Tässä osiossa oli keskustelu otsikolla "Pätevä psykiatri Turussa" - on näköjään hiljattain poistettu. Parista lääkäristä esitettiin arvioita, jotka olivat ilmeisesti turhan realistisia.
Mielenkiintoista, että potilaan oikeusturvan ei ole niin väliä. Kummallisetkin tapaukset saavat touhuta psykiatrian kentällä, ja tappio koituu heidän asiakkailleen. Kuten poistetussa keskustelussa aivan oikein todettiin, niin tilanne on paha silloin, kun potilas joutuu esimerkiksi hakemaan apua selvitäkseen kohtelusta, jota on saanut niin sanotun auttajan vastaanotolla. Mielenterveyspuolelle hakeutuu töihin henkilöitä, joilla itsellään eivät kaikki palikat ole aivan ojennuksessa. Näistä ei kuitenkaan saa varoittaa. Toisaalta alalla on ihmisiä, joista aivan aidosti on suurta apua. Ei kaikkia voi väkisin laittaa samalle viivalle.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.