Veronkierto kuriin

Carl_Emil

Suomen kansantaloudelle on nyt todella vakava ongelma tämä hyväosaisten rikkaiden harrastama veronkierto. Siitä ei päästä nyt mihinkään. Suomeen tulee nyt saada sellainen hallitus, joka alkaa pistöö veronkiertäjät kuriin. Myös sellaiset lait tulee myös välittömästi korjata, jotka mahdollistavat ns. hämärän verosuunnittelun. Nythän tilanne progression suhteen on kääntynyt täysin päälaelleen. Veroprogressio on edelleen voimassa mutta käytännössä suurten tulojen ihmiset maksavat suhteessa vähemmän veroa kuin palkkatyöläinen. Palkkatuloissa veroprogressiohan toimii erittäin voimakkaasti. Siinä ei voi yhtään miten kiertää säädettyjä veroja ja maksuja.
Nykyinen Sipilän johtama hallitus kumminkin leikkaa veronkierron tutkimusvaroja ja näin sitten edistää verorikollisuuden jatkumista Suomessa.

131

1510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hinttiluuseri

      Olet oikeassa, verottaminen täytyy lopettaa heti koska se tuhoaa koko yhteiskunnan.

      Kiitos kun muistutit tärkeästä asiasta !

      • elättäjäsi

        Nyt sinulla on ainakin todella hyvin sinua kuvaava nimimerkki.

        Unohdit nyt vain jostain syystä vielä sen persunaurajan mainita.

        Mutta onneksi minä nyt huomasin sen. Eli sinä nyt olet se persunaurajahinttiluuseri jolle aina pelkästään vain nauretaan ja sinua pilkataan ihna jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Myös sinut hinttiluuseri pitäisi heti lopettaa.

    • KATO-PERKELE

      Tulihan se oikea hinttluuseri esiin kun joku mainitse sen nimen..

      HULLUA ON HELPPO HUIJATA.

      BUAUAHHHH :)))))))))))))) voivoisentään :))))))))))))))))))))

      • huijaat_vain_itseäsi

        Ja taas sulle vaan nauretaan ihan päin naamaa. :-)))))))))

    • Hinttiluuseri

      Kaikki köyhät alle 500 000 euroa tienaavat perheet on vapautettava veroista heti ! Ja myös autoveroista, koska ei ole mitään järkeä elättää veroilla paskaloisia jotka eivät tee yhtään mitään missään milloinkaan paitsi paskovat ja loisivat.

      Kiitos aploodeista kiitos !

      • äitiskö_sano

        Joko sinä olet ratkaissut sen ummehtuneen sankkireikäsi arvoituksen?:- hihihihihiihiiihiii

      • loistavaaaaa
        äitiskö_sano kirjoitti:

        Joko sinä olet ratkaissut sen ummehtuneen sankkireikäsi arvoituksen?:- hihihihihiihiiihiii

        Teit nyt tuosta tämän palstan palstahäiriköstä persunaurajahinttiluuserista täysin naurettavan pellen.

    • rauta_kalle

      Extyökkäriä otta pattiin kun puhutaan rikkaiden verollepanosta. Meni heti persujen peräreikäosastolle.

    • porvariloiset

      Avaus on todellakin aiheellinen.
      Porvariloisten persujäsenet yrittävät vaan saada keskustelun tyrehdytettyä asiattomilla teksteillään. Tyypillistä porvariloisten touhua.

      Ainahan porvariloisilla on ollut hyvävelisysteeminsä, ja tuskinpa ne nytkään ovat pois kuihtuneet. Päinvastoin, koska saivat vielä persuloisista hyvän takaajan joka päätökselleen.

      SOS-hätähallitus toteuttaa nyt sitä rikkaiden unelmaa ... ja sen mukaisesti rikkaiden veronkierto vaan kiihtyy ja helpottuu ... juhlapuheista huolimatta.

      • noinhan_se_menee

        Säälittävät porvariloiset ne osoittavat nyt vain todella suurta typeryyttä ja tyhmyyttä tuolla lapsellisella trollauksellaan.

    • Totta kai jokainen pyrkii pienentämään menonsa mahdollisimman pieniksi vai oletko itse kysynyt verottajalta miten ilmoitus pitää tehdä jotta saa maksaa veroa enemmän kun nykyinen määrä tuntuu niin pieneltä?

      Hyvätuloiset maksavat sen teidänkin olemisenne joten älkää marisko vaan menkää työhön tienaamaan isompia tuloja jotta pääsette nauttimaan isommista veroprosenteista.

      Jos palkkatulostaan tai muusta verotetusta ansiostaan saa säästettyä sijoitusvarallisuutta niin sen tulojenhan pitäisi olla verotonta jotta ei sorruttaisi moninkertaiseen verotukseen samoista rahoista kuten tänään tapahtuu.

      • eläkeläisten_veronkierto

        Espanjassa asuvien suomalaisten eläkeläisten veronkierron ja verojen välttelyn estämiseksi tehdyn sopimuksen määräykset hyväksyttiin Suomen lakiin. Uuden sopimuksen keskeisin muutos koskee yksityisten eläkkeiden verotusoikeuden jakoa lähde- ja asuinvaltion kesken. Toisin kuin nykyisin, näitä eläkkeitä voitaisiin verottaa jatkossa myös lähdevaltiossa. Suomi voisi verottaa jatkossa myös niitä yksityisiä eläkkeitä, joita se maksaa Suomesta Espanjaan muuttaneille eläkeläisille.

      • eläkeläisten_veronkierto kirjoitti:

        Kateutta, kateutta koko homma. Jos joku haluaa elää Espanjassa niin eläköön ja maksakoon veronsa sen maan lakien mukaan.

        Tässä haisee hieman sama juttu kuin muista maista tänne tulleiden työmiesten osalta. Vaaditaan niille samaa palkkaa mitä suomalaisille maksetaan mutta unohdetaan vaatia suomalaisille työläisille jotka menevät keikalle ulkomaille paikallisen sopimuksen mukaisia palkkoja.

        Eikö tasapuolisuus ja tasa-arvo kuulu lainkaan näihin ay hommiin?

      • hyvä_asia
        Extyökkäri kirjoitti:

        Onneksi nyt kumminkin Suomen päättäjät ovat tehneet jo päätöksen siitä, että uudella lakipykälällä saadaan tuo eläkeläisten veronkierto täysin kuriin.

      • hyvä_asia kirjoitti:

        Onneksi nyt kumminkin Suomen päättäjät ovat tehneet jo päätöksen siitä, että uudella lakipykälällä saadaan tuo eläkeläisten veronkierto täysin kuriin.

        Taidat sinäkin sairastaa kateus nimistä psyykkistä vaivaa. Siitä pääsee eroon kun menee itse töihin ja sitten eläkepäivinään Espanjaan niitä viettämään jos se kerran on niin auvoista. Olen käynyt siellä enkä aio muuttaa asumaan joten minulla ei ole asialle mitään pontta suuntaan tai toiseen.

      • Hyvä_asia

        Ei minun kannata nyt kyllä eläkkeellä muuttaa mihinkään Espanjaan.

        Koska uuden lakimuutoksen ansiosta minun ansaittua eläkettäni verotetaan Suomen lakien ja asetusten mukaan. Eikä Espanjan.

      • loistavaaaaaa
        Hyvä_asia kirjoitti:

        Ei minun kannata nyt kyllä eläkkeellä muuttaa mihinkään Espanjaan.

        Koska uuden lakimuutoksen ansiosta minun ansaittua eläkettäni verotetaan Suomen lakien ja asetusten mukaan. Eikä Espanjan.

        Onneksi nyt edes hiukan saadaan veronkiertoa himmattua.

      • Menos-Impuestos
        hyvä_asia kirjoitti:

        Onneksi nyt kumminkin Suomen päättäjät ovat tehneet jo päätöksen siitä, että uudella lakipykälällä saadaan tuo eläkeläisten veronkierto täysin kuriin.

        Älähän liikaa innostu. Eläkeläisethän voivat vaihtaa kansalaisuutta - eli ottaa vaikkapa Espanjan tai Portugalin kansalaisuuden. Siinäpä sitä sitten ollaan. Veroja ei tule enää senttiäkään. Eli monen komun laskelmat heittävät volttia - ei puhettakaan, että päästäisiin ulosmittaamaan rikkaiden eläkeläisten eläkkeitä.

      • Menos-Impuestos kirjoitti:

        Etelä ei kaikille ole toiveiden täyttymys, ei minulle ainakaan. Jos joskus on kivaa käydä niin en sinne helposti asumaan muuta ellei uusi jääkausi ala kiiruusti lähestyä.

        Miksi ihmeessä eläkeläisten eläkkeitä yleensäkään pitäisi ulosmitata? Työeläke on aina ansaittu eläke ja työnantaja on palkan maksun sivukuluina maksanut aika mötkäleen rahaa eläkeyhtiön tilille, itse eläkkeen saajan osuus maksussa on perin vaatimaton.

        Työeläke on ansaittua siihen ei voi puuttua kuin sitä nostamalla mutta palkat ansaitaan vasta kun se työ tehdään josta se maksetaan joten niitä voi laskea ihan perustellusti jos ne nostavat liikaa tuotteen hintoja.

        Ulosmittaus tapahtuu vasta kun jää velat maksamatta!

      • Menos-impuestos

        Kommareiden mielestä voidaan - ja jopa pitäisi ulosmitata. Jonkun varakkaan eläke on sen verran tuntuva, että kommari iskisi siihen mielellään kiinni. Saisi källäillä rauhassa, ilman työntekoa - työhän kun ei sovi kommarin vartalolle alkuunkaan.

      • Menos-impuestos kirjoitti:

        Kommareiden mielestä voidaan - ja jopa pitäisi ulosmitata. Jonkun varakkaan eläke on sen verran tuntuva, että kommari iskisi siihen mielellään kiinni. Saisi källäillä rauhassa, ilman työntekoa - työhän kun ei sovi kommarin vartalolle alkuunkaan.

        Pitää ottaa huomioon jottei kommunistisilla ajattelijoilla ole koskaan ollut käsitystä oikeudenmukaisesta maailmasta. Jos jonkun suurta eläkettä saavan eläkettä leikataan/ kansallistetaan niin esim. kun 20'000€/kk lasketaan 5000€/kk niin on palautettava ne maksut joita työnantaja on maksanut sen 15'000€/kk osalta. Se nimittäin olisi oikeudenmukaisuutta!

    • kokeillaass

      Onks niuvan hullua persunaurajahinttiä missään näkynyt?

      Buuaahhhhhhh.......

      • ei_ole

        Se itki itsensä hengiltä.

      • vielä_pahempaa
        ei_ole kirjoitti:

        Se itki itsensä hengiltä.

        eitkeny,vaan ryyppäs itsensä hengiltä.

      • otamme_osaa
        vielä_pahempaa kirjoitti:

        eitkeny,vaan ryyppäs itsensä hengiltä.

        Otamme osaa niuvan hullun persunaurajan pois menon johdosta. Vitsi, vitsi, vitsi

    • HIENO_HOMMA

      Verotus lopetetaan ja paskasakki muilutetaan SIPERIAAN !!!

      Sitten Siperian susillakin on hauskaa ja maukasta :))))))))))))

      • sinun_hautajaiset

        Sinut itse niuvan hullu persunaurajahinttiluuseri nyt tässä vain lopetetaan ihan lähiaikoina vaikka väkisin jos muu ei auta.

    • Siperian_susi

      Lähettäkää vaan meille ne eunukit ja muut luuserit, me pidetään niistä oikein hyvää huolta, eikösta vaan :)

      • mitä_höpöttelet

        Ethän sinä niuvan persunaurajahinttiluuseri pysty huolehtimaan edes itsestäsi yhtään mitenkään.

      • tiedetään
        mitä_höpöttelet kirjoitti:

        Ethän sinä niuvan persunaurajahinttiluuseri pysty huolehtimaan edes itsestäsi yhtään mitenkään.

        Sen takiahan se juuri on siellä niuvassa suljetulla.

        Kun se ei ole mitenkään yhteiskuntakelpoinen yksilö.

      • juuri_noin
        tiedetään kirjoitti:

        Sen takiahan se juuri on siellä niuvassa suljetulla.

        Kun se ei ole mitenkään yhteiskuntakelpoinen yksilö.

        Onneksi suomalainen yhteiskunta toimii hyvin ja pistää hullut laitoksiin vaikka väkisin.

      • noin_se_menee
        juuri_noin kirjoitti:

        Onneksi suomalainen yhteiskunta toimii hyvin ja pistää hullut laitoksiin vaikka väkisin.

        Tosi hulluja on nykyään avohoidossa todella paljon.

      • noin_se_menee kirjoitti:

        Tosi hulluja on nykyään avohoidossa todella paljon.

        Valitettavan paljon kun tätäkin palstaa katselee!

        Eikä kannata vanhaan tyyliin lähteä uhoamaan jotta minäkin olen yksi niistä! Minä todella olen vain YKSI enkä käsitä itseäni joukoksi kuten teillä komuloisilla näyttää olevan tapana.

      • ai_jaa

        Vai olet sinäkin nyt hullu.

      • ai_jaa kirjoitti:

        Vai olet sinäkin nyt hullu.

        Sillä ei ole merkitystä mikä minä olen vaan sillä oletteko te komuloiset! Minä olen yksi ulkopuolinen mutta uskontonne tulevaisuus on teidän käsissänne! Jos ette osaa sitä parantaa siitä haavasta josta kannatus on vuotanut muualle niin olette tuhon omia.

        Minun mahdollinen hulluuteni ei ole mikään elämän tai kuoleman kysymys muille kuin itselleni. Tämän hulluuteni kanssa kyllä pärjään teitäkin paremmin.

        "Minä olen yksi ulkopuolinen"

        Sinä juuri olet se tämän palstan täysin ulkopuolinen hullu.

      • juuri_noin kirjoitti:

        "Minä olen yksi ulkopuolinen"

        Sinä juuri olet se tämän palstan täysin ulkopuolinen hullu.

        Miten määrittelet hullun? Riittääkö, että on kanssasi eri mieltä asioista vai mitä kriteereitä olet tuolle diagnoosillesi asettanut?

        Jos et pysty noita seikkoja erittelemään niin luokittelen sinut juuri siksi hulluksi jota tarkoitat. Hullut kun joskus peilaavat muita itseensä jotta tuntisivat itsensä vähemmän hulluiksi.

        Miksi et ottanut kantaa arviooni kommunismin tulevaisuudesta ja siihen vaikuttamisesta? Miksi tyydyit tuohon aivopieruun? Onko aivotoimintasi pahastikin kommunismin jäykistämää?

      • hyvä_neuvo

        "Miten määrittelet hullun?"

        katohan sinä nyt ihan heti vain peiliin.

        Sieltä sitten välittömästi sitten sen kaikista hulluiman idioottipellen.

      • hyvä_neuvo kirjoitti:

        "Miten määrittelet hullun?"

        katohan sinä nyt ihan heti vain peiliin.

        Sieltä sitten välittömästi sitten sen kaikista hulluiman idioottipellen.

        Et siis pystynyt, taidat itse olla se hullu tässä kohden!

        Yritä määritellä!

      • no_voi_voi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Et siis pystynyt, taidat itse olla se hullu tässä kohden!

        Yritä määritellä!

        Typeryyskö se siellä suunnassa taasen vain kurkistaa, katsohan nyt korvias peilistä, näkyykö?
        Ähkykö sinulla on, kun et ymmärrä mitään, sama ähky kuin teissä muissa porvareissa. Kaverini yritti tässä taannoin väittää, että sinussa on ainesta, minusta sinussa on ainesta vain saunan taakse.

      • no_voi_voi kirjoitti:

        Siinä se on näyte typeryydestä "no_voi_voin" kirjoittamana. Kun ei pysty määrittelemään niin voihan sitä antaa näytteen kuten "no_voi_voi" ratkaisi pulmansa.

      • no_voi_voi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Siinä se on näyte typeryydestä "no_voi_voin" kirjoittamana. Kun ei pysty määrittelemään niin voihan sitä antaa näytteen kuten "no_voi_voi" ratkaisi pulmansa.

        Pelkkä typeryyskö se siellä suunnassa taasen vain kurkistaa, katsohan nyt korvias peilistä, näkyykö?
        Ähkykö sinulla on, kun et ymmärrä mitään, sama ähky kuin teissä muissa porvareissa. Kaverini yritti tässä taannoin väittää, että sinussa on ainesta, minusta sinussa on ainesta vain saunan taakse.

      • no_voi_voi kirjoitti:

        Pelkkä typeryyskö se siellä suunnassa taasen vain kurkistaa, katsohan nyt korvias peilistä, näkyykö?
        Ähkykö sinulla on, kun et ymmärrä mitään, sama ähky kuin teissä muissa porvareissa. Kaverini yritti tässä taannoin väittää, että sinussa on ainesta, minusta sinussa on ainesta vain saunan taakse.

        Onko levysi jäänyt pyörimään samaan raitaan? Ja vielä pyrit syyttämään muita typeryydestä vaikka et osaa edes neulaasi uudelle raidalle nostaa.

        Taitaa ähkysi olla pahempi kuin edes osasin arvella. Sehän se taitaa saada sinut tekemään ja ajattelemaan älyttömyyksiä.

      • porvariloiset
        Extyökkäri kirjoitti:

        Onko levysi jäänyt pyörimään samaan raitaan? Ja vielä pyrit syyttämään muita typeryydestä vaikka et osaa edes neulaasi uudelle raidalle nostaa.

        Taitaa ähkysi olla pahempi kuin edes osasin arvella. Sehän se taitaa saada sinut tekemään ja ajattelemaan älyttömyyksiä.

        Heheheh heheheeh.
        Ja noin kirjoittaa porvariloinen, joka on toistanut samaa porvaripravdaansa palstalla jo vuosikausia. Päätoimisesti.
        heheheeh hhhehehhe

      • porvariloiset kirjoitti:

        Heheheh heheheeh.
        Ja noin kirjoittaa porvariloinen, joka on toistanut samaa porvaripravdaansa palstalla jo vuosikausia. Päätoimisesti.
        heheheeh hhhehehhe

        Et sitten ole vieläkään tässä päivässä? Porvarit ja nähtävästi heidän loisensakin hävisivät täältä Hansaliiton myötä.

        Jotkut typerät komuloiset nimittävät itseään fiksumpia työläisiä jotka osaavat itsekseen tulla toimeen virheellisesti porvareiksi mutta työläisiä ne ovat kaikki tyynni.

        Lisäksi omakin elämäsi ja toimeentulosi on todennäköisesti riippuvainen noista sinua fiksummista työläisistä ja se saattaa sinua tietysti korventaa. Jos se vaivaa niin ala fiksummaksi, perusta joko yksin tai kaverien kanssa yritys joka teidät työllistää ja antaa teille jokapäiväisen leipänne ja jopa extraa jos oikein fiksuja olette.

        Ei kannata kuunnella ay lusmuilijoiden seireenin laulua sillä se tie tulee viemään meidät nykyisellään turmioon, itsenäinen työmies on hyvinvoinnin perusta!

        Samaa porvariloisen narsistista porvaripravdaa (=paskaa) vaan pukkaa. Vaikka ketään ei se kiinnosta tai hyödytä. Tai korkeintaan porvariloisen terapiana ...

      • porvariloiset kirjoitti:

        Samaa porvariloisen narsistista porvaripravdaa (=paskaa) vaan pukkaa. Vaikka ketään ei se kiinnosta tai hyödytä. Tai korkeintaan porvariloisen terapiana ...

        Näkee, ettet olä tässä päivässä. Pravda on ainoastaan kommunistista utopiaa jossa helvetti näyttää paratiisilta, muuta se ei voi olla.

        Paska taas on aina vain hyödyllisemmäksi käyvä tuote kun kun fosforin vuosituhansien aikana kertyneet varastot on kohta kaikki levitetty pellille. Paskasta saadaan kompostoimalla saamaan erittäin hyvää lannoitetta pelloille ja kohta siitä varkaan jopa maksetaan.

        Sinulla, porvariloisella, ei tunnu käsitteet oikein olevan linjassa todellisuuden kanssa!

        No kiva että ymmärrät tuotostesi laadun ja ainoan arvon lannoitteena.

      • porvariloiset kirjoitti:

        No kiva että ymmärrät tuotostesi laadun ja ainoan arvon lannoitteena.

        Kaikkihan me sitä päivittäin tuotamme joskin näin asutuskeskuksessa asuen se menee hunningolle.

    • tasan_ei_käy

      "Ei kannata kuunnella ay lusmuilijoiden seireenin laulua sillä se tie tulee viemään meidät nykyisellään turmioon, itsenäinen työmies on hyvinvoinnin perusta! "

      Hitler: Ammattiliittojen jäsenet, juutalaiset, kommunistit, homot, juutalaisbolsevikit, slaavilaiset kansanryhmät, vammaiset olisivat olleet loisia ja alemman arvoisia kansalaisia. Heillä ei ollut oikeutta elää uljaiden arjalaisten maassa eikä maailmassakaan.
      Suomalaiset uusnatsit esittävät luetteloon mukaan vihervasemmistolaiset (vihreät ja vasemmistoliittolaiset), sukupuolineutraalin avioliittolain hyväksyjät ja kannattajat, kaikki seksuaalisten vähemmistöjen hyväksyjät, ympäristönsuojelijat, materialistisen filosofian tukijat, maajussit ja monet muut. Rikkaissa veronkiertäjissä uusnatsit eivät näe ongelmaa. Ne kelpaavat.
      Verotus muuttuu SSS hallituksenkin aikana köyhemmille negatiivisesti progressiiviseksi. Pääomatulot maksavat tasaveroa ja josta rikkaat hyötyvät. Hyötyvät suuresti. Tuloerojen kasvu on väistämätön.

    • laillisuus_kunniaan

      Rikkaiden veronkierto on todellinen. Se kaventaa valtion budjettia miljardeilla euroilla vuosittain. Lisäksi suurempi määrä pääomaa makaa toimettomana verokeitaissa.
      Niin sanottu laillinen veronkierto on valtion säätämiä porsaanreikiä verolakeihin, joiden avulla pääomien omistajat voivat kiertää veroja vuosikausia ja jopa jättää niitä maksamatta. Mitä suuremmat pääomatulot, sitä pienempi veroprosentti suhteessa.

      • Pääomatulot olisi viisainta jättää verottomiksi jotta kansalla olisi motiivi niiden hankintaan. Se mistä tänään on paras mahdollisuus saada pääomatuloja on yrityksiin sijoittaminen ja se tarkoittaa todella paljon lisää verotuloja työpaikkojen osalta tulevien verojen ja alv:n muodossa. Se olisi viisasta työllistämispolitiikkaa!

      • Anonyymi

        "Rikkaiden veronkierto on todellinen. Se kaventaa valtion budjettia miljardeilla euroilla....

        Kommarit näkevät jatkuvasti jatkuvasti ja joka puolella mörköjä, jotka kiertävät veroja, perustavat ulkomailla tilejä ym ym. Sen seurauksena työtä vieruksevan komulin toimeetultuki jää ohueksi.

    • verot

      Herrat osaa kiertää veroja, kuinkas tavikset sen voisivat tehdä. Korkeintaan pimeinä töinä. Kaikilta täällä asuvilta saatava verot Suomeen vaikka yritys olisikin pykätty vaikka Viroon. Mikäli täällä on rakennustyömaa, yrittäjän maksettava kaikki verot Suomeen.

    • Aloittaja ajattelee vanhanaikaisesti sillä suurinta veronkiertoahan on jääminen työttömyyskortiston asiakkaaksi. Kuukauden tai kaksi ymmärtää mutta kyllä siinä ajassa jo löytää jonkun homman jossa päivänsä viettää. Sillä mitä työtä tekee ja paljonko siitä maksetaan ei ole merkitystä kunhan saa TYÖTÄ ja poistuu verorahojen kuluttajan virasta uudelleen veron maksajien joukkoon vaikka entistä pienemmälläkin panoksella.

      Tuloloukkujen tuijottelijahan on keinottelija jota ei pidä sietää, jos avustuksista tulee tuloloukkuja on avustusten määriä kautta linjan pienenettävä terveiltä ja työkykyisiltä ja jättää paremmat avustukset sairaille ja vajaakykyisille.

      Jos itse ei vakavasti suhtaudu veronmaksuun niiden rahojen kuluttamisen sijaan ei ole varaa muita moittia vaan asiat on ensin omista näkökohdistaan katsoen pantava kuntoon.

      • herää_pahvi

        Vai ei nyt työttömät muka maksa sinun mielestäsi lainkaan veroja yhtään mihinkään.

      • herää_pahvi kirjoitti:

        Vai ei nyt työttömät muka maksa sinun mielestäsi lainkaan veroja yhtään mihinkään.

        Eivät he maksa veroja koska eivät ansaitse, jos työttömyyskorvauksesta verotetaan niin mihin tuotteen tai palvelun tuottamiseen se korvaus on sidottu koska vain sellaisesta tuotteesta tai palvelusta voidaan maksaa aidosti veroa joka myydään tai on myyty kolmannelle osapuolelle.

        Työeläkkeestä maksettu vero on toinen juttu koska työeläke on viivästettyä palkkaa suoritetusta työstä.

        Työttömien maksama vero on oikeaa veroa jos he saavat pääomatuloja mutta ei työttömyyskorvaiksesta maksettu.

      • miksi_valehtelet

        Ainakin verottaja on nyt täysin eri mieltä kuin sinä tuon kyseisen asian suhteen.

        http://www.kela.fi/tyomarkkinatuki_verotus

      • miksi_valehtelet kirjoitti:

        Ainakin verottaja on nyt täysin eri mieltä kuin sinä tuon kyseisen asian suhteen.

        http://www.kela.fi/tyomarkkinatuki_verotus

        Miten työmarkkinatuki rahoitetaan Valtion ja kuntien varoista eli veroina kerätyistä pääosin. Tuosta kun maksetaan tukea ja siitä peritään veroa niin ei se mitään uutta verorahaa ole vaan vanhan kierrätystä.

        Jos maksat veroa ja siitä maksamastasi maksetaan työmarkkinatukea niin siitä maksettava vero ei ole mitään uutta verorahaa valtion ja kuntien kassaan vaan vanhan kierrätystä.

        Vain yksityisen sektorin maksamat verot ovat oikeaa verolisärahaa yhteiskunnan kassoihin, muu on vain kierrätystä.

        Aivan totta. Yksityinen sektori on suurin veronkiertäjäporukka Suomessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aivan totta. Yksityinen sektori on suurin veronkiertäjäporukka Suomessa.

        Muut kuin yksityinen sektori eivät tuota juurikaan mitään verokassaan! Julkisethan toimivat pääosin yyritysten maksamilla veroilla niin suoraan kuin mutkankin kautta tulleilta kuite palkkaverot.

        Ei olisi KELA:n tätillä antaa sinulle kaljarahaa jos yksityiset yritykset eivät sitä sinne hommaisi!

        Vai mistä luulet verorahojen syntyvän? Itsekään et maksaisi ellei työnantaja niitä rahjoja hommaisi!

        Mutta sinä kuitenkin edustat harmaata taloutta joka ei maksa veroja eikä oikeaa palkkaa?

        Sinä ajatuksiesi kanssa ole kaukana normaalista rehellisestä työelämästä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sinä kuitenkin edustat harmaata taloutta joka ei maksa veroja eikä oikeaa palkkaa?

        Sinä ajatuksiesi kanssa ole kaukana normaalista rehellisestä työelämästä.

        Miten ajattelet tuon osoittaa todeksi?

        Mitä tarkoitat "rehellisellä työelämällä"? Minä tiedän mitä se on, mutten usko sinun harhaisuudessasi tietävän!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Björn Wahlroos ja johtamansa Danske Bank kiertävät veronmaksua. Summat voivat olla miljoonia vuodessa.

      • Vero on kulu, jolle ei saa tuottoa, joten ne on saatava minimiin!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Vero on kulu, jolle ei saa tuottoa, joten ne on saatava minimiin!

        Olet siis lopulliset seonnut jos et ymmärrä miten yhteiskunta toimii?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis lopulliset seonnut jos et ymmärrä miten yhteiskunta toimii?

        Paremmin minä sen tiedän kuin yksikään kaltaisesi sosialisti! Sosialistiswt yhteiskunnathan ovat monesti romahtaneet eivätkä pysy pystyssä ilman väkivaltaa!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Paremmin minä sen tiedän kuin yksikään kaltaisesi sosialisti! Sosialistiswt yhteiskunnathan ovat monesti romahtaneet eivätkä pysy pystyssä ilman väkivaltaa!

        Edelleenkään et näytä nyt lainkaan edes tietävän miten se suomalainen yhteiskunta oikein toimiikaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Edelleenkään et näytä nyt lainkaan edes tietävän miten se suomalainen yhteiskunta oikein toimiikaan.

        Tiedän miten suomalaisen yhteiskunnan pitäisi toimia!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Paremmin minä sen tiedän kuin yksikään kaltaisesi sosialisti! Sosialistiswt yhteiskunnathan ovat monesti romahtaneet eivätkä pysy pystyssä ilman väkivaltaa!

        "Paremmin minä sen tiedän"

        No niin varmaan.

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Tiedän miten suomalaisen yhteiskunnan pitäisi toimia!

        No miksi sitten kirjoitat noita harhojasi. No sanoitkin että tiedät miten pitäsi toimia mutta et sitä kannata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No miksi sitten kirjoitat noita harhojasi. No sanoitkin että tiedät miten pitäsi toimia mutta et sitä kannata.

        Voisitko nyt luetella muutaman harhani ja kertoa mikä niistä mielestäsi tekee harhan!

        Muutoin on perin vaikeaa ottaa kantaa!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Voisitko nyt luetella muutaman harhani ja kertoa mikä niistä mielestäsi tekee harhan!

        Muutoin on perin vaikeaa ottaa kantaa!

        Koko historiasi Suomi24 palstalla sinun harhoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko historiasi Suomi24 palstalla sinun harhoja.

        kiitos lisätodistuksestasi, komupsska valehetelee aina, todellakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koko historiasi Suomi24 palstalla sinun harhoja.

        Ensimmäistäkään et löytänyt!

      • Anonyymi

        Saattaa olla noin. Mutta on myös niin, että "Nalle" ei sorru laittomuuksiin. Vero - suunnittelu on täysin laillista ja suotavaa. Tämän päivän jäännös-eräkommareiden ongelma on siinä, ettei käytännössä kukaan heistä ymmärrä taloudenpidosta hölkäsen pöläystä. Kommareiden talous-osaaminen rajoittuu jokapäiväiseen vaatimukseen korottaa "porvareiden" veroja.

    • Anonyymi

      Palkkatyöläiset tuottavat tuotteet yrityksissä. He myös maksavat verot kiltisti. Suurten pääomien omistajat maksavat hyvin vähän veroja. Ketjuttamalla yhtiöitä maksavat vieläkin vähemmän.

    • Anonyymi

      Onko nimimerkki "Hinttiluuseri" sama persoona, joka vieläkin vaatii homoja lainsuojattomiksi? On siis parjannut natsimaisesti homoja viisi vuotta.

      • Anonyymi

        Sama uskonkahjo lestapoikahan se on. Pelkää ja toivoo jotain täytettä elämäänsä ja varsinkin ryppäriinsä ... heheheh

    • Anonyymi

      Suomen talouden vakavin ongelma on se että maassamme on niin paljon psskaloisia jotka eivät tee tuntiakaan töitä elämänsä aika ja elävät silti leveästi, toisten maksamilla veroilla ... stnanpsskaloiset...

      Kun noita ei olis, rehellisillä ihmisillä olisi paljon paremmat oltavat ja elämä tyytyväisempi...

      Joten verotus tarttee lopettaa niin nuo loiset joutuvat töihin. Silloin Suomen talous paranee vakaalle ja oikeudenmukaiselle pohjalle !!!

      • Anonyymi

        Kiitos, että tunnustit sairautesi. Kun olit noin rehellinen niin se voi jopa parantua Toivotaan niin, niin sinäkin voit jatkossa ymmärtää elämän merkityksen ja voit lopettaa marginaalina elämisen.

    • Anonyymi

      Suurimpia veronkiertäjiä ovat nuo kommunistipsskaloiset jotka eivät koskaan ole olleet oikeissa töissä.
      Niin se vain on.

      • Anonyymi

        Suurimpia veronkiertäjiä ovat nuo kommunistipsskaloiset jotka eivät koskaan ole olleet oikeissa töissä.
        Niin se vain on, edelleen.

      • Anonyymi

        Eiköä olekkin kumma juttu ettö kommunistit epäonnistuvat kaikessa mihin ryhtyvät ????
        Tiedätkö sinä mistä se johtuu ??

      • Anonyymi

        Eiköä olekkin kumma juttu ettö kommunistit epäonnistuvat kaikessa mihin ryhtyvät ????
        Tiedätkö sinä mistä se johtuu !!!!!!!

        Ovatko kommarit neandertaliksen tasolla edelleen, siltä näyttää kuten muslimeillakin ! !!!

    • Anonyymi

      JUURI NÄIN VERONKIERTO KURIIN ALOTETAAN KONNA GALLERIASTA ELI EDUSKUNTATALOSTA SIELTÄ LÖYTYY VERONKIERTÄJÄT, VEROSUUNNITTELIAT .

      • Anonyymi

        Onhan sinne tosiaan vielä päässyt oikeistolaisia kokkareita, persuja ja kepuleita ... hyh hyh

    • Anonyymi

      Oikeistolaiset katsovat synnynoikeudekseen, ettei heidän tarvitse osallistua yhteiskunnan ylläpitoon. Tämän johdosta oikeistolaisia voitaneen kutsua loisiksi.

      • Anonyymi

        Kommarit neandertaliksen tasolla edelleen, siltä näyttää eller hur ???

      • Anonyymi

        Virkat vakavia asioita, veli hyvä, Kiinan maatalouskommunistit ovat totta tosiaa johtajansa Xi Jingpiniä seuratessaan aikasmoisia neanderthaleja, jos kohta niinkään pitkällä ihmisen evoluutiopolun alkupäätä.

        Taitaa niillä örisijöillä olla vinot silmät eli kiinan neadertalilaisten geenejä vissiin löytyy.

    • Anonyymi

      Eräs ulosteiden esittelijä vaatii maatalouden harjoittajia verolle. He ovatkin sitä.
      Toinen seikka on, kuinka paljon he onnistuvat kiertämään veroja. Yrittäjästatuksella se on mahdollista mutta ei palkkatyöläiselle.
      Björn Wahlroos (kok) on suurin maatalousyrittäjä Suomessa. Ken tietäis kuinka paljon hän onnistuu veronkierrossa.

    • Anonyymi

      Ei mikään ihme, sillä kun tutkimusryhmä penkoi yritysjohtajien taustoja ja kävi ilmi, että miltei puolella johtajista on rikostuomioita - Väkivaltaa, toistuvia rattijuopumuksia, velallisen epärehellisyyttä jne. ja tuomioina jopa vankeutta.

      Sellaiset ihmiset siis johtavat yrityksiä ... huh huh

    • Anonyymi

      Suurin ja ällöttävin veronkiertäjä on henkilö joka ei ole koskaan ollut oikeissa töissä ja on koko ajan elänyt toisten maksamilla verorahoilla. Siis alimman tason alimmainen psskaloinen, joita on erityisesti viherkommareissa ja muissa moraalittomissa psskaloisissa.

      Kyllä kansa tietää !!!

      • Kerros nyt se idea jolla sinun verorahoillasi eläen pääsee veronkiertäjäksi? Minä kun en usko niistä tuloista edes veroa menevän!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Kerros nyt se idea jolla sinun verorahoillasi eläen pääsee veronkiertäjäksi? Minä kun en usko niistä tuloista edes veroa menevän!

        Vastasitko itsellesi...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vastasitko itsellesi...

        Sinulle Lyylille vastasin aivopieruusi:

        "Suurin ja ällöttävin veronkiertäjä on henkilö joka ei ole koskaan ollut oikeissa töissä ja on koko ajan elänyt toisten maksamilla verorahoilla. Siis alimman tason alimmainen psskaloinen, joita on erityisesti viherkommareissa ja muissa moraalittomissa psskaloisissa.

        Kyllä kansa tietää !!!"

        Kai sinä nyt omat tekstisi muistat yhden päivän verran!

    • Anonyymi

      Miksi jotkut yrittäjät maksavat miljoonia euroja henkilökohtaisia veroja sen lisäksi että heidän firmansa maksavat saman verran tai enemmän !!!

      • Henkilön verotus tapahtuu hänen tulojensa mukaan ja yrityksen sen tuloksen mukaan. Ne ovat kaksi eri verotuksen kohdetta!

      • Anonyymi
        Extyökkäri kirjoitti:

        Henkilön verotus tapahtuu hänen tulojensa mukaan ja yrityksen sen tuloksen mukaan. Ne ovat kaksi eri verotuksen kohdetta!

        " Ne ovat kaksi eri verotuksen kohdetta!"

        Ja yrityksillä mahdollisuus kiertää veroja. Harmaan talouden puolella sitä sanotaan verosuunnitteluksi. Esimerkiksi Juha Sipilä pääministerinä ollessaan kertoi kiertävänsä veroja kun se on mahdollista. Tuolla lauseella läksi Kepun kannatuksesta muutama prossaa. Sipilä edustaa tahoja jotka ei varmasti tuota mahdollisuutta ole tukkimassa kun muutenkin ovat siivellä eläjiä. Toki tietysti nykyinen hallitus voisi tuohon puuttua kun muutenkin edustavat rehellisempää osaa kansasta.

        Olin yrittäjä yli 30 vuotta enkä vielä oppinut kiertämään veroja!

        Voisitko hieman selvittää mitä oikeasti tarkoitat veronkierrolla niin päästään keskustelemaan!

        Laitappa linkki tuohon Sipilän lausumaan sillä veikkaan, ettei siinä ole kiertoa vaan suunnittelua siitä, miten pääsee vähimmalla verolla laillisesti. Niin kaikkien pitäisikin tehdä koska se nostaa kunkin omaa elintasoa!

        Siivellä eläjiä sanotaan poliitikoiksi tai työttömiksi!

        Verot tietysti maksaa kaikki ne jotka on yhteiskuntakelpoisia. Ei sinunkaan hoito ilman verinmaksajia hoidu.

        Ei Sipilä laittomasti hoidakkaan. Etkö ymmärrä mitä luet?

        "Niin kaikkien pitäisikin tehdä koska se nostaa kunkin omaa elintasoa!"

        Pakko yhteiskunnankin toimia. Tosin sinä et ole siitä huolissaan kun me maksetaan nuo sinun hoitosi ja ylläptitosi siellä laitoksessa.

        "Siivellä eläjiä sanotaan poliitikoiksi tai työttömiksi!"

        Etekin Kookoomus poliitikoisksi ja heidän kannattajaksi.

        "Laitappa linkki tuohon Sipilän lausumaan sillä veikkaan, ettei siinä ole kiertoa vaan suunnittelua"

        Niin olikin puhe että tuo on suunnittelua tietyissä piireissä, vaikka oikeasti kyse veronkierrosta.

        https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/1254473

        Ja kun mentiin oleelliseen, niin hermostui.

        https://yle.fi/uutiset/3-8735134

        https://www.youtube.com/watch?v=YWbrg1-aGa8

        Jos olisit oikea veronmaksaja, niin et varmasti tykkäisi näiden elättämisestä.

        https://seura.fi/asiat/tutkivat/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/

        Kaikkien omien toimien jälkeen kuitenkin tuota mieltä. Hyvin luotettava kaveri tuo Sipilä.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sipila-veronkierrosta-itsekkyys-suomessa-ylittaa-jo-sairauden-asteen/5731832

        Sipilä ei hyväksy että asioista puhutaan. Miksi?

        https://www.hs.fi/politiikka/art-2000004890075.html

        Veikkaan saaneeni aikaan veroja yhteiskunnan laariin moninkertaisesti sinuun verraten!

        Et liene koskaan ajatellut pääomatulojen historiaa! Nehän vain kertovat noiden henkilöiden olleen yhteisöystävällisiä ja rahoittaneen yritysmaailmaa jotta kaltaisillasikin olisi työ mahdollisuus. Jos saat pääomatuloja satojatuhansia niin olet todella uhrautunut työpaikkojen luojana!

    • Anonyymi

      On hienoa, jos pienyrittäjä Extyökkäri on maksanut sentilleen säädetyt verot.
      Aloituksessa viitataankin veronkiertäjiin. Ne tavallaan varastavat yhteiskunnalta yksityisomistajien kulutuksensa lisäämiseksi. Palkkatyöläinen ei voi juuri lainkaan kiertää veronkantoa eikä haluakaan. Hän tietää että sosiaaliset kulut on kustannettava.

      Veronkierto on verojärjestelmän sääntöjä noudattava, mutta lakien tarkoituksesta poikkeava toiminta omien verojen pienentämiseksi tai välttämiseksi kokonaan. Veronkierto voi tapahtua esimerkiksi lainsäädännön aukkoja, ns. porsaanreikiä hyödyntämällä. Sitä nimitetään usein veronkierroksi eli veropetokseksi, joka on eräs rikostyyppi. Omistajien verosuunnittelu on yksi veronkierron mahdollisuus.
      Veronkierrossa syntyy ristiriita oikeuden ja taloudellisen muodon välille. Siinä käytetään hyväksi laillisia verotusmuotoja,

      Muutama vuosi sitten Panamapaperit paljastivat rikkaiden maailmanlaajuisen veronkierron. Veronkierto maailman mitassa lienee biljoonissa euroissa. Eurooppa on täynnä pankkeja, jotka toimivat veronkiertokeitaina. EU:n johto puhuu laillisuuden puolesta mutta ei puutu käytännössä lainkaan lakien rikkomiseen. EU on yhtä kuin suuret jäsenmaat ja joiden veronkiertoon se ei halua puuttua. Jäsenvaltiot menettävät miljardeissa verotuloja. Ne ovat poissa sosiaalisten rakenteiden kehittämisrahastoista.
      Veronkiertolistoilla on lukuisia suomalaisia rikkaita. Heitä ei tuomita. He ovat yhteiskunnan loisia.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-12080045
      Luontoa turmeleva ja veroa kiertelevä romualan pienyrittäjä syynissä. Hänkin on oletusten mukaan kiertänyt satojen tuhansien eurojen edestä varoja.

    • Anonyymi

      Kansa äänesti kommunistit ptunkiolle, eikä kommarit voineet mitään.
      Sama tulee tapahtumaan myös veroille ja kommarit, joita ei ole enää ollenkaan eivät tietysti voi mitään.

      SITTEN ME LAULAMME IHAN OIKEASTI JA LUJAA !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Anonyymi

        Ptunkio esittää veronkannon lakkauttamista.
        Meidän pitäisi päästä tilanteeseen, jossa veronkierto lakkautuisi.

    • Anonyymi

      Myös ay-liikkeen veronkierto pitäisi saada kuriin. Ensiksi nostellaan verovähennettyjä jäsenmaksuja ja sitten tehdään verovapaata liiketoimintaa.

      • Anonyymi

        Ay-liikkeen jäsenmaksut ovat tosiaan vähennyskelpoisia tulonhankkimiskuluja, kuten ovat myös vaikkapa MTK:n ja työnantajajärjestöjen jäsenmaksut. Ay-liike maksaa veroa liiketoiminnan voitoista ihan samalla tavalla kuin tavalliset osakeyhtiöt. Myös ay-liikkeen omistamat yhtiöt maksavat liiketoiminnastaan veroa. Muuhun toimintaan liittyvistä hankinnoista ne maksavat arvonlisäveroa kuluttajien tapaan. Yhdistysten työntekijät maksavat veroa palkastaan.

        Ainoa ero on, että yleishyödylliset yhteisöt eivät maksa veroa sijoitustuotoistaan, ja kiinteistötuloista maksetaan veroa vain osittain kunnalle. Tämä ei koske VAIN ay-liikettä, vaan taas myös työnantajajärjestöjä ja MTK:ta.
        SDP on muuten ainoana puolueena esittänyt, että sekä ay-liikkeeltä että muilta yleishyödyllisiltä yhteisöiltä perittäisiin veroa niiden sijoitustuotoista. Jostain syystä ajatus ei saa kannatusta niiltä, jotka vaativat vain ay-liikkeen sijoitusten verottamista.

    • Anonyymi

      Nyt jo naurattaa komupsskojen kyvyttömyys estää verojen lakkauttaminen...
      Sitten komut eivät pysty tekemään muuta kuin marginaalihommiaan... aika surkeaa ja ällöttävää porukkaa ...

    • Anonyymi

      Veroparatiisi
      Veroparatiisi (myös verokeidas tai veroetuvaltio) tarkoittaa maata tai aluetta, jossa on matala tai olematon verotusaste, alhainen säätely ja usein myös tiukka pankkisalaisuus tai muita salassapitokäytäntöjä. Tietojen saaminen veroparatiiseista on usein vaikeaa tai mahdotonta, mikä mahdollistaa myös rahanpesun ja muun talousrikollisuuden. Veroparatiiseihin siirretään rahoja verotuksen välttämiseksi tai varojen kätkemistarkoituksessa.

      OECD:n mukaan veroparatiisin määrittää kolme keskeistä tekijää:
      Olemattomat tai vain nimelliset verot. Lisäksi alueet tarjoavat mahdollisuuden välttää veroja myös sellaisille henkilöille, jotka eivät asu alueella.
      Puutteellinen tietojen vaihto. Alueiden lait ja hallintokäytännöt tavallisesti salaavat liiketoiminnan tai ihmisten tiedot muilta veroviranomaisilta.
      Avoimuuden puute. OECD:n mukaan lakeja pitäisi soveltaa avoimesti ja johdonmukaisesti. Jos yksi alue salaa tietoja, eivät muiden alueiden veroviranomaiset voi soveltaa lakejaan tehokkaasti tai reilusti.

      Tyypillistä veroparatiiseille on myös se, että niiden tarjoamat edut on rajattu pääosin ulkomaisille sijoittajille.

      Eräiden arvioiden mukaan maailmassa on yhteensä noin 70–80 veroparatiisia. Arvioita ovat tehneet muun muassa Kansainvälinen valuuttarahasto, Tax Justice Network -järjestö ja useat tutkijat. Veroparatiiseja ovat muun muassa Sveitsi, Luxemburg, Liechtenstein, Jersey, Belgia, Mansaari, Monaco, Guernsey, Itävalta, Andorra ja Brittiläiset Neitsytsaaret.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Veroparatiisi

      Näissä verokeitaissa on rikkaiden varoja biljoonissa euroissa verottajan ulottumattomissa.
      Veronkierto onnistuu eri maiden kapitalistien yhteistyön toimesta..
      Veronkierto heikentää valtioiden mahdollisuuksia sosiaalisten rakenteiden edistämisessä.
      Suomalaisia kapitalisteja ja pikkurikkaita on sadoittain veronkierron piirissä.

    • Anonyymi

      Ensimmäisen viestin kirjoittaja "Hinttiluuseri" taitaa olla sama viestittäjä, joka parjaa homoja, esittää lähes joka viestissä ulosteitaan eikä koskaan kirjoita aloituksen aiheesta asiallisesti.

      • Anonyymi

        Olet oikeassa, komulit alkavat loppua ihan kokonaan. Ei löydy enää sen vertaa että saisivat yhden ladan täyteen... Eli vähiin on komulit käyneet.

        Toki komuleidenkin kohdalla on muistettava se että "sitä saa mitä tilaa"...
        Komulit vittuilivat kansalle oman aikansa, nyt saavat maistaa omaa lääkettään,
        kansa kantaa tunkiolle koko psakin.... Ja melkein ovat jo kantaneet.

    • Anonyymi

      komuleilta voimat loppu, noutaja tuli hakemaan...
      oli odotettavissa...

      jos ei seuraa tosiasioita, käy hullusti....
      soon elämänlaki.

    • Anonyymi

      Rikkaan eliitin veronkierto on niin yleistä, että ei ole ihme Suomen velkataakan kasvamiseen nykyisiin mittoihin. Ja nimenomaan oikeistohallitusten aikoina! Eliitin ja yrittäjien verohelpotukset suurimpina syyllisinä.

    • Anonyymi

      Veronkierrossa laitetaan piiloon kansantalouden kehittämiseen tarvittavia varoja.
      Rikkaatkaan eivät kykene kaikkea kuluttamaan. Verokeitaissa makaavat miljardit ovat poissa tuotannon tai sivistystoimen kehittämisestä. Se on suoraa valtiolle kuuluvien varojen varastamista.

    • Anonyymi

      Kommareiden viikko alkoi yhtä huonosti kuin edellisetkin, joten kohti katastrooffia ovat menossa... hyi..hyi ....

      • Anonyymi

        Olit oikeassa, kommarivaltiot ovat siirtymässä historian unohdetuille sivuille...

    • Anonyymi

      Miksi maahanmuuttajat saavat niin paljon lupia roskaruoka paikkoihin ovat kaikista suurin ryhmä koka kiertää veroja. Milloin näiden hyysäysloppuu. Roskaruokapaikkoja on aivan liikaa kituisia pizzoja joka nurkalla myydään. Miks mamut on niinepäluotettavia aina ovat huijaamassa

      • Anonyymi

        Persujen kateus.
        Suomalaisten elintasoa vaatii heikentämään ja luovuttamaan vanhentuneet leivänpalaset suomalaiskerjäläisille. Siinäpä porvarin ajatusmaailman onttous.

    • Anonyymi

      Ei veronkierrolle, mutta vielä enemmän ei kommunistidiktatuurille. Minulle riittää, että veronkiertäjät saavat ison maksulapun ja istuvat vankilassa puuhasteluistaan. Kommunistisia joukkohautoja esim. veronkiertäjiksi lavastetuille henkilöille ei kukaan ihmisoikeuksia kunnioittava halua.

    • Anonyymi

      Veronkierto kuriin. Kapitalismin diktatuurin oligarkit ovat suurimmat veronkiertäjät.
      Ne myös keräävät palkkatyöläisiltä varoja sota-aseisiin, joita työläiset eivät tarvitse.
      Parhaillaan kapitalistidiktatuuri listii Ukrainassa maata säpäleille ja surmauttaa väestöä. Lasku menee työväestölle ja oligarkit jatkavat veronkiertoa.
      Kapitalismin joukkohautoja ei tarvita.

    • Anonyymi

      Veronkierto seis. Kapitalistidiktatuurin oligarkit ovat suurimmat veronkiertäjät. He maksattavat jopa sotansa palkkatyöläisillä kuten parhaillaan on käynnissä. Oligarkit keräävät varoja sotaansa ja asettavat palkkatyöläiset ampumaan toisiaan.

      • Anonyymi

        kapitalistiveronkiertäjä on todella julma mutta tyhmä eläin.

      • Anonyymi

        Miljonäärivero tänne Suomeen on nyt todella loistava ja kannatettava asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miljonäärivero tänne Suomeen on nyt todella loistava ja kannatettava asia.

        Samoin kaikkien yrittäjien ja navettaryssien täysin vastikkeettomat yhteiskunnan tuet on heti lopetettava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin kaikkien yrittäjien ja navettaryssien täysin vastikkeettomat yhteiskunnan tuet on heti lopetettava.

        https://yle.fi/uutiset/3-12544675
        Maaseudun yrityksissä kierretään usein veroja sekä työehtosopimusten minimiä.
        Maaseututöissä ulkomaalaiset työntekijät jäävät usein vaille sopimuksen mukaista palkkaa, lisiä ja lomaa. Thaimaalaiset, venäläiset, ukrainalaiset ovat yrittäjille halpaa työvoimaa samalla kun yritykset kiertävät veroja.

    • Anonyymi

      juottokuppilatkin on kiertäneet veroja 20miljoonaa.

    • Anonyymi

      Veronkierto yhtä juhlaa,tietylle kansan osalle.Varallisuudessaan pitävät 1 sijaa ja maksaava vähiten veroa.Maatalouden tuet todellisuudessa liikenteestä saatujen verojen luokkaa,luin artikkeli 7.11.2022.ja ne on 6-7 miljardia,mietipä sitä ,siis välilliset ja välittömät maataloustuet,ja tämä on tosi.Kyllä pitäs löytyä kun viitsii Googlata.Johan tuo omaisuuden arvo kertoo sen.Voihan sitä yrittää
      hankkia miljoona omaisuuden,jos tuntipalkka on 4-5 euroo,kun ne niin väittää.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      5
      2452
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1181
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1082
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      882
    Aihe