Arkiuskoa - ja päättymättömät Suviseurat!

Miten näkyy usko arjessa? Minä uskon, että se näkyy hengen hedelminä – siitäkin huolimatta, että usein mieleen nousee kysymys, onko niitä nähtävissä, kun olen niin huono ja heikkokin. Minun työssäni se näkyy lempeytenä vanhuksia hoitaessa ja rauhallisuutena pysähtyessä muistisairaan kohdalle kuuntelemaan puhetta, jossa on vain yksittäisiä sanoja kokonaisten lauseiden sijaan. Se näkyy kärsivällisyytenä ja ystävällisenä puheena. Se näkyy haluna olla hyvä, helläkätinen hoitaja.

Syötän vanhusta syrjäisessä huoneessa. Napsautan radion päälle ja rauhoitun istumaan iltapalakulho kädessä. ”Sinä nuori Jumalan lapsi…” Siinä puhutaan juuri minulle, ja tuntuu siltä, että oikealla hetkellä. Se tuo rauhan tunnetta kiireiden keskelle. Minä kaipasin arkeen noita sanoja, tuota rauhoittavaa ääntä. Tämä on se turva, pysyvä rauha, jonka haluan omistaa.

Usko ei ole jotain, jonka voi ottaa esiin vain sopivalla hetkellä. Sitä ei voi arjessa piilottaa ja pukea päälleen vasta astuessaan sisään rauhanyhdistyksen ovesta. Se on erilaisuutta, mutta se on myös suurta siunausta. Parhaiten sen siunauksen arjessa olen nähnyt menestymisenä työelämässä.

Työharjoitteluissa ohjaajan kanssa ollaan tiiviisti tekemisissä. Aika äkkiä ohjaajan viestinnästä poistuvat kirosanat, ja kun niitä tulee, työpari pyytää anteeksi. Kun on rauhallista, tiimissä puhutaan elokuvista, festareista ja musiikista. Olen hiljaa ja toivon, että tulisi äkkiä lisää potilaita. Aika ajoin tarvitsen muistutusta siitä, miksi kannattaa olla uskomassa.

Kuitenkaan uskominen ei ole kieltoja, kuten usein ajatellaan. Se on omaa halua – halua varjella uskoa. Se on turvallisia neuvoja, jotka auttavat pysymään uskomassa. On paljon asioita, jotka vievät kauemmaksi Jumalasta. Vaikka niitä on paljon, liittyy uskomiseen vaivattomuuttakin ja iloa. Harjoittelun ohjaaja istahtaa viereen sohvalle: ”Saan susta paljon positiivista energiaa”. Minulla on väsynyt olo, mutta kai se näkyy se ilo. Naurahdan hänen sanoilleen. Mukavaa, että minut hyväksytään. En kuitenkaan halua hakea hyväksyntää väärin tavoin, mukautumalla maailman menoon. Kyllä siinä se vaara on, että kallein aarre, usko, menee mukana.

Harjoittelupaikan esimiehen kanssa juttelu kääntyy työmahdollisuuksiin. ”Olen kuullut sinusta”, hän toteaa. Siitä tulee hyvä mieli. Työtä on siunattu. Vaikka tuntui siltä, että olin vain oma itseni ja tein sen, mikä minun kuuluikin tehdä. Kävellessäni pukuhuoneelta pitkää käytävää pitkin ulos ehdin mielessäni lausua kiitoksen Taivaan Isälle.

Miksi minä sitten olen uskomassa? Jos joskus arjessa tuntuukin raskaalta se osa, mikä minulla uskovaisena on, muistelen sitä, millaista oli suviseuroissa. Samanlaista turvallisuuden tunnetta, samanlaista muuttumatonta perustaa, samanlaista rauhassa elävää joukkoa en löydä mistään muualta. Sen rakkauden voi siellä aistia, ja vain uskovainen voi sen sisällään tuntea. Kun sen rakkauden tuntee ja kokee sydämen täyttävää iloa, sitä ei epäile, etteikö tämä olisi oikea tie kulkea. Kun sieltä oli arkeen vaikea palata, minä ajattelin, että joskus on sellaiset suviseurat, jotka eivät pääty koskaan.
11202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suviseurojen saatanalliset opit (VAIN ME yms.) on aivopesty jokaisen kunnon vanhoillislestadiolaisen selkäytimeen niin vahvasti, että oikea Jumalan sana ja Raamatun opit eivät hevillä siellä sijaa saa.

""joskus on sellaiset suviseurat, jotka eivät pääty koskaan.""

Ellei meno muutu nykyisestä, niin vl-ikuisuus hiilihankosuviseuroineen voi olla pitkä ja tuskallinen.

Sen sijaan uskovaisen silmissä siintää lupaukset iäisestä elämästä Jumalan taivaassa.

Niin erilaiset odotukset ovat uskovaisilla ja vanhoillislestadiolaisilla.

Äänestä

Hieno kirjoitus, Herran siunausta Sinulle! Älä välitä tuosta kalervosta, se nyt vaan on tuollainen koiranmulkku.

Äänestä

Ihana teksti! Uskon rauha välittyy!

Äänestä

Ihana kirjoitus. Täytyy muistaa, että uskominen on kuten avioliitto: molemmat sopivat tahtoihmisille paremmin kuin tunneihmisille.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä nimimerkin "Erilainen_iäisyys" kommentista.

    Äänestä

  • samaa_mieltä kirjoitti:

    Olen samaa mieltä nimimerkin "Erilainen_iäisyys" kommentista.

    onkin yhdessä rintamassa taisteltava Jumalan valtakuntaa vastaan ja potkiskeltava turhaan tutkainta vastaan.

    Äänestä

Olen itsekkin vanhoillis lestaadiolainen, mutta en löydä itsestäni tuota, mitä sanot sen olevan. Ainut mitä koen, on se, että ei synnit vaivaa. Olen aika tunteeton näissä uskomisen aisioissa ja ehkä siksi en kynene samaistumaan kirjoituksiisi. En löydä sieltä rakkautta, mutta en löydä sitä muualtakaan. En näe elämässäni siunausta.
Olen sitä mieltä, että monissa noissa sun jutuista on aika pitkälti kyse tunteista. Minulla on halu säilyä uskovaisena. Se onkin samaa, koska siinä ei ole kyse tunteesta, vaan halusta. Voisin kuvailla arkiuskoani parilla sanalla:raakaa uskomista vailla tunteita/tuntemisia.

Äänestä

Olet hyvä ihminen, mutta yksi Sinulta uupuu; - Kristuksen sisäinen olemus ja tunteminen.

Uskominen on vain sana, Kristus elää.

Et kertaakaan maininnut Kristusta, ainoastaan uskon, joka voi olla mihin tain keneen tahansa.

On parannuksen aika.

Kes.

Äänestä
  • Nauran persettäni repien!

    Äänestä

  • Nämä on mun henkilökohtaisia kokemuksia. Usko on vanhurskautta, rauhaa ja parhaimillaan iloa pyhässä hengessä. Sanottakoon, että en koe iloa, mutta noita kahta ensimmäistä kylläkin ja rauhaakin aika lievänä. Kristuksen sisäinen olemus ja tunteminen on sitä, että jeesus kuoli meidän kaikkien ihmisten syntien vuoksi ja sen vuoksi uskomalla kaikki synnit anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä on osallinen hänestä. Tuon alkuperäisen viestin tarkoitus oli tuoda omakohtainen kokemus uskomisesta. Se oli siis kokemus. Ajattelen, että me ihmiset koemme asioita hieman erilailla ja tiedän, että moni uskovainen kokee sisällään, kuten tämä alkuperäinen kirjoittaja ja tiedän myös olevani poikkeus, mutta se ei johdu siitä, että uskon erilailla, vaan koen vain erilailla ja se ei johdu uskosta vaan minusta ja siitä kuinka tunnen asioita.

    Äänestä

  • Mullan_alta kirjoitti:

    Nämä on mun henkilökohtaisia kokemuksia. Usko on vanhurskautta, rauhaa ja parhaimillaan iloa pyhässä hengessä. Sanottakoon, että en koe iloa, mutta noita kahta ensimmäistä kylläkin ja rauhaakin aika lievänä. Kristuksen sisäinen olemus ja tunteminen on sitä, että jeesus kuoli meidän kaikkien ihmisten syntien vuoksi ja sen vuoksi uskomalla kaikki synnit anteeksi jeesuksen nimessä ja veressä on osallinen hänestä. Tuon alkuperäisen viestin tarkoitus oli tuoda omakohtainen kokemus uskomisesta. Se oli siis kokemus. Ajattelen, että me ihmiset koemme asioita hieman erilailla ja tiedän, että moni uskovainen kokee sisällään, kuten tämä alkuperäinen kirjoittaja ja tiedän myös olevani poikkeus, mutta se ei johdu siitä, että uskon erilailla, vaan koen vain erilailla ja se ei johdu uskosta vaan minusta ja siitä kuinka tunnen asioita.

    Vaikuttaa hyvältä, vaikka et suoraan kerrokaan, että uskot Jeesukseen Messiaana.

    Jeesukseen uskominen ja seuraaminen on huomattavasti suurempi ja laajempi asia, mitä synnin sovitus.

    Hän täytti Lain, joka on suurempi jo käsitteenä, 618 eri käskyä.

    Hän myös lupasi poistaa maailmasta pahan, tehden tilaa Isälle, joka laskeutuu Jerusalemiin, sen jälkeen ja saa takaisin vallan Pojaltaan.

    Siellä on vain uudestisyntyneitä Pyhiä, ei muita.

    Se kuitenkin puhuttelee minua, että kautta maailman, (olen käynyt lähes 40 eri maassa, asunut kuudessa) kun puhutaan uskosta, aina on vastuksena; - Kyllä uskon, Jeesus on Messiaani ja olen Hänen opetuslapsensa, tai seuraajansa.

    Näin ei vastaa enää yksikään VL, ennen kylläkin vastattiin edellä kerrottuun tyyliin.

    Koko uskominen on ikään kuin jonkinlainen juttu, kunhan kuljetaan mukana, Jeesuksesta viis, tärkeintähän on VL synninpäästö ihmiseltä ihmiselle?

    SRK ei myöskään toteuta Jeesuksen kehotusta; menkää kaduille ja ojan vierille kertomaan minusta (vapaa käännös).

    SRK leivittää SRK;ta, ei Jeesusta.

    Hyvä tarkoitus Sinulla varmaan on.

    Kes.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


A-R_Kinen kirjoitti:

Miten näkyy usko arjessa? Minä uskon, että se näkyy hengen hedelminä – siitäkin huolimatta, että usein mieleen nousee kysymys, onko niitä nähtävissä, kun olen niin huono ja heikkokin. Minun työssäni se näkyy lempeytenä vanhuksia hoitaessa ja rauhallisuutena pysähtyessä muistisairaan kohdalle kuuntelemaan puhetta, jossa on vain yksittäisiä sanoja kokonaisten lauseiden sijaan. Se näkyy kärsivällisyytenä ja ystävällisenä puheena. Se näkyy haluna olla hyvä, helläkätinen hoitaja.

Syötän vanhusta syrjäisessä huoneessa. Napsautan radion päälle ja rauhoitun istumaan iltapalakulho kädessä. ”Sinä nuori Jumalan lapsi…” Siinä puhutaan juuri minulle, ja tuntuu siltä, että oikealla hetkellä. Se tuo rauhan tunnetta kiireiden keskelle. Minä kaipasin arkeen noita sanoja, tuota rauhoittavaa ääntä. Tämä on se turva, pysyvä rauha, jonka haluan omistaa.

Usko ei ole jotain, jonka voi ottaa esiin vain sopivalla hetkellä. Sitä ei voi arjessa piilottaa ja pukea päälleen vasta astuessaan sisään rauhanyhdistyksen ovesta. Se on erilaisuutta, mutta se on myös suurta siunausta. Parhaiten sen siunauksen arjessa olen nähnyt menestymisenä työelämässä.

Työharjoitteluissa ohjaajan kanssa ollaan tiiviisti tekemisissä. Aika äkkiä ohjaajan viestinnästä poistuvat kirosanat, ja kun niitä tulee, työpari pyytää anteeksi. Kun on rauhallista, tiimissä puhutaan elokuvista, festareista ja musiikista. Olen hiljaa ja toivon, että tulisi äkkiä lisää potilaita. Aika ajoin tarvitsen muistutusta siitä, miksi kannattaa olla uskomassa.

Kuitenkaan uskominen ei ole kieltoja, kuten usein ajatellaan. Se on omaa halua – halua varjella uskoa. Se on turvallisia neuvoja, jotka auttavat pysymään uskomassa. On paljon asioita, jotka vievät kauemmaksi Jumalasta. Vaikka niitä on paljon, liittyy uskomiseen vaivattomuuttakin ja iloa. Harjoittelun ohjaaja istahtaa viereen sohvalle: ”Saan susta paljon positiivista energiaa”. Minulla on väsynyt olo, mutta kai se näkyy se ilo. Naurahdan hänen sanoilleen. Mukavaa, että minut hyväksytään. En kuitenkaan halua hakea hyväksyntää väärin tavoin, mukautumalla maailman menoon. Kyllä siinä se vaara on, että kallein aarre, usko, menee mukana.

Harjoittelupaikan esimiehen kanssa juttelu kääntyy työmahdollisuuksiin. ”Olen kuullut sinusta”, hän toteaa. Siitä tulee hyvä mieli. Työtä on siunattu. Vaikka tuntui siltä, että olin vain oma itseni ja tein sen, mikä minun kuuluikin tehdä. Kävellessäni pukuhuoneelta pitkää käytävää pitkin ulos ehdin mielessäni lausua kiitoksen Taivaan Isälle.

Miksi minä sitten olen uskomassa? Jos joskus arjessa tuntuukin raskaalta se osa, mikä minulla uskovaisena on, muistelen sitä, millaista oli suviseuroissa. Samanlaista turvallisuuden tunnetta, samanlaista muuttumatonta perustaa, samanlaista rauhassa elävää joukkoa en löydä mistään muualta. Sen rakkauden voi siellä aistia, ja vain uskovainen voi sen sisällään tuntea. Kun sen rakkauden tuntee ja kokee sydämen täyttävää iloa, sitä ei epäile, etteikö tämä olisi oikea tie kulkea. Kun sieltä oli arkeen vaikea palata, minä ajattelin, että joskus on sellaiset suviseurat, jotka eivät pääty koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu