Tämä on suora lainaus artikkelista Islamin perusteet, Mitä lännen tulisi tietää.
2.4. Taqiyya – uskonnollinen petos
Dar al-islamin ja dar al-harbin välisen sotatilan johdosta ruses de guerre — systemaattinen valehteleminen —vääräuskoisille on erottamaton osa islamilaista taktiikkaa. Sitä, kuinka muslimijärjestöt toistavat kaikkialla dar al-harbissa, että “islam on rauhan uskonto” tai että muslimien väkivalta johtuu tiettyjen yksittäisten “fanaatikkojen” epätasapainoisesta psyykestä, on pidettävä tahallaan harhaanjohtavana informaationa, jonka tarkoituksena on houkutella vääräuskoista maailmaa höllentämään suojaustaan. Tietenkin yksittäiset muslimit voivat aidosti pitää uskontoaan “rauhanomaisena”, mutta vain sikäli kuin he ovat tietämättömiä sen todellisista opetuksista tai siinä mielessä kuin asian muotoili egyptiläinen teoreetikko Sayyid Qutb, joka totesi kirjassaan “Islam ja universaali rauha”, että todellinen rauha vallitsee maailmassa heti, kun islam on valloittanut sen.
2.5. Jihad kautta historian
Vuonna 622 (v. 1 islamilaisessa kalenterissa, AH 1) Muhammad lähti Mekasta Medinaan (Yathribiin), joka sijaitsee noin 300 kilometriä pohjoiseen Arabian niemimaalla. Medinassa Muhammad perusti puolisotilaallisen järjestön, joka tuli levittämään hänen ja hänen uskontonsa vaikutuspiiriä läpi Arabian. Koska islamissa ei ole koskaan tehty eroa poliittis-sotilaallisen ja uskonnollisen välille, tämä kehityskulku oli islamilaisten periaatteiden mukaan aivan luonnollinen. Kuolemaansa mennessä (v. 632) Muhammad oli laajentanut ryöstö- ja taisteluretkillä kontrolliaan suurimpaan osaan eteläistä Arabiaa. Näiden alueiden vallattujen kansojen oli joko alistuttava muslimivaltaan ja maksettava suojeluvero tai käännyttävä islamiin.
2.5.1. Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750
Elämänsä loppuvaiheessa Muhammad lähetti kirjeitä Lähi-idän suurille hallitsijoille vaatien näitä alistumaan määräysvaltaansa. Tämä poistaa sen väärinkäsityksen, että profeetta olisi aikonut pysäyttää islamin laajenemisen Arabiaan. On vain loogista, että yhdellä ja ainoalla totuuden uskonnolla, jonka on paljastanut lopullinen ja voimallisin profeetta, tulisi olla maailmanlaajuinen valta. Niinpä kun Muhammad oli taistellut Arabian niemimaan kansoja vastaan ja alistanut nämä, hänen seuraajansa Abu Bakr, Umar, Uthman ja Ali (jotka tunnetaan neljänä “oikeaanjohdettuna” kalifinia) ja muut kalifit taistelivat Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Euroopan kansoja vastaan ja alistivat nämä Allahin nimessä.
Sahih al-Bukhari 4:53:386; Jubair bin Haiya on kertonut: Umar {toinen kalifi} lähetti muslimit suurin maihin taistelemaan pakanoita vastaan. Kun saavuimme vihollismaahan, Khosraun {Persian} edustaja tuli 40 000 taistelijan kanssa ja tulkki nousi ylös sanoen: “Puhukoon yksi teistä kanssani!” Al-Mughira vastasi: “Profeettamme, Herramme lähettiläs, on määrännyt meidät taistelemaan teitä vastaan, kunnes palvotte yksin Allahia ja maksatte jizyaa (ts. veroa); ja profeettamme on ilmoittanut meille, että Herramme sanoo: “Jokainen, joka joukostamme tulee tapetuksi (ts. marttyyriksi), pääsee paratiisiin elämään sellaista ylellistä elämää, jollaista ei ole koskaan nähty, ja jokaisesta, joka meistä jää henkiin, tulee herrasi.”
Harjoittaen oman aikakautensa salamasotaa islam levittäytyi Muhammadin kuolemaa seuranneiden vuosikymmenten aikana nopeasti Bysantin, Persian ja Länsi-Euroopan alueille. Natisevista Bysantin ja Persian valtakunnista, jotka olivat heikentyneet keskinäisissä taisteluissa, ei ollut paljon vastusta tälle odottamattomalle hyökkäykselle. Arabimuslimiarmeijat hyökkäsivät Pyhään maahan, valloittivat nykyisen Irakin ja Iranin alueet, pyyhkäisivät sitten yli Pohjois-Afrikan Espanjaan ja lopulta Ranskaan. Muslimien hyökkäys saatiin lopulta pysäytettyä Poitiersin/Toursin taistelussa lähellä Pariisia v. 732. Idässä jihad tunkeutui syvälle Keski-Aasiaan.
Lisää...
http://www.kolumbus.fi/~w462389/islam/jihad-ja-valhe.htm
2.4. Taqiyya – uskonnollinen petos
Dar al-islamin ja dar al-harbin välisen sotatilan johdosta ruses de guerre — systemaattinen valehteleminen —vääräuskoisille on erottamaton osa islamilaista taktiikkaa. Sitä, kuinka muslimijärjestöt toistavat kaikkialla dar al-harbissa, että “islam on rauhan uskonto” tai että muslimien väkivalta johtuu tiettyjen yksittäisten “fanaatikkojen” epätasapainoisesta psyykestä, on pidettävä tahallaan harhaanjohtavana informaationa, jonka tarkoituksena on houkutella vääräuskoista maailmaa höllentämään suojaustaan. Tietenkin yksittäiset muslimit voivat aidosti pitää uskontoaan “rauhanomaisena”, mutta vain sikäli kuin he ovat tietämättömiä sen todellisista opetuksista tai siinä mielessä kuin asian muotoili egyptiläinen teoreetikko Sayyid Qutb, joka totesi kirjassaan “Islam ja universaali rauha”, että todellinen rauha vallitsee maailmassa heti, kun islam on valloittanut sen.
2.5. Jihad kautta historian
Vuonna 622 (v. 1 islamilaisessa kalenterissa, AH 1) Muhammad lähti Mekasta Medinaan (Yathribiin), joka sijaitsee noin 300 kilometriä pohjoiseen Arabian niemimaalla. Medinassa Muhammad perusti puolisotilaallisen järjestön, joka tuli levittämään hänen ja hänen uskontonsa vaikutuspiiriä läpi Arabian. Koska islamissa ei ole koskaan tehty eroa poliittis-sotilaallisen ja uskonnollisen välille, tämä kehityskulku oli islamilaisten periaatteiden mukaan aivan luonnollinen. Kuolemaansa mennessä (v. 632) Muhammad oli laajentanut ryöstö- ja taisteluretkillä kontrolliaan suurimpaan osaan eteläistä Arabiaa. Näiden alueiden vallattujen kansojen oli joko alistuttava muslimivaltaan ja maksettava suojeluvero tai käännyttävä islamiin.
2.5.1. Jihadin ensimmäinen suuri aalto: arabit, v. 622–750
Elämänsä loppuvaiheessa Muhammad lähetti kirjeitä Lähi-idän suurille hallitsijoille vaatien näitä alistumaan määräysvaltaansa. Tämä poistaa sen väärinkäsityksen, että profeetta olisi aikonut pysäyttää islamin laajenemisen Arabiaan. On vain loogista, että yhdellä ja ainoalla totuuden uskonnolla, jonka on paljastanut lopullinen ja voimallisin profeetta, tulisi olla maailmanlaajuinen valta. Niinpä kun Muhammad oli taistellut Arabian niemimaan kansoja vastaan ja alistanut nämä, hänen seuraajansa Abu Bakr, Umar, Uthman ja Ali (jotka tunnetaan neljänä “oikeaanjohdettuna” kalifinia) ja muut kalifit taistelivat Lähi-idän, Afrikan, Aasian ja Euroopan kansoja vastaan ja alistivat nämä Allahin nimessä.
Sahih al-Bukhari 4:53:386; Jubair bin Haiya on kertonut: Umar {toinen kalifi} lähetti muslimit suurin maihin taistelemaan pakanoita vastaan. Kun saavuimme vihollismaahan, Khosraun {Persian} edustaja tuli 40 000 taistelijan kanssa ja tulkki nousi ylös sanoen: “Puhukoon yksi teistä kanssani!” Al-Mughira vastasi: “Profeettamme, Herramme lähettiläs, on määrännyt meidät taistelemaan teitä vastaan, kunnes palvotte yksin Allahia ja maksatte jizyaa (ts. veroa); ja profeettamme on ilmoittanut meille, että Herramme sanoo: “Jokainen, joka joukostamme tulee tapetuksi (ts. marttyyriksi), pääsee paratiisiin elämään sellaista ylellistä elämää, jollaista ei ole koskaan nähty, ja jokaisesta, joka meistä jää henkiin, tulee herrasi.”
Harjoittaen oman aikakautensa salamasotaa islam levittäytyi Muhammadin kuolemaa seuranneiden vuosikymmenten aikana nopeasti Bysantin, Persian ja Länsi-Euroopan alueille. Natisevista Bysantin ja Persian valtakunnista, jotka olivat heikentyneet keskinäisissä taisteluissa, ei ollut paljon vastusta tälle odottamattomalle hyökkäykselle. Arabimuslimiarmeijat hyökkäsivät Pyhään maahan, valloittivat nykyisen Irakin ja Iranin alueet, pyyhkäisivät sitten yli Pohjois-Afrikan Espanjaan ja lopulta Ranskaan. Muslimien hyökkäys saatiin lopulta pysäytettyä Poitiersin/Toursin taistelussa lähellä Pariisia v. 732. Idässä jihad tunkeutui syvälle Keski-Aasiaan.
Lisää...
http://www.kolumbus.fi/~w462389/islam/jihad-ja-valhe.htm
Vastaukset 4
Vanhimmat
Luki, luki.
Nyt heti lukemaan.
Asiaa on.
ok.