...joka tulee tuhoamaan vääristyneet ajattelutavat ja palauttaa älykkyyden sille tarkoitettuun asemaan yhdessä todellisen rakkauden kanssa. Kunnia Saatanalle!
Jeesus on Saatana
MustaaValoa
964
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Satanistit ottavat kristinuskon sentään tosissaan. Mutta siihen lahkoon tuskin synnytään.
kaikki jotka vastustavat ihmisen onnea ovat saatana!
sillä sana mitä käytetään merkitsee suomeksi vastustajaa joka ei tahdo antaa onnea ihmiselle-
Mikä on ihmisen onni?
esim:
Vapaatahto
5. Moos. 30:19
Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.
Jumala ei pidä omaa lupaustaan.
itse valitsen kuoleman, heti kun voin.
Fil. 1:21 Sillä elämä on minulle Kristus, ja kuolema on voitto.
Jos en valitse KUTEN JUMALA TAHTOO. hän kuitenkin kiroaa minut
eli tosiasiassa vain yksi valinta ja muista tulee rangaistus.
Fil. 2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
miten voin ESTÄÄ ettei ole pakko ajatella ja toimia kuten JUMALA TAHTOO?
1. Kor. 12:11 Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
Jumala PAKOTTAA tahtoa ja tekemistä, vaikka en TAHTO että jumala vaikuttaa-
Kuka pelastaa minut jeesuksen kynsistä?
Kiitos saatanan ! Jumalan pyhä Samael. Jumala poika!
1 moos 6.
2 huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi
miljoonia Jumalan Poikia ?
6 Mutta kun eräänä päivänä Jumalan pojat tulivat ja asettuivat Herran eteen, tuli myöskin saatana heidän joukossansa.
Nyt pelastus tulee saataan armosta ja rakkaudesta. ei jeesuksen joka etsii vain omaansa. ei minun omaani.
en saa edes itse aajtella tahi tahtoa, saati tehdä-
Nyt jumalan saastainen poika, jeesus, ei pyhä Samael, pakottaa minut ajattelemaan vain ja yksin pahaa!
Jeesus perkele !
1 moos 6
5 Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat,
Minun sydän on puhdas, ei syntiä ei synnin halua, mutta jeesus pakottaa ajattelemaan pahaa ja sitten synti saa vallan.
ja jeesus pakottaa esim kiroamaan Jumalaa !
hänen saastainen henkensä kiroilee minussa japakottaa tekemään syntiä!
kaikella valheen voimalla ja ihmeillä!
kuten daavidin. niin Jumala yllyttää, ja pakottaa saatanan. pyhän Samaelin kautta valahtelemaan !
1. Kuninkaiden kirja 22
23 Katso, nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun, sillä Herra on päättänyt sinun osaksesi onnettomuuden."
ja sama kaava Jobin kohdalla-
Jumala pakottaa saatanan tekemään sitä mitä saatana ei itse tahdo!
joten kaikki mitä teen tahi en tee on jumalan pakottamaan
Mitä olet tehnyt vapaasta tahdosta ja mistä tiedät että olisit voinut tehdä toisin?
vapaatahto, valinnan mahdollisuus.
jumala kyllä antaa mahdollisuusden ,teoriassa, valita mutta on vain yksi mistä voi valita.
jos jumala ei etsi VAIN OMAANSA. 1 kor 13.
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
jumala ei muuta teekkään kuin etsii omaansa ja taas väärä todistus.
mukama rakkaus
onko hengen ja sielu joka päiväinen raiskaus, pakko käyttö ja pakko syöttö, rakkautta?
jos jumala ja erikoisesti jeesus ei olisi kateellinen, mustasukkainen. ja kaikkea mitä tekee ei ohjaisi KATEUS; KATEELLISUUS, olisi jeesuksen helppo tehdä tekioja eikä vain tyhjää paskaa puhua.
eli jos voisin vapaasti valita menisin takaisin maailmaan ja palvelisin saatana.
jos jumala sanoo sinulla on vapaa valinta mitta ei anna mahdollisuutta valita, niin missä on rakkaus?
Totisesti, jos jumala et ole valhetellut tässä sanoissa, niin toki luotat omaan rakkauteesi ja hyvyyteesi mitä itseäsi kehut.
maailman ihmiset mukama pahoja ?
matt 5
jotk OLETTE PAHOJA, KUINKA paljon enemmän jumala tahtoo ja tekee jopa ennakkoo!
todista sanasi kurja jeesus jos edes itse uskot itseesi.
laita rakkautesi, armosi,sovitus taivas ja pelastus toiseen astiaa
ja toiseen astiaa lotto voitto, nyt 42 milliä.
ja anna valita!
todista jos pystyt helvetin valehtelija.
tässä olen missä sinä kurja jeesus?
mistä tiedät että olisit voinut tehdä toisin?
Minä tunnen itseni, mutta jumala ei tunne minua vaan luulee ja kuvittelee tuntevansa-
minulla ON TEOT. jumalalla vain tyhjänpäiväistä tyhjäpään itse kehua ja valhetta.
Et siis tiedä. Näin ajattelinkin.
väärin.
jos saisin mahdollisuuden tehdä uudelleen niin:
aluksi kiroaisin kaikki mitä on taivaassa, jumalan ja kaiken mitä jumala on tahi edustaa.
sitten myösin sieluni markkina arvon olessa korkea, saatanalle-
palvelisin saatanaa uskollisesti ja elämän lopussa kaikestra kyllänsä saaneena pelastuin eli pelastaisin sieluni. malakia.
jumala itse, eli jesaja-
koska tunnen itseni olisin mahdollisesti eräs maailman rikkaimista ihmistä.
onnellisin ja tyytyväinen.
eli eläisin oman elämäni ja hylkäisin jumalan täydelliseti ja lopullisesti.
miksi en nyt sitten tee niin?
koska jumala tuhosi kaikki mitä olin ja varasti elämäni joten nyt olen jo kuutakymmentä vanah ja siitä olen pakolla ollut 50 vuotta jeesukseb vanki ja roja ilman oikeutta-
eli ei ole fyysistä eikä henkistä omavaraisuuta eikä markkina arvoa saatanan pyhissä silmissä.
joten jumalan sotajoukkot tuhosivat minut vaikka kuvittelin että jumal tahtoo pelastaa ei tappaa ja tuhota.'
varas vain varastaa ja tuhoaa, sanoo jumala-
Joel 2:25
Ja minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka heinäsirkka, syöjäsirkka, tuhosirkka ja kalvajasirkka söivät, minun suuri sotajoukkoni, jonka minä lähetin teitä vastaan.
Jumala sanoo että hän on korvaus velvollinen koska teki pahaa.
ei kait hyvää tule korvata ?
eli tiedän mutta sinä eikä jumala ette tiedä.