Ostetaan Raamattu

Kyselemässä

Innostuin lukemaan vanhaa rippilahjaksi saamaani raamattua tässä kesän alusta, ja luinkin koko uuden testamentin kertaalleen läpi. Tämän tein ensimmäisen kerran elämässäni. Huomasin että raamatun lukeminen vaatii vähän syvempää paneutumista kirjan asioihin että ne tulisivat mielekkäämmäksi ymmärtää. En raaskinut tehdä omaan raamattuuni mitään merkintöjä, vaan ajattelin ostaa toisen käytetyn tai kohtuuhintaisen, johon voisin viivailla ja merkitä mieleni mukaan. Toisen raamatun hankinta ei ollutkaan niin helppoa kuin ajattelin, kirjakauppojen valikoimat ovat olemattomat, eikä käytettynäkään tuntunut divareista löytyvän kuin hyvin vanhoja painoksia. Netin myyntisivustoilta olen myös katsellut, mutta ei vielä ole löytynyt ihan sopivaa. Onko raamattu katoamassa omassa yhteiskunnassamme Suomessa ja päätyvätkö käyttämättömät mielummin roskiin kuin kiertoon? Olen tästä jostain syystä hieman yllättynyt. Etsiskelin keskikokoista n. 130x180 tumma- /mustakantista raamattua 33/38. Mitä muut ajattelevat, katoaako raamattu uusien sukupolvien myötä, kun kiinnostus uskontoon näyttää koko ajan vähentyvän. -T

11

221

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei-lahkolain

      Uusi Testamentti on väärennös. Jumala ei koskaa muuta alkuperäistä Testamenttiaan, mikä on kirjoitettu Vanhaan Testamenttiin. Jeesus ei kirjoittanut mitään Uuteen Testamenttiin. Vanha Testamentti on voimassa edelleen. "En minä tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään sen." Jeesuskin noudatti VT:n lakia, NOudata sinäkin. Älä anna Paavalin ja uskonlahkojen hämätä. He ottavat yhteyden pimeyden henkivaltoihin ja esiintyvät Jeesukse nimessä, hengessä ja veren voimassa. Pystyvät kaatamaan ihmisiä ja tietävät asioita etukäteen tietäjähengen voimasta. Mutta varo heitä ja lahkoja.

      • 12__13

        "Jumala ei koskaa muuta alkuperäistä Testamenttiaan, mikä on kirjoitettu Vanhaan Testamenttiin. Jeesus ei kirjoittanut mitään Uuteen Testamenttiin. Vanha Testamentti on voimassa edelleen."

        Niinpä, mutta kuten Raamattu kertoo, ihmiset rikkoivat liiton ja Jumala päätti tehdä uuden liiton, ei muuttaa vanhaa.

        http://www.kolumbus.fi/r.berg/lisayksia.html#Uusi_ja_Vanha_liitto


    • Pahoiittelut tuosta aikaisemmasta.

      Hyvä asia, jos olet alkanut kiinnostumaan Jumalan sanasta. Vanha osa kannattaa myös lukea, niin tietää, sitten myös sen, että mitä tapahtui ennen.

      Toiset Raamatut ovat todella ihan rahastus hinnoissa, mutta etsivä löytää itselleen edullisen ja muutoin sopivan teoksen. Onne Raamatun etsintään. Kyllä niitä pitäisi vielä löytyä

    • Kyllä Raamattuja on saatavissa hyvin varustetuista kirjakaupoista, HalpaHalleista sekä kristillisistä kirjakaupoista joita on eri puolilla. Sekä uudempaa että vanhempaa käännöstä.

      Kun luet sitä, niin muista että se "Jumalan sana"-epiteetti edustaa lähinnä erästä mielipidettä, joskin hyvin yleistä sellaista.

      Minä pidän sitä väärinkäsityksenä sillä perusteella, että Raamattu itse ei missään kohdin edes väitä että tämä, käsillä oleva teksti siis, olisi mitään jumalan sanaa.

      Sen sijaan se kyllä kertoo käsitteestä "jumalan sana", tarkoittaen sitä instrumenttia mitä jumala on käyttäny maailmaa luodessaan :)

      Mutta se maailman luominen sitten...

      Pyytäisin sinua tiedostamaan sen tosiasian, että Vanha testamentti, on saatettu kirjalliseen asuun vasta ns. pakkosiirtolaisuuden l. eksiilin aikana, mistä viitisenkymmentä vuotta kestäneestä tapauhtumasta oli Jeesuksen aikana kulunut vain 5-600 v.
      Pontimena oli luoda pakkosiirretylle kansalle yhteinen identiteetti keräämällä kansan tarusto yhteen, vähän samaan tapaan kuin sittemmin Kalevala Suomessa.
      Lähes kaikki kertomukset mitkä viittaavat ajallisesti tuota vanhempiin tapahtumiin (mukaan lukien ns. Mooseksen laki) olivat siis hajanaista perimätietoa -- tämä ilmenee kyllä kertomusten rakenteestakin.

      Siihen päälle syntyi sitten ns. profeettakirjoja, jotka tarkkuudessaan eivät poikkea miltään osin siitä mihin Delfoin oraakkeelit pystyivät...

      En nyt suosittele luomiskertomuksen oheislukemistoksi suoranaisesti mitään kehitysoppia käsittelevää, mutta kantsii tutustua siihen mitä hurskaat uskovaiset ovat asiasta tutkimusten perusteella kirjoittaneet.
      Kuten esmes Ilmari Soisalon-Soinisen Patriarkkatarujen historia, sekä monet monet Heikki Räisäsen, Eero Junkkaalan ym teokset ja kirjoitukset :)

    • Tämänkirjoittitotuus

      Tässä usutetaan ihmistä Jumalan kirouksen alle, turvautumalla ihmisten opetuksiin:

      "En nyt suosittele luomiskertomuksen oheislukemistoksi suoranaisesti mitään kehitysoppia käsittelevää, mutta kantsii tutustua siihen mitä hurskaat uskovaiset ovat asiasta tutkimusten perusteella kirjoittaneet.
      Kuten esmes Ilmari Soisalon-Soinisen Patriarkkatarujen historia, sekä monet monet Heikki Räisäsen, Eero Junkkaalan ym teokset ja kirjoitukset :)


      "Näin sanoo Herra: -- Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin, katoavaisten ihmisten voimaan, mies, jonka sydän luopuu Herrasta!

      Hän on kuin piikkipensas, joka yksin kituu aavikolla, kasvaa kivierämaassa, suolaisella kamaralla, missä kukaan ei asu."

    • No mutta...
      Siis kysymykseen onko Raamattu jumalan sanaa on pakko etsiä vastausta Raamatun ulkopuolelta kun Raamatussa itsessään ei sellaista edes väitetä.

    • hyväsanomak

      on raamattu netissä voi kuunnella sieltä.

    • Tämänkirjoittitotuus

      Näillä ohjeilla totuus löytyy:

      "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.


      Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän

      En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

      Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

      Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

      Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

    • Setä.neuvoo
    • Tämänkirjoittitotuus, nuo kaksi kirjoitusta ovat minun kirjoittamiani, koska en jostain syystä päässyt kirjautumaan ja käyttämään rekisteröityä nimeäni.

      • Totuus neuvoo:

        Lukekaa tämä tarkoin, niin tiedätte kaiken tästä lopun ajan rajusta eksytyksestä. joka alkoi heti alkuseurakuntien aikana, ja vuonna 90 oli jo koko maailma Pahan vallassa.

        Kuten apostoli Johannes ilmoitti:

        Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14135248/teuvo-suni-rosvojen-luolasto


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1763
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      273
      921
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      867
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      110
      681
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      591
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      550
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      549
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      532
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe