Huolestuttavaa

Koulutus ja hyvinvointi näyttäisi vähentävän uskisten määrää.

Pitäisikö koulutusta vähentää että voisimme pitää nykyisen uskis kiintiömme?
8253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse varaudun jo tähän ja siksi en päästä lapsiani kouluun. Jumalan sana riittää heille. Pitää muistaa että Jumala rakastaa meitä.

Siunausta ja rakastakaa toisianne.

Äänestä
  • Suurin virhe oli, että ylipäätään joskus kävin koulua. Lähinnä näkisin, että koulu on estänyt omaa ajatteluani ja teorioiden kehittelyä. Nykyään sitä vasta saa sanoa mitä ajattelee, ja silleen... että kyllä jotain tarttis tehdä...

    Äänestä

Koulutusta pitäisi muuttaa siten, että biologian opiskelu kiellettäisiin kokonaan. Evoluutioteoriat ja ihmisen biologian vuoksi nuoret saavat levottomia ajatuksia päähänsä, ja ne ovat ristiriidassa Raamatun opettaman kreatonismin kanssa.

Myös terveystieto on vaarallinen aine, sillä sielläkin annetaan seksivalistusta, aivan liian varhain. Pidättyväisyys ei tietenkään ole vaihtoehtona, olenpa jopa kuullut että jotkut ovat saaneet kondomeita postissa kotiin..!

Historia on myös arveluttavaa, sillä liian moni kirja väittää sotien taustalla olevan kristinuskon, vaikka tarkoituksena on nimenomaan ollut tuhota kaikki pahat epäuskot!

Maantiedossa maailmankaikkeus selitetään niinikään evoluutiolla, pois vaan mokoma epäjumalainen oppiaine. Äidinkielessä luetaan ylä-asteella moraalitonta, ja seurakuntamme kieltämää kirjallisuutta. Esimerkiksi Populäärimusiikkia tiedät-kyllä-minkä-jänkältä!

Ja uskonnonopetus..! Raamattua luetaan kuulemma hyvin harvoin, ja keskustellaan kriittiseen sävyyn kristinuskon vaikutuksesta yhteiskunnan kehitykseen! Tai pohditaan onko se homous sittenkään syntiä! Kuulin että epäuskojakin, kuten Islamia, Juutalaisuutta ja jopa Hindulaisuuttakin siellä tunneilla opetetaan!

Kyllä kaiken tämän varjossa olen kanssasi samaa mieltä: Koulutus on lapsillemme järjestettävä valvotuissa ja seurakuntamme Jumalan siunaamissa ja hyväksymissä raameissa. Raamatun sanalla on pärjätty jo vuosituhansia, miksi mennä muuttamaan hyvää ja oikeaksi koettua opinahjoa?

Äänestä
  • koranikouluista niin saamme suomeenkin oikeita kiihkofudamilisteja kristittyjä lisää ja he voivat alkaa tappamaan sitten vääräuskoisia oikein keskiajan malliin?
    Uskonnot ovatkin ilmeisesti ainoa tapa millä typeryyttä voi opettaa ajattelevalle ihmiselle?

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    koranikouluista niin saamme suomeenkin oikeita kiihkofudamilisteja kristittyjä lisää ja he voivat alkaa tappamaan sitten vääräuskoisia oikein keskiajan malliin?
    Uskonnot ovatkin ilmeisesti ainoa tapa millä typeryyttä voi opettaa ajattelevalle ihmiselle?

    Pah ja pyh. Itse olen jokseenkin Jumalaan uskova. En käy kirkossa, en kuulu lahkoon. Raamattua olen lukenut. Uuden testamentin lähes kokonaan ja vähän vanhaakin. Lisäksi olen lukenut muuta hengellistä kirjallisuutta mm. David Wilkersonia(ennustaja), Nicky Crutzin "Juokse poika juokse" (joka kertoo entisen paatuneen jengiläisen uskoontulosta.)ym. Näistä kirjoista olen siis saanut hengellistä evästystä. Suosittelen muillekkin kyseisiä kirjoja joita saa mm. Halpa-Halleista. Mielestäni juuri Nicky Cruzin kaltaiset uskoontulleet ihmiset kertovat todellisesta kristinuskosta joka monelta nykykristityltä puuttuu.

    Koulussa olen oppinut hindulaisuutta, buddhalaisuutta, taolaisuutta, animismia, kristinuskoa, juutalaisuutta ja islaminuskoa. Siis lukion uskontotunneilla. Ei ole minua tyhmemmäksi tehnyt. Koskaan en ole ajatellut muuttaa Intiaan ja alkaa palvomaan jotain patsasta ja lukemaan hindujen pyhiä tekstejä. Arvomaailmani on tiukasti kristinuskossa eikä se minua ole tyhmemmäksi tehnyt. Kyllä jokainen itse ajattelee omilla aivoillaan eikä ketään voi pakottaa uskoon vaikka hänellä olisi uskovaiset vanhemmatkin. Vaikka toiset lukisivatkin raamattua he eivät ymmärrä sen sanomaa koska he eivät usko Jumalaan.

    Äänestä

  • Aivopesemällä yhteen tai toiseen uskontoon!?? Siitä on esimerkkinä esimerkkinä vaikkapa Lähi-idän sodanliehtojat. Ollaan vaan kiinni omissa uskomuksissamme, jos pelottaa avata silmät ja nähdä vähän muutakin.
    Ja vielä! Evoluutioteoria ei sulje pois luomisteoriaa, se vain selventää kaiken kehittymistä. Riittää kun ajattelee...

    Äänestä

  • Valo kirjoitti:

    Aivopesemällä yhteen tai toiseen uskontoon!?? Siitä on esimerkkinä esimerkkinä vaikkapa Lähi-idän sodanliehtojat. Ollaan vaan kiinni omissa uskomuksissamme, jos pelottaa avata silmät ja nähdä vähän muutakin.
    Ja vielä! Evoluutioteoria ei sulje pois luomisteoriaa, se vain selventää kaiken kehittymistä. Riittää kun ajattelee...

    "Evoluutioteoria ei sulje pois luomisteoriaa, se vain selventää kaiken kehittymistä."
    - Haloo?!

    En tiedä minkä kansakoulun olet käynyt, mutta kyllä nuo asiat todellakin sulkevat toisensa pois varsin tehokkasti. Mikään ei toki estä sinua uskomasta luomiseen, ja silti samalla tietämään, että evoluutio on totta... mutta kukin oman makunsa mukaan...

    "Riittää kun ajattelee..."
    - Eräille näyttää riittävän vähempikin ajattelu ;)...

    Äänestä

ei pitäisi missään nimessä vähentää, päinvastoin, vieköön sitten syteen tai saveen. Kiintiöitä ei onneksi ole eikä niitä tarvitakaan. Koulutuksella ja hyvinvoinnilla tuskin on vaikutusta siihen, miten kukin uskoo. Hyvä näin.

Jos koulutus ja hyvinvointi lisäisivät suvaitsevaisuutta, niin hyvä olisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumalan lapsi kirjoitti:

Koulutus ja hyvinvointi näyttäisi vähentävän uskisten määrää.

Pitäisikö koulutusta vähentää että voisimme pitää nykyisen uskis kiintiömme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu