Perkele ja Minä!

Eräänä hetkenä, josta harvat ovat päässeet ymmärrykseen eikä kukaan omin voimin, minä tunsin olevani Hengessä. Perkele, tuo ihmiskunnan syyttäjä tuli luokseni ja otti minut mukaansa. Isä oli Hänet siihen laittanut ja minut tähän asettanut.

Perkele vei minut katsomaan suomalaista pornotähteä Rakel Liekkiä, joka oli tosi toimissa kahden mustan miehen kanssa. Perkele sanoi: ”katsos, mitä tuo nainen tekee! Emmekö me häntä tuomitsisi, kivillä heittelisi, emmekö peräti tulella polttaisi?” Sain Isältä ymmärryksen vastata: ”minä se olen, itseänikö kohtaan minulla olisi vihaa!”

Perkele otti minut mukaansa iljettäviin geimeihin, missä oli kaikkea lain synnyttämää irstautta. Sodomiaa, homoilua ja kaikenlaista ja kaikkinaista seksuaalirikosta. Perkele sanoi: ”Katsopa, kuinka he makaavat toistensa kanssa. Otammeko kivet, sytytämmekö tulen?” Minä sanoin: ”Minä se olen, eikä kukaan muu!”

Perkele otti minut seurakuntaansa, jossa oli ulkoapäin hurskas meininki, mutta kaikki teeskentelivät onnellista ja rehentelivät uskollaan. Kädet kohotettuina he palvoivat ”isää”, joka oli mieltynyt heidän kättensä tekoihin. Rahan ahneus oli heillä sydämessään ja kaikkinainen irstaus sydämessä, vaikka sanoivat toisiaan pyhiksi. Perkele otti ja sanoi:” Katso noita! Emmekö tee näistä ulkokultaisista tulelle ruokaa?” Vastasin: ”Minä se olen ja kuinka tyhmä onkaan ihmisen sydän ja kaksimielinen hänen kielensä!”

Perkele alkoi hiiltyä: ”Kyllä sinun täytyy lausua kadotustuomio jollekin. Tulepa mukaani, niin vien sinut heikoille jäillesi. Akilleen kantapäällesi!” Sitten minä näin kuinka raharikkaat lihavat naiset ja miehet elivät loistossaan. Mässäillen ja itseään kehuen. Sunnuntaisin he menivät kirkkoon. Perkele sanoi: ”No nyt sinä tiedät mitä tehdä! Katso kuinka he elostelevat! Eivätkö he ole minun iankaikkisesti!” Jumalan valo valaisi sydämeni ja näin kuinka siellä oli kaikkinainen paha meno. Sanoin: ”Minä se olen, eikä kukaan muu!”

Perkele käytti minua myös murhaajien, raiskaajien ja kaikkien inhottavien lainrikkojien luona ja yllytti minua lausumaan tuomiota. Mutta koska se oli oma sydämeni, niin voinut sitä tehdä. Tiesin miten suuri on malka omassa silmässäni, jos näkisin rikan heidän silmässään. ”Minä se olen”, jouduin tunnustamaan. ”Minä se olen, joka olen tehnyt tuon kaiken. Ei ole kukaan rikkonut niin kuin minä. Ei Stalin, ei Hitler eikä kukaan!”

Niin Perkele otti minut otteeseen ja vihaisena huuti: ” koska et ole minun kanssani tuominnut, niin olet kaiken tuomion alainen. Minä vien sinut kaikkien kansojen tuomarille.” Perkele vei minut Kristuksen Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Tämä mies on syyllinen koko maailman syntiin. Haluan että hänet tuomitaan korkea kirkollisen teologian mukaan tuliseen pätsiin!” Jeesus sanoi: ” Minä se Olen, eikä kukaan muu!” Katsoin ympärilleni ja pääsin ymmärrykseen. Tunsin että Elän…en enää minä…! Ei perkelettä, ei tuomiota vaan armo ja Totuus Isältä Kristuksen Jeesuksen kautta!

” Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.”
(1. Joh. 1:8)

”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” (2. Kor. 13:5)

Löytyykö Kristus?
a) Raamatusta
b) Itsestä
5304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onpa sinulla vilkas mielikuvitus.
Sanaakaan ei vaan tuossa ollut järkeä.

Äänestä

Hieno, oivaltava tarina! Olet tavoittanut jotain hyvin keskeistä, mikä tuntuu usein meiltä unohtuvan omaa uskoa punnitessamme. Lisää samanlaisia opettavaisia kertomuksia!

Äänestä
  • oli vaikuttava teksti. Kiitos siitä. =)

    Äänestä

Kyllä se näin menee, juurikin näin.

Jeesushan tiesi tasan tarkkaan ihmisenä ollessaan, mitä ihmisten sydämessä on.
Ja silti hän kuoli meidän syntiemme tähden, vaikka emme ole sitä ansainneet...

Niin suuri on Jumalan rakkaus, ei edes Perkele pysty siihen. Se on täytetty.

Äänestä

ja on hyvä aina syytettynä sanoa; minä se olen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hempula kirjoitti:

Eräänä hetkenä, josta harvat ovat päässeet ymmärrykseen eikä kukaan omin voimin, minä tunsin olevani Hengessä. Perkele, tuo ihmiskunnan syyttäjä tuli luokseni ja otti minut mukaansa. Isä oli Hänet siihen laittanut ja minut tähän asettanut.

Perkele vei minut katsomaan suomalaista pornotähteä Rakel Liekkiä, joka oli tosi toimissa kahden mustan miehen kanssa. Perkele sanoi: ”katsos, mitä tuo nainen tekee! Emmekö me häntä tuomitsisi, kivillä heittelisi, emmekö peräti tulella polttaisi?” Sain Isältä ymmärryksen vastata: ”minä se olen, itseänikö kohtaan minulla olisi vihaa!”

Perkele otti minut mukaansa iljettäviin geimeihin, missä oli kaikkea lain synnyttämää irstautta. Sodomiaa, homoilua ja kaikenlaista ja kaikkinaista seksuaalirikosta. Perkele sanoi: ”Katsopa, kuinka he makaavat toistensa kanssa. Otammeko kivet, sytytämmekö tulen?” Minä sanoin: ”Minä se olen, eikä kukaan muu!”

Perkele otti minut seurakuntaansa, jossa oli ulkoapäin hurskas meininki, mutta kaikki teeskentelivät onnellista ja rehentelivät uskollaan. Kädet kohotettuina he palvoivat ”isää”, joka oli mieltynyt heidän kättensä tekoihin. Rahan ahneus oli heillä sydämessään ja kaikkinainen irstaus sydämessä, vaikka sanoivat toisiaan pyhiksi. Perkele otti ja sanoi:” Katso noita! Emmekö tee näistä ulkokultaisista tulelle ruokaa?” Vastasin: ”Minä se olen ja kuinka tyhmä onkaan ihmisen sydän ja kaksimielinen hänen kielensä!”

Perkele alkoi hiiltyä: ”Kyllä sinun täytyy lausua kadotustuomio jollekin. Tulepa mukaani, niin vien sinut heikoille jäillesi. Akilleen kantapäällesi!” Sitten minä näin kuinka raharikkaat lihavat naiset ja miehet elivät loistossaan. Mässäillen ja itseään kehuen. Sunnuntaisin he menivät kirkkoon. Perkele sanoi: ”No nyt sinä tiedät mitä tehdä! Katso kuinka he elostelevat! Eivätkö he ole minun iankaikkisesti!” Jumalan valo valaisi sydämeni ja näin kuinka siellä oli kaikkinainen paha meno. Sanoin: ”Minä se olen, eikä kukaan muu!”

Perkele käytti minua myös murhaajien, raiskaajien ja kaikkien inhottavien lainrikkojien luona ja yllytti minua lausumaan tuomiota. Mutta koska se oli oma sydämeni, niin voinut sitä tehdä. Tiesin miten suuri on malka omassa silmässäni, jos näkisin rikan heidän silmässään. ”Minä se olen”, jouduin tunnustamaan. ”Minä se olen, joka olen tehnyt tuon kaiken. Ei ole kukaan rikkonut niin kuin minä. Ei Stalin, ei Hitler eikä kukaan!”

Niin Perkele otti minut otteeseen ja vihaisena huuti: ” koska et ole minun kanssani tuominnut, niin olet kaiken tuomion alainen. Minä vien sinut kaikkien kansojen tuomarille.” Perkele vei minut Kristuksen Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Tämä mies on syyllinen koko maailman syntiin. Haluan että hänet tuomitaan korkea kirkollisen teologian mukaan tuliseen pätsiin!” Jeesus sanoi: ” Minä se Olen, eikä kukaan muu!” Katsoin ympärilleni ja pääsin ymmärrykseen. Tunsin että Elän…en enää minä…! Ei perkelettä, ei tuomiota vaan armo ja Totuus Isältä Kristuksen Jeesuksen kautta!

” Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.”
(1. Joh. 1:8)

”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” (2. Kor. 13:5)

Löytyykö Kristus?
a) Raamatusta
b) Itsestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu