Italia yrittää rajoittaa siirtolaisten tuloa miljoonakampanjalla
Ulkomaat 28.7.2016 19:08 | Päivitetty 28.7.2016 19:14
STT
Italia käynnisti torstaina kampanjan televisiossa, radiossa ja netissä varoittaakseen afrikkalaisia siirtolaisia Eurooppaan pyrkimisen vaaroista.
1,5 miljoonaa euroa maksava kampanja on suunnattu länsi- ja pohjoisafrikkalaisiin valtioihin, joista on tullut paljon siirtolaisia. Kampanjassa siirtolaiset kertovat kärsimyksistään vaarallisessa Välimeren ylityksessä ja salakuljettajien käsissä.
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) kanssa kampanjan käynnistänyt Italian sisäministeri Angelino Alfano sanoi, että yhä suurempi määrä siirtolaisia lähtee Eurooppaan "tavoitellakseen unelmaa, mutta päätyen painajaiseen". Hän kertoi, kuinka naisia on raiskattu miestensä edessä Libyassa.
Vuodesta 2014 lähtien Välimeren ylityksessä kuolleita tai hukkuneeksi epäiltyjä siirtolaisia on yli 10 000.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Siirtolaisia?
Siirtolaisuus tarkoittaa väestön muuttoa ja siirtymistä vieraaseen maahan vapaaehtoisesti, esimerkiksi työn tai koulutuksen perässä.
Onhan se nimitys jo karvan verran lähempänä näiden karvaperskultamunien kanssa, siirtäähän ne sukkivakit näitä matutarhausbisneksensä polttoaineeksi kuitenkin vaikkapa väkisin haluaa vaikkapa Välimereltä partioiden avulla pelastellen...
https://www.youtube.com/watch?v=aAsXw8JiWTc
Tuommoista kampanjointia pitäisi enemmänkin harrastaa. Osa noista tulijoista on todellakin niin tyhmiä, että uskovat salakuljettajien jutut heitä odottavista ihanuuksista. Siksipähän en näistäkään täällä olevista pakolaisista hirveää älykkyysosamäärän nousua yhteiskunnalle odota. Kun jo googlaamalla kerran Finland olisi irakilaismestaritkin nähneet esimerkiksi millainen sää Suomessa on.
En oikein usko tuollaisen kampanjoinnin tehoon,lähtijöitä kyllä riittää,kovemmat otteet on otettava käyttöön.Salakuljettajat olisi paljastettava ja vangittava,ei luulisi olevan vaikeaa jos on halua toimia