Kohta on viikonloppu. N-kurkiainen on syönyt verilettuja. Veriletun keralla on mennyt voisulaa sipulilla. Veriletut on paistinpannutettu pikkurapsakoiksi. Juomana on mennyt mölö ja jääkaappikylmennetty vesi.
Napakkaleipänä on mennyt osavalmistettua uunitettuna. Mutta prosessia pyritään myös tutkimaan siten, että napakkaleivässä osattaisiin siirtyä koko prosessin hallintaan. Vehnäpöhöä, kaurajumpulaa ja ruiskuivaa varmaan monet osaavatkin tehdä. Paitsi tietenkin ruiskuivassa on huomoitava se, että se voi monesti vaatia ns. juuren. Ja happamuus valmisaineiden ulkopuolella luo haastetta kotitalousruiskuivien maailmaan. Mutta mikäli ihminen on siten, että hänellä on aikaa. On siinä mahdollisuus toimia jopa monen erilaisen projektin muodossa.
Kesäravinto
3
112
Vastaukset
Metsässä on myös paljon puolukoita ja vielä jonkinverran mustikoita. Myös niitä voi syödä muutaman kourallisen. Pihlajanmarjat alkavat olla kypsiä ja niitäkin voi syödä muutaman marjan suunraikkaaksi. On sieniä jne.
- Seuraksipersepukamille
Työnnä ne veriletut perseeseesi pukamien seuraksi.
- aloitusvääräpalsta
Aloitus on väärällä palstalla me muualle kirjoitteleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2075130Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy414635Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2022749Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171352328- 651962
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121851- 671794
- 2081674
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1521232Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.241974
