Venäjä SAASTUTTAA valtaisilla öljymäärillä luontoa

http://yle.fi/uutiset/venajalla_valtaisat_oljyvahingot__kuin_kaksi_meksikonlahden_oljytuhoa_joka_vuosi/9076419

"Venäjän öljyteollisuus ei tunnu juuri piittaavan siitä, että sen putkista valuu valtavia määriä öljyä luontoon, kertoo The Guardian -lehti. Saasteongelma ja sen seuraukset mm. asukkaiden terveydelle ovat hyvin tiedossa, mutta toimet saastumisen lopettamiseksi ovat täysin riittämättömiä."

"Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoin mukaan joka vuosi ympäristöön pääsee 1,5 miljoonaa tonnia öljyä. Tämä vastaa noin 50 000 öljyrekan lastia. Suuren osan Meksikonlahtea vuonna 2011 pilanneessa Deepwater Horizon -öljylautan turmassa luontoon pääsi vain noin puolet tästä määrästä, arviolta 780 000 kuutiometriä."

Millä oikeudella Venäjä saastuttaa yhteistä planeettaamme tällä tavalla ja ongelman tiedostamisesta huolimatta asian korjaamiseksi ei tehdä tarpeeksi!?

Valtion ykköstehtävä on huolehtia kansalaisistaan, mutta eipä näytä pahemmin kiinnostavan. Pelottavaa ajatella, että MEIDÄN rajanaapurimme toimii noin!

Tällaista tuskin koskaan voisi tapahtua esimerkiksi USA:ssa.
36271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Kaameaa touhua. Ei taas kansalaisen terveyden hinta ole kovin korkeessa kurssissa äitiVenäjällä.

Pelottava naapuri, Suomi Natoon!

Äänestä
  • Mikä maksaa?

    Äänestä

Soditaan ja sekoillaan siellä täällä ja rahaa pumpataan armeijaan, mutta tällaista asiaa ei saada kuntoon!

Venäjä, venäjä ja venäjä.

Äänestä

"Kylmän sodan ydinjätteet vapautuvat ikijäästä – Sotilastukikohta myrkkyineen sulaa

Yhdysvallat perusti sotilastukikohdan Grönlannin jäälle vuonna 1959 ydinaseiden testaamista varten. Paikka on täynnä jätettä, kertoo Phys.org.

Ilmastoennusteiden perusteella sotilastukikohdan alue alkaa sulaa vuosisadan loppuun mennessä, jolloin alueelle haudatut ydinjätteet saattavat vahingoittaa lähialueen ja meren ekosysteemiä.

Ilmastotutkija James White Coloradon yliopistosta kirjoittaa Geophysical Research Letters -julkaisussa, että jätteiden hautaaminen pysyvästi jonnekin on epärealistinen ajatus. Hänen mukaansa jätteet olisivat puskeneet jään alta esiin ennemmin tai myöhemmin, mutta nyt ilmastonmuutos nopeuttaa katastrofia.
..
"

Lehdestä loput:

http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/kestava_kehitys/kylman-sodan-ydinjatteet-vapautuvat-ikijaasta-sotilastukikohta-myrkkyineen-sulaa-6571580

Äänestä
  • Älä tiltuluuseri yritä viedä keskustelua pois aiheesta kirjoittamalla ohi otsikon. Tämä ketju koskee Venäjän vastuutonta ympäristöpolitiikkaa. Jos ei löydy siihen aiheeseen kommentoitavaa, ole spämmäämättä paskaasi tähän säikeeseen.

    Äänestä

Niin, se putkien korjaaminenhan hitto vieköön maksaa! Ja se taas on pois myyntivoitosta. Ja kun ei valtiokaan juuri valvo, niin mikäs siinä.

Äänestä

Päivän merkittävin uutinen Suomen kannalta, onhan Venäjä naapurimaamme ja on vaara, että mekin saamme saasteista osamme.

Äänestä

USA poraa öljyä Venäjällä.

Äänestä

Tehdään luontoteko ja vaihdetaan autoilu polkupyöräilyksi

Äänestä
  • Aika kumma olisi, jos ei 50 000 öljyrekan lastia luontoon joka vuosi yhtään huoleta? No, eihän se niihin tuulipukujunttien elämänsisältöihin, kuten Putousten ja tosi-tv hömppäohjelmien televisiosta tuloon vaikuta, mutta pitkällä tähtäimellä tuo rupeaa horjuttamaan koko maapallon tasapainoa. Venäjän havumetsäalue kun on Amazonin ohella "maailman keuhkot", eikä se metsä siellä loputtomiin tota saastuttelua kestä.

    Eniten tässä ketuttaa se, että Venäjällä tärvellään YHTEISTÄ planeettaamme tuolla tavalla täysin tietoisena siitä, mikä on meininki, eikä asialle tehdä kuitenkaan oikeastaan mitään. Millä vitun oikeudella???

    Äänestä

  • Meksikonlahteen lorahtaneet öljyt voitelivat läntistä planeettaamme ja sen meristä eläimistöä vain ymmärrettävällä tavalla

    Äänestä

  • Yksinkertaisuus kirjoitti:

    Meksikonlahteen lorahtaneet öljyt voitelivat läntistä planeettaamme ja sen meristä eläimistöä vain ymmärrettävällä tavalla

    Ja siksikö ei sitten haittaa ollenkaan, että Venäjällä lorahtelee luontoon JOKA VUOSI tuo sama määrä?

    Äänestä

Siellä taas kansa kärsii . Ja päättäjiä kiinnostaa niin helvetisti.

Äänestä

Suomi Natoon!!!

Äänestä

Siinä on pikkupojat hiljaisia jos todella se kolmasmaailmansota saadaan aikaiseksi. Taitaa kadota peräkammarin pojalta peräkammarinsa ikkunasta katsoen ilmansuunnat, missä se oli ennen länsi ja missä itä?

Äänestä

Suomessa aina vieläkin asiat aivan OK ja sitten pitää jonkin Ukrainan tähden alkaa kaivaa verta nenästä, niinkuin se maa jossain kaukana meistä ollsi meille se maa jonka taistelut olisivat selviytymis kysymys ja ratkaisu kansamme pärjäämiselle ja menestykselle

Äänestä
  • Miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja törkeä Krimin anastaminen liittyy avausviestin uutisessa kerrottuun ympäristön tärvelemiseen?

    Äänestä

  • Syy yhteys saada asiansa näyttämään siltä mitä se ei ole?

    Äänestä

  • mitä.xxvettiä kirjoitti:

    Miten Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja törkeä Krimin anastaminen liittyy avausviestin uutisessa kerrottuun ympäristön tärvelemiseen?

    Miten juutalaisten Ukrainassa toteuttama vallananastus littyy mietenkään ja mihinkään?

    Äänestä

Todella vastuutonta touhua. Pilataan Itämeret, pilataan Siperiat, pilataan Laatokat jne.

Äänestä

Voimme vain arvailla mitä kaikkea sellaista Venäjällä on mikä ei edes tule julkisuuteen...

Äänestä
  • Sepä juuri !

    Äänestä

Vittu että vituttaa tollanen meininki.

Äänestä

Öljyä luonnosta.

Äänestä

Kohta Suomen päättäjät varmaan ilmoittautuvat maksamaan noiden öljyvahinkojen puhdistuskustannukset "lähialueyhteistyön" nimissä.

Äänestä

Tärkeä aihe josta on syytä keskustella.

Äänestä

öljyhän on luonnon tuote, ei se voi saastuttaa luontoa.

Äänestä
  • Mut ajatelkaas jos USA valuttais tollaset määrät öljyä luontoon, kuinka nuo saatanan tiltut olisivat kuorossa huutamassa kuinka iso paha USA taas tekee pahoja.

    Äänestä

Putket neuvostoajalta. Hohhoijjaa. On siinä meillä "suurvalta".

Äänestä
  • No niinpä. Rahaa kyllä laitetaan aseisiin ja kaiken maailman hybridisotiin, että saisivat lisää maa-alueita tuhottavaksi. Suomelta varastettu Karjalakin on maaperältään saastunut ja asunnot repsottavat. Pelkkä rosvovaltio koko Venäjä. Paikalliset raharikkaat mafiapomoja, joilla ei mitään vastuuta mistään.

    Äänestä

Tollaset määrät kun öljyä menee luontoon vuosittain, on luonto pysyvästi pilalla. ei tollasta katastrofia enää korjata. Eipä sillä, että siellä näköjään suurta halua olisi katastrofia korjatakaan.

Äänestä

Kuolanniemimaallakin ruostuu meren rantavesissä vanhoja laivanraatoja, joissa on ydinjätettä, eikä kuulemma ole tehty elettäkään niiden siivoamiseksi.

Suomen varmaan pitäisi antaa rahallista apua ja tietotaitoa asioitten kuntoon laittamiseksi. Niin on Suomi ollut avustamassa Petroskoitakin ja sinne odotetaan apua yhä edelleen. Suomi, pieni maa ja iso naapuri odottaa apua pieneltä naapuriltaan.

Äänestä
  • Ja mitä saamme kiitokseksi avustamme? Ilmatilaloukkauksia, puheita "viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen" sotimisesta, tiltut sotkemaan keskustelupalstojamme, maamme mustamaalausta Venäjän medioissa jne. jne.

    Äänestä

  • Ja lisäksi uhkailua , ettei Suomi saisi itsenäisenä valtiona päättää omaa paikkaansa Euroopassa. Nytkin kutsuttu oikein "konsultointiin", jossa tietysti lisää uhkailua ja kiristystä.

    Äänestä

Ja tätä ketjuahan ei vajoamaan päästetä!

Äänestä
  • Yhyy, päästä vaan, tää on ihan tyhmä ketju, hauku vaikka USA:ta mielummin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


öljyä.mettään kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/venajalla_valtaisat_oljyvahingot__kuin_kaksi_meksikonlahden_oljytuhoa_joka_vuosi/9076419

"Venäjän öljyteollisuus ei tunnu juuri piittaavan siitä, että sen putkista valuu valtavia määriä öljyä luontoon, kertoo The Guardian -lehti. Saasteongelma ja sen seuraukset mm. asukkaiden terveydelle ovat hyvin tiedossa, mutta toimet saastumisen lopettamiseksi ovat täysin riittämättömiä."

"Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoin mukaan joka vuosi ympäristöön pääsee 1,5 miljoonaa tonnia öljyä. Tämä vastaa noin 50 000 öljyrekan lastia. Suuren osan Meksikonlahtea vuonna 2011 pilanneessa Deepwater Horizon -öljylautan turmassa luontoon pääsi vain noin puolet tästä määrästä, arviolta 780 000 kuutiometriä."

Millä oikeudella Venäjä saastuttaa yhteistä planeettaamme tällä tavalla ja ongelman tiedostamisesta huolimatta asian korjaamiseksi ei tehdä tarpeeksi!?

Valtion ykköstehtävä on huolehtia kansalaisistaan, mutta eipä näytä pahemmin kiinnostavan. Pelottavaa ajatella, että MEIDÄN rajanaapurimme toimii noin!

Tällaista tuskin koskaan voisi tapahtua esimerkiksi USA:ssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu