MIRKA MUILU, i-mediat.fi Kolumni Viime aikoina on keskusteltu paljon rasismista, eli rotusyrjinnästä. Harvemmin kuitenkaan puhutaan siitä, mitä rotu lopulta tarkoittaa.
Vaikka roduista puhutaan eri yhteyksissä kuinka luontevasti, ei biologiassa rotua ole koskaan tieteellisesti ja yksimielisesti määritelty.
Ihmiset tietenkin eroavat biologisesti toisistaan merkittävillä tavoilla niin, että he muodostavat esimerkiksi maantieteellisesti toisistaan poikkeavia ryhmiä. Ne eivät kuitenkaan muodosta yksiselitteisesti rotuja.
Tutkijoiden mukaan geenien monimuotoisuuden perusteella ihmiskunta voidaan jakaa yhdestä yli 70 erilaiseen ryhmään riippuen siitä, minkä valitsee erottavaksi piirteeksi.
KUTEN KOIRILLA
Ulkonäön perusteella rotua ei voi kuitenkaan määrittää. MITÄ???? Se on maailman helpoin asia jos ei ole värisokea!!!
MUTTA TUOSSA ALLA HÄNKIN KIRJOITTAA OIKEIN, olisiko lipsahdus?
Niinpä jako rotuihin on ennen muuta kulttuurin ja historian tuotos. Rotu on myös äärimmäisen poliittinen termi.
Se antaa ymmärtää, että esimerkiksi värilliset olisivat luonnostaan perustavalla tavalla erilaisia myös muilta ominaisuuksiltaan kuin ulkonäöltään.
Monissa yhteyksissä olisikin järkevämpää puhua alueiden kulttuurieroista, jos viitataan henkilön kulttuuriseen taustaan.
1/3. Koira on ihmisen paras ystävä, sanotaan. Kate Humble ja Steve Leonard tutkivat yhdessä erään englantilaisen kylän koiria. Miksi on erilaisia koirarotuja? Miksi jotkut rodut ovat suositumpia kuin toiset?
YLE Teema To 04.08.2016 klo 21.00 Tiededokumentti koirat lähikuvassa
Kun koira tai koiria lähestyy minua, katson ensiksi rodun ja mietin millainen koiran luonne ja kulttuuri on.
Jäänkö rapsuttamaan vai väistänkö ettei vääräuskoinen koira pure ruokkivaa kättä
Kysy itseltäsi jos naapuriin perustetaan Kennel ja sanotaan sinne tulevan palveluskoiria kuten kultainen noutaja tai labradoreja, niin ajattelet että okei?
Sitten on jo myöhäistä, kun kennel onkin kulkukoirien majoitusta ja rodut pääasiassa luonnevikaisia Pitbullterrierejä ja dobermanneja?.
Pääjuttu on Ilkasta ja Mirka Muilutes on sen saanu julkaisuun, nähtäväksi jää sensuroidaanko tämäkin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Päivän yksittäistapaus perussettiä 1-6 Onko tässäkin ensi rotu ja sitten vasta kulttuuri vai kuinka seni
Lontoon puukotustapauksessa 1)ei ole merkkejä radikalisoitumisesta, kertoo poliisi.
Puukon kanssa riehunut 19-vuotias mies tappoi yhden ihmisen ja haavoitti viittä muuta Lontoossa viime yönä.
Poliisin mukaan hyökkääjä on 2)somalitaustainen 3)Norjan kansalainen, kertoo Guardian.
Hyökkäyksessä kuollut 4)iäkäs nainen oli Yhdysvaltain kansalainen.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/poliisi-lontoon-puukotuksessa-ei-merkkeja-radikalisoitumisesta/6015028
Poliisin mukaan tekijällä oli 5)mielenterveysongelmia, jotka olivat yksi merkittävä taustasyy veriteolle.
Edelleen 6)tutkitaan myös sitä, oliko tekijällä terrorismiin liittyviä motiiveja.
Hyvin rauhoittava tieto, että tämä "mies" ei ollut mikään radikaali vaan aivan tavallinen hyvin kotoutunut uusnorjalainen...
Kennel porukan pitää sanoutua irti rasimista, jatkossa pitää puhua vain koirista, rotuihin perustuva koirien rasistinen nimittely on lopetettava.
Koirien ja kissojen kanssa touhuavilta voisi kysyä onko roduissa jotain eroja. Kummallista, että ne rotuerot häviävät kun aletaan puhumaan ihmisistä.
Suvaitsevaiset eivät voi sietää sitä että alitajuisesti he tietävät olevansa rasisteja. He asettavat itsensä asemaan jossa voivat jakaa laupeuttaan sorretuille maan matosille jotka eivät tule omillaan toimeen taistelussaan riistäjää vastaan, eli asettavat itsensä näiden yläpuolelle.
Ihonvärillä ei merkitystä. On puhdasta sattumaa, että kun tehdään vertailuja maista joissa on maailman toimivin terveydenhuolto,
pienin lapsikuolleisuus, pisimmälle edennyt tasa-arvo tai vain yksinkertaisesti ovat parhaita maita maailmassa,
käytännössä aina 10 kärjessä ovat maat joissa on valkoihoinen enemmistö. Yleensä "hyvissä" maissa matuinvaasio on alkanut verrattain myöhään,
toisin sanoen ne ovat säilyneet mahdollisimman homogeenisinä aivan viimeisiin vuosikymmeniin asti.
Vastaavasti 10 huonointa maata maailmassa ovat kaikki maita joissa ei ole valkoihoinen enemmistö.
Useimmiten näissä surkeista surkeimmissa maissa on 2 yhteistä nimittäjää: enemmistön tumma ihonväri ja Islam.
Poikkeuksena mainittakoon pohjois-korea ja Kiina joissa ei ole tumma-ihoisia vaan kommunismi.
Johtopäätös: koska on keksitty kaiken älyllisen keskustelun lamauttava yleissana razismi,
nykyisin loogisten päätelmien teko on ajatusrikos kuten myös faktojen esittäminen esim. eri rotujen älykkyysosamääristä.
Siksi ihonvärillä ei voi olla tulosten kanssa mitään tekemistä, näin ollen syynä kurjuuteen täytyy Afrikassa ja Lähi-idässä olla Islam,
ja Aasiassa kommunismi. Kun kuuntelee punavihreää tajunnanvirtaa, ainakin jälkimmäinen väite on helppo uskoa.
Mulle on aivan sama, minkä näköinen tai värinen ihminen on, olkoon vaikka Marssista. Luonne ratkaisee ja se mihin asemaan muut ihmiset asettaa heidän suuntautumisestaan riippuen. Kannattaisiko lähteä siitä, että uskonnot kiellettäisiin vaikka yhdeksi vuodeksi ja olisiko maailma silloin parempi paikka?
Rasseja taas kiristää
Järjestyslaki (27.6.2003/612)
Vuoden 2003 puolivälissä voimaan astunut järjestyslaki korvasi kuntien omat järjestyssäännöt. Järjestyslaissa on oma pykälänsä koskien koirakuria (14 §).
Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle,
lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)
”Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.”
Rikoslaki (39/1889)
Koiranomistajalla on rikosoikeudellinen vastuu, jos koira aiheuttaa vahinkoa ympäristölleen. Rikoslain 44 luvun 15 pykälän mukaan:
15 § ”Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättää asianmukaisesti vartioimatta ihmisille vaarallisen eläimen,
josta hän on vastuussa, on tuomittava eläimen vartioimatta jättämisestä sakkoon.
Tuomioistuin voi määrätä eläimen tapettavaksi, jos se on eläimen vaarallisuuden vuoksi perusteltua.”
"Münchenin iskun jälkipuinti: Merkel vannoo pitävänsä saksalaiset turvassa"
Merkel - saatamme harkita otammeko käyttöön suomalaisen hieman epäinhimillisenkin järjestyslain.
Tulkki ei sitten kääntänyt, että suomessa tämä laki koskee vain koiria...vielä.
Jotenkin on alkanut tuntua, että UHRIT valikoituu, kun ROTU on tunnistettu.
Jos ominaisuudet itsensä puolustamiseen on olemattomat, niin vaarakerroin kasvaa?
Puukotusuhri oli amerikkalainen professorin vaimo.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/puukotusuhri-oli-amerikkalainen-professorin-vaimo-viimeinen-ilta-lontoossa-katkesi-rajusti/6015802
tuossa uhrin värikuva
https://www.theguardian.com/uk-news/2016/aug/04/russell-square-victims-chosen-at-random-say-met-police
Lontoon silmitön puukotus: Tekijä on 19-vuotias Norjan kansalainen
ULKOMAAT JULKAISTU 04.08.2016 17:34 Eikös ne Norjalaiset vain hiihdä vitamiinien voimalla ja kierii omissa öljyrahoissaan, kun ei tartte sponssata EU:ta
Mutta toisaalta vaikka UHRIN ROTU on valittu, muttei ominaisuuksia ja luonnetta ole tunnistettu, voi osat vaihtua kuten entisellä pyörävarkaalla.
Tappele, karkaa – tai ota selfie? Kirjanpitäjästä on tullut eräänlainen internetin sankari sen jälkeen, kun hänen selfiensä lähti kiertämään verkossa.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/mies-ei-alistunut-ryostajalle-nappasi-paljonpuhuvan-selfien/6015454
Lontoon muslimi pormestari rupeaa kampeamaan -johtoon muslimeita juanisti, joo vähemistöjä ruvetaan nostamaan, näillä on mailman valloitus koko ajan mielessä, käsittääkös järkevät ihmiset näitten haatanalista toimintaa vallanhimoon ja kulttuurien nujertamiseen/tuhoamiseen.
Sisäministeriö muistuttaa: tarkkana vieraslajien kanssa, ei saa antaa pellolle valtaa
KOTIMAA JULKAISTU 05.08.2016 04:56
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ministerio-muistuttaa-tarkkana-vieraslajien-kanssa/6015712
Haitallisia vieraslajeja Suomessa ovat koodinimillä:
persianjättiputki, armenianjättiputki, matujenlutkuttaja ja mustamajavandkaali. Vieraslajeja ei saa tarkoituksellisesti kasvattaa.
Ne voivat kuitenkin levitä luonnostaan, kertoo sisäministeriö.
Vieraslajien hävittäminen on suositeltavaa. Tärkeää on varmistaa, ettei vieraslaji leviä omalta VOKinpihalta muualle esimerkiksi puutarhajätteen mukana, ministeriö muistuttaa.
Euroopan unionin luettelo haitallisista vieraslajeista tuli voimaan tällä viikolla.