Lahkolaisuudesta sosiologisesti

Uskonnot ovat karkeasti jaettavissa ilmoitususkontoihin ja perinteiseen maailmankatsomukseen perustuviin.

Varhaiskantaiset uskonnot ovat yleensä maailmankatsomukseen perustuvia. Koko uskonnon käsite on vieras, koska uskomusmaailma on osa luonnollista maailmanselitystä. Uskontoa ei ole kukaan määräinen henkilö luonut, se vain on pikku hiljaa kehittynyt kansan kehityksen mukana. Esimerkiksi hindulaisuus.

Toisin ovat ilmoitususkonnot. Vaikka ne sisältävät vanhojakin aineksia, ne sisältävät myös uudennoksia. Tällaiset uskonnot ovat alun perin pienen ryhmän uskontoja ja sitoutuvat määräiseen henkilöön kuten, Jeesus tai Muhammad. Nämä yleensä sanovat saaneensa uskonnon ilmoituksena taivaasta.

Maailmankatsomususkonnot ovat koko kansan uskontoja. Niiden riitteihin osallistutaan ilman sosiaalisen paineen tuntua, osana luonnollista elämää.

Ilmoitususkonnot ovat alunperin lahkolaisia sanan sosiologisessa mielessä. Niihin hakeutuvat henkilöt, jotka ottavat uskonasiat muita vakavammin. He helposti myös tuntevat olevansa uskonnollista eliittiä verrattuna tavalliseen kansaan.

Mitä enemmän ilmoitususkonto laajenee, sitä enemmän se menettää lahkolaisen luonteensa. Esimerkiksi alkukristillisyys oli totista meininkiä, mutta pieni. Sosiologisesti hyvin lahkolaista. Kun keisari Konstantinos ryhtyi 300-luvulla edistämään kristillisyyttä, siihen liittyi jo monia, joiden ote oli pragmaattisempi.

Kun lopulta parisataa vuotta myöhemmin koitti pakkokristillisyyden aika, kristinuskon tyyli oli jo täysin muuttunut. Sitä noudatattiin sangen lepsusti alkuaikoihin verrattuna. Mitä pienempi ryhmä on, sitä lahkolaisempi. Yleisesti vallitseva uskonto ei voi olla lahkolainen.

Lahkolaisesti suuntautuneet selittävät, että kirkon pitäisi saada sama into kuin pienellä alkuseurakunnalla oli. Se ei ole mahdollista. Ilmoitususkonnon lahkolainen alku ei ole enää mahdollinen, jos uskonto on jo saavuttanut yleisen aseman. Kaikkein lahkolaisimmat ovatkin perustaneet omat ryhmänsä ja edustavat kireää kristinuskon muotoa, joka on mahdollinen vain pienen pienelle vähemmistölle.

Ihmisten enemmistö ei ole edes pakolla muokattavissa sellaiseksi, kuin lahkolaiset (sosiologinen määritelmä) sen tahtoisi.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarkoitat varmaan luterilasten pientä lahkoa?

Äänestä
  • Korostin kolmessa kohdassa, että käyttämäni lahkokäsite on tässä tapauksessa SOSIOLOGINEN. Enemmistön uskonto ei voi olla sosiologisessa mielessä lahko. Lahkon tarkoituksessa käytetään myös sanaa kultti. Kultti ei koskaan voi olla väestön enemmistön uskonto.

    Teologisessa mielessä lahko taas tarkoittaa ryhmästä erinnyttä toista ryhmää. Siten esimerkiksi luterilaisuus on roomalaiskatolisuuden lahko. En käyttänyt sanaa tässä merkityksessä. Mainitsin sen niin monta kertaa, että luulin sen menneen perille, vaan eipä mennyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dogmatikos kirjoitti:

Uskonnot ovat karkeasti jaettavissa ilmoitususkontoihin ja perinteiseen maailmankatsomukseen perustuviin.

Varhaiskantaiset uskonnot ovat yleensä maailmankatsomukseen perustuvia. Koko uskonnon käsite on vieras, koska uskomusmaailma on osa luonnollista maailmanselitystä. Uskontoa ei ole kukaan määräinen henkilö luonut, se vain on pikku hiljaa kehittynyt kansan kehityksen mukana. Esimerkiksi hindulaisuus.

Toisin ovat ilmoitususkonnot. Vaikka ne sisältävät vanhojakin aineksia, ne sisältävät myös uudennoksia. Tällaiset uskonnot ovat alun perin pienen ryhmän uskontoja ja sitoutuvat määräiseen henkilöön kuten, Jeesus tai Muhammad. Nämä yleensä sanovat saaneensa uskonnon ilmoituksena taivaasta.

Maailmankatsomususkonnot ovat koko kansan uskontoja. Niiden riitteihin osallistutaan ilman sosiaalisen paineen tuntua, osana luonnollista elämää.

Ilmoitususkonnot ovat alunperin lahkolaisia sanan sosiologisessa mielessä. Niihin hakeutuvat henkilöt, jotka ottavat uskonasiat muita vakavammin. He helposti myös tuntevat olevansa uskonnollista eliittiä verrattuna tavalliseen kansaan.

Mitä enemmän ilmoitususkonto laajenee, sitä enemmän se menettää lahkolaisen luonteensa. Esimerkiksi alkukristillisyys oli totista meininkiä, mutta pieni. Sosiologisesti hyvin lahkolaista. Kun keisari Konstantinos ryhtyi 300-luvulla edistämään kristillisyyttä, siihen liittyi jo monia, joiden ote oli pragmaattisempi.

Kun lopulta parisataa vuotta myöhemmin koitti pakkokristillisyyden aika, kristinuskon tyyli oli jo täysin muuttunut. Sitä noudatattiin sangen lepsusti alkuaikoihin verrattuna. Mitä pienempi ryhmä on, sitä lahkolaisempi. Yleisesti vallitseva uskonto ei voi olla lahkolainen.

Lahkolaisesti suuntautuneet selittävät, että kirkon pitäisi saada sama into kuin pienellä alkuseurakunnalla oli. Se ei ole mahdollista. Ilmoitususkonnon lahkolainen alku ei ole enää mahdollinen, jos uskonto on jo saavuttanut yleisen aseman. Kaikkein lahkolaisimmat ovatkin perustaneet omat ryhmänsä ja edustavat kireää kristinuskon muotoa, joka on mahdollinen vain pienen pienelle vähemmistölle.

Ihmisten enemmistö ei ole edes pakolla muokattavissa sellaiseksi, kuin lahkolaiset (sosiologinen määritelmä) sen tahtoisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu