virheistä

eikö ole näin, että jos tekee virheen ja myöntää tehneensä virheen, niin sen voi tulevaisuudessa kääntää edukseen kun on mahdollisuus seuraavalla kerralla tehdä toisin ja toivottavasti oikein, mutta jos ei myönnä tehneensä väärin , niin eihän silloin voi mitään korjata kun ei kerta ole tehnytkään mitään väärin. mieti sitä
4138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

,että jos kirjoittaa älyttömän pitkan lauseen, niin tulevaisuudessa voisi kirjoittaa lyhyemmän lauseen, ja toivottavasti oikein, mutta ei väärin ja sillä tavoin korjaa sitä, että on kirjoittanut hirveän pitkän lauseen ja on sitten tulevaisuudessa oikeastaan korjannut virheensä yhteiskunnalle, mutta ei oikeastaan olekaan vaan on virheellinen tuote ja siten olisi ollut syytä olla alunperin hiljaa.

Äänestä
  • sinut kieliopillisilla asioilla

    Äänestä

Mutta esim. politiikan parissa puuhastelevat eivät syystä tahi toisesta milloinkaan myönnä tehneensä virheitä. Siitä johtuen maamme tilanne on mikä on, surullinen ja epätoivon ryydittämä.

Äänestä
  • eikä ne tajua , että me huomataan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oppia kirjoitti:

eikö ole näin, että jos tekee virheen ja myöntää tehneensä virheen, niin sen voi tulevaisuudessa kääntää edukseen kun on mahdollisuus seuraavalla kerralla tehdä toisin ja toivottavasti oikein, mutta jos ei myönnä tehneensä väärin , niin eihän silloin voi mitään korjata kun ei kerta ole tehnytkään mitään väärin. mieti sitä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu