Miksi ihmiset eivät tajua, että valtamedia kopioi Suomessa kaikki ulkomaanuutisensa pääyhtiöiltään, jotka ovat maailman rikkaimman okkultistisen poruukan hallussa? Jos näitä jatkuvia feikkejä terrori-iskuja alkaa tutkimaan tarkemmin, niin jokainen paljastuu lavastetuksi ja eliitin järjestämäksi näytelmäksi maksettuine "uhreineen". Tarkoitus on kylvää samaa pelkoa ihmisissä, mitä tapahtui ennen natsi-Saksaa. Iskuja järjestetään, jotta euroopassa saadaan aselait tiukemmaksi, kuten USA:ssa tehdään samojen tekaistujen feikki-iskujen vuoksi. Kun aselait tiekentuu ja kansalaisten muutkin vapaudet viedään tieukemmaksi, on heidän hallintansa huomattavasti helpompaa. Ihmiset ovat hyvin sinisilmäisiä uskoessaa, että EU-miehet ja naiset siellä korkeimmalla pallilla välittäisivät ns. tavallisista ihmisistä. Moni meppi on myös sen verran sinisilmäinen, ettei tajua mitään koko järjestelmästä ja sen täydellisestä okkultistisesta tarkoituksesta ja sitä hallitsevista maailman rikkaimmista henkilöistä. Ei tarvitse olla edes uskovainen tajutakseen, mitä on tekeillä. Tarkoitus on viedä koko maailma kohti Uutta Maailmanjärjestystä, jonka maailman eliitti on yhdessä salaa jo kauan sitten suunnitelleet. On silkkaa sinisilmäisyyttä uskoa kaikki uutiset, joita syötetään mediassa. Suurin osa terrorismiuutisoinnista on täyttä roskaa ja aivopesua. Herätkää jo, jos teitä yhtään kiinnostaa pienten lastenne tulevaisuus! Vai haluatteko heidän kokevan natsi-Saksan kaltaisen yhteiskunnan?
Terroristi-iskut on lavastettuja: HERÄTKÄÄ JO!
4
389
Vastaukset
- vainoharhat
Mene hoitoon. On näköjään päässeet lääkkeet loppumaan.
- Aivopesemätön
Suomeen sellainen laki, että vittumaisen naapurin saa ampua haulikolla! Ja jos akka kenkkuilee, sen saa ampua, ja kun vie kynnet pappilaan, pappi vaan vetää viivan akan ja avioliiton yli.
- mietitätä
Pankit ja pankkiirit ovat murhien ja sotien takana:
https://www.youtube.com/watch?v=c00cE4mp7Xg - Anonyymi
Millään ei olisi nuo tornit romahtaneet noiden lentokoneiden törmäyksistä. Siellä ei oikein edes kunnon tulipaloa syttynyt. Tornien romahtaminen aiheutui ennalta asetetuista pommeista, jotka oli sijoitettu rakennuksiin asbestikorjauksen yhteydessä. Matkustajakoneet eivät edes törmänneet, vaan törmänneet koneet olivat pohjoistorniin pieni kauko-ohjattava kone, joka ampui myös ohjuksen ennen osumistaan, ja etelätorniin kauko-ohjattava matkustajakone, joka myös sisälsi muutakin räjähtävää kuin lentopetroolin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753435Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1051746Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2381413- 741346
- 651243
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991107Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:521099- 631001
- 22907
Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei18873