Mitäs jos!

Itse olin henkihieverissä ja joku enkeli tuli pelastamaan. Miesenkeli. Rakastuin saman tien tähän ilmestykseen. Nyt yrittänyt vääntää että se olikin nainen. Huonossa hapessa oikestikin olin ja tuli viihdytysjoukoiksi tänne. Sinkkumies olen, joten pienistäkin asioista saa kyyneleet silmiin. Kummallisesta tuntuu, että mies voi rakastua mieheen, mutta kai se mahdollista on? Enkelit on enkeleitä ja en suin surminkaan olisi uskonut että tälläista minulle sattuu. Enksu ei ollut tästä maailmasta, mutta hauskaa kerettiin pitämään! Mitään sanomaa ei ollut, kunhan huviteltiin vaikeassa tilanteessa, et näin. Jotain sielujen sympatiaa koin, mikä kummallista sinkuille.

Onko minulla poikatyttö taivaissa? Monessa asiassa oli fiksumpi kuin minä ja toppuutteli monesta asiasta. Sitten kun näki, että tämähän on täys_tolvana, niin lähti litomaan.

Tämä on taivahan tosi!
4124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Esittäytyi oikein lääkäriksi. Hoito olikin ensiluokkaista. Huvitellakin kerettiin ja poltettiin keittiökomerossa tupakkia oikein hellalta sytytettynä ja filosofoitiin maailman menoa ja puhuttiin politiikkaa! Yleensä en polta, liikuntaihminen enemmän. Lähtemättömän vaikutuksen kyllä jätti sieluun, ei käy sinkunkaan elämä tylsäksi! Myöskin sanoi että minulla on pimeä puoli, josta ei pidä ollenkaan ja tympiintyi ja lähti. Nyt olen jo hyvissä voimissa.

Sillä nämä enkeliaiheiset jutut on minulla nyt niin tapetilla minulla. Uskon oikeasti että maailmankaikkeus on kerroksittainen. Ihmiset on muurahaisina, sitten on enkelikerros, sitten herrakerho, Jeesus Kristus näin pohjoismaalaisille.

Pitäkää hulluna jos pidätte, mutta kun minä tämän koin.

https://www.youtube.com/watch?v=MYSVMgRr6pw

Äänestä
  • Tuo on tosi kiva tuo Ed Sheeranin piisi. Pitää laittaa suosikkeihin! Kiitos siitä! Pitäiskö hakea työkkäristä enkeliharjoittelijaksi 9€ päivä. Mitään siipiä en kyllä selkääni ottaisi, mutta varmaan nykyään niinkin hulluja on, että sen tekisivät? Sitten tämä toimenkuva, että mihin soveltuu. Tämä on varmaan enemmän naispuolen juttuja nämä rakkausasiat, mutta on kyllä minullakin monesti aika orpo olo. Myöskin toimenkuvia voi olla monenlaisia, esim. hintasaarnaajat Soneralta. Ois se hienoo kun Nokian "classic life" puhlelintakaan tarvitsi enää ollenkaan, kun oikeat enkelit aina viestitelisi ja laittaisi koordinnaatteja!

    Toimenkuvaa tässä haen. Miten Sotaenkeli?, kun nyt niin sotaisaa maailmalla? Harjoittelijana siis. Vähän kuin Talvisodan enkeli! Ois se päheetä! Maastovaatteet päällä, monokkeli silmässä ja puolivartisessa saappaassa martinin korppi puukko ja tietenkin Oriksen mekaaninen sukeltajan kello. Vitsi vitsi!

    Lekalta aina hakisi varustehuoltoa ja kiperissä tilanteissa aina löisi natsikortin pöytään, ettei tule epäselvyyksiä. Näitäkin saa Varustelekalta, hihasta aina vetelisi näitä! ettei tulisi epäselvyyksiä. Varasynnapseja olisi aina taskussa, jos aivoista loppuu virta, tai pää ei kestä. Kiitos piisistä, Enksu!

    https://www.youtube.com/watch?v=E9VhD4SccSE

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MB_76 kirjoitti:

Itse olin henkihieverissä ja joku enkeli tuli pelastamaan. Miesenkeli. Rakastuin saman tien tähän ilmestykseen. Nyt yrittänyt vääntää että se olikin nainen. Huonossa hapessa oikestikin olin ja tuli viihdytysjoukoiksi tänne. Sinkkumies olen, joten pienistäkin asioista saa kyyneleet silmiin. Kummallisesta tuntuu, että mies voi rakastua mieheen, mutta kai se mahdollista on? Enkelit on enkeleitä ja en suin surminkaan olisi uskonut että tälläista minulle sattuu. Enksu ei ollut tästä maailmasta, mutta hauskaa kerettiin pitämään! Mitään sanomaa ei ollut, kunhan huviteltiin vaikeassa tilanteessa, et näin. Jotain sielujen sympatiaa koin, mikä kummallista sinkuille.

Onko minulla poikatyttö taivaissa? Monessa asiassa oli fiksumpi kuin minä ja toppuutteli monesta asiasta. Sitten kun näki, että tämähän on täys_tolvana, niin lähti litomaan.

Tämä on taivahan tosi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu