Porvoon mitta

Onko teitä huijattu lähiaikoina? Tytär oli luvannut leipoa juhliin, ja tarvitsi 500 g vadelmia. Kävin ostamassa niitä ulkomaalaiselta torimyyjältä. Kun kotona punnittiin, niitä olikin 450 g.

42

381

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minulla on niin isot toleranssit, että viiskytä grammaa häviää jo marginaaliin.
      On minua ainakin kerran huijattu. Kiertvä kauppias möi makkaraa. Kehui, että eilen valmistettu. Näytti päivämäärää. Eikä minulla laseja päässä.
      Ei niin tuoreelle maistunut, tarkastin lasien kanssa. Päivämäärä oli parasta ennen.
      Juippi tuli toisenkin kerran. Sitten se tiesi, mihin suuntaan lähti. Ei oo sen koommin näkyny.
      Tämä on niin pieni paikkakunta, etteipaikallisten kannata vilunkia yrittää.

      • Se oli melko itsevarma juippi, kehtas tulla vielä takaisinkin.

        Tuli mieleen että Ikeakin onnistui huijaamaan mua. Ostin vuodesohvan, ja koska on elukoita (muitakin kuin minä) talossa, niin olin onnellinen kun löytyi soffa pestävillä vaihtopäällisillä. Että pystyy löhöämään siellä mukavasti koira kainalossa.

        Paskanmarjat. Päällinen puettiin sen mukaan kuin sohva kasattiin, ja siihen hommaan taas vaadittiin kolme ihmistä. Niin siis, eihän Ikea mitään huijannut, päällisen voi pestä. Jäi silti vähän huijattu maku.

        Mielessä kävi, että Ikea ei oikein ole yksinäisten ihmisten tavaratalo. Jo vain se, että saa suuret kalusteet sieltä, tekee autoon lastaamiset melkein mahdottomaksi. Ellei niitä ole noutovarastossa.


      • hmp.f kirjoitti:

        Se oli melko itsevarma juippi, kehtas tulla vielä takaisinkin.

        Tuli mieleen että Ikeakin onnistui huijaamaan mua. Ostin vuodesohvan, ja koska on elukoita (muitakin kuin minä) talossa, niin olin onnellinen kun löytyi soffa pestävillä vaihtopäällisillä. Että pystyy löhöämään siellä mukavasti koira kainalossa.

        Paskanmarjat. Päällinen puettiin sen mukaan kuin sohva kasattiin, ja siihen hommaan taas vaadittiin kolme ihmistä. Niin siis, eihän Ikea mitään huijannut, päällisen voi pestä. Jäi silti vähän huijattu maku.

        Mielessä kävi, että Ikea ei oikein ole yksinäisten ihmisten tavaratalo. Jo vain se, että saa suuret kalusteet sieltä, tekee autoon lastaamiset melkein mahdottomaksi. Ellei niitä ole noutovarastossa.

        Sinun pitäisi ihan selvästi hankkia itsellesi mies, mutta katso, ettet tule huijatuksi porvoon mitalla.
        Joo me miehet ollaan niin rehtejä, emme me naisia huijaa.
        Naiset vaan ei aina ymmärrä, ja sitten kuvittelevat tulleensa huijatuksi.


      • k-kotton kirjoitti:

        Sinun pitäisi ihan selvästi hankkia itsellesi mies, mutta katso, ettet tule huijatuksi porvoon mitalla.
        Joo me miehet ollaan niin rehtejä, emme me naisia huijaa.
        Naiset vaan ei aina ymmärrä, ja sitten kuvittelevat tulleensa huijatuksi.

        Hehheh :)) Olen muuten kerran tavannutkin huijaavan miehen, ei se nyt kunnon auervaara ollut kun ei rahaa palannut, mutta kaikki jutut oli valetta. Taisi vaimokin peräti käydä katsomassa kuka olen.

        Noin käy kun on turhan rakkaudenkipeä :)


    • ent.siivoojaparka

      Sellaistahan minulle on sattunut paljonkin.

      Kaikkein pahimmin minua on juksattu irtokarkkien kanssa. Kotiin kun pääsee ja heittää pussin vaakalle, niin paljon vähemmän se näyttää kuin mitä kuitissa lukee. Kaiken lisäksi pussi näyttää siltä kuin sitä olisi avattu ja suljettu monta kertaa.

      Ei ole kauan, kun ostin 10kpl laatikollisen jäätelöpinnoja, sellaisia vanilja, missä on suklaakuorrutus. Ne on hyviä. Kotiin päästyäni huomasin laatikon olevan auki ja siinä oli vain 8kpl.

      • Kuorma-juhta

        Ihan tulee mieleen se sanonta, syödä kuormasta.


      • Sun kassissa elää joku näppäräsorminen hiiri.


    • Hui-hai-ja-rit-gudpai

      Minuako huijattu? Ehei ja hei. Kyllä huijari huijarin tuntee ja aina ne jää kahdenneksi.

      • Ja suomalaiset rehellisiä?


      • KertoisitkoTietämätt

        Kahdenneksi? Mitä se tarkoittaa? Kolmannes on yksi kolmasosa, neljännes = 1/4, viidennes = 1/5 jne.


    • On varmasti huijattu montakin kertaa. En ole varmaan koskaan punninnut mitään kaupasta ostamaani kotona. En tapaa myöskään tarkistaa kassakuitteja.

      • Meillä leivotaan viivoittiminen kanssa, hyvä ettei työntömitta makaa veitsilaatikossa. Leivonnassa olenkin huomannut, että parhaat on ne reseptit missä ainekset ilmoitetaan grammoissa eikä desilitroissa. Esim. nuo macaronit on niin kinkkisiä, että munan koollakin on väliä. Niin. Koolla on todellakin väliä.

        Joskus tein kuppikakkuja, ja käytin kuorrutteeseen Valion tuorejuustoa. Yhdessä purkissa oli sopivasti 200g, ainakin purkin kyljessä luki niin. Kotona kun kuorrutetta pitää väsätä, en saanutkaan niin paljon, paino oli mitattu purkin kanssa. Mistä tosin ei ilmoitettu mitenkään.

        Seuraavalla kerralla olin viisaampi, ostin kaksi purkkia. Jolloin ne oli korjannut asian, purkissa oli tasan 200 g tuorejuustoa. Joku muukin oli huomannut asian.


    • henrjii

      no justinsa, ostin muikkuja, mutta ne ruikut olkin maivoja

      • Uusi tuttavuus mulle. Silakka-salakka, muikku-maiva. Erottaako ne mitenkään maultaan? Toisessa on valmiina suola kun ovat mereltä päin :))

        Koskakohan niitäkin aletaan viljelemään.


      • hmp.f kirjoitti:

        Uusi tuttavuus mulle. Silakka-salakka, muikku-maiva. Erottaako ne mitenkään maultaan? Toisessa on valmiina suola kun ovat mereltä päin :))

        Koskakohan niitäkin aletaan viljelemään.

        Salakka ei ole ruokakala. Pieni, ohut ja ruotoinen. Jos ne tarttuu onkeen ne heitetään takaisin.


      • henrjii
        hmp.f kirjoitti:

        Uusi tuttavuus mulle. Silakka-salakka, muikku-maiva. Erottaako ne mitenkään maultaan? Toisessa on valmiina suola kun ovat mereltä päin :))

        Koskakohan niitäkin aletaan viljelemään.

        sitten on viellä pelder siika jota myydään muikkuna, sen erottaa siitä että ylähuuli on pitempi kuin alahuuli


      • henrjii kirjoitti:

        sitten on viellä pelder siika jota myydään muikkuna, sen erottaa siitä että ylähuuli on pitempi kuin alahuuli

        No just. Näin sekoitetaan maakrapua tyystin.


    • hytinäx1

      En osaa sanoa onko huijattu, liekö nuo ekologiset tai ilman laktoosia olevat tuotteet joita olen ostanut, oikeastaan ovatkaan sitä mitä purkin kyljen teksti antaa olettaa?
      Myytiinhän nautajauhelihaakin joka olikin hevosen lihaa. Ja häränfilettä joka onkin jotain aivan muuta.
      Kyllä ne suurimmat ketkuttelijat löytyvät elintarviketeollisuudesta.
      Olen muuten käynyt poimimassa jo 4 litraa metsävadelmia. Käsittämätöntä, kukaan muu ei ole samanaikaisesti ollut poimimassa, vaikka paikan ohi kulkee päivittäin satoja ihmisiä.

      • IhmeJuttuEttei

        Jopa Helsingin kaupunkialueella riittää metsävadelmia poimittavaksi, kun kukaan ei näytä niitä enemmälti poimivan. Hämmästyttää.


      • Kauempana-puhdasta

        Kukapa niitä poimisi kun tietää niiden saaste -ja myrkkykertoimet.


      • Hytinäx, eikö heillä ole pakko noudattaa niitä juttuja, joista voi jollekin olla pahoja terveyshaittoja? Olen käsittänyt että tulee kovia sanktioita EU:n puolelta jos näin ei tehdä.

        Meilläkin olisi ollut vattuja omasta takaa, mutta ei minkäänlaista aikaa poimia. Jotenkin ymmärränkin miksei lapsiperheet ainakaan poimi, hillot ja mehut on suht halvat, ja aika on varmasti tiukalla kun nykyisin pitää viedä lapset kolmeen harrastukseen. Eipä noissa uusissa kämpissä enää oikein säilytystilaa olekaan. Mulla on hyvä kun on peräti kaksi ruokakellaria. Talo onkin vuodesta -56.


    • Minä hämmästyn aina, kun joku valittaa tulleensa huijatuksi purkin tekstien tai painon vuoksi.
      Minä en ole ikinä uskonut niitä. Mainoksissakin tuotteet ovat maailman ihmeellisimpiä, edullisimpia, terveellisimpiä, säilyvämpiä, lisäaineettomia, vitaminisoituja ynnä muuta.
      Muistammeko näistä mitään? Niiden takiako ostamme tuotteen?
      Kaupan vaa'at voi asentaa siten, että purkin tai pakkauksen paino ei tule mukaan irtotavaraa punnittaessa. Kuinkahan monessa puodissa ominaisuus on vaakaan asennettu. Joskus olen sen tarkistanut kotivaa´alla. Pakkaukselle on suotu korkeinaan 3 tai 4 g, vaikka se olisi iso muovirasia. Edullisemmassa elintarvikkeesa se ei tunnu, mutta kun ostaa muutaman kymmenen gramman painoisen pihvin, jonka kilohinta on kymmeniä euroja, niin on aika raivostuttavaa huomata, että on joutunut maksamaan pakkausrasiasta saman kilohinnan kuin pihvistäkin.
      Mutta niinhän se on. "Työlläkin kyllä ellää, mutta kaupall' rikastuu".

      • ent.siivoojaparka

        Kaiken ylittää se, kun joku mittaa vessapaperin, että rullassa on varmasti niin monta senttiä paperia kuin pakkauksen päällä lukee.
        Siitäkin olen kuullut jonkun valittavan, että tulitikkuaskista puuttui kaksi tikkua.


      • Mitä varten sinne muuten niitä tietoja laitettais, ellei niillä ole mitään merkitystä?

        Pihvien hinta on kyllä niin taivaissa, että ei ihme jos närästää :)


    • Ja minuahan ei huijata, saa myydä porvoon mitalla tai vaikka loviisan mitalla, kun jotain ostan, niin luotan vain aisteihini.
      Toisin sanoen saavat ihan rauhassa huijata, mie en huomaa mitään, päivittäistavaroista en keräile kuitteja enkä punnitse ostoksiani.
      Muistan kuinka muinoin kauppias käski laittamaan peukalon vaalle kun irtovoita myytiin, että semmoista rehellisyyttä, ei kait siitä rehellisyydestä kauppa ole mihinkään kasvanut.
      Innokas olen kyllä reklamoimaan, jos tosi paikka on kyseessä.

      • Huijaahan ne asiakkaatkin välillä, joku joskus kertoi laittavansa aina punnituksen jälkeen yhden omenan pussiin, jälkikommentti oli että näinhän kaikki tekee. Minä en tee niin.


    • PorvoossaKäynKesällä

      Porvoon mittaa voidaan tulkita kahdesta eri näkökulmasta:
      https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Porvoon_mitta

      Mielestäni Porvoon mitta on joko normaalin mitan kokoinen ja piilopohja avattuna huomattavasti reilumpi.
      Porvoossa muuten myydään myös Porvoon mittakippoja, tai myytiin ainakin pari vuotta sitten vanhassa kaupungissa ja sen liepeillä.

      • Sitä piilopohja-versiota mulla oli mielessä, en ole koskaan ennen kuullut tuosta "reilulla kädellä annetusta" mitasta. Asuin Porvoossa n. 15 vuotta.


      • ent.siivoojaparka
        hmp.f kirjoitti:

        Sitä piilopohja-versiota mulla oli mielessä, en ole koskaan ennen kuullut tuosta "reilulla kädellä annetusta" mitasta. Asuin Porvoossa n. 15 vuotta.

        Siellä tehdään hyvää lakritsaa.
        Sitä on meillä kaupoissa ja aina kun tulen kotiin, niin pussissa on paljon vähemmän kuin ostaessa.


      • ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Siellä tehdään hyvää lakritsaa.
        Sitä on meillä kaupoissa ja aina kun tulen kotiin, niin pussissa on paljon vähemmän kuin ostaessa.

        Brunbergin vadelmatryffeli on mun herkku, veikkaan että siitäkin häväisi kummasti sun pussista.

        Laita sinne hiirenloukku?


    • Porvoon-mitalla tarkoitetaan uransa lopettanutta jää-kiekkoilijaa, jonka
      vaimo on kasvattanut lapset, hoitanut asiat ja ei enää ole missin
      mitoissa.
      Dambereella asian nimitys on etu-painoisesti rillaaminen.
      Niin ne vaimot tulevat huijatuiksi
      Juopoiksikin..


      H.

      • Tuli vähän dr. Jekyll / mr Hyde fiilistä. Eka viesti kevyt ja humoristinen, toinen heti perään täysin toiseen tyyliin.


    • Laitan tämän tänne, koska tämä aloitus on lyhyenpi.
      Yhtä jankuttava tosin.
      Enkä halua upota massaan.
      -
      Pateettinen = Säälittävän kehno.
      Minä kannatan tuota käännöstä.
      -
      Sillä itsensä esiin-tuovat tekevät sen enimmäkseen naurettavan mahti-
      pontisesti.
      Jopa Porvoon-mitalla.

      H.

    • 60plus

      Riippuu tuo kyllä vaaoistakin. Paskat vaaat näyttää mitä sattuu.

      • Tuossa on hyvä pointti, täytyy sanoa myyjälle että onpa teillä huonot vaa'at ;)) vitsivitsi


      • Olen-tarkka-joskus

        Ostoksilla ollessa ollaan aina vaa´ankieli asemassa, sitä saadaan mitä myyjä antaa, alakanttiin yleensä. Leivät olen saanut kyllä kokonaisina, ei ole purtu etukäteen, samoin viinerit. Voirasiakin on avaamaton, useinmiten :) Jugurttipurkit on vallan vajaita kun kannen aukaisee ja ei, eipä ole 2 desiä enää, on jotain 1,5 tai allekin. Mutta hinta ei ole laskenut.
        Voisin väittää ettei maitoa ja piimääkään ole enää koko litraa.


      • SamojaRasioita
        Olen-tarkka-joskus kirjoitti:

        Ostoksilla ollessa ollaan aina vaa´ankieli asemassa, sitä saadaan mitä myyjä antaa, alakanttiin yleensä. Leivät olen saanut kyllä kokonaisina, ei ole purtu etukäteen, samoin viinerit. Voirasiakin on avaamaton, useinmiten :) Jugurttipurkit on vallan vajaita kun kannen aukaisee ja ei, eipä ole 2 desiä enää, on jotain 1,5 tai allekin. Mutta hinta ei ole laskenut.
        Voisin väittää ettei maitoa ja piimääkään ole enää koko litraa.

        Einesrasiat ovat myös keventyneet, ensin 400 grammaa ja sitten 350 grammaa, 320 grammaa ja vähitellen vielä vähemmän.


      • SamojaRasioita kirjoitti:

        Einesrasiat ovat myös keventyneet, ensin 400 grammaa ja sitten 350 grammaa, 320 grammaa ja vähitellen vielä vähemmän.

        Ja mignonmunat ovat muuten pienentyneet. Ihan takuulla on.


    • eppu2

      Tikkuaskin pohjassa lukee, 45kpl. Laskin ne ja niitä olikin 48. Olenko nyt huijattu?

      • ent.siivoojaparka

        Sinä onnen myyrä. Taidat olla ainut tässä ketjussa, joka on jäänyt reilusti voiton puolelle ostoksissasi.


      • Eppu, nyt on pakko pyytää tarkastuslaskenta. Ja kukaan ei liiku ulos tai sisään ennen kuin tuo on selvitetty, onko joku mennyt koskemaan rasioita. Törkeetä.


    • eppu2

      hmpf. ja siivooja
      Katsoin rasian pientä präntti suurennuslasilla, siinä lukee, että keskimäärin 45, joten reiluja ovat.
      Ovat Ruotsalaisia tikkuja.
      Laskin toisenkin rasian, siinä oli 47kpl.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      196
      4139
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      39
      2657
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      104
      2176
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      86
      1942
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      217
      1853
    6. Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin

      Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi
      Maataloustuki
      8
      1185
    7. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      36
      1159
    8. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      82
      1140
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      83
      871
    10. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      152
      811
    Aihe