Mitä varainsiirtoverosta luopuminen vaikuttaisi?

Jotkut tutkijat ja ekonomistit ovat ehdottaneet asuntojen ostamiseen liittyvästä varainsiirtoverosta luopumista. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan esimerkiksi varainsiirtoveron korottaminen yhdellä prosenttiyksiköllä vähentää asuntokauppoja 10-20 prosentilla. Veron laskeminen kai voisi toimia myös toiseen suuntaan? VATT kertoo, että "Asuntokauppojen varainsiirtovero aiheuttaa suurta haittaa verrattuna siitä saatavien verotulojen määrään, koska se vähentää asuntokauppoja ja muuttamista."
.
Aikanaan VATT ehdotti verotulon korvaamista muilla veroilla ja kuten kiinteistöverolla, vähentämällä asuntolainojen korkovähennysoikeutta tai asuntotulon verottamisella. Asuntolainojen korkovähennysoikeutta on jo leikattu ja kiinteistöveroa nostettu miltei joka vuosi.
.
Varainsiirtoveron tuotto on noin 600 miljoonaa euroa. Miten siis tämä vero voitaisiin korvata muulla asumiseen liittyvällä verolla. Arviot vuodelta 2016:
.
➽ asuntolainojen korkovähennyksestä tulee kansalaisille hyötyä 230 miljoonaa euroa,
.
➽ oman asunnon myynnin verottomuudesta tulee kansalaisille hyötyä 1300 miljoonaa euroa,
.
➽ ns. asuntotulon verottomuudesta arvioidaan kansaisille tulevan hyötyä 3350 miljoonaa euroa,
.
➽ asumistuen verottomuudesta arvioidaan tulevan hyötyä 900 miljoonaa euroa.
.
Asuntotulon verottaminen on järjetöntä (hyöty on se hyöty, mitä oman asunnon hankkinut ja asuntonsa maksanut saa edullisesta asumisestaan). Korkovähennyksestä luopumisella ei enää korvata mahdollisesti menetettyjä veroeuroja. Myyntivoiton verottaminen johtaisi osittain samaan, mistä pyritään eroon eli se olisi pidäke myydä ja vaihtaa asuntoa ja muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle. Asumistuen verottaminen kohdistuisi eri ryhmään, joka vastaavasti tarvitsisi samat rahat muualta, joten siitä ei olisi mitään apua.
.
Periaatteessa ajatus varainsiirtoverosta luopumiseksi on järkevä. Hankalampaa on keksiä, mistä otetaan korvaavat verotulot. Tosin korvaavia verotuloja syntyisi myös sitä kautta, että kiinteistönvälitysliikkeiden toimeksiantojen määrät ilmeisesti kasvaisivat ja ne maksaisivat vastaavasti enemmän arvonlisäveroa. Ruotsin malli kuullostaa järkevältä. Ruotsissa verotetaan asunnon myyntivoittoa vain siltä osin, jos ja kun sillä ei hankita uutta asuntoa. Varainsiirtoveron poistaminen voitaisiin siis korvata verottamalla vaikkapa puolta osaa asunnon siitä myyntivoiton osasta, jota ei sijoiteta uuteen asuntoon. Korvaavia verotuloja syntyisi lisäksi arvonlisäveron tuotosta ja siitä, että yhä useampi vapaana oleva työpaikka tulisi täytettyä.
.
Ideaa saa vapaasti käyttää ja levittää.

25

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pelkkääplussaa

      Siinäpä se taas on.
      Oikein tutkijoiden laskemana se hyöty, mitä ihmiset omasta asunnostaan saa. 3350000000 euroa on iso raha ja kun tuo kilahtaa joka vuosi, ai ai ai että on makeaa. Vuokravälittäjät haluais tuonkin rahan omiin taskuihin ja valtiokin on kiinnostunut verottamaan kansalaiset hengiltä. Ei mitään uusia veroja.

    • Mietteitä

      Suomen systeemissä mättää pahasti se että täällä on aina kaikki menot kirveen hakattuja. Jokainen veron kevennys on aina pakko siirtää johonkin muuhun veroon, jolloin lopputulos on aina pyöreä nolla.

      Edellisen kerran kun nostettiin autoveroa niin piti tulla niin ja niin paljon lisää verotuloja. Lopputulos oli että autokauppa romahti ja niin teki myös verotulot. Eikä kukaan edes puhunut paljonko työpaikkoja menetettiin pelkästään tuon tempun seurauksena. Kenellekään ei kuitenkaan vahingossakaan tule koskaan mieleen että jos jotain veroa laskettaisiin niin saattaisi seurata aivan päinvastainen ilmiö ja sen kautta verotulot jopa nousta.

      Tämä on ainoa maa maailmassa missä lasketaan omistusasuminen asuntotuloksi ja suunnitellaan jopa sen verottamista vielä lisää. Mieleenkään ei tule että se omistusasunto on maksettu NETTOTULOILLA. Siitä on myöskin jo maksettu kaikenmaailman veroja sekä ostovaiheessa, että omistusvaiheessa. Lisää pitäisi vielä saada, koska ihmisten on jossakin asuttava niin siitä on helppo ottaa. Vaihtoehtoja ei paljoa ole. Samat verot siirtyvät aivan suoraan vuokriin, joten on turha tulla kertomaan että vuokralla.parempi.

      Olen itse ollut todistamassa kuinka puolustusvoimille hankittiin kymmeniä tietokoneita vain sen takia että määrärahat täytyi johonkin saada käytettyä (tai ensi vuonna tulee vähemmän), eikä mitään järkevää kohdetta keksitty. Nuo koneet jäivät varastoon seisomaan useaksi vuodeksi. Ja elektroniikkahan ei ainakaan parane vanhetessaan, joten nuokin rahat heitettiin aivan suoraan roskiin.

      Voin hyvin kuvitella että täysin samanlaista toimintaa on monissa muissakin virastoissa jotka elävät valtion varoilla. Eli veronmaksajien varoilla.

      Pimeää työtä ei edes haluta poistaa. Rikkaat saavat kiertää veroja täysin laillisesti niin paljon kuin haluavat. Poliitikoilla on 2 varmaa vastausta jokaiseen asiaan "en muista" tai "en tiennyt". Näillä pääsee Suomessa mistä tahansa rikoksesta, joista normaali ihminen joutuu välittömästi käräjille.

      Mutta ainahan voidaan korottaa polttoaineveroa. Samaan aikaan pidennetään väkisin työmatkoja ja ajetaan alas julkista liikennettä, jotta millään muulla kuin omalla autolla ei ole edes mahdollista käydä töissä. Ja suunnitellaan lisää veroja yksityisautoilijoille.

      Työtä pitäisi tehdä 3 päivää lisää, palkatta tottakai. Samaan aikaan Sähkön hintaa nostetaan 40%. Autovero nousi 25%. Vesi 10%. Jätehuolto 15%. Palkka 0%.

      Mutta hauskaahan täällä on. Ulkomaan "ystävämme" murtautuvat kotiisi viedäksesi rahasi, mutta koska et satu olemaan kovin anteliaalla päällä satutkin kopauttamaan heitä pesäpallomailalla sen sijaan. Saat syytteen pahoinpitelystä ja joudut maksamaan suuret korvaukset ja oikeudenkäyntikulut. Jos et kopauta heitä menetätä omaisuutesi ja poliisi levittää kätensä, koska nämä ystävämme ehtivät jo kadota maasta.

      Vähän lähti seilaamaan aiheen vierestä, joten eipä tässä muuta.

      Hyvää kesän jatkoa kaikille :)

      • Olen samaa mieltä siitä, että Suomessa varsinkin veron alentamiset tai poistamiset pyritään aina perustelemaan jostain toisesta taskusta otettavalla verolla, jotta muutoksesta saataisiin jotenkin hyväksyttävämpi. Syyt ovat tietenkin poliittisia, mutta myös järkevään talouteen liittyviä fiskaalisia syitä.
        .
        Suurimmat ongelmat ja rajoittunut kyky asioiden eteenpäinviemiseen tuntuu olevan asioissa, joissa veronkorottaminen (mm. alkoholivero) ei välttämättä tarkoitakaan tulojen nousua ja eikä veron alentaminen taikka poistaminen tulojen laskua. Tähän toivoisi lisää rohkeutta poliittiselta johdolta ja ongelmanratkaisukykyä virkamiehiltä.
        .
        Kotitalousvähennyksen käyttämistäkin vasemmistolaiset tahot ovat halunneet rajoittaa, vaikka kotitalousvähennys on tuonut työpaikkoja Suomeen kenties 15.000 henkilölle. Samalla kotitalousvähennys on vähentänyt harmaata taloutta ja veronkiertämistä. Kateus - se on suuri motivaattori ihmisen elämässä.


    • 22233377

      Siis nää verobyrokraatit ovat ilmeisesti sen verran tyhmää lajia näissä talousasioissa, että he eivät välttämättä edes osaa ottaa huomioon sitä, mitä se veroilla rokottaminen ja muu kuppaus aiheuttaa niiden omaisuuslajien arvoon joihin tämä veroilla rokottelu ja muu kuppaus suunnataan. Erityisesti nykyään näistä ihmisten omistusasunnoista kehitettävissä oleviin suuriin rahoihin(niillä on tarkoitus kustantaa hiipuvat eläkkeet, vanhustenhoito ja ties mitä, ja verotuloa loputtomasti kehittää) kohdistuu verottajan ja julkisten budjettien vartijoiden taholta tolkuttoman epärealistisia arvioita juuri siksi, kun nämä eivät ota huomioon sitä mitä tämä heidän ainainen rokottelunsa kiristely vaikuttaa näiden asuntojen arvoihin ja siihenkin josko ylipäätään enää halutaan omistusasuntoa vastuulleen ottaa(varsinkin kun kaupungiltakin tai kunnilta saa kämppiä mitkä kunta ja sossu maksaa ja ylläpitää).
      Varallisuus päätyy aina enemmän kasaantumaan sellaisiin kohteisiin ja omaisuuslajeihin missä se tulee vähemmän veroilla ja muulla kuppauksella rokotetuksi. Ja kun näin on, niin juuri niiden omaisuuslajien arvo nousee joidenka verotus ja muu kuppaus pysyy matalampana tai sitä lievennetään suhteessa niihin omaisuuslajeihin joihin rokotus enemmän kohdistuu. Ja mihin omaisuuslajeihin varallisuus hakeutuu niiden arvo nousee, siinä missä niiden omaisuuslajien arvo laskee joihin sijoittaminen käy rokottelun vuoksi vähemmän houkuttelevaksi. Tää on sitä pimeäksi jäävää varallisuuksien uudelleenjakoa verotus y.m. rokottelujen keinoin tai niiden seuraamuksena.

      • Joskus hallinnon rakentaminen ja ylläpitäminen voi yksistään aiheuttaa miltei yhtä paljon menoja, kuin mitä verolla saavutetaan tuloja. Sellaiset verot kuitenkin luovat tyytymättömyyttä ja vihaa yhteiskuntajärjestelmää kohtaan ja saavat aikaan laitonta veronkiertämistä, vaikka tietenkin jotkut tahot ovat tyytyväisiä.
        .
        Verotuksella on iso taloudellista toimintaa ohjaava vaikutus. Sillä voidaan aikaansaada epäjärkevää resurssien tuhlaamista ja kannattamattomien sekä vanhojen tehottomien toimintamallien suosimista. Ihmiset yrittävät välttää veroja ja valitsevat sen vaihtoehdon, johon liittyy kevyempää verotusta joskus jopa niissäkin tilanteissa, joissa rankemman verotuksen kohde olisi itse asiassa taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto.
        .
        Hyvä esimerkki verotuksen taloudellista ja yhteiskunnallista toimintaa ohjaavasta vaikutuksesta oli muinainen peilivero. Peiliveroa joutui maksamaan sitä enemmän, mitä suuremmasta peilistä oli kysymys. Se johti siihen, että isot peilit koostuivat useista palasista. Huomaatte tämän, jos käytte vanhoissa kartanoissa tai museoissa. Vanhoissa aidoissa peileissä peilit on yleensä halkaistu keskeltä.


    • N.R.T

      Hyvä avaus Punditilta. Ehdottomasti suurin vaikutus veron poistamisesta tulisi työvoiman liikkuvuuden lisääntymisestä. Liikkuvuutta voitaisiin edistää myös muilla keinoilla, esim. rakentamalla enemmän vuokra- ja asumisoikeusasuntoja kasvukeskuksiin.

      Saksan talousihme on osittain sen seurausta että valtaosa väestöstä asuu vuokralla, jolloin muutto Hampurista Muncheniin on halpaa ja helppoa. Yhdysvalloissa on samanlainen, omistusasumiseen perustuva järjestelmä kuin meillä. Valtava markkina takaa sen, että oman alan töitä on aina jossain tarjolla. Meillä piirit ovat pienemmät, mutta missään nimessä ei pitäisi ampua itseään polveen pitämällä työttömyysalueiden ihmiset verotuksella kiinni omissa maakunnissaan.

      • 22233377

        No siihen Saksan vahvuuteen taloudessa liittyy kyllä ihan muita hyvin tunnettuja tekijöitä. Eikä siis se että ihmiset siellä asuvat enemmän vuokralla ole mikään merkittävä tekijä tässä.


      • Veron vähentäminen tai poistaminen todella vähentäisi työvoiman liikkuvuuden esteitä. Vaikka on helppo sanoa, että ihminen voi aina muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä ja hankkia sieltä vuokra-asunnon se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että kahden asunnon ylläpitäminen ei ole taloudellisesti mielekästä eikä suuri osa ihmisistä halua asua vuokralla. Veron poistaminen tai vähentäminen helpottaisi myös oman asunnon myymistä siellä paikkakunnalla, mistä pitää muuttaa pois.
        .
        Ajatelkaapa VATTin arvion paikkansapitävyyttä. VATTin tutkijoiden mukaan prosenttiyksikön nousu vähentää myyntejä 10-20 prosentilla. Voisiko prosenttiyksikön lasku toimia toiseen suuntaan ihan samalla voimakkuudella. Asunto-osakkeiden varainsiirtovero on 2 % ja kiinteistöjen 4 %. Voisiko siis asuntoosakkeiden kauppamäärät nousta veron poistamisen jälkeen 20-30 % ja kiinteistökauppamäärät vaikkapa 40-60 %. Puhutaan aika hurjista määristä. Nämä prosenttiluvuthan on päätelty osittain ulkomaalaisten kokemusten varjolla.
        .
        Ei muuten ole totta väite, että valtaosa saksalaisista asuisi vuokralla. Sanon nyt ulkomuististani, että muistaakseni saksalaisista puolet asuu vuokralla ja puolet omassa asunnossaan.
        .
        Jos varainsiirtoveroa oltaisiin alentamassa tai poistamassa se vaikuttaisi välittömästi asutomarkkinoihin. Alkuun ennen lain voimaantuloa kaupanteko hidastuisi merkittävästi ja tulisi lain voimaantulon ulos isona purkauksena. Veron poistaminen tai vähentäminen lisäisi kiinteistönvälitysalan liikevaihtoa ja helppoheikkien ja helppomaijojen olisi entistä helpompi tehdä rahaa ihmisten asuntojen myynnillä. Eipä taida kuitenkaan olla olemassa keinoa ottaa mahdollisesta veron alentamisesta tai poistamisesta kiinteistönvälitysalalle koituvaa nettohyötyä pois sillä tavalla ettei se samalla kohdistuisi asunnon myyjiin ja ostajiin. Kiinteistönvälitysala vyöryttää taatusti kaikki kulut asiakkaidensa maksettavaksi samoin, kuin mikä tahansa ala.


    • PuhdastaRahansiirtoa

      Täysin IDIOOTTIMAISTA poistaa hyvin tuottava vero, joka kohdistuu porukkaan jolla on varaa se maksaa.

      "Kateellisuutta"

      Itse olen maksanut varainsiirtoveroa useampaan kertaan, eikä se tunnu missään. Ymmärrän hyvin niiden vähävaraisten tuohtumuksen, koska tämäkin homma menee niin, että veropohjaa laajennetaan ja köyhät osallistuu omistavan luokan verojen maksuun. Se ei ole kateellisuutta vaan oikeutettua tuohtumusta epäoikeudenmmukaisuuden edessä.

      • hyvätavaton

        eli perintöveronkin voisi nostaa tappiinsa, koska perintövero on aina varaa maksaa siitä perinnöstä. Rahat vaan pois tyhmiltä


      • PuhdastaRahansiirtoa

        Kuka tässä mistään perintöverosta tai sen nostamisesta on puhunut. Pysytään nyt vain asiassa.


      • 222333

        Suurella osalla asunnon ostajista varoja on jokseenkin vähän, ja yleensä ainakin vähemmän kuin mitä se asunto maksamaan tulee jota ostamassa ollaan. Eli t.s. velkarahalla nää varainsiirtoverot maksettava on, tai velkaa siis on otettava varainsiirtoveron verran enemmän.


    • Hallituspuolueista Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat jossain määrin myötämielisiä varainsiirtoveron poistamiselle, mutta Keskustapuolue suhtautuu asiaan kriittisemmin. Kokoomuksessa varainsiirtoveron poistamisen korvaajana on esitetty oman asunnon myyntivoiton verottamista. Vasemmistoliiton äänenkannanttaja Kansanuutiset näyttäisi vastustavan varainsiirtoveron poistamista.

      • 22233377

        No kepu tietty ei niin näitä asuntoihin ja asumiseen kohdistuvia veroja haluaisi vähentää, ei niiden varainsiirtoveroja eikä kiinteistöveroja eikä perintöveroja. Tää johtuu siitä kun kepun pääintressiryhmällä maanviljelijöillä on näiden verojen suhteen ihan erilainen kohtelu, eli eivät maksa näitä veroja ollenkaan suhteessa samassa mitassa. Se on selvä miksi kepu haluaa pitää esim. asuntojen kiinteistöverotkin korkealla ja entisestäänkin nostella niitä varsinkin n.s. vapaa-ajan kiinteistöjen osalta, kun tämä verotus laskee paineita maatalousvaltaisten kuntien maanviljelijöihin kohdistuvaan verotukseen. Maatilathan eivät paljon kiinteistöveroja maksele.


    • Poliitikkoja ei kiinnosta kansalaisten ongelmat, niin kauan kuin niistä hiljaa purnataan.
      Joukkovoimatempaus saattaisi muuttaa tilannetta;
      KAIKKI omistusasunnoissa asuvat (olisko n. 1miljoona perhettä?) laittaisivat kaupungille/kunnalle vuokra-asuntopyynnön itselleen. Seurauksena älytön jono johon media ottaisi kantaa --> kansalaiset sanovat etteivät hlua asua omistusasunnossa kun verot ovat korkeat --> hallituksen olisi pakko reagoida, tavalla tai toisella. Jopa viestit siitä, että "meen ny vuokralle kunnes saan oman myytyä, lähden maasta" -kommentit varmasti iskisi ainakin niihin poliitikkoihin, ketkä eivät tee sitä vain rahan takia.

      Winssin tekemä poistuminen maasta on oikeasti todella fiksu, mutta minulla ei ole halua lähteä maasta, joskaan ei ole halua maksaa näin paljoa verojakaan.
      Tavallaan siis pallo nilkassa ja toivoen, että tilanne joskus paranee.
      Hengenvaaraa tässä ei ole, (koska vitutukseen ei voi kuolla) mutta onhan tää meno aivan älytöntä. Ainoa lohtu on, että muilla menee yhtä huonosti, ellei sitten huonommin :(

      • ghgfzjlycukc

        Veroja tulee maksaa juuri ne, joilla on maksukykyä, muutenhan elettäisiin banaanivaltiossa.

        MUTTA rajansa kaikella. Ensimmäisenä pitäisi valtion menoja leikata rajusti. Ei kuitenkaan niiltä, joilta etuuksia yleensä leikataan, eli lapsilta, nuorilta, sairailta ja vanhuksilta. Vaan poistetaan järjetön byrokratia.

        Vaaditaan päättäjiltä henkilökohtaista vastuuta menoista, eli esim. länsimetron budjetin ylittyminen puolella. Siitä vaan sadan syyllisen omaísuus pakkomyyntiin. Ei sillä niitä rahoja takaisin saada, mutta pelotevaikutus toimii. Samoin opetusministeri veti kavereidensa kansa minun vuoden verorahat yhdellä ravintolalaskulla kurkusta alas. EI TÄMMÖISTÄ TULE SUVAITA. Valtion virastot ja ns yritykset sikailevat verorahoilla suruttomasti.


      • 22233377
        ghgfzjlycukc kirjoitti:

        Veroja tulee maksaa juuri ne, joilla on maksukykyä, muutenhan elettäisiin banaanivaltiossa.

        MUTTA rajansa kaikella. Ensimmäisenä pitäisi valtion menoja leikata rajusti. Ei kuitenkaan niiltä, joilta etuuksia yleensä leikataan, eli lapsilta, nuorilta, sairailta ja vanhuksilta. Vaan poistetaan järjetön byrokratia.

        Vaaditaan päättäjiltä henkilökohtaista vastuuta menoista, eli esim. länsimetron budjetin ylittyminen puolella. Siitä vaan sadan syyllisen omaísuus pakkomyyntiin. Ei sillä niitä rahoja takaisin saada, mutta pelotevaikutus toimii. Samoin opetusministeri veti kavereidensa kansa minun vuoden verorahat yhdellä ravintolalaskulla kurkusta alas. EI TÄMMÖISTÄ TULE SUVAITA. Valtion virastot ja ns yritykset sikailevat verorahoilla suruttomasti.

        Meillä kokonaisveroaste on jo maailmanennätysluokkaa 44% kun se teollistuneissa länsimaissa on 30% tasolla. Lisäksi nyt on verorasitusta siirretty juuri alviin ja asumiseen liittyviin veroihin ja piiloveroihin, mikä tarkoittaa sitä että nimenomaan myös pienillä tuloilla sinnitteleviltä rokotetaan aina vaan enemmän. Yritysten ja palkansaajiensa tuloverotusta on vähän kevenneltykkin sen pelossa että nämä lähtevät maasta.
        Sehän tässä meillä onkin hirveä tilanne kun kokonaisverotus on jo maailmanennätysluokkaa ja silti se lähemmäs 10 miljardia pitää vuosittain ottaa uutta velkaa kun 'hyvinvointivaltion' ylläpidosta ei selvitä edes tällä 44% kokonaisverotusasteella mennen.


      • Kotitalouksia on Suomessa runsaat n. 2,6 miljoonaa. Jos vuokralla asuu noin 1/3, omistusasunnossa asuu runsaat 1,73 miljoonaa kotitaloutta. Omistusasunnossa asuvat ovat useammin perheellisiä ja vuokralla asuvat useammin sinkkutalouksia.


      • 22233377 kirjoitti:

        Meillä kokonaisveroaste on jo maailmanennätysluokkaa 44% kun se teollistuneissa länsimaissa on 30% tasolla. Lisäksi nyt on verorasitusta siirretty juuri alviin ja asumiseen liittyviin veroihin ja piiloveroihin, mikä tarkoittaa sitä että nimenomaan myös pienillä tuloilla sinnitteleviltä rokotetaan aina vaan enemmän. Yritysten ja palkansaajiensa tuloverotusta on vähän kevenneltykkin sen pelossa että nämä lähtevät maasta.
        Sehän tässä meillä onkin hirveä tilanne kun kokonaisverotus on jo maailmanennätysluokkaa ja silti se lähemmäs 10 miljardia pitää vuosittain ottaa uutta velkaa kun 'hyvinvointivaltion' ylläpidosta ei selvitä edes tällä 44% kokonaisverotusasteella mennen.

        Suomen kokonaisveroaste on kohtalaisen korkea. Saamme paljon "ilmaisia" etuuksia, joille kaikille ei ole edes tarvetta. Ilmaisten etuuksien huono puoli on se, että ilmaista ei osata arvostaa eikä ilmaisisten palveluiden käyttämistä säästetä. Ajatellaan, että ilmaisten palveluiden käyttäminen ja tuhlaaminen on kansalaisoikeus. Tästä olisi päästävä eroon. Terveyskeskuksista, hammaslääkäreistä ja lastensuojelu yms. tukipalveluista varataan paljon aikoja, joita ei koskaan peruuteta. Asiakas vaan jättää tulematta paikalle. Asuntoyhtiöissäkin veden kulutus on korkeampaa ilman henkilökohtaista mittaria. Tuhlaavaisuudesta ei päästä eroon ilman omaa vastuuta.
        .
        Lisäksi Suomessa on käsittääkseni suhteettoman paljon hallintovirkamiehiä, joista ainakin osa pyörittää menneen maailman lupaviidakkoa, jolta puuttuu muu järkevä tarkoitusperä, kuin näiden ihmisten pitäminen pois työttömyyskortistosta. Monet vailla käytännön ymmärrystä olevat ihmiset suunnittelevat ja näpertelevät toimistossaan "norsunluutornissaan" sellaisten asioiden parissa ja sellaisella työteholla, että oksat pois.


      • 22233377
        pundit kirjoitti:

        Suomen kokonaisveroaste on kohtalaisen korkea. Saamme paljon "ilmaisia" etuuksia, joille kaikille ei ole edes tarvetta. Ilmaisten etuuksien huono puoli on se, että ilmaista ei osata arvostaa eikä ilmaisisten palveluiden käyttämistä säästetä. Ajatellaan, että ilmaisten palveluiden käyttäminen ja tuhlaaminen on kansalaisoikeus. Tästä olisi päästävä eroon. Terveyskeskuksista, hammaslääkäreistä ja lastensuojelu yms. tukipalveluista varataan paljon aikoja, joita ei koskaan peruuteta. Asiakas vaan jättää tulematta paikalle. Asuntoyhtiöissäkin veden kulutus on korkeampaa ilman henkilökohtaista mittaria. Tuhlaavaisuudesta ei päästä eroon ilman omaa vastuuta.
        .
        Lisäksi Suomessa on käsittääkseni suhteettoman paljon hallintovirkamiehiä, joista ainakin osa pyörittää menneen maailman lupaviidakkoa, jolta puuttuu muu järkevä tarkoitusperä, kuin näiden ihmisten pitäminen pois työttömyyskortistosta. Monet vailla käytännön ymmärrystä olevat ihmiset suunnittelevat ja näpertelevät toimistossaan "norsunluutornissaan" sellaisten asioiden parissa ja sellaisella työteholla, että oksat pois.

        Just näin se on. Valitettavasti nyt vaan verotuksella ja muulla kuppauksella suorastaan ajetaan ihmisiä sossun luukulle. Ja valtakulttuurikin vielä suhtaantuu hyvin halveksivasti juuri pienillä tuloillaan vielä itse talouttaan halliten omistusasunnoissaan ja miksei vuokra-asunnoissaankin sinnitteleviin. Politikotkin sanovat vaan että menkööt pienillä eläkkeillään vielä itse talouttaan halliten sinnittelevät sossuun jos eivät pärjää ja pysty heidän veroilla paisutettuja kustannuksia maksamaan.
        Kaiken päälle juuri se kun itse talouttaan saa hallita tekee ihmisille elämästä mielkkäämpääkin ja pitää asioissa kiinni monipuolisemmin, kun on intressejä seurata asioita. Sossulinjalla sitä helposti alkaa dementoituminenkin vauhdittua jo varsin varhaisesta iästä, ja surkeaan kuntoon rapautuneiden demetikkojen laitoshoito taas maksaa aivan hirveästi.


    • Johan-Pomppas-joo

      Oman asunnon myyntivoiton verottaminen olis vänkä juttu. Itse ostin ekan asunnon reilu 20 v sitten, hinta lamavuosina 35 000 € myin sen muutama vuosi sitten 110 000 € ja ostin uuden 140 000 €. Ensiasunnosta en maksanut varainsiirtoveroa mutta tästä seuraavasta maksoin: 140 000 x 2% = 2 800 €. Iso summa sinänsä mutta ei kohtuuton eikä todellisuudessa edes harmittanut sen kummemmin.

      Jos olisin maksanut varainsiirtoveron sijasta myyntivoittoveron, se olisi ollut: (110 000 - 35 000) x 30% = 22 500 €.

      Johan pomppas! Tälläkö se omistusasunnon vaihtaminen työn perässä helpottuis?

      Sitten tämän laskennallisen asuntotulon verottaminen. Käsittääkseni pohjaksi otettais vuokralaisten asumismenot - omistusasunnossa asuvan asumismenot = Verotettava näennäistulo.

      Eka sudenkuoppa löytyy siitä, että yli puolet vuokralla asuvista saa asumistukea. Toinen sudenkuoppa löytyy siitä, miten omassa asuvan menot lasketaan ja miten tästä päästään johonkin verotettavaan näennäistuloon? Huomioidaanko tulevat remontit, huomioidaanko lainat ja korot, huomioidaanko asumisen koko elinkaaren aikaiset kustannukset, saako takautuvasti palautuksia maksetuista veroista kun iskee isommat remontit. Sanoisin, että mahdoton yhtälö.

      Jos nyt väkisin halutaan lisää veroja asumiseen, jonkinlainen tasapuolinen ja maksukykyyn perustuva malli voisi olla kuutioperustainen vero joka perustuisi asukkaiden määrään ja asunnon arvoon esim. 1 asukas 150m3, ei veroa mutta yli meneviltä kuutioilta veroa x%/m3/suhteutettuna asunnon arvoon. 2 asukasta, veroton 225m3 asti, 3 asukasta, veroton 300m3 asti jne.

      • Ihan asiallisesti kirjoittelet. Verolaeissa on hankintameno-olettama, joka tietenkin tulisi käyttöön myös silloin, jos ryhdyttäisiin verottamaan oman asunnon myyntivoittoa. Hankintameno-olettama on 40 % myyntihinnasta edellyttäen, että asunto on omistettu 10 vuotta. Myyntivoiton verottamiseen siirtyminen johtaisi pakostakin siirtymäaikoihin, koska myyntivoiton määrästä pitäisi voida vähentää täysin sen hankintaan ja perusparannukseen käytetyt varat. Sama koskee tietenkin myös mahdollista oikeutta myyntitappion vähentämiseen. Tällaisia kuitteja ja selvityksiä ei useimmilla meistä ole, koska niitä ei tarvitse säilyttää verottomuuden vuoksi.
        .
        Sinä olisit siis joutunut pahimmoilleen kenties maksamaan myyntivoittoveroa 0,6x110x0,34 = 22.440 euroa. Varainsiirtoveron määrä oli vain 140x0,02 = 2.800 euroa.
        .
        Havaintosi myyntivoiton verottamisen vaikutuksesta liikkuvuuteen on oikea. Tuollainen verottaminen vähentäisi liikkuvuutta, ei lisäisi sitä, koska ihminen menettäisi asuntoa vaihtamalla enemmän varallisuutta.
        .
        Jos myyntivoittoa alettaisiin verottamaan ja ellei tarkoitus ole nostaa verotuloja, pitäisi verottaa vain osaa myyntivoitoista. Ruotsissa verotetaan vain sitä osaa, jota ei sijoiteta uuteen asuntoon. Jos lakia haluttaisiin soveltaa jo ennen lain voimaantuloa ostettuihin asuntoihin, pitäisi näihin voida käyttää automaattista hankintameno-olettamaa, joka olisi huomattavasti korkeampi kuin tuo 40 prosenttia ja määräaika lyhyempi kuin 10 vuotta. Todennäköisesti laki tulisi voimaan vasta myöhäisemmästä ajankohdasta ja koskisi vasta siitä hetkestä hankittuja asuntoja ja todennäköisesti vain osa myyntivoitosta joutuisi verolle. Toisaalta kuka tietää, mitä on suunniteltu. Verottajalla on pohjaton nälkä.
        .
        Asuntotulon verottaminen on kaikissa muodoissaan järjetöntä. Silloin rangaistaisiin asuntovelan lyhentämisestä korkeammalla verolla. Silloin ne hyötyisivät, jotka voisivat keplotella asunnon jonkun toisen nimiin ja maksella "vuokraa asunnosta" taikka ne, jotka omistaisivat asunnon ja lahjoittaisivat sen eteenpäin vaikka jälkikasvulleen pidättäen itselleen kuitenkin asumisoikeuden. Eniten rangaistaisiin niitä, jotka asuntolainan jo maksaneena asustelisivat omassa asunnossaan eivätkä ymmärtäisi edes "pistää isoja rahoja asunnon korjaamiseen", jotka olisivat verotuksessa vähennyskelposia. Tuollainen vero tulisi kaikella tavalla lisäämään veronkiertämistä ja peiteltyjä hämärätoimia. Kenties myös kuittikauppafirmoilta ostettaisiin peruskunnostuskuitteja veron vähentämiseksi. Ystäväperheillekin tulisi edullisemmaksi vuokrata asunnot toisilleen. Toisaalta asunnon omistajat yrittäisivät myös vähätellä saamaansa asumishyötyä, jolloin verorasitus pienenisi.
        .
        Luultavasti asuntotulon verottaminen johtaisi vuokra-asuntotarjonnan todelliseen ja näennäiseen lisääntymiseen. Sen olisi pakko ainakin alkuvaiheessa johtaa asuntojen hintatason laskuun lisääntyvän tarjonnan vuoksi.


      • 22233377

        Eihän näillä verobyrokraateilla sen kummempia perusteita tällaisiin veronkiristysehdotteluihinsa ole, kuin mitä tarkoitus kehittää asunnoista ja asumisesta yhä enemmän verotuloa. Tottahan sitä jotain perustelujakin ehdotteluihinsa sönkkäävät, kun sellainen tapana on. Mutta ainakin fiksummat heistäkin kyllä tietää miten tää asia oikeasti on. Nyt kun yrityksiltä ja palkkatuloista saatavat verot varsinkin taantuvimmissa kunnissa ovat hiipumaan päin, niin kaavailevat asunnoista olevan vielä kehitettävissä paljonkin verotuloa tähän tilalle. Asuntojahan ei saa paikaltaan poiskaan siirrettyä jotenka veropohja on pysyvä kunhan vaan saadaan uusia veroja lisää näihin asuntoihin ja entisiä koroteltua. Varinsiirtoveroa voivat kyllä siksiki olla vaihtamassa paremmin tuottaviin veroihin jos asuntokauppa nyt jää alemmalle tasolle pidemmäksi aikaa, eikä siksi varainsiirtoverosta saada niin paljon kuin mitä kaavailtu on sen viimeaikaisista kiristelyistä huolimatta.


    • Anneli Jäätteenmäki ei ole myöskään innostunut tästä varainsiirtoveron laskemisesta tai sen poistamisesta. Hänen mielestään se suosisi varakkaita/hyvätuloisia ja pitäisi kuitenkin korvata jollain toisella verolla.

      • 222333

        Just joo. Näitä mielipiteitä tosiaankin heitellään omista intresseistään lähtien. Jos joku vero poistetaan niin pelätään sen aiheuttavan paineita oman verotuksensa korotteluun. Ja mitä parempituloisista ja staukkaammista ihmisistä on kyse tai toisaalta jo sossun luukulle vajonneista, niin sitä itsestäänselvempänä nämä pitävät mielipiteidensä olevan korkeamman lajin viisauksia, ja sitä suurempaan ääneen näiden mielipiteitä valtamedia propagoi.
        Aivan kuin ei myös juuri pienituloiset ihmiset joutuisi tätä varainsiirtoveroa maksamaan. No ei toki sossun luukulla olevat pienituloiset, mutta vielä heidänkin tulotasoaan alhaisemmilla tuloilla sinnittelevät joutuvat näitäkin veroja makselemaan. Kaikkihan eivät saa näitä enemmän tai vähemmän tuettuja asuntoja ja kunnan järkkäämiä asuntoja vaan joutuvat pienituloisina hankkimaan asuntonsa vapailta markkinoilta ostaen, ja vaikka velaksi ostaen, ja velaksi varainsiirtoverot päälle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1418
    2. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      225
      1377
    3. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      166
      1128
    4. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      31
      1001
    5. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      50
      886
    6. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      183
      821
    7. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      8
      815
    8. Joo joo kumpikin on rakastuneita

      Mitäs nyt tehdään vai ollaanko vaan niin kuin ei oltaiskaan
      Ikävä
      64
      806
    9. Kristinuskon arvot käyttöön

      Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric
      Luterilaisuus
      248
      766
    10. Millainen nainen kaipaa minua ?

      Millainen nainen kaipaa minua ? Kerro nainen sinä se.
      Ikävä
      45
      750
    Aihe