Varokaa apocalyptisiä ilmentymiä

HerratITSEperisyntejä

Tietäkää, että kaikki, IHAN kaikki ilmentymät joita näemme, koemme tai osaksemme saamme millään lailla, ovat Jumalan, Jeesusten ja niiden Pahojen identiteettiVaras-Henkiolentojen tekemiä aikaansaannoksia. Joilla haluavat, yrittävät hukuttaa koko maailman luulemaan, uskomaan, että tollaisia asioita on oikeasti elämässä, niin maan päällä kuin Taivaissa. Esim. nämä kaikki nykyaikana olleet lapsi-asia-ilmentymät (ne alapää-asiat ym. alhainen tai hyväksikäyttöasiat) ovat kaikki Herrojen tekemiä, käsialaa, Heidän tarkkaan haluamaa, jolla ovat yrittäneet langettaa koko maapallolle niin paljon kuin mahdollista noita lapsi-asioitaan.

Ja tollaisia ovat halunneet, aikaansaaneet (eivät tosiaankaan vahingossa) niille lapsille, jotka olivat korkeimmaksi tarkoitettu joka puolella. Herrat ovat haureuttansa tehneet jo kautta aikain. Uudestaan tämä alkoi v. 2011, kovalla volymella, kaiken kaatavalla voimalla, koko maailmaan. Ja syyttömät länsimaalaiset täällä ajojahdattiin olevan epäiltyjä, mukamas. hyvä, kun eivät saaneet koko länsimaiden miehiä julmasti murhautettua tolla lailla.

Herrat ovat alati Rikkoneet Kymmentä Käskyä, kaikelta osalta, myös siinä, että "Älä pidä muita Jumalia, ei ole kuin yksi Jumala". Heillä on ollut kilpailu meneillään, kuka Heistä Jumalista milloinkin ottaisi moisen kruunun, tittelin ja vastuun aika lailla kaikesta! Herrat EIVÄT kukaan ole noudattaneet edes Kymmentä Käskyä, EIVÄT Oikeutta, Totuutta, Tosiasioita, Kohtuutta YHTÄÄN missään. Vaan ovat jopa huorin tehneet, ja niin ahkerasti ainakin vuodesta 2011 lähtien.

Ei RIITÄ, että kuolema olisi Heidän syntinsä ja Rikoksensa palkka, VAAN moisesta (nämä kaikki täällä nähdyt uhritkin, eli kaikki esillä olleet olennot, muut kuin Noi Herrat, ovat uhreja, syyttömiä, viattomia) SyntiListasta joutuu täysin deletaatioon. Sillä KOSKA ovat erittäin vaarallisia, haitallisia, Elämän pitkään kiduttajia, kiusaajia, hyväksikäyttäjiä, EIVÄT ole turvallisia EIVÄTKÄ hyviä Elämään. Elinkelvottomia, sopeutumattomia, elämän ja kaiken hyvän vastaisia. Jos EI tyhmät, hölmöt ole vielä nähneet ja oppineet tuntemaan Heidän teitänsä, aikeitansa, halujaan, tulevat ne ressukkapoloiset olemaan Heidän hyväksikäytettäviä, teurastettavia, kiusattuja, piinattuja olentoja.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        42
        2702
      2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

        Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
        Maailman menoa
        339
        2418
      3. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        35
        2114
      4. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        47
        1806
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        24
        1675
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        25
        1569
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        44
        1440
      8. Sokea "ystävälle"

        Oletko oikeasti noin sokea?
        Ikävä
        100
        1409
      9. En ymmärrä käytöstäsi

        Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
        Ikävä
        139
        1355
      10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        36
        1156
      Aihe