Matt 7:13 – 14
Monet kyllä noteeraavat Jeesuksen vuorisaarnan korkealle, mutta päivän evankeliumikohta ei kuulu saarnan suosituimpien ajatusten joukkoon. On tunnustettava, että minulle pappina kyseinen kohta on ollut ahdistava. Herra ei ole kovin motivoiva valtakuntansa työntekijöille. On tehnyt mieli tehdä Herralle tarkentava kysymys: ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?” Mutta Jeesus on jo vastannut tuohon kysymykseen: ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään, mutta eivät siihen kykene.” (Luuk 13:23,24)
Pientä valoa tähän lohduttomuuteen olen etsinyt kolmesta asiasta. Ensinnäkin Hänelle, joka tahtoo, että kaikki pelastuvat - siis jok’ikinen – jokainen lavean tien kulkija on liian monta. Toiseksi sanoohan Jeesus toisaalla esimerkiksi Matteuksen mukaan, että sittenkin monet pelastuvat. (Matt 8:11) Kolmanneksi ja suurimmaksi lohduksi on se kohta Ilmestyskirjasta, missä Johannes näki niin suuren perille päässeiden joukon, ettei sitä kukaan kyennyt laskemaan. (Ilm 7:9)
Valinta ja sitoutuminen
Vuorisaarnan lopussa Jeesus kutsuu kokosydämiseen sitoutumiseen häneen ja hänen sanoihinsa puhumalla kahdesta tiestä (13,14), hyvien hedelmien tuottamisesta (15 – 20) ja toteamalla, ettei pelkkä sanominen ja kuuleminen riitä, vaan tarvitaan tekeminen (21 – 23). Lopuksi hän päättää kahteen rakentajaan, joiden rakennuksen perustus ratkaisee heidän kohtalonsa silloin, kun myrskyt tulevat (24 – 27) Puolinaisuudelle, haaleudelle, kompromisseille, kolmannelle tielle ei jää mitään tilaa. Bileamin/ nikolaiittain oppi (Ilm 2:14,15), jonka mukaan ei saa olla liian jyrkkä, on harhaoppina suljettu pois.
Hätkähdyttää Raamatun mustavalkoisuus tässä kaikkein suurimmassa kysymyksessä: ihmisen ikuisen pelastumisen asiassa. On vain kaksi mahdollisuutta, kaksi tietä, kaksi porttia, mistä valita. On vain kaksi joukkoa, joihin kuulua ja vain kaksi määränpäätä, joihin päätyä. Ja vaikka kahden tien sanaa ei sellaisenaan ole muissa evankeliumeissa, asia on ja se on vahvana jo Vanhassa testamentissa. (5 Moos 30:19; Ps 1:6; Jer 21:8) On varottava, ettemme yritä olla rakkaudellisempia kuin rakkauden Herra itse, ja silloittaa ja vesittää tätä raamatullista ja siten todellista kahtiajakoa. Karvaaltahan se saarnaajalle itselleenkin maistuu, kun sen tinkimättömästi julistaa, mutta Herra kyllä ottaa vastuun sanoistaan ja heikoistakin saarnaajistaan. Ja rakkaudetonta olisi julistaa harhaoppia ja siten riistää ihmisiltä puolen vaihtamisen mahdollisuus.
http://www.kankaanpaansrk.fi/saarnat/kaksi_tieta_-_kaksi_paamaaraa____keijo_rainerma_saarnasi_kankaanpaan_kirkossa_1082014/?session=30549541
Monet kyllä noteeraavat Jeesuksen vuorisaarnan korkealle, mutta päivän evankeliumikohta ei kuulu saarnan suosituimpien ajatusten joukkoon. On tunnustettava, että minulle pappina kyseinen kohta on ollut ahdistava. Herra ei ole kovin motivoiva valtakuntansa työntekijöille. On tehnyt mieli tehdä Herralle tarkentava kysymys: ”Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?” Mutta Jeesus on jo vastannut tuohon kysymykseen: ”Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään, mutta eivät siihen kykene.” (Luuk 13:23,24)
Pientä valoa tähän lohduttomuuteen olen etsinyt kolmesta asiasta. Ensinnäkin Hänelle, joka tahtoo, että kaikki pelastuvat - siis jok’ikinen – jokainen lavean tien kulkija on liian monta. Toiseksi sanoohan Jeesus toisaalla esimerkiksi Matteuksen mukaan, että sittenkin monet pelastuvat. (Matt 8:11) Kolmanneksi ja suurimmaksi lohduksi on se kohta Ilmestyskirjasta, missä Johannes näki niin suuren perille päässeiden joukon, ettei sitä kukaan kyennyt laskemaan. (Ilm 7:9)
Valinta ja sitoutuminen
Vuorisaarnan lopussa Jeesus kutsuu kokosydämiseen sitoutumiseen häneen ja hänen sanoihinsa puhumalla kahdesta tiestä (13,14), hyvien hedelmien tuottamisesta (15 – 20) ja toteamalla, ettei pelkkä sanominen ja kuuleminen riitä, vaan tarvitaan tekeminen (21 – 23). Lopuksi hän päättää kahteen rakentajaan, joiden rakennuksen perustus ratkaisee heidän kohtalonsa silloin, kun myrskyt tulevat (24 – 27) Puolinaisuudelle, haaleudelle, kompromisseille, kolmannelle tielle ei jää mitään tilaa. Bileamin/ nikolaiittain oppi (Ilm 2:14,15), jonka mukaan ei saa olla liian jyrkkä, on harhaoppina suljettu pois.
Hätkähdyttää Raamatun mustavalkoisuus tässä kaikkein suurimmassa kysymyksessä: ihmisen ikuisen pelastumisen asiassa. On vain kaksi mahdollisuutta, kaksi tietä, kaksi porttia, mistä valita. On vain kaksi joukkoa, joihin kuulua ja vain kaksi määränpäätä, joihin päätyä. Ja vaikka kahden tien sanaa ei sellaisenaan ole muissa evankeliumeissa, asia on ja se on vahvana jo Vanhassa testamentissa. (5 Moos 30:19; Ps 1:6; Jer 21:8) On varottava, ettemme yritä olla rakkaudellisempia kuin rakkauden Herra itse, ja silloittaa ja vesittää tätä raamatullista ja siten todellista kahtiajakoa. Karvaaltahan se saarnaajalle itselleenkin maistuu, kun sen tinkimättömästi julistaa, mutta Herra kyllä ottaa vastuun sanoistaan ja heikoistakin saarnaajistaan. Ja rakkaudetonta olisi julistaa harhaoppia ja siten riistää ihmisiltä puolen vaihtamisen mahdollisuus.
http://www.kankaanpaansrk.fi/saarnat/kaksi_tieta_-_kaksi_paamaaraa____keijo_rainerma_saarnasi_kankaanpaan_kirkossa_1082014/?session=30549541
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin keinotekoiselta tuntuisi tässä yhteydessä etsiä vertauskuvallisia selityksiä tyyliin ”alku aina vaikeaa, lopussa kiitos seisoo”, ettei saarnaaja uskoisi niihin itsekään. Jeesus oli hyvä puhuja. Hän kyllä piti huolen siitä, että kuulijat ymmärsivät, mitä hän tarkoitti. Kun Jeesus sanoi ”minä olen ovi”, he eivät ryhtyneet etsimään hänestä kahvaa ja saranoita, koska ymmärsivät vertauskuvan. Ja nyt, kun hän puhui heille laveasta ja kaidasta tiestä ja kadotuksesta ja elämästä, he kyllä ymmärsivät, että nyt on kysymyksessä koko tämän ajallisen elämämme määrittelevä ja ikuisen osamme ratkaiseva valinta, joka jokaisen on tehtävä. Nyt ei ole kysymys pienestä kohennuksesta ja laadun parannuksesta tähän ajalliseen ja katoavaan elämään, vaan tarjolla on elämä täydellisenä ja koskaan päättymättömänä. Tätä tarjousta ei kukaan saa missata. Miksi tyytyä puutarhuriin, jos voi kohdata ylösnousseen Herran, miksi tyytyä puolimatkan krouviin, jos voi päästä kotiin. Tällä ikuisuussanomalla on ihmiselle todellista merkitystä ja sitä meidät kutsutaan julistamaan.
”Menkää ahtaasta portista sisälle!” Jeesus ei selitä, onko portti kapean tien alussa vai lopussa, vai tarkoittavatko samaa asiaa, mutta se käy selväksi, että tosissaan kannattaa nähdä vaivaa ahtaan portin löytämiseksi ja siitä sisälle pääsemiseksi ja vaikka tie on kaita, niin kesken ei kannata jättää. Tarvitaan niin herätyskristillinen valinta ja ensi askel kuin sosiaalieettinen vaellus, itsehillintä ja uskollinen peräänantamattomuuskin. Itsestään kuin vahingossa ei elämän tielle päädytä. Toisin on avaran portin ja lavean tien laita. Portti imee ja tie vie kuin itsestään ja harhauttaa kulkijansa huolettomaan varmuuteen siksi, että paljon on joukkoa ympärillä ja meteli kova.
Molemmat tiet vievät kulkijansa päämääräänsä. Tässä elämässä tapahtuu valinta. Kuolema ei muuta ihmistä, vain olemisen muoto muuttuu. Täällä valittu suunta jatkuu siellä. Puu kaatuu sinne, mihin se täällä kallistui. Ken pyrkii eroon Jumalasta, saa mennä vihdoin lopullisesti. Ken pyrkii lähelle Jumalaa, saa tulla ja kerran yhteys on särötön.
Kunnia Jumalalle.
Sen tien vaeltajat
Ennen kuin Antiokian uskovaiset keksivät nimittää Jeesuksen seuraajia kristityiksi (Apt 11:26), tavattiin puhua ”sen tien vaeltajista”. (Apt 9:2) Jeesus sanoi olevansa tie. (Joh 14:6) Se, joka seuraa häntä, tulee kerran sinne, missä Jeesus jo on. Pelastuksen tietä julistettiin (Apt 16:17), Herran tietä opetettiin, selvitettiin tarkemmin ja se tiedettiin (Apt 18:25,26; 24:22), Herran tiestä puhuttiin pahaa ja siitä meluttiin ja sen tien kulkijoita vainottiin (Apt 19:9, 23; 9:2).
Näe selvästi, oletko Herran tiellä. Eivätkö jo lavean tien karvaat hedelmätkin osoita, että se ei ole oikea tie. Päätä lähteä kaidalle tielle. Huomaat, että Jumala kutsuu, sydän kaipaa, mutta maailma pitää tiukasti kiinni lavean tien kulkijoistaan. Kristillisyys on tahdonkin asia. Tällaisen tahtomisen Jumala vaikuttaa. (Fil 2:13) Kääntyminen on sanoutumista irti entisestä tiestä. Usko Herraan Jeesukseen. Et voi liian pian tai liian paljon luottaa Raamatun sanaan. Jätä itsesi, myös puolinaisuutesi, helpon tien rakkautesi, ihmispelkosi ja väsymisesi Jeesukselle. Kaidalla tiellä kannetaan ja kantaja ei väsy. Älä huolestu, vaikka katu kovenee. Se on merkki siitä, että kaupunki lähenee.
Keijo Rainerma
Amen, amen.
ok,,,
Sanomaaa.