Ei yhteiskunnan eikä kotouttamisen vika ellei pärj

Mikael Jungner

Pahin karhunpalvelus mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä, on saada toinen uskomaan että hänen vastoinkäymisensä ovat yhteiskunnan vika. Ulkoinen syntipukki nimittäin herättää katkeruuden, sammuttaa oma-aloitteisuuden ja lukitsee kohteen ongelmiinsa.
35415
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Kyllä, ihminen on pitkälti oman onnensa seppä.

2Äänestä

Kerrankin aloitus, jonka mielipiteeseen voi yhtyä.

2Äänestä
  • Samoin ajattelen. Ei ole yhteiskunnan vika.

    Odotan vain nyt niitä kirjoittajia, joilta yhteiskunta on "kaiken riistänyt", kun pienentää näitä sosiaali tukia, joiden avulla he ovat eläneet 80-luvulla ja josta nyt voi syyttää "kukkahattutätejä" ja "suvakkeja", kun niitä tukia hieman karsitaan.??

    Jos nyt olemme rehellisesti 70 palstalla, niin eikö ole kaikki asiat parantuneet meidän nuoruuteen verrattuna?

    1Äänestä

  • Kyllä sinut tunnetaan kirjoitus tyylistä ja sisällöstä joka on samaa paskaa.

    Äänestä

  • Kristiina23 kirjoitti:

    Samoin ajattelen. Ei ole yhteiskunnan vika.

    Odotan vain nyt niitä kirjoittajia, joilta yhteiskunta on "kaiken riistänyt", kun pienentää näitä sosiaali tukia, joiden avulla he ovat eläneet 80-luvulla ja josta nyt voi syyttää "kukkahattutätejä" ja "suvakkeja", kun niitä tukia hieman karsitaan.??

    Jos nyt olemme rehellisesti 70 palstalla, niin eikö ole kaikki asiat parantuneet meidän nuoruuteen verrattuna?

    Suvakithan kaikkia tukia on juuri avokätisesti jakamassa, varsinkinmatuille.

    1Äänestä

  • Kristiina23 kirjoitti:

    Samoin ajattelen. Ei ole yhteiskunnan vika.

    Odotan vain nyt niitä kirjoittajia, joilta yhteiskunta on "kaiken riistänyt", kun pienentää näitä sosiaali tukia, joiden avulla he ovat eläneet 80-luvulla ja josta nyt voi syyttää "kukkahattutätejä" ja "suvakkeja", kun niitä tukia hieman karsitaan.??

    Jos nyt olemme rehellisesti 70 palstalla, niin eikö ole kaikki asiat parantuneet meidän nuoruuteen verrattuna?

    Kyllä on parantunut! Jo se, että nuoret naiset saavat pitää työpaikkansa, vaikka saavat perheenlisäystä. Jo se antaa turvan tunteen nuorille perheille, ja joka lapselle järjestyvä päivähoitopaikka. Eipä ollut vielä 60-70-luvuilla sitä mahdollisuutta.
    Minkähänlaisia tukia sossusta noina aikoina oli mahdollista hakea? En tiedä, ainoa tuki minulle oli lapsilisät, jotka maksettiin 4 krt vuodessa.
    Mutta niinhän oli kaikilla muillakin. Emme me ymmärtäneet, että olemme köyhyysloukussa. Silä tultiin toimeen, mitä palkkapussiin kertyi.
    Kuka mitenkin.

    1Äänestä

  • Minähän+ne+sinunkin+lisääntymisavustuksesi+maksoin.+Ja+verohelpotuksesi.+Normaalien+verojen+lisäksi+vanhanpojan+veroissa.+Ja+vanhatpiiat+maksoi+samoin!+Mitä+olet+meidän+hyväksemme+tehnyt+vastapalvelusta?+Et+yhtään+mitään,+lisää+vain+ruikutat!+Entäs+silloin+nuorempana.+Saitko+asuntoosi+halpakorkoista+Aravalainaa?+Söikö+inflaatio+lainasi+pois?+Yksinäisenä+en+saanut+halpakorkoista+Aravalainaa.+Asunnonkin+pystyin+ostamaan+vasta+silloin,+kun+inflaatio+lähes+pysähtyi+eikä+syönyt+asuntolainaa+pois.+Pahimmillaan+maksoin+11+%+korkoa+ja+lisäksi+PYP-Merita-Nordean+lainasta+perimää+laitonta+muuta+maksua,+jota+ei+edes+verovähennyksenä+huomioitu.+Sinä+sait+melkein+kaiken+ilmaiseksi+värkkiäsi+viisaasti+hyödyntämällä.+Minä+tynnyrissä+kasvatettuna+en+osannut+elää+muitten+kustannuksella.+Vuorotyössä+yöni+valvoin,+päivällä+ja+vapailla+en+jaksanut+mitään.+Yritin+vain+toipua,+että+taas+jaksaisin.+Mitään+sosiaaliturvaa+ei+minulla+ollut,+pakko+oli+jaksaa+jos+aioin+leipää+syödä.+Onneksi+sain+lääkäriltä+kemiallista+apua+jaksamiseen.+Sitä+tarvitsen+vieläkin,+mutta+se+on+jo+toinen+asia...

    Äänestä

älyäkin, niin jos vieroo työntekoa, ei pärjää. Niin se on.

1Äänestä
  • Tuo katkeruus mikä täällä ilmenee röyhkeytenä muille, ja silmittömänä vihana päättäjiä kohtaan, on vain seurausta omasta kehittymättömyydestä.

    1Äänestä

  • Esitys jatkuu ilmeisesti_____

    1Äänestä

  • sinivalkeat kirjoitti:

    Tuo katkeruus mikä täällä ilmenee röyhkeytenä muille, ja silmittömänä vihana päättäjiä kohtaan, on vain seurausta omasta kehittymättömyydestä.

    Jollain voi olla asiat niin huonosti ja viha kohdistuu päättäjiin. Veekäyrä nousee jos elämä on mullin mallin.

    Äänestä

  • sinivalkeat kirjoitti:

    Tuo katkeruus mikä täällä ilmenee röyhkeytenä muille, ja silmittömänä vihana päättäjiä kohtaan, on vain seurausta omasta kehittymättömyydestä.

    Tyypillistä kulttuurimarksilaista vihapuhetta sinulta.
    Vaan rehellisyyshän onkin nyt suurin rikos tässä rikollisten johtamassa valtiossa.

    Äänestä

  • Taas väärin ajateltu arvelee kirjoittamaani vihapuheeksi. Vihapuhetta tuskin enemmän toteamus. Ota laput silmiltä niin näet totuuden.

    Äänestä

Niin jatkuukin! Minä Mikael Jungner aioin esittää entistä parempaa punapropagandaa, jotta epäileväisimmätkin viimein uskotte SDP:n ja ruotsalaisenveren paremmmuuteen!!!

Äänestä

Mutta kun ottaa uhriaseman, niin saa enemmän tukea ja rahaa yhteiskunnalta.

Palkitsevaa, mutta aivan hullua.

1Äänestä

Jungner on ehdottanut Suomea yksikieliseksi, nimenomaan ruotsinkieliseksi.Nyt Vaasan alueen ruotsinkieliset kapinassa, kun laaja sairaalapäivystys menee Seinäjoelle. Soininvaara kysyi, eikö se pakkoruotsi kelpaakkaan ruotsinkielisille. Sitähän pakolla opetetaan kaikille suomalaisille, jotta voisimme palvella ruotsinkielisiä. Lääkäreillä ja sairaanhoitajilla on myös läpäistävä virkatutkinnossa ruotsin koe. Mutta noille lellityille ei mikään tasa-arvo kelpaa. Suurin osa heistä on kaksikielisiä ja osaa täysin suomea. Jos lapsi ei osaa, huoltaja menee muutenkin hänen kanssaan lääkärille. Vain harvat vanhat pohjanmaalaiset ei suomea osaa, mutta varmasti löytyy tulkkeja tästä pakkoruotsitetusta maasta joka asiointiin. Somalitkin voisi vaatia omalla kielellään sairaaloita, kouluja ja jopa varuskunnan. Lappiin tietysti kaikki palvelut saamen kielellä.

1Äänestä

Saamen kieli on täysin unohdettu ja sitä puhutaan Lapissa. Suomen ruotsia puhutaan jopa täällä Tuusulassa. Heidän koulunsa lakkautettiin.

1Äänestä
  • Monia pikku kouluja on muuallakin maaseudulla lakkautettu kustannussyistä, ja liitetty isompiin.

    1Äänestä

  • Tietysti pitää olla samat kriteerit ruotsinkielisten koulujen lakkauttamiselle. Ne voisi yhdistää suomenkielisiin kouluihin, mutta sitä eivät halua, lapsethan voisivat välitunnilla puhua suomea.Erikseen heille on yliopistoja, joihin on alhaisemmat pisterajat kuin suomenkielisiin yliopistoihin. Se on huutava vääryys.

    Äänestä

  • Valtiollinen rasismi kuloistaa Suomessa ja on AINA kukoistanut!

    Äänestä

Joka kunnassa pienet koulut poistuu käytöstä vaikka oma pikkukoulu on se paras koulu. Koulumatka voi olla pitkäkin. Aamulla on pimeää ja iltapäivällä taas.
Tämä ei nyt ole läheltäkään aloitusta, kunhan tuli mieleeni.

1Äänestä
  • maksaa rahaa ja ennen kaikkea e maksaa opilaille sen, etteivät voi ottaa jotain HYÖDYLLISTÄ kieltä ja opetella sen hyvin.
    Pakkoruotsilla ei tee mitään, se on nyt lopullisesti todistettu.

    1Äänestä

"Vaasan alueen ruotsinkieliset kapinassa, kun laaja sairaalapäivystys menee Seinäjoelle. Soininvaara kysyi, eikö se pakkoruotsi kelpaakkaan ruotsinkielisille. Sitähän pakolla opetetaan kaikille suomalaisille, jotta voisimme palvella ruotsinkielisiä. Lääkäreillä ja sairaanhoitajilla on myös läpäistävä virkatutkinnossa ruotsin koe. Mutta noille lellityille ei mikään tasa-arvo kelpaa. Suurin osa heistä on kaksikielisiä ja osaa täysin suomea. Jos lapsi ei osaa, huoltaja menee muutenkin hänen kanssaan lääkärille. Vain harvat vanhat pohjanmaalaiset ei suomea osaa, mutta varmasti löytyy tulkkeja tästä pakkoruotsitetusta maasta joka asiointiin."

1Äänestä
  • Mikään ei kelpaa kenellekään! Joka ihmeen asiassa on oltava päätöksiä vastustamassa ja kiskotaan kieliriidat asiaan kuin asiaan. Mutta tässä asiassa vaasalaiset kyllä ovat ihan oikeassa, millä kielellä tahansa. Kyllä he tarvitsevat oman päivystyksensä. Mikä siinä nyt on niin kauheaa? Vaasa on iso kaupunki, kyllä sillä pitäisi olla oma terveydenhuolto lähempänä. Ei jokaisella ole autoa millä mennä Seinäjoelle päivystykseen, sinnehän useinkin mennään hätätilassa.

    1Äänestä

  • old_profile_9870 kirjoitti:

    Mikään ei kelpaa kenellekään! Joka ihmeen asiassa on oltava päätöksiä vastustamassa ja kiskotaan kieliriidat asiaan kuin asiaan. Mutta tässä asiassa vaasalaiset kyllä ovat ihan oikeassa, millä kielellä tahansa. Kyllä he tarvitsevat oman päivystyksensä. Mikä siinä nyt on niin kauheaa? Vaasa on iso kaupunki, kyllä sillä pitäisi olla oma terveydenhuolto lähempänä. Ei jokaisella ole autoa millä mennä Seinäjoelle päivystykseen, sinnehän useinkin mennään hätätilassa.

    Eikö ne vaasalaiset tiedä että voi ambulanssin soittaa hätätilanteessa ?

    Äänestä

  • Vaasa pitäköön sairaalansa. Eikä siellä tarvita mitään ruåtsinkielistä "palvelua". Kaikki siellä osaavat äidinkieltämme suomea. Muu on panettelua, vihapuhetta ja rasismia. Ulkomankieliset opetelkoot suomea. Niinhän mekin teemme ulkomailla!

    1Äänestä

  • Vaasassa.1964 kirjoitti:

    Vaasa pitäköön sairaalansa. Eikä siellä tarvita mitään ruåtsinkielistä "palvelua". Kaikki siellä osaavat äidinkieltämme suomea. Muu on panettelua, vihapuhetta ja rasismia. Ulkomankieliset opetelkoot suomea. Niinhän mekin teemme ulkomailla!

    Saahan ne pitää sairaalansa, ei vaan tarvita korkeimman valmiuden kokoaikaista huippukallista päivystystä sinne. Vaasan asukasluku on samaaa luokkaa kuin Seinäjoen ja Rovaniemen. Vaasa on rannikolla, Seinäjoki taas helposti saavutettava. Suuri vääryys olisi, jos muutaman ruotsia puhuvan ummikon takia tehtäisiin ratkaisu, varsinkin kun pakkoruotsia on luettu juuri siksi että koko Suomessa voitaisiin palvella ruotsinkielisiä. Törkeää se häirintä, mitä ruotsin kielellä on tehty, riistetty aikaa hoitajilta ja apua tarvitsevilta. Kyllä pitäisi makriinojenkin herätä tähän kusetukseen, mitä ruotsinkieliset ovat harjoittaneet. Ambulanssit kulkee, pitäähän Lapista ja Itä-Suomestakin matkustaa satoja kilometrejä hoitoon, miksi vaasalaisten pitäisi olla erikoisasemassa ?

    1Äänestä

  • Voisentää kirjoitti:

    Eikö ne vaasalaiset tiedä että voi ambulanssin soittaa hätätilanteessa ?

    Jos vedät haavan käteesi, etkä saa verenvuotoa loppumaan, tai lapsesi on niukauttanutt jalkansa pulkkamäessä, onko tilattava ambulanssi Seinäjoelle?

    1Äänestä

  • deärslutnu kirjoitti:

    Saahan ne pitää sairaalansa, ei vaan tarvita korkeimman valmiuden kokoaikaista huippukallista päivystystä sinne. Vaasan asukasluku on samaaa luokkaa kuin Seinäjoen ja Rovaniemen. Vaasa on rannikolla, Seinäjoki taas helposti saavutettava. Suuri vääryys olisi, jos muutaman ruotsia puhuvan ummikon takia tehtäisiin ratkaisu, varsinkin kun pakkoruotsia on luettu juuri siksi että koko Suomessa voitaisiin palvella ruotsinkielisiä. Törkeää se häirintä, mitä ruotsin kielellä on tehty, riistetty aikaa hoitajilta ja apua tarvitsevilta. Kyllä pitäisi makriinojenkin herätä tähän kusetukseen, mitä ruotsinkieliset ovat harjoittaneet. Ambulanssit kulkee, pitäähän Lapista ja Itä-Suomestakin matkustaa satoja kilometrejä hoitoon, miksi vaasalaisten pitäisi olla erikoisasemassa ?

    Päivystystä lisää Lappiin. Ei tavallinen kansa voi käsittää, miksi kaikkea pitää karsia niin kovalla kädellä. Pohjoissuomalaisetkin maksavat veronsa, mutta eipä niistä rahoista tunnu paljonkaan sinne napapiirin taakse riittävän. On myös lyhytnokkainen ajatus, että koska Lapissa ei ole päivystystä, niin ei sitä tarvita Vaasassakaan.
    Huonoja ratkaisuja ei ole syytä lisätä.
    Puhutaan aina työllistymisestä ja valitellaan työttömyyden hidasta paranemista, ja sitten lopetetaan valtiovallan voimin työpaikkoja ja viedään työt ihmisiltä joilla on erikoiskoulutus juuri tämän alan töihin.

    Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee.

    Äänestä

  • Pii-pii-paa kirjoitti:

    Jos vedät haavan käteesi, etkä saa verenvuotoa loppumaan, tai lapsesi on niukauttanutt jalkansa pulkkamäessä, onko tilattava ambulanssi Seinäjoelle?

    Noinko vähästä ambulanssi?

    Kotikonstit kuntoon, ei kaikkea pidä toisilla teettää.

    Ja tavallinen terveysasema "palvelee", sitähän nuo kaipaa, palvelua!

    1Äänestä

  • old_profile_9870 kirjoitti:

    Päivystystä lisää Lappiin. Ei tavallinen kansa voi käsittää, miksi kaikkea pitää karsia niin kovalla kädellä. Pohjoissuomalaisetkin maksavat veronsa, mutta eipä niistä rahoista tunnu paljonkaan sinne napapiirin taakse riittävän. On myös lyhytnokkainen ajatus, että koska Lapissa ei ole päivystystä, niin ei sitä tarvita Vaasassakaan.
    Huonoja ratkaisuja ei ole syytä lisätä.
    Puhutaan aina työllistymisestä ja valitellaan työttömyyden hidasta paranemista, ja sitten lopetetaan valtiovallan voimin työpaikkoja ja viedään työt ihmisiltä joilla on erikoiskoulutus juuri tämän alan töihin.

    Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee.

    et oo tosissas makriina, ey voi olla noin tietämätön. Kyllä ne lapin ja itäsuomenkin väki elätetään etelän kasvukeskusten verovaroilla. Kovin on harvassa siellä veronmaksajat. Esim. koko se porotalous on viimesen päälle tuettua. Kepulaista kieroilua tämä maan joka kolkan asuttaminen, palveluiden tuottaminen on sinne monin kerroin kalliimpaa kuin tiheämmin asuttuihin osiin. Mutta siinä saa niin kivasti kepulaiset virkoja, kun hyysätäään ne kaikki sinne asuinsijoilleen. Ei tahdolöytyä rakennuksille töiden tekijöitä sieltä, kun on niin hyvät olot. Virosta ja Puolasta tulee duunarit nykyisin.

    Äänestä

  • Pii-pii-paa kirjoitti:

    Jos vedät haavan käteesi, etkä saa verenvuotoa loppumaan, tai lapsesi on niukauttanutt jalkansa pulkkamäessä, onko tilattava ambulanssi Seinäjoelle?

    Ei se Vaasan sairaala mihinkään katoa, eivaan kaiken aikaa ole erityisalojen päivysyksiä. Luin että noin 50 potilasta tulisi vuodessa käyttämään Seinäjoen palveluita.

    1Äänestä

  • lukekaalehtiä kirjoitti:

    Ei se Vaasan sairaala mihinkään katoa, eivaan kaiken aikaa ole erityisalojen päivysyksiä. Luin että noin 50 potilasta tulisi vuodessa käyttämään Seinäjoen palveluita.

    Jos noin on, miksi ihmeessä tämä haloo? Tässä wanha kuvittelee, että koko Vaasan kaupunki jää hoitoa vaille äkkitapauksissa!
    Kaikkihan on sitten ihan OK, Lappia myöten, kuten minua jo tuolla toisalla valaistiin.
    En ole enää yhtään huolissani.

    1Äänestä

Joo ja Utsjoelle tarvitaan kans , kun niillä vaan porot millä ajaa eik ne osaa kuin saamea.

Äänestä

sinne huutaa!

Mies tuli uuteen maahan. Vanha mies kysyi häneltä:
*Millaisia ihmisiä siellä entisessä maassasi asui?*
-Aivan kamalia, riitelijöitä ja kiihkoilijoita!!
*Täällä asuu aivan samanlaisia!*

Toinen mies muutti myös sinne. Vanha mies kysyi häneltä:
*Millaisia ihmisiä siellä entisessä maassasi asui?*
- Kivoja juttelevaisia ja hyväntahtoisia ihmisiä.
*Täällä asuu aivan samanlaisia!*


Tuollaiset ensimmäisen kaltaiset ihmiset tuovat sodat tänne tullessaan.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


MikaelJungner kirjoitti:

Mikael Jungner

Pahin karhunpalvelus mitä ihminen voi toiselle ihmiselle tehdä, on saada toinen uskomaan että hänen vastoinkäymisensä ovat yhteiskunnan vika. Ulkoinen syntipukki nimittäin herättää katkeruuden, sammuttaa oma-aloitteisuuden ja lukitsee kohteen ongelmiinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu