Ei uskonasioista kinaamiseen ateisteja tarvita

Olen huvittuneena seurannut pintapuolisesti superaktiivista keskusteluketjua "
Mikä irtautuu ihmisen persoonasta".

Siinä nakellaan raamatunpaikkoja puoleen ja toiseen ja toisten keskustelijoiden törppöyttä hämmästellään samoin kaikkiin suuntiin.

Raamattu on niin rikas ja monipuolinen "kaiken opin ainoa lähde", että täysimittaisen riitelyn saa aikaan täysin ilman ateistien osallistumista.
4117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tunnetko siis itsesi tarpeettomaksi ?

Tule toki keskusteluun mukaan, niin tasokin paranee.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuon tyyppisissä keskusteluissa taidan olla aika tarpeeton osallistumaan.

    Kun keskustelussa muuten kaiken aikaa Raamattu on totuuden perimmäinen lähde ja mitta, ateistin hommaksi jää lähinnä hämmästyä sitä, miten raskaita erimielisyyksiä tuosta lähtökohdasta syntyy.

    Äänestä

  • v.aari kirjoitti:

    Taidat olla aivan oikeassa.

    Mutta jospa pukisin keskustelun sanoiksi niin että sinunkin on asiasta helpompi tuonne jatkaa: keskustelussa pohditaan sitä, voiko persoonaton "voimavaikutus" toimia persoonan tavoin --> eli voiko esimerkiksi persoonaton auringon gravitaatio osata päättää ihan itse mihin planeettoihin se vaikuttaa ja millä tavalla mihinkin.

    Uskon että sinullakin on asiaan mielipide, tai oikeasti kaksikin, josta toinen lienee EVVK. :)

    Äänestä

Oikeassa olet. Uskovaisilla käsityksiä ja tulkintoja niin monta kuin ihmistäkin, samaa pätee myös ateistien puolella. Tämä pitääkin mielenkiintoa yllä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

v.aari kirjoitti:

Olen huvittuneena seurannut pintapuolisesti superaktiivista keskusteluketjua "
Mikä irtautuu ihmisen persoonasta".

Siinä nakellaan raamatunpaikkoja puoleen ja toiseen ja toisten keskustelijoiden törppöyttä hämmästellään samoin kaikkiin suuntiin.

Raamattu on niin rikas ja monipuolinen "kaiken opin ainoa lähde", että täysimittaisen riitelyn saa aikaan täysin ilman ateistien osallistumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu