Joo eli ketä emmerdale hahmoa muistutat itse luonteeltasi tai ulkonäöltäsi? Itse en muistuta ulkonäöltäni juurikaan ketään tämänhetkisistä hahmoista jos nyt ihan pakko joku on sanoa niin minulla saattaa olla vähän samoja kasvonpiirteitä kuin davidissa,luonteeltani muistutan montaakin hahmoa lähinnä jotain marlonia tai jimmyä toisinaan rossiakin,mut mites te muut?
ketä hahmoa itse muistutat?
14
286
Vastaukset
- Huomioita_sohvalta
Jos tästä porukasta pitää valita joku, joka minua muistuttaa ulkoisesti ja sisäisesti eniten. Yksi ei siihen riitä. Koska heitä on jopa neljä kappaletta.
Olen siis jonkinlainen sekoitus näistä kaikista: Priya, Moira, Leyla, Alicia.
Olen tosin heitä kaikkia päätä pidempi. Luonnettani voisi verrata, vaikkapa Dianeen. tai Ednaan ja Moiraankin, ehkä hieman Chasiakin on seassa.
Vaikka voihan se tuntua aika uskomattomalta yhdistelmältä, että Chasin tyyppinen olisi mitenkään Ednamainen Saati että Dianan tyylinen näyttäisi mitenkään Leylalta. Olipas kuitenkin kuitenkin aika vaikeaa samaistaa tällä tavalla itseään tähän joukkoon. Mutta olihan se näköjään mahdollista. Kuten näette.
On mielenkiintoista nähdä, löytääkö muut samalla tavalla yhtään itseään emmerdalen asukkaista? - Pallonaama
No ulkonäöltä mua lähimpänä ois varmaan Belle, samanlainen pallonaama oon. Luonteelta taas oisin niin ku Debbie.
- Kerrytin
Kerry, vähemmällä meikillä, vaaleampi ja äidinominaisuuksilla.
Olen samanlainen laiskanpulskea säätäjä, mutta lapsista olen pitänyt aina huolen. Omista ja vieraista. - EnitenNykyisistä
Rodney
- Sennäköinen
Tuttava sanoi, että muistutan ulkonäöltäni Rhonaa. Allekirjoitan.
- kxft
Yhdistelmä Robertia ja Dianea.
- näinsevaanonjoo
Mulla on paljon yhteneväistä Valin kanssa, mutta kuulemma muistutan ulkonäöltä Benny Hilliä, se yks koomikko, jos muistatte?
Keljuinta se, että mä oon nainen...;) - Kerryyyy
Ednaa. Varsinkin jos on ollut suolapitoinen ilta. Aamulla kauheat roikkuvat silmäpussit. pelkään joka kerta että ne ei enää poistu vaan jää siihen laskoksille.
Silmät samanlaiset, ennen meikkausta. Muutenkin iho samanvärinen, vaalea muta.
Toivoisin niin Dianan tukkaa ja muuten tahtoisin olla kuin Kerry.- Muistelee
No, itsehän huomasin äsken kaupan sovituskopissa, että molempien silmien alla on kuin veitsellä viilletyt laskokset. Toivon, että johtuvat edellisen yön vajaista yöunista. Ja minunkin tukkani on vaalea muta.
Dianalla oli muuten ennen vanhaan peruukki, joka oli samanlainen kuin tämä nykyinen tukka. Kerran peruukki sitten irtosi ja asia paljastui. Diana oli sen jälkeen omine hiuksineen, jotka eivät olleet yhtä tyylikkäät kuin peruukki, mutta ajan myötä oma tukka on alkanut muistuttaa peruukkia. Olisiko peruukin piton voinut olla syynä sairauden jälkitila vai mikä lie, en tiedä. - Pitdsdfjj
Diana ja peruukkien tarve asia tulee esille tulevissa loppuvuoden jaksoissa. Onkin eräänlainen tapahtuma jakso..Sattuma johtaa toiseen ja jne.
- taasrönsyilee
Muistelee kirjoitti:
No, itsehän huomasin äsken kaupan sovituskopissa, että molempien silmien alla on kuin veitsellä viilletyt laskokset. Toivon, että johtuvat edellisen yön vajaista yöunista. Ja minunkin tukkani on vaalea muta.
Dianalla oli muuten ennen vanhaan peruukki, joka oli samanlainen kuin tämä nykyinen tukka. Kerran peruukki sitten irtosi ja asia paljastui. Diana oli sen jälkeen omine hiuksineen, jotka eivät olleet yhtä tyylikkäät kuin peruukki, mutta ajan myötä oma tukka on alkanut muistuttaa peruukkia. Olisiko peruukin piton voinut olla syynä sairauden jälkitila vai mikä lie, en tiedä.Ja aiheena on "ketä hahmoa itse muistutat"...
- Muisteleejanauraa
Joo, soita poliisille, mää kuulun vankilaan :D
- Kakkosmies
Hölmöksi menee taas, kommentoi mies, joka muistuttaa aika paljon edellistä Robertia Karl Daviesia (vanhempana).
- Robertmonestasyystä
Kiinnostava kysymys olisi kenestä hahmosta pidät? Ja miksi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432997Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612931- 422357
- 311853
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251709Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721654- 481576
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771255- 361236
- 791070