, ja alla on jo maksettu asunto, niin se pitää heti myydä ja mennä vuokralle?
Luksus-asuntojen omistaminen kiellettävä köyhiltä! Rikkaat joutuvat asumaan köyhien asuinalueella koska köyhät ovat vallanneet hienostokaupunkinosat.
On tämä niin väärin.
Asuntokupla poks! Kaikki asuntovelkaset irtisanotaan ja kärpät vastaavalle...
asuntolainan verovähennysoikeus on poistettava
Omistavan luokan bileitä ei tarvitse enää kannustaa eikä tukea.
Työllisiltä oikeus terveyskeskuksen palveluihin pois. Menkööt yksityiselle.
Huippueläkkeet alas. Yksikään eläkeläinen ei ole 10 000 e/ kk eläkkeen arvoinen.
Omistusasunnon omistaminen on huono asia koskien koko työväenluokkaa . Työvoiman liikkuvuus kärsii . Työläinen kiintyy johonkin määrättyyn paikkaan eikä ole valmis muuttamaan työn perässä sinne missä sitä tarvittaisiin . Vuodepaikka asuntolassa olisi sopivampi
Kämppä myyntiin vaan jos ei töitä ole ja haluaa työttömyyskorvauksia nostaa.
Kiva kattoo ku labraministeri myy luksusasuntoaan pudottuaan ens vaaleissa. Näin on käyny ja käy monille soiniuskovaisille.
Mites muuten asunto-osakkeen tai kesämökkien kans?? Vai eikö pikku aivoihin tullu säteilyy. Joudunks mä myymään kaikki, ku en ookkaa töissä?
Kaikki on myytävä ja sitten kun fyffet on loppu niin sitten vasta etuuksien maksaminen alkaa. Tämä on koko SSS-hallituksenkin kanta.
Vuokralle vaan kaikki työttömät. Kyllä ne oppivat pärjäämään pakon edessä.
Myös vaatikkettomat maataloustukiaiset muutettava harkinnan varaiseksi toimeentulotueksi,ensin on realisoitava mahdollinen omaisuus sitten vasta voi ryhtyä leikkimään yrittäjää,oikeat yrittäjätkin ottavat lainoja ja realisoivat omaisuuttaan huonoina aikoina,ei oikeilla yrittäjillä ole automaattia josta tulee yhteiskunnan rahaa jos ei kehtaa tehdä oman ja perheensä elannon eteen mitään.Maataloustilat myös konkurssiin jos ei kannata eikä kehtaa edes vähää tehdä,tilojen riskit ei voi olla sukupolvesta toiseen sosialisoitu yhteiskunnalle ,
Ja mitä hittoa sitä työtön omalla asunnolla tekee, siitähän joutuu maksamaan vastikkeet ja remontit itse. Paljon mukavampi lekotella toisten maksamassa kämpässä ja ottaa kaljaa. Ahkeroikaa kovasti hikiduunarit että saamme veroeuroja.
Tässä on vielä parit festarit tälle kesälle käymättä, korvauspäivä taas häämöttää ja rahnaa on tulollaan. Syksyllä voi sitten harkita taas vähän harmaata keikkaa!
Ja puolueet verolle, käännetty puoluetuki, puolueiden pitää maksaa
yhtä paljon ja samoin perustein veroa, kuin nyt saavat puoluetukea.
Pitkäaikaistyöttömät eläkkeelle, koska ei kuitenkaan enää koskaan työllisty.
ostakaa vitun sossupummit kämppänne ja viekää KELAAN maksusitoututoksenne jos ne maksaa kannabiskasvattamonne MAKSUT.
köyhät kyykkyyn
Työttömien kaikki muukin omaisuus on realisoitava, ei ne mitään tarvitse.
Työttömille on perustettava työleirejä, joissa voicat tehdä ilmaiseksi työtä valtiolle.
Ei,ei, työtä on tehtävä ilmaiseksi kapitalistille. Kansallissoinismissa tehdään työtä ilmaiseksi kapitalistille JA valtiolle eli sotakoneistolle.
Älkää nyt työleireillä uhkailko kesken kaunista kesää! Mukavampi olla rannalla ja ottaa aurinkoa. Illalla terassilla muutama olut sitten maistuu, varsinkin kuin katselee joidenkin kömpivän väsyneenä duunista kotiin pomojen vittuilut niskassaan.
Aamulla nukutaan pitkään, pieraistaan ja lähdetään hakemaan pari lonkeroa viikonlopuksi. Onneksi on vielä noita duunissa olijoita jotka tekee kahden tai useammankin työt. Minun työt saa kyllä erittäin mielellään tehdä. Niistä kertyy hyvät veroeurot joista tulee minullekin hyvät korvaukset ja tuet. Sama summa mitä olisi duunissa, hulluhan se itseään työllä tappaa, viisas pääsee vähemmällä!
Oman asunnon omistaminen on muutenkin yliarvostettua. Muiden nurkissa loisiminen kun toimii ihan hyvin. Eikä kulu sossurahat turhuuteen.
Mitäs olutta tänään otettas? Olvi taitaa tehdä hyvää! Hitto kun noilla duunareilla on vapaapäiviä lauantaina, ovat häiriköimässä joka paikassa, rallissa ja joka paikassa tiellä. Toivottavasti lauantait tulee pian työpäiviksi niin saa rauhassa kuljeskella ettei aina joudu jonottamaan joka paikkaan. Verojakin kertyy paremmin että riittää korvaukset!
Juhana ymmärtää hyvin työttömien ja köyhien ongelmia. Onko Juhana nero?
Sopeutumiseläkkeet pois kaikilta ex-kansanedustajilta. Menköön Karpela ja muut oikeisiin töihin.
Mikäli Juhana Vartiaisesta ei tule seuraavaa presidenttiä, muutan maasta. Juhana on ilmiömäinen nero, ja visionääri !!!
Joo, parakkeihin vaan kaikki työttömät asumaan.
Ja jos joskus töihin pääsevät, niin palkat suoraan työnantajalle.. Mitä ne sillä tekis, kun ei ole omaa kämppääkään..? Työnantaja voi antaa vaikka ruokakupongin.
Ei sosiaalitukia saa oman asunnon velan lyhennyksiin tai lainojen korkoihin. Jos on oma maksettu omistusasunto on siinä asumiskulut vuokralla asumiseen nähden enemän kuin kohtuulliset.Ei ole tarkoituksenmukaista lisätä ihmisten ahdinkoa vaatimalla asuntoa myyntiin. Yhteiskunnallisesti tuo on hapa ratkaisu kun yhteiskunnan asumistuet jää pienemmiksi,joten etu on kaikinpuolinen. Mikäli yhteiskunta vielä rankaisisi työöttömyydestä ja veisi pohjan kaikelta voisi yhteiskunta varautua siihen,että ihmisten elämän tyyli muuttuisi välinpitämättömäksi töistä kuin muistakin yhteiskunnan säännöistä.Tarpeeksi ahtaalle kun ajetaan lopputuloksena on kapina. Tällöin vaihtuu omaisuudet ja osat ja todenäköiseti vaatimukset on kolme ässää kolkatalle tyylisiä.
Ei ole mieltä lisätä eripuraa tai vastakkainasettelua .Päinvastoin on mieltä vailla olevaa toimintaa syyllistää heikoimassa asemassa olevia ja polkea heitä nimitellen tai herjaten.Tuollainen toiminta on alaarvoista ja vastuutonta. Työtön voi olla sinun entinen työkaveri tai tuleva jos sallimus suo työttömälle töitä löytyvän. Osat voivat myös vaihtua elämäntaipaleella 40 -45 vuoden aikana jolloin ihminen on potentiaalisesti työikäinen on pitkä aika.
Hohhoijaa, nukutaampas aamulla pitkääääään! Ei ole duuniin kiirettä eikä minnekään!
Otetaan pari olutta iltapäivällä ja katsellaan peppuja kylillä. Mukava terassi-ilta, tehdäänpäs vielä pari kuppia ja suunnitellaan ensiviikon rientoja.
Toivottavasti TE-puulaaki ei ahdistele, en kyllä usko kun ilmotin että mukavampi olla näin vapaarappari kuin lähteä johonkin hikiduuniin. Pistäkää korvauksia vaan tulemaan niin hyvä tulee, ei sitä kukaan hullua duuniin ota.
Hulluhan sitä saa olla mutta ei tyhmä!
Taisi duunareilta lomat loppua. Tehkääpä taas vuosi ahkerasti töitä ja olkaa kilttejä poiiaja tyttöjä pomolle niin saatte tass ensikesänä ottaa aurinkoa! Pirteänä ja ahkerana tienaamaan veroeuroja. Ensiviikolla onkin taas korvauspäivä, lähdenkin hakemaan pari olvia ja pizzaa, menee ilta rattoisasti kun ei tarvitse aamulla lähteä mihinkään!
Aivan mahtava ehdotus. Lähden ajamaan asiaa välittömästi.
Siis heti kun saan kaikki työttömät palkattomaan pakkotyöhön - lain voimaan.
Palkaton pakkotyö kaikille työttömille voimaan heti, saadaan vetelät työttömät liikkeelle, ja Suomi taas jaloilleen !