Atomit ja molekyylit eivät osaa ajatella

Jos evoluutio olisi totta se edellyttäisi, että atomit ja molekyylit osaisivat ajatella, suunnitella ja kehitellä monimutkaisia eliöitä ja niiden toimintoja. Jokainen tervejärkinen ihminen kuitenkin tietää, että atomeilla, molekyyleillä tai kemiallisilla prosesseilla ei ole mitään tietoisuutta, älyä, järkeä eikä kykyä suunnitella tai kehittää yhtään mitään.
Luonto on pullollaan todisteita älykkäästä suunnittelusta ja johdonmukaisuudesta. Se ei olisi mahdollista, ilman älyllistä ja huippuviisasta persoonaa, Jumalaa. Ei edes millään orgaanisella aineella ole mitään tietoisuutta tai älyä, että se voisi kehittää edes yhtä ainoaa solua tai sen osaa missään olosuhteissa. On siten täydellistä typeryyttä ja taikauskoa kuvitella kaiken kehittyneet elottomista, ilman älyä ja järkeä olevista atomeista ja molekyyleistä, joita ei sitä paitsi olisi edes olemassa, ellei olisi Jumalaa, joka on nekin luonut.

"Alussa loi Jumala taivaan ja maan" (1.Moos.1:1)

9

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aito.peltiseppä

      Jälleen kerran kreationistinen suuruudenhullu ja tekopyhä ja omahyväinen nihilisti tekee pakko-oireisen aloituksen, joka kertoo vain ja ainoastaan siitä, että hän sai edellisessä keskustelussa pahasti turpiinsa. Eiköhän sinun olisi aika kasvaa ulos nihilistisestä papukaijavaiheesta ja ruveta aikuistumaan?

    • Ateisti5

      Keksisit jonkin uuden aivopierun idiootti.

      Miksi Jumalasi loi pahuuden Mark?

      • Epäilenpä että tänä iltana Mark5 kiistää pahuuden jumalallisen alkuperän, vaikka juuri eilen kirjoitti näin: "Tässä materiaalisessa maailmassa, ei synny mitään, mitä joku ei olisi suunnitellut ja luonut."


    • Kiitos että kerroit mitä saatana on sinulle puhunut!

    • Se on varppina kauheen vaikia aatella, että alkuaineista ilman aivotoimintaa syntyisi yhdisteitä, ja jopa molekyyliketjuja, jos ei ymmärrä miksi se on mahdollista, tai jos sellaisen mahdollisuuden pohtiminen selvästi rikkoisi jonkin halinalleajatuksen.

      Tiukka ja selkeä denialismi on takuulla helpompi tie.

    • utti

      "Jos evoluutio olisi totta se edellyttäisi, että atomit ja molekyylit osaisivat ajatella"

      Miksi niiden pitäisi osata? Ethän sinäkään osaa.

      • Mark_on_ihme

        Sepä se väkevästi todistaakin Jumalan olemassaolosta. Eihän Mark nyt mitenkään pystyisi muodostamaan kokonaista lausetta saati sitten kirjoittamaan ja lähettämään sitä foorumilla ilman jonkin korkeamman voiman apua.


    • DRHouse

      "Jos evoluutio olisi totta se edellyttäisi, että atomit ja molekyylit osaisivat ajatella, suunnitella ja kehitellä monimutkaisia eliöitä ja niiden toimintoja. "

      Ei edellytä.


      "Luonto on pullollaan todisteita älykkäästä suunnittelusta ja johdonmukaisuudesta."

      Ei ole.

      "Se ei olisi mahdollista, ilman älyllistä ja huippuviisasta persoonaa, Jumalaa. "

      Kyllä on.

      "Ei edes millään orgaanisella aineella ole mitään tietoisuutta tai älyä, että se voisi kehittää edes yhtä ainoaa solua tai sen osaa missään olosuhteissa. "

      Ei siihen älyä tarvitakaan. Kemia toimii omien lakiensa mukaan. Ei siihenkään tarvita älyä että kasi vetyatomia muodostaa happiatomin kanssa divetymonoksidia.

      "On siten täydellistä typeryyttä ja taikauskoa kuvitella kaiken kehittyneet elottomista, ilman älyä ja järkeä olevista atomeista ja molekyyleistä, joita ei sitä paitsi olisi edes olemassa, ellei olisi Jumalaa, joka on nekin luonut."

      Kiva kehäpäätelmä.

      Onnea vaan mark! Todistit taas kerran olevasi mistään ymmärtämätön idiootti!

      • utti

        "Ei siihen älyä tarvitakaan. Kemia toimii omien lakiensa mukaan. Ei siihenkään tarvita älyä että kasi vetyatomia muodostaa happiatomin kanssa divetymonoksidia."

        Markin versiossa tuossa ilmeisesti atomit haluaa olla sillai.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1673
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1093
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      436
      1070
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      720
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe