Uskomisen (sietämätön) helppous

Uskominen on helppoa. Jokainen uskoo siihen, mitä itse pitää totena. Sen sijaan uskominen siihen, mitä ei ole henkilökohtaisesti havainnut todeksi, on väkinäistä, kestämätöntä ja oikeastaan mahdotonta. Siinä on kyse uskottelusta.

Sellaisiin seikkoihin uskomista, jotka jokainen normaaliaistein varustettu ihminen pystyy itse helposti havaitsemaan, ei pidetä sietämättömänä. On helppo olla yhtä mieltä siitä, että vedessä iho kastuu ja auringossa ja tuulessa se kuivuu. Tällaisten asioiden tarkistaminen on helppoa. Kun uskominen kohdistuu asioihin, joiden tarkistaminen on hankalaa ja vaatii enemmän vaivannäköä, uskotteluun turvautumisen riski kasvaa.

Jumalaan uskominen voi olla joko todeksi havaittuihin asioihin uskomista tai uskottelua. Kumpikin tapa saattaa näyttää sietämättömän/ liian helpolta.

Uskominen voi vaikuttaa sietämättömän helpolta mm silloin

1. kun yksinkertainen Jeesukseen uskominen tuntuu kristitystä liian vähäpätöiseltä maallisten todisteluiden rinnalla. Hän voi alkaa lievittää tätä itselleen sietämätöntä tilaa tarttumalla sellaisiin todisteisiin, joita hän arvelee ympärillään olevan maailman kuuntelevan. Hän vetoaa Raamattuun, oppisuuntiin, instituutioihin, tutkijoihin ja teologeihin ikään kuin niiden pelkkä olemassaolo todistaisi sen, mihin uskotaan.

2. kun ei- uskova törmää uskoaan markkinoivaan ihmiseen, jonka oma usko on pelkkää uskottelua, ja joka ei elä tasapainoisessa ja toimivassa suhteessa Jumalaansa. Tämä luonnollisesti herättää ei- uskovassa perustellusti halveksunnan tunteita.

3. kun ei- uskova tulee kontaktiin uskossaan koetellun kristityn kanssa, joka kunnioittaa muiden näkemyksiä, kykenee asialliseen keskusteluun ja elää Jumalansa ja itsensä kanssa niin tietoisessa rauhassa, ettei pyri todistelemaan uskonsa erinomaisuutta tai tyrkyttämään sitä.