Maahanmuuuttokustannuksista vihdoin laskelmia

6104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tämä tiedettiin ilman tutkimuksiakin.

Keskimäärin turvapaikanhakijan kotoutumiseen kuluu aikaa noin 7 vuotta. Sen jälkeen on mahdollista, että osa niistä työllistyy.

Jos tänne tulevat ovat keskimäärin noin 30 vuotiaita. On osa työelämän käytössä jo 37 vuotiaana.
Tutkimuksessa tuli myös hyvin ilmi, että sotaa pakenevat poloiset valikoivat kohdemaansa hyvinkin tarkoin.

Musta jotenkin tuntuu, että Suomen hallitus on pettänyt maansa taas kerran.

Äänestä
  • Tällä hallituksella sentään halua ja tahtoa työllistää. Katsotaan nyt sitten aikanaan tuloksia.

    Äänestä

  • No eipä ole omiaankaan työllistänyt, työttömiä suomalaisia lähes 400 000 henkilöä, miten sitten onnistuisi ulkomaalaisiakaan, joilla on valmiiksi kielirajoite eikä edes ammattikoulutusta.

    Äänestä

Tarvittiin muka oikein tutkimus :D
- Tutkimuksen mukaan turvapaikanhakijoiden koulutustaso näyttäisi olevan alhaisempi kuin unionin kantaväestöllä.

Äänestä
  • Kyllä tuo nyt on jo melkeinen vähättely, jos 30 vuotias ei osaa lukea ja kirjoittaa edes omaa kieltään (jo useimmissa maissa kuitenkin on koulut ja mahdollisuus ainakin miehille oppia lukemaan, niin ei nämä ehkä opi sitä suomeakaan, vaikka sattuisikin kiinnostamaan, niin ehkä ei kyvyt riitä), niin minkähänlainen kannattavuusloikka sellaisista työntekijöistä Suomelle koituu.

    Äänestä

No hyvä, mutta miksei kustannuksia karsita tai evätä, kuten lastensairaalalle tehtiin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suuntaa-antava kirjoitti:

Suomen hallitus ei näitä tee.

http://www.talouselama.fi/uutiset/tutkimus-tallainen-on-pakolaisten-taloudellinen-vaikutus-eu-lle-6569185

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu