Ruotsi on kiristänyt maahan tulleisiin siirtolaisiin kohdistuvia vaatimuksia, kertoo hallitus tiedotteessaan.
Siirtolaisten pysyvien oleskelulupien myöntäminen tiukentuu, ja perheenyhdistäjän tulee kyetä huolehtimaan perheen ylläpidosta ja itse hankkia perhettä varten tarpeeksi suuri asunto.
“Ylläpitovaatimukseen liittyy nyt se, että jos henkilö haluaa perheensä maahan, hänellä tulee olla tarvittavat tulot ja asunto”, sanoo sisäministeri Anders Ygeman.
Aikaisemmin sosiaalituilla elävät siirtolaiset saivat tuoda perheensä maahan Ruotsin veronmaksajien kustannuksella.
Eräskin somali kuljetutti viime vuonna kymmenen lastaan Ruotsiin, vaikka mies elää sosiaalituilla. Veronmaksajat maksoivat jopa lasten matkat.
Somaleilla on ollut oikeus tuoda maahan veronmaksajien kustannuksella jopa kymmenen perheenjäsentä.
Myös pysyvän oleskeluluvan saamista tiukennetaan. Sosiaalituilla elävä ei voi saada pysyvää oleskelulupaa.
20. heinäkuuta voimaan astuneen lain mukaan siirtolaisen on itse hankittava tarpeeksi suuri asunto itselleen ja perheenyhdistämisen kautta maahan tuotaville henkilölle, ennen kuin tuotavalle henkilöille myönnetään maahantulolupa.
Jos lakia noudatetaan, iso osa kehitysmaista tulevien sukulaisten maahantuonnista loppuu.
Laki ei määrää siirtolaiselta vaadittavaa tulorajaa, vaan siitä päättää hallitus. Hallitus on päättänyt käyttää niin sanottua “normaalikustannuslistaa” määritelläkseen vaadittavien tulojen määrän.
lomahaluiset turvikset Ruotsi
Ruotsiin Lähi-idästä ja Afrikasta tulleet siirtolaiset eivät ole tyytyväisiä uuteen lakiin. Tässä kuvassa tosin on siirtolaisia, jotka osoittivat mieltä tänä kesänä sitä vastaan, että kesää ei voi viettää perheen kanssa lomaillen, vaan pitää osallistua ruotsin kielen kurssille, jotta saa valtiolta ylläpidon ja diskorahaa.
Normaalikustannuslistan mukaan tulojen tulee kattaa “ruoka, vaatteet, hygienia, puhelin, sähkö, vakuutukset ja muut satunnaiset kulut” – nämä lasketaan asunnon vuokran päälle.
Viime vuonna Ruotsiin kymmenen lasta tuoneen somalin olisi uusien sääntöjen mukaan pitänyt tienata verojen vähentämisen jälkeen 40 000 Ruotsin kruunua kuukaudessa, tai ylikin, jotta hän olisi kyennyt tuomaan kymmenen lasta maahan.
Euroissa summa on 4 200 euroa kuukaudessa, mikä on siis vaadittava käteenjäävä tulo verojen jälkeen.
Vaihtoehtona miehellä olisi ollut muuttaa Etiopiaan, jossa hänen lapsensa asuivat ennen kuljetusta Ruotsiin.
Lähde: Fria Tider
Matut luonnollisesti vastustavat kiristyksiä. He järjestivät eilen suurmielenosoituksen Tukholmassa kiristyksiä vastaan.
http://mvlehti.net/2016/08/04/ruotsi-on-kiristanyt-pysyvan-oleskeluluvan-ja-perheenyhdistamisen-ehtoja/

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pakkohan Ruotsissakin on poliitikoidenkin tunnustaa tosiasiat - ei siksi että sielläkään kunnioittaisivat äänestäjiään, vaan koska rahat jopa siellä loppuvat.
Onko MV-lehti Suomen ainoa lehti, joka kertoo tärkeät uutiset salailematta niitä kansalaisilta? Vastaan itse: Kyllä on.
Roskalehtiin eivät tärkeät uutiset mahdu. Esimerkiksi päivän Aamulehti oli kertoi YHDEKSÄLLÄ sivulla Eppu Normaalin tulevasta "konsertista". Siis yhdeksän sivua kertomatta jätettyjä (pimitettyjä) uutisia.
Nyt Orpo repii perseensä ja lähtee rajalle viittoilemaan niitä taas Suomeen?