Uskomisen (sietämätön) helppous

Uskominen on helppoa. Jokainen uskoo siihen, mitä itse pitää totena. Sen sijaan uskominen siihen, mitä ei ole henkilökohtaisesti havainnut todeksi, on väkinäistä, kestämätöntä ja oikeastaan mahdotonta. Siinä on kyse uskottelusta.

Sellaisiin seikkoihin uskomista, jotka jokainen normaaliaistein varustettu ihminen pystyy itse helposti havaitsemaan, ei pidetä sietämättömänä. On helppo olla yhtä mieltä siitä, että vedessä iho kastuu ja auringossa ja tuulessa se kuivuu. Tällaisten asioiden tarkistaminen on helppoa. Kun uskominen kohdistuu asioihin, joiden tarkistaminen on hankalaa ja vaatii enemmän vaivannäköä, uskotteluun turvautumisen riski kasvaa.

Jumalaan uskominen voi olla joko todeksi havaittuihin asioihin uskomista tai uskottelua. Kumpikin tapa saattaa näyttää sietämättömän/ liian helpolta.

Uskominen voi vaikuttaa sietämättömän helpolta mm silloin

1. kun yksinkertainen Jeesukseen uskominen tuntuu kristitystä liian vähäpätöiseltä maallisten todisteluiden rinnalla. Hän voi alkaa lievittää tätä itselleen sietämätöntä tilaa tarttumalla sellaisiin todisteisiin, joita hän arvelee ympärillään olevan maailman kuuntelevan. Hän vetoaa Raamattuun, oppisuuntiin, instituutioihin, tutkijoihin ja teologeihin ikään kuin niiden pelkkä olemassaolo todistaisi sen, mihin uskotaan.

2. kun ei- uskova törmää uskoaan markkinoivaan ihmiseen, jonka oma usko on pelkkää uskottelua, ja joka ei elä tasapainoisessa ja toimivassa suhteessa Jumalaansa. Tämä luonnollisesti herättää ei- uskovassa perustellusti halveksunnan tunteita.

3. kun ei- uskova tulee kontaktiin uskossaan koetellun kristityn kanssa, joka kunnioittaa muiden näkemyksiä, kykenee asialliseen keskusteluun ja elää Jumalansa ja itsensä kanssa niin tietoisessa rauhassa, ettei pyri todistelemaan uskonsa erinomaisuutta tai tyrkyttämään sitä.
2171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä usko on Jumalan lahja ja ei sitä tyrkyttämällä toisen jakeluun lastata. Ja jokaisella on myös se oma etsikon aikansa. Uskossa olevan tulisi aistia tämä ja olla tyrkyttämättä asioita silloin kun niille ei ole tarvista. Jos myyntimies tulee kauppaamaan minulle pölynimuria, niin kyllähän se tympii, jos sanon että ostin juuri sellaisen viime viikolla, mutta kaupparatsu hellitä vaan jatkaa väkisin kaupantekoa.
Uskovana tulisi jatkuvasti rukoilla ja olla korvat avoinna todella etsiville sieluille. Huono esimerkki, mutta kuvannee jollain tapaa, mitä yritän sanoa.

Äänestä
  • ..ja sinä sama nimimerkki toisessa kesustelussa halveksit ja tuomitset rikottua ihmistä? Pitäisit ajatuksesi ominasi? Kaikenlaista myyntimiestä tosiaan...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


simosomerma kirjoitti:

Uskominen on helppoa. Jokainen uskoo siihen, mitä itse pitää totena. Sen sijaan uskominen siihen, mitä ei ole henkilökohtaisesti havainnut todeksi, on väkinäistä, kestämätöntä ja oikeastaan mahdotonta. Siinä on kyse uskottelusta.

Sellaisiin seikkoihin uskomista, jotka jokainen normaaliaistein varustettu ihminen pystyy itse helposti havaitsemaan, ei pidetä sietämättömänä. On helppo olla yhtä mieltä siitä, että vedessä iho kastuu ja auringossa ja tuulessa se kuivuu. Tällaisten asioiden tarkistaminen on helppoa. Kun uskominen kohdistuu asioihin, joiden tarkistaminen on hankalaa ja vaatii enemmän vaivannäköä, uskotteluun turvautumisen riski kasvaa.

Jumalaan uskominen voi olla joko todeksi havaittuihin asioihin uskomista tai uskottelua. Kumpikin tapa saattaa näyttää sietämättömän/ liian helpolta.

Uskominen voi vaikuttaa sietämättömän helpolta mm silloin

1. kun yksinkertainen Jeesukseen uskominen tuntuu kristitystä liian vähäpätöiseltä maallisten todisteluiden rinnalla. Hän voi alkaa lievittää tätä itselleen sietämätöntä tilaa tarttumalla sellaisiin todisteisiin, joita hän arvelee ympärillään olevan maailman kuuntelevan. Hän vetoaa Raamattuun, oppisuuntiin, instituutioihin, tutkijoihin ja teologeihin ikään kuin niiden pelkkä olemassaolo todistaisi sen, mihin uskotaan.

2. kun ei- uskova törmää uskoaan markkinoivaan ihmiseen, jonka oma usko on pelkkää uskottelua, ja joka ei elä tasapainoisessa ja toimivassa suhteessa Jumalaansa. Tämä luonnollisesti herättää ei- uskovassa perustellusti halveksunnan tunteita.

3. kun ei- uskova tulee kontaktiin uskossaan koetellun kristityn kanssa, joka kunnioittaa muiden näkemyksiä, kykenee asialliseen keskusteluun ja elää Jumalansa ja itsensä kanssa niin tietoisessa rauhassa, ettei pyri todistelemaan uskonsa erinomaisuutta tai tyrkyttämään sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu