Malmö: 14-vuotias raiskattiin pusikossa keskellä

Malmö: 14-vuotias raiskattiin pusikossa keskellä päivää
23-07-2016


14-vuotias tyttö on ilmoittanut tulleensa raiskatuksi keskellä päivää Malmössä. Poliisi toivoo yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat saattaneet nähdä törkeästä raiskauksesta epäillyn tekijän.

Tyttö oli kävellyt Husiegårdin urheilukentän lähistöllä yhden aikaan iltapäivällä eilen, kun hän kohtasi miehen.

”Hän tuli pyörää taluttaen ja pysähtyi tytön kohdalla. Mies rahaa tytön pusikkoon ja raiskaa tämän siellä”, Anders Kristersson Malmön poliisista kertoo.

Tyttö meni kotiin ja kertoi vanhemmilleen sattumuksesta. Tekoa tutkitaan törkeänä raiskauksena tytön alhaisen iän vuoksi.

”Hän on täysin murtunut. Emme kyenneet edes kuulustelemaan häntä eilen”, Anders Kristersson.

Poliisi on tänään suorittanut teknistä tutkintaa rikospaikalla muun muassa spermakoiran avustuksella. Jonkinlaisia löydöksiä on tehty, mutta poliisi ei kerro asiasta tarkemmin.

Nyt poliisi kehottaa kaikkia ottamaan yhteyttä, jotka ovat kenties nähneet tai kuulleet jotain. Tyttö on kertonut, että raiskaaja oli noin 26-vuotias.

Tyttö on myös kertonut, että raiskaaja ei puhunut ruotsia, muttä tätä raiskaajan löytymistä helpottavaa seikkaa vastuullista valtamediaa edustava alueen ykköslehti ei paljasta.

”Suhtaudun tähän hyvin vakavasti. 14-vuotiaan tytön tulisi saada kulkea urheilukentällä ilman, että joutuu mukaan tällaiseen sattumukseen. Laitan kaikki liikenevät resurssit tämän tapauksen selvittelyyn”, Anders Kristensson kertoo rikoksen selviämistä parhaan kykynsä mukaan vaikeuttavalle uutistoimistolle.

”Tutkimme aikaisempia vastaavia sattumuksia. Näitä on ollut jo aikaisemminkin, mutta sitähän ei voi sanoa, että raiskaaja olisi niissä ollut sama”.
14177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kaksi joukkoraiskausta Kalmarissa viime yönä
22-07-2016


Poliisin mukaan Kalmarissa tapahtui kaksi joukkoraiskausta eilen illalla. Raiskausten liittymisestä toisiinsa ei ole löytynyt yhteyksiä.

Ensimmäinen joukkoraiskauksista tapahtui kello 21 – 22 välisenä aikana Kalmarin taajaman ulkopuolella. Uhri oli sienestämässä ollut viisikymppinen nainen. Tapaus on luokiteltu törkeäksi raiskaukseksi.

Toinen epäilty joukkoraiskaus tapahtui sisätiloissa yhden ja kahden välillä yöllä. Epäiltyjä raiskaajia tässä sattumuksessa on poliisin mukaan kaksi. Sattumus on normiraiskaus ja uhri on kolmekymppinen nainen.

”Kummassakin tapauksessa epäillyt ovat uhreille entuudestaan tuntemattomia”, Maya Forstenius poliisin johtokeskuksesta Malmöstä kertoo.

Tässä vaiheessa poliisi ei näe sattumusten liittyvän toisiinsa. Tapausten tutkinta jatkuu johtolankojen etsimisellä, kuulusteluilla ja tietojenkeruulla.

Rikospaikat on eristetty tutkimuksia varten.

Onko teillä mitään kerrottavaa yleisölle?

”Ei tässä vaiheessa”.

Millaisilla resursseilla näitä epäiltyjä rikoksia aiotaan selvittää?

”Ei aavistustakaan. En osaa sanoa tästä mitään nyt”, Maya Forstenius sanoo.

Raiskatut naiset ovat käyneet Kalmarin lääninsairaalassa rutiininomaisissa tarkastuksissa.

Äänestä

Ainakin viittä tyttöä ahdisteltiin seksuaalisesti
26-07-2016

Useat tytöt kohtasivat itsensäpaljastajan ja heitä lisäksi uhkailtiin ja ahdisteltiin Vimmerbyn Stora Torgetilla ja diskossa viime viikonvaihteessa.

Sunnuntain vastaisena yönä hieman ennen kello neljää poliisi sai tiedon, että useat tytöt olivat tulleet uhkailluiksi ja joutuneet ahdistelun kohteeksi Stora Torgetilla. Ainakin viisi tyttöä oli kohdannut sopimattomasti käyttäytyneen itsensäpaljastajan.

Samainen häirikkö oli myös kusta lorottanut ravintolan terassille.

Poliisi otti miehen kiinni ja myöhemmin osoittautui, että tälle oli annettu monkään menneen asyylinvonkauksen jälkeen käännytyspäätös. Mies on viety säilöönottoyksikköön Skåneen odottamaan maasta poistamista. Itsensäpaljasta on iältään 27-vuotias.

Tämä ei kuitenkaan on ollut ainoa sattumus laatuaan Astrid Lindgrenin syntymäkaupungissa viikonloppuna, sillä myös paikallisessa diskossa ahdisteltiin.

Toimittaja jutteli yhden parikymppisen tytön kanssa, joka oli sekä diskossa että torilla.

Ahdistelua oli tapahtunut jo varhain illalla Kharma-diskon tanssilattialla.

”Kaikki alkoi, kun kaveri baarissa työnsi inhottavan sukuelimensä takapuoltani vasten. Loppuillan keskityin vain siihen, että suojasin muita tyttöjä tältä mieheltä.

Myöhemmin illalla tyttö törmäsi diskon ulkopuolella samaan mieheen, joka oli iältään 40 – 45-vuotias.

”Seistessämme siinä ulkopuolella se ukko notkuikin siellä ulkopuolella kaverinsa kanssa. Kaverini sanoi ”katso, kuinka nuo kyyläävät meitä”. Silloin hajosin, sillä se oli juuri se tyyppi sieltä diskosta ja yht’äkkiä oloni muuttui kovin epämukavaksi”.

Tyttöjä diskossa kikkelillään tyrkinnyt mies siis notkui kadulla ja jutteli henkilön kanssa, joka myöhemmin yöllä ahdisteli tyttöjä ja poikia Stora Torgetilla.

”Mies lähti seuraamaan kahta tyttöä ja me lähdimme heidän peräänsä. Mies lopetti seuraamisen ja katosi nurkan taakse”.

Sitten mies meni viidestä tytöstä ja kolmesta pojasta koostuvan porukan luo.

Hän alkoi huutamaan, kuinka paljon hän vihaa Ruotsia ja että hän notkuu maassa, jotta voisi panna ruotsalaisia tyttöjä ja törsätä rahojaan.

”Kun sitten yritimme lähteä kävelemään pois, hän tuli luoksemme ja oli hyvin epämukava kaikkia kohtaan, jotka yrittivät jutella hänelle. Lähdimme pois sieltä, mutta mies tuli perässä, jolloin sanoimme hänen seuraamisensa olevan epämukavaa ja pyysimme häntä menemään pois. Silloin hän alkoi huutamaan, kuinka paljon hän vihaa Ruotsia ja että hän notkuu maassa, jotta voisi panna ruotsalaisia tyttöjä ja törsätä rahojaan.

Pian tämän jälkeen mies kaivoi sukuelimensä esiin, näytti keskisormaan ja räki kohti tyttöjä ja poikia. Kohta mies vielä virtsasi torin laidalla olevalle terassille.

Tyttö kävi tekemässä sattumuksista rikosilmoituksen poliisille sunnuntaina. Itsensäpaljastan poliisi kävi poimimassa talteen ja hän odottaa nyt käännytyspäätöksensä toimeenpainoa. Diskon kikkelimiehen henkilöydestä poliisilla ei tällä hetkellä ole tietoa.

”Minä voi hyvin, mutta ihmettelen minne se diskoahdistelija on kadonnut, koska se oli eri tyyppi, joka paljasteli itseään kaupungilla. Diskossa tapahtunutta en oikeastaan miettynyt kummemmin, ennen he notkuivat siinä ulkona ja mulkoivat meitä. Silloin tajusin, kuinka ällöttävä hän oli ja että asiat eivät ole kunnossa”.

Parikymppinen tyttö ei ole koskaan ollut mukana missään vastaavassa.

”Päivä sattumuksen jälkeen tuntuu siltä, että kikkelillä tökkiminen oli oikeasti ihan tahallista. Muutoin olisi voinut ajatella, että joku oli vain vahingossa tanssiessaan törmännyt takaapäin, mutta tämä ei ollut sellainen tapaus”.

Nyt tyttö on yrittänyt saada sattumukset pois mielestään.

”Juttelimme tästä aamulla, mutta olen yrittänyt olla ajattelematta sitä. Ensi kerralla lähden kyllä kotiin, jos näen miehen diskossa, enkä halua enää koskaan kävellä kotiin yksikseni. Näin tämä on minuun vaikuttanut”.

Äänestä

Noin 26-vuotias :D tuskin kukaan osaa noin tarkkaa arvioida ikää. Eiköhän tuntenut etukäteen, jos osaa noin tarkkaan iän kertoa.

Äänestä

http://www.svt.se/nyheter/inrikes/advokat-ingen-valdtaktsvag-just-nu

Ruotsin feministit on heränneet haukkumaan ruotsalaisten tyttöjen poikaystäviä raiskaajiksi, se on kuuleemma yhtä vakava rikos kuin puskajengiraiskauskin.

Eikä ne raiskaukset ole lisääntyneet, niitä on ollut aina, MEDIA on nyt vain keskittynyt uutisoimaan joitakin vieraiden tekemiä puskaraiskauksia.

Hah suomalaiset feministit ehti ensin tuon keppihevosen käyttää, mutta ovat tainneet jo hiljentyä.

Äänestä

ruotsista on tullut helvetin esikartano
siellä ei voi enää elää ja kasvattaa lasta

kohta jokainen ruotsalainen nainen on raiskattu

Minusta tuo näyttää maan miehitykseltä ja sodalta.
Järkyttävää toimintaa.
mitä ihmisoikeisukomissio miettii tuosta?

Äänestä

Ihanaa monikulttuurisuutta,onneksi en ole niin tyhmä kuin suomalaiset kanssasisareni.Tuntuu suomessa olevan äärimmäisen paljon idiootti ämmiä.

Äänestä

Yksittäistapaus, ei voi yleistää. Ja on minulla pesodenttihampaat ja pappa har betalata hela mitt liv...
Ei mulla muuta.

Äänestä

Miksei niitä saatanan perseenkautta syntyneitä aleta kollektiivisesti tappamaan, pelkän ihonvärin perusteella. Älkää jumalauta väittäkö, että ovat ihmisiä!!!

Äänestä
  • älä yllytä väkivaltaan...

    Äänestä

  • Ei olisi pitänyt päästää niitä valtoimenaan tulemaan. Nyt tappamisessa on sitten paljon isompi homma.

    Äänestä

Eniten sotkua on aiheuttanut vapaamielinen Brooke, joka on ollut naimisissa kaikkiaan 13 kertaa. Kenties likaisin isyyssotku sai alkunsa, kun Brooke hankkiutui sänkyyn tyttärensä Bridgetin miehen Deaconin kanssa ja tuli raskaaksi. Vastuun tapauksesta otti toinen vävy Whip, joka vei Brooken vihille.

Brooken näyttelijä Katherine Kelly Lang paljasti australialaiselle News.com-sivustolle, että iljettävä juonenkäänne meni hänenkin mielestään liian pitkälle.

– Fanit eivät pitäneet siitä, että sain Hope-lapsen entisen vävyni kanssa, Lang kertoo.

Äänestä
  • Kauniiden ja rohkeiden suurkuluttajana (Joka jakso useat useimpaan kertaan) voisin todeta että monella väärä kuva Brookesta. Miehet käyttävät häikäilemättömästi hyväksi tätä köyhästä perheestä rikkauteen ansioillaan noussutta naista. Nainen koetaan aina pahana jos pyrkii huipulle.

    Äänestä

  • Raha on tavaraa varten.

    Äänestä

Melkoinen vähättely huippu kutsua alaikäisen raiskaamista "sattumukseksi"!?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


estäholtitonmaahanmuutto kirjoitti:

Malmö: 14-vuotias raiskattiin pusikossa keskellä päivää
23-07-2016


14-vuotias tyttö on ilmoittanut tulleensa raiskatuksi keskellä päivää Malmössä. Poliisi toivoo yhteydenottoja henkilöiltä, jotka ovat saattaneet nähdä törkeästä raiskauksesta epäillyn tekijän.

Tyttö oli kävellyt Husiegårdin urheilukentän lähistöllä yhden aikaan iltapäivällä eilen, kun hän kohtasi miehen.

”Hän tuli pyörää taluttaen ja pysähtyi tytön kohdalla. Mies rahaa tytön pusikkoon ja raiskaa tämän siellä”, Anders Kristersson Malmön poliisista kertoo.

Tyttö meni kotiin ja kertoi vanhemmilleen sattumuksesta. Tekoa tutkitaan törkeänä raiskauksena tytön alhaisen iän vuoksi.

”Hän on täysin murtunut. Emme kyenneet edes kuulustelemaan häntä eilen”, Anders Kristersson.

Poliisi on tänään suorittanut teknistä tutkintaa rikospaikalla muun muassa spermakoiran avustuksella. Jonkinlaisia löydöksiä on tehty, mutta poliisi ei kerro asiasta tarkemmin.

Nyt poliisi kehottaa kaikkia ottamaan yhteyttä, jotka ovat kenties nähneet tai kuulleet jotain. Tyttö on kertonut, että raiskaaja oli noin 26-vuotias.

Tyttö on myös kertonut, että raiskaaja ei puhunut ruotsia, muttä tätä raiskaajan löytymistä helpottavaa seikkaa vastuullista valtamediaa edustava alueen ykköslehti ei paljasta.

”Suhtaudun tähän hyvin vakavasti. 14-vuotiaan tytön tulisi saada kulkea urheilukentällä ilman, että joutuu mukaan tällaiseen sattumukseen. Laitan kaikki liikenevät resurssit tämän tapauksen selvittelyyn”, Anders Kristensson kertoo rikoksen selviämistä parhaan kykynsä mukaan vaikeuttavalle uutistoimistolle.

”Tutkimme aikaisempia vastaavia sattumuksia. Näitä on ollut jo aikaisemminkin, mutta sitähän ei voi sanoa, että raiskaaja olisi niissä ollut sama”.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu