Lääkitys, sen lopettaminen ja psykiatrin vastuu

Hei, itse olen saanut jo useita vuosia paniikkihäiriöön lääkitystä (Alpratsolaamia).
Olen ollut samalla psykiatrilla lähes koko tuon ajan. Jotenkin viime kuukausina on psykiatrini ote alkanut "veltostua" ja lopahtaa. Lääkitys on pysynyt samana, mutta esim. lääkemäärät ovat vähentyneet siten, että määrätyllä annostuksella ei ole voinut edes ottaa reseptiin kirjoitettua annostusta per päivä.

No, jokainen joka on Alpratsolaamia käyttänyt tietää, että raju vähentäminen tuo vieroitusoireita esiin ja itseäni tuollainen touhu alkaa potuttamaan. Psykiatreiilahan on myös vastuu siitä mitä ovat potilailleen määränneet, tosin sitä ei tämän maan psykiatrit tunnu ymmärtävän.

Olen jutellut asiasta tuttavien kanssa joilla on ollut paniikkihäiriöitä tai vastaavia oireita. Monet ovat kommentoineet, että kannattaisi kenties vierottaa itsensä ulos koko lääkkeestä. Samoissa fiiliksissä olen ollut viime aikoina itsekin. Ei ole mitään järkeä käydä psykiatrin vastaanotolla jos ei ole minkäänlaista psykoterapiaa tms. ja lääkkeiden kanssakin tulee edellä mainittuja ongelmia. Ja nyt vuosia asiaa tunteneena voin todeta etteivät lääkkeet "pelasta" ihmistä ongelmista vaan asioiden muuttuminen elämässä.

Kokeesta, ja pakostakin olen alkanut vähentää lääkitystä itse. Sen olen huomannut, että oikean tyylisellä annostuksella pystyn pääsemään irti koko lääkkeestä. Mutta en liian nopealla lopetuksella.

Toivon, että jotkut pääkaupunkiseudun alueen psykiatrin huomaisivat tämän viestin ja ottaisivat vastuuasian esille seuraavilla lääkäripäivillä. Juokaa siellä viinaa vähemmän, mutta puhukaa näistä asioista enemmän.

Lääkitys on mielestäni hyvä käytössä silloin kun potilaalla on hankalat ajat, mutta pidemmän päälle asia täytyy hoitaa muulla tavalla. Jokaisella reseptin kirjoittaneella lääkärillä pitää olla myös "munaa" ehdottaa potilaalle lääkityksen vähentämistä tai hallittua lopettamista sekä toteuttaa se inhimillisesti.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

StadistaTerveiset kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu