Uimahallin kohdalla ollut tietyö vaikka kuinka kauan. Valmista ei näy tulevan. Aina vaan laajenee tämä työmaa. Kierotie on täynnä kuoppia sateen jälkeen.
Toinen paikka on tää cittarin kohta. Aivan järjetöntä autolla kiemurtamista.
Ja eikö Masalassakin ole vielä yksi.
Onko Kirkkonummen tavoitteena saada kaikki autoilijat muuttamaan pois?
Tietyöt, eikö muita ärsytä
70
604
Vastaukset
- JerriK-H
Täysin eri mieltä.
Uimahallin, eli Jokiniityn–Kyrkvallan hanke, tietyö paranta nykyisen Gesterbyn koulukeskuksen turvallisuutta sekä valmistelee tulevan hyvinvointikeskuksen, eli terveyskeskuksen, ja Jokirinteen oppimiskeskuksen rakentamiset. Hanke on siis todella tarpeellinen ja liikenne on sujunut hyvin, ajan siitä itsekin päivittäin.
Cittarin hanke on valitettava, mutta tiehen oli tullut sellainen painauma että sateella sai erityisesti etelästä tullessa katsoa mistä ajaa. Vielä kun korjaisivat Kirkkonummentien pohjoispään uurnalehdon kohdalla, Gesterbyyntien ja Överbyntien risteyksen alueelta. Tässäkin pohjoiseen päin ajaessa isot vesialtaat sateella. Tästäkin kuljen päivittäin ja kiitettävästi on kiertotie tehty.
Masalasta en nyt osaa mitään, kerro toki tarkemmin missä tietyö on. - Tietyöonhyvästä
Siis mikä ärsyttää? Sekö että saadaan vihdoinkin toimiva risteys vai sekö että et voi ajaa bemarilla tuhattasata siitä läpi?
- villkorsson
JOKINIITYN/KYRKVALLAN LIIKENNEYMPYRÄ
"Sekö että saadaan vihdoinkin toimiva risteys vai sekö että et voi ajaa bemarilla tuhattasataa siitä läpi" kirjoittaa tietyöonhyvästä.
Se, mikä ärsyttää on, ettei risteystä saada toimivaksi.Kunnan työntekijät huilaavat ja lapio ei heilu? Vika taitaa olla tämän kunnan "pääkonttorissa" jossa nukutaan päiväsaikaan. Onko kunnan rahat taas loppu? Liikenne "kirkonkylän" keskustassa on muutenkin , kuin veritulpan saanneen ihmisen. Yhden risteyksen kirkonkylä. Jerri K-H (RKP) on aina yhtä optimistinen.
KESKUSTAN LIIKKENNE
Sairaala taitaa jäädä tulematta, näill' näkymin. Ehdotan, että keskustan kartta piirretään uusiksi ja lisäksi että keskustasta avataan ainakin yksi uusi liittymä tie n:o 51:lle. Tämä liittymähanke (joka taitaa olla kunnan suunnitelmissa) ei tule olemaan helppo. Liikenne tule pakkautumaan jatkossa yhä enemmän kirkonkylän ainoalle päätielle ja liikenne ruuhkantuu rautatiesillan kohdalla. Rautatie leikkaa kirkonkylän kahtia ja aiheuttaa suunnittelu- ja liikenneongelmia. Jos ongelmaan ei puututa voimallisesti nyt kirkonkylä tukehtuu lähitulevaisuudessa. Uusrakentaminen esim. Upinniemen suuntaan.
KIRKKONUMMEN KUNTA MOTITTANUT KESKUSTAN?
Kirkkonummi on motittanut kirkonkylän. Seuraavasti 1. Liittymä tie numero 51 2. Painauman korjaaminen 3. Jokiniityn/Kyrkvallan tierakennushanke. Ajoitus kohdissa 2. ja 3. ovat huonosti harkittuja.Muistuttaa vuosien 39/40 Raatentietä.
Lisäksi Jorvaksentie on huonossa kunnossa. En tiedä mitä autoa Jerri-K-H (RKP) ajaa ja käyttää mutta tuskin nyt ilmatyynyalusta?
- Etanatasialla
Kannatta lisätä jokaiseen hankkeeseen Kirkkonummella aikalisä. Näin ei tule pettymyksiä. Eikö tämäkin pieni pätkä aloitettu jo keväällä? Ja tuleeko siihen edes koskaan mitään terveysasemaa? Vai mennäänkö suoraan Espooseen.
- 314
Hyvä että korjataan ja rakennetaan. Mitä minua ihmetyttää on työn kesto. Gesterbyn liikenneympyrä 1,5 vuotta. Ripeä mies lapiolla tekisi sen nopeammin.
En ole tällä viikolla nähnyt keskustan painauman kohdalla minkäänlaista toimintaa. Useita kertoja olen ajanut ohi kun olen lomalla.- villkorsson
Syksy ja koulukuljetukset ynnä töihinmenoliikenne. Saa nähdä minkälainen liikennetulppa keskustaan syntyy. Klo 07.00 -09.00 välillä ja iltapäivällä
klo 15.00 jälkeen. Kunnan virkamiesten "logistinen" taidonäyte tulee esittelyyn ja kuntalaisten testattavaksi. Katsotaan miten kylän ainoa liikennevaltimo vetää tulpitta. Lohdutaan virkamiehiä arvostelulta etukäteen, suomalaisilla on lehmän hermot ja heikko poliittinen reagointikyky.
Jokiniitty/Kyrkvalla risteys on saatava kuntoon tämän syksyn aikana. Rautatiesillan alun painauma on saatava kuntoon lokakuun loppuun mennessä. Jotta asioihin saadaan tulta p-seen alle ehdotan että Kirkkonummen Sanomat ja Viisykkönen käyvät kyseisten paikkojen "päällä" viikoittain ja raportoivat miten työ luista kuvien kera. Joku haastattelu (virkamies/ vastaava työnjohtaja/kunnallispolitiikko)ryydittäisi raportointia.
- björnne
Ehdotan kunnalle säästötoimenpiteiksi vain suomenkielisten koulujen ylläpidon. Suomiruotsin pakkoylläpito on kallis ratkaisu. Eikä sveduista kukaan tykkää.
- OlliPekkaHeikki
Eikö olisi parempi sulkea kaikki suomalaiset koulut niin säästyisi vielä enemmän? Eihän ne kakarat opi kummiskaan mitään siellä.
- villkorsson
Nimimerkki björnne on eksynnyt väärälle keskusteluketjulle. Liikentestä on kysymys.
- villkorsson
Näillä sateilla kuopan kuivumista voi odottaa ensi kevääseen. Olisiko paaluttaminen ollut sittenkin järkevämpää? Tärinästä huolimatta? Kiitos Viisykköselle kun huomioi asian. Jokiniityn/Kyrkvallan puolivalmis ympyrä jatkaa "eloaan" hamaan maailman tappiin? Kunnan on laitetettava Masalaan johtava tie kuntoon, jos kunnan kassa antaa periksi. Vai onko tie valtion kontolla?
- takavalo
Iltojen pimetessä ja aamun antaessa itseään odottaa ,kylän "ainualla" tiellä yksinäistä matkaaja alkaa v-ttaa. Työt odottaa ja jono seisoo.
- sveeden
OlliPekkaHeikki kirjoitti:
Eikö olisi parempi sulkea kaikki suomalaiset koulut niin säästyisi vielä enemmän? Eihän ne kakarat opi kummiskaan mitään siellä.
Mä sulkisin ruottalaaset koulut mielummin.
- HyvääTuppaaTulevan
Tänään viisykkösessä on kertomus Cittarin tieremontista.
- suuttunut
Cittarin tierempan kohdalla on kolme kertaa meinannut auto ajaa kylkeen näiden liikennejärjestelyjen takia.
Itse olen tullut liikennevaloista sitä sisempää ympyrän kaistaa aikeenani kääntyä cittarin pihalle parkkiin. Kylkeenliimautuja on tullut prisman suunnalta. Prismansuunnasta tulijoilla lienee kolmio ja ympyrässä jo olevilla etuajo-oikeus. - bjök
Tuo uimahallin kohdalla oleva työ on edennyt tooodeeellaaaaa hitaasti, aivan käsittämätöntä. Siellä näyttää olevan viisi miestä töissä, joista yksi kaivaa kaivinkoneella ja muut vahtivat vieressä. Tuo työmaa on kuin hidastettua filmiä katsoisi. Myös kiertotien kunto ällistyttää. Kun tämä kiertotie on käytössä kuukausikaupalla, tällä vauhdilla vuosikaupalla, niin se olisi pitänyt rakentaa kunnolla, ts. päällystää. Nyt on täynnä kuoppia, monttuja, isoja lätäköitä ja mitä vielä. Toivottavasti autoilijoiden huomiokyky riittää sekä valitsemaan autolle ystävällisimmän ajoreitin kuin myös jalankulkijoiden varomiseen. Oman jännitysmomenttinsa tuovat nämä miten sattuu parkkeeratut isot ajoneuvot ja kohta alkava koululaisten syyslukukausi.
- takavalot
Sataa kaatamalla. Kirkkonummentien rautatiensillan painuma ja siihen kaivettu suuri kuoppaa täyttyy pikkuhiljaa vedellä? Kunnan virkamiehille ja paikallisille" kyläpäälliköille" syntyy kuin itsestään uimallas ja sopiva paikka näyttäytyä uimahousuissa/puvussa kunnan asukkaille, esimerkiksi aamulla &iltapäivällä koko syksyn aikana. Vaalit ovat lähellä. Talviuintikin sopisi, mitä mieltä?
Onneksi sentään ei asuta Helsingissä, Suomen kuoppaisimmassa talotaajamassa. - etuvalot
Kirkkonummi-päivät ja kunnan päättäjät uimapukuisillaan näytillä sillan montussa. Mikä performanssi! Uskon vakaasti että tulisi satoja katsojia ja paljon ääniä itse kullekin performanssiin osallistujalle (kuntapäättäjät) tulevissa kunta-vaaleissa. Hupi ja hulluus kannattaa politiikassa nykyään.
Ovatkohan kunnan poliittiset yhdistykset hoksanneet tuhannen taalan paikkaa?
Teemalla "kaikki päättäjät samaan kuoppaan ja kaikkien nähtäviksi". Ja taas sataa! - Tarinaniskijä
etuvalot kirjoitti:
Kirkkonummi-päivät ja kunnan päättäjät uimapukuisillaan näytillä sillan montussa. Mikä performanssi! Uskon vakaasti että tulisi satoja katsojia ja paljon ääniä itse kullekin performanssiin osallistujalle (kuntapäättäjät) tulevissa kunta-vaaleissa. Hupi ja hulluus kannattaa politiikassa nykyään.
Ovatkohan kunnan poliittiset yhdistykset hoksanneet tuhannen taalan paikkaa?
Teemalla "kaikki päättäjät samaan kuoppaan ja kaikkien nähtäviksi". Ja taas sataa!Hei, senhän piti olla kuivumassa! Ainakin lehtitietojen mukaan maan sisuksiin on upotettu viuhkamaisia tukielementtejä, joiden kuivumista odotellaan.
Ehkä ensi kesänä jatketaan, ellei sada lisää.
Uimahallin liikenneympyrän työ ei liene kuivumassa?
Onko rahat loppu vai onko urakoitsija tehnyt konkan? Senhän piti olla valmis ennen koulujen alkua, mutta ei sanottu kylläkään, minä vuonna.
- Höpsistä9
Ehkä se maksaa sitä KAAPELIA.
- Hyväätulee
Hei ! Kohta on Cittarin edessä jo toinen kaista valmis. Ei vie enään kuin 1,5 kk niin koko urakka on valmis. Eikö aika riennä kun on mukavaa?
- vaihdelaatikko
Aika rientää ja autojonot kasvaa. Kyllä ärsyttää.
- toivotaanparasta
vaihdelaatikko kirjoitti:
Aika rientää ja autojonot kasvaa. Kyllä ärsyttää.
Juu, mutta eikähän se kohta valmistu.
- tieperille
Tottakai ärsyttää. Kirkonkylän ainut laidunpolku on tukossa desemberiin tai januaarin asti. Kukahan kunnan virkamies on keksinyt pistää pystyyn koko hankkeen?
- Miljonansentinsäästö
Paaluttamalla työ olisi ollut valmis jo kuukausi sitten. Nyt odotellaan vielä kuukausi että kalkki kovettuu ja sitten vielä 2-4 viikkoa että työ valmistuu.
Joulukuun alkupäivinä valmistuu.
Hylkäämällä paalutuksen ja valitsemalla kalkkistabiloinnin kunta "säästää" mutman tonnin???- hurtel
Kyllä ärsyttää. Saa nähdä onko kuoppa täytetty vuoden loppuun mennessä. Muutenkin tämän kirkonkylän liikkenne valuu vain yhtä väylää pitkin. Mikä tämän väylän nimi on - en muista. Kirkkonummentie? Kylätie. KIrkon itäpuolella? Kunnantalon länsipuolella?
- EttäVoikoSinneTulla
Joko alkaa olla valmista?
- asfalten
Tietyöt rasittaa. Liikenne rautatiensillalla on puuroinen.
- puhki
Kyllä.Hirmu kuoppa ja liikenne rännissä.
- VoiTaivasNäitä
puhki kirjoitti:
Kyllä.Hirmu kuoppa ja liikenne rännissä.
Ajatko jotakin erikoiskuljetusta vai miksi sinulla on ongelmia? Kuoppaan ei ajetaan vaan asvalttitietä pitkin ja jos siinä mahtuu rekat ja bussit niin kyllä sinun firma Audi 1 mahtuu myös.
- bayerischemotorwerk
VoiTaivasNäitä. Olipa intelligentti kommentti. Mikä asvalttitie? Pidetään kuoppa auki kesään asti. Tai pidetään kuoppa auki vuosia. Siinä ajassa kaikki oppii ajamaan asvalttitietä. Tuo liikenneympyrä uimahallin/koulut kohdalla voidaan pitää rakennustyömaana kymmenen vuotta. Kaikki oppii ajamaan sorakrouvia ympyrää, jopa bussinkuljettajat, rekkakuskit, taksit ja Audin omistavat. Mielestäni olisi oivallinen ratkaisu avata kuopat Överbyyn tielle (huonossa kunnossa) ja Volsin tielle muodon vuoksi. Lisäksi kuopat Upiniemen suuntaan varmuuden vuoksi ja siirtämään liikkennepainetta pois keskustan liittymästä viisykköselle. Upinniemen suunnalta tuleva liikenne keskustaan ( tie 51)ohjataan Piispankylän risteyksestä Kabanovintielle (huonnossa kunnossa) ja Porkkalantietä tielle numero 51. Kirkkonummen ainosta liikenneristeyksestä (kirkon juurella&omituisen parkkitalon kohdalla))itään Masala/Jorvas (huonossa kunnossa ja vaarallinen/lapset) voidaan myös kuopata tai ryhtyä asvalttitöihin kahdeksi vuodeksi. Tietyöt ylläpitävät kunnan työllisyyttä. Tämän jälkeen kaikki keskustassa asuvat oppivat käyttämään rautatietä. Audia ei tarvita.
- VoiSaatanVilkenKomun
bayerischemotorwerk kirjoitti:
VoiTaivasNäitä. Olipa intelligentti kommentti. Mikä asvalttitie? Pidetään kuoppa auki kesään asti. Tai pidetään kuoppa auki vuosia. Siinä ajassa kaikki oppii ajamaan asvalttitietä. Tuo liikenneympyrä uimahallin/koulut kohdalla voidaan pitää rakennustyömaana kymmenen vuotta. Kaikki oppii ajamaan sorakrouvia ympyrää, jopa bussinkuljettajat, rekkakuskit, taksit ja Audin omistavat. Mielestäni olisi oivallinen ratkaisu avata kuopat Överbyyn tielle (huonossa kunnossa) ja Volsin tielle muodon vuoksi. Lisäksi kuopat Upiniemen suuntaan varmuuden vuoksi ja siirtämään liikkennepainetta pois keskustan liittymästä viisykköselle. Upinniemen suunnalta tuleva liikenne keskustaan ( tie 51)ohjataan Piispankylän risteyksestä Kabanovintielle (huonnossa kunnossa) ja Porkkalantietä tielle numero 51. Kirkkonummen ainosta liikenneristeyksestä (kirkon juurella&omituisen parkkitalon kohdalla))itään Masala/Jorvas (huonossa kunnossa ja vaarallinen/lapset) voidaan myös kuopata tai ryhtyä asvalttitöihin kahdeksi vuodeksi. Tietyöt ylläpitävät kunnan työllisyyttä. Tämän jälkeen kaikki keskustassa asuvat oppivat käyttämään rautatietä. Audia ei tarvita.
Minusta olisi parasta kun tulee tuollainen tiekorjaus esim. Cittarin kohdalla että koko tie pannaan kiinni ja tietyötä saisi hoitaa kerralla kuntoon.
Onhan meillä Tolsan kautta ja Getbergin kautta mahdollisuus ajaa radan pohjoispuolelle.
Miksi meillä ei ole radan alikäytävä voitte kiittää Varuboden joka on laittanut keppejä pyöriin koska ovat luuleet että heiltä loppuu asiakkaat S-raudasta. Nyt kun koko putiikki on myyty Varuboden ei enään vastusta alikäytävä mutta nyt taas Kirkkonummen kunta miettii vuosia että onko se kannattava päästä radan asukkaat pohjoispuolelta eteläpuolelle !!! Kas kun Kirkkonummella vastuutetaan kaikkia missä on järkeä!
Överbyntiellä on noin kahdeksan tonttia jotka ovat hakeneet ok-talon rakennuslupa mutta Kirkkonummen kunta ei ole myöntänyt yhtään koska kuulema joskus 26 vuoden sisällä tulee kiertotie Brosta keskustaan ja se voi ????? kulkea juuri Överbyn kautta tai sitten ei ???
Näin se Kirkkonummen kunta pitää asukkaat kunnassa TAI sitten ei !! Me ainakin muutamme kunnasta pois jos kerran ei 2 ha tontille saa rakentaa!
- joopajoojuu
Eiköhän tuo jo tehty.
- traktor
Liikenneasiat (tieväylät) on Kirkkonummen kunnan hallinnollisessa keskustassa (kirkonkylä) päin haapaa, mäntyä, koivua jne. Monttu rautatiesillan kohdalla ammottaa tyhjyttään. Ei työmiestä paikalla ei konetta.
Uimahallin kohdalla sama juttu. Miksei kunta tiedota monttuhommista yhtään mitään? Virkamiehet nukkuvat. Tämän kunnan tiedotuskyky on yhtä kuin palmun kasvu Saariselällä. Virkamiehille pitää keksiä joku bonusjärjestelmä. Toimi näin ja saat tomaatin-menetelmällä.
- KylläNytHelpotti
Nyt helpottaa !!! Työmaakyltissä lukee että Cittarin tietyä on valmis 30,10 2016 elikkä Sunnuntaina. Maanantaina voi taas ajella kahta kaistaa kohti Upinniemeä.
- vauxhall19
Työmaakyltin ois pitännyt vaihtaa viimeistään 15.10.2016. Uudessa kyltissä kerrotaan seuravaa arvio. Esimerkiksi tie valmistuu 15.12. 2016 tai sitten ei. Kyltti kertoo lisäksi että tien valmistuminen on "korkeemas kädes", ei virkamiesten.
- saakuri
Näyttää tuo uimahallin kohdalla oleva tieremppa vaan laajenevan. Nyt on maata myllätty jo Gesterbyn rivitaloille asti. Kohta varmaan kerrostaloille ja oktaloille. Valmista ei vaan tule. Yhä ajetaan kuoppaista mutkittelevaa hiekkatietä pitkin. Kyllä on kiva asua täällä Gesterbyssä :(
- RakastanTietöitä
Kohta saadaan uusi ongelma kun aletaan rakentaa kävelytien Jolkbyyn mäen alla. Siinä kaivetaan tie poikki ja tehdään alikulku.Valmista pitäis tulla parissa kuukaudessa. Niin jos rahat riittää ja urakoitsija on vielä pystyssä eikä ole konkkaan mennyt.
- villkorsson
Kirkkonummen kunta. Osavuosikatsaus 31.8. 2016.
Jokiniityn sillan ja Kyrkvallantien rakentamista ei ole voitu aloittaa, koska suunnittelun aikana todettiin, että totteuttaminen vaati vesilain mukaisen hakemuksen aluehallintovirastoon (AVI).
Hakemuksen käsittelyn pituudesta johtuen hankkeen toteuttaminen viivästyy.
- 262
Uimahallin kohdalta alkanut tietyö vaan leviää. Eikä valmista näy tulevan.
Maata on myllätty jo Gesterbyn rivitalojen kohdalta.
Ja se hiekkainen kiertotie on aivan täynnä kuoppia ja töyssyjä. Ja pimeällä ei näe edes mistä kohtaa pitäisi ajaa. Mielenkiintoista on seurata autoilijoita, jotka tulevat sieltä ruotsinkieliseltä koululta, he kiertävät sitä tielle laitettua tötsää kuka oikealta kuka vasemmalta:)- villkorsson
Nimimerkki 262. Tuossa yllä kerroin mistä tauko johtuu. Kunta ei ole toiminut huolellisesti. Vesilaki. Hakemukset. Aluehallintovirasto. Hanke viivästyy. Siinä se. Onko kysyttävää? Lähde on edelleen sama. Kirkkonummen kunta. Osavuosikatsaus 31.12. 2016.
- hoitakaatietkuntoon
Tiet ovat nyt kyllä anteeksiantamattoman järkyttävässä kunnossa.
Kirkkonummeen keskustaan masalasta päin pari-kolme kilometriä päin ajaessa on keskellä ajotietä niin iso kuoppa ollut jo pitkään, että autoilijat ovat oppineet sen jo kiertämään.
Huonompi juttu niille jotka eivät kuoppaa entuudestaan tiedä, vaan ensikertalaisina päräyttävät huolettomana jousitusten laulaessa hoosiannaa suoraan mojovaan tiekuoppaan.
Miksi pästetään tiet näin huonoon kuntoon?
Tällä tavoin likenneturvallisuus vaarannetaan .
Laittakaa sitä hiekkaa kunnolla jos kerran hiekoitatte liukkailla kelillä, ei hyödytä säästellä hiekassa kun kerran hiekoittamaan alkaa.
Siis oikeasti, helkkari soikoon!- nostorengas
Olen ehdottomasti samaa mieltä. Kunta hoitaa tie asiat huonosti.
- wagontrain
Olen ehdottamasti samaa mieltä.
- villkorsson
Pahasti vaikuttaa siltä että kuoppa pysyy siinä missä on. Lunta tulee. Kuoppa täyttyy. Liikenne takkuaa. Kirkkonummen kunnan ilmoitustaulu ilmoittaa että tie avataan 30.10.2016. Nyt on 10.11.2016. Ennustan että tie pysyy sumpussa tammikuuhun asti. Tai helmikuuhun, tai maaliskuuhun tai maailmanloppuun.
Kunnan virkamiehet?
Suomalaisilla on lehmänhermot noin yleensä ja Kirkkonummella tasan tarkkaan. On hämmästyttävää katsella näitä kirkkonummelaisia autojonossa, tällä yhdellä keskustan"karjapolulla", kuin naudat aittaukseen juoksutettuna. Joka aamu ja iltapäivä. Mitä pitäisi tehdä? Ainakin ottaa yhteyttä kuntaan. Kirjoittaa esimerkiksi kunnan tulevaan "viralliseen ilmoituslehteen" Kirkkonummen Sanomiin. Tai pitää pikku mielenosoitus a lá "Lastentarha".
Tämä kunta munii nähtävästi aina, kaikissa asioissa( mm Adlercreutz Kirkkonummen Sanomissa). - kytkin
Valmista ei näy suunnalla tai toisella. Sillan kuopalla oleva Kirkkonummen kunnan kyltti pitää poistaa. Kyltti lumihangessa ilmoitta että työt valmistuvat 30.10.2016. Uusi kyltti paikalle uudella arviolla.
Kuka näistä töistä vastaa? Politrukit ei varmaan? - potkin
Kyltti lumihangessa. Tämän kunnan hankkeet ja projektit ovat just sitä mitä tuo kyltti lumihangeessa ilmoittaa. Hangessa ollaan melkein kaikilla kunnan sektoreilla. Keskustan liikenne on kameelikaravaania. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.
- NilsGustwAlftan
potkin kirjoitti:
Kyltti lumihangessa. Tämän kunnan hankkeet ja projektit ovat just sitä mitä tuo kyltti lumihangeessa ilmoittaa. Hangessa ollaan melkein kaikilla kunnan sektoreilla. Keskustan liikenne on kameelikaravaania. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.
Niin Kirkkonummen kunta johtaa umpi suomalaisia ja tämä on nyt sitten heidän työnäytös! Jos olisi RKP johdossa niin tie olisi kunnossa ja uusi alikäytävä Viikintiellä kohti Munkinmäkeä olisi jo valmis. Mutta kun on tuollainen porukka ohjaamassa kuntaa niin saadaan odotella vielä kuukausia että jotakin tulisi tehtyä. Kunnanjohtaja ei tee muuta kun jouksee pururataa mitä tulee esille monesti Kirkkonummen sanomissa.
- potkin
Nils Gustaw Alftan. Take it easy. Meillä on kunnan asukkaiden valitsemat edustajat. Asukkaiden on yksin syy miksi asiat ovat niinkuin ovat. Kunnan asukkaat ja veronmaksajat ovat syy &seuraus kunnan monimutkaiseen tilanteeseen.
Rautatiesillan "kuoppa" on todistus huonosta hankejohtamisesta. Toinen varsin ikävä todistus huonosta hankejohtamisesta on tämä uimahallin ja koulujen välisen tien/ympyrän rakennusurakan äkkipysähdys. "Lapio ei heilu" kummassakaan tierakennuskohteessa.
Emme siis, Nils Gustaw Alftan, voi syyttää pelkästään "umpisuomalaisia" vaan koko kunnan äänioikeutettua väestöä. - villkorsson
Yksityisessä yrityksessä ei tämäntapaista hankejohtamista sallittaisi.Hankejohtaja kävelsi kassan kautta tällaisten mokien myötä.. Kunta ei tosin ole yritys eikä sitä johdeta yritysmallin mukaan.
Kuntaa johtaa periaattessa politiikot. Kunnanhallitus, kunnanvaltuusto ja lautakunnat. Virkamiehet toimivat tämän poliittisen paineen alla. Virkamiehen rooli kunnallisessa virkamieskoneistossa on hankala, etten sanoisi mahdoton. "Politrukit" painaa päälle ja sektorivastuut menee väkisin sekaisin. Kunnanjohtaja T. Aarnio painelee kuntoradallaan mutta työ ja "politrukit" painavat hartioita ja mieltä. Eli mies jouksee henkensä edestä? With all due respect. - klapipää
Kuoppa täyttyy lumella ja kohta vedellä. Kuka tämän homman maksaa?
- TalviTuliJaMeni
Tilaaja tietysti, kuka nyt muu maksaisi?
- GeneSimmons666
Mikä sen firman nimi on jonka tuo monttu pitäisi korjata? Nyt on kyltti jo peittynyt lumeen niin, ettei sitä urakoijaa näy. Joku Sesenta tms se nimi on.
Tänään 4 kertaa jo ajanut ton helvetin läpi! - igarus
Kuoppa on siinä ja taitaa pysyä siinä jonkin aikaa. Kuka maksaa jos auto rikkoutuu? Soitto kunnalle?
Tie on todella pahassa kunnossa. Kyltti alkaa jo olla luokkaa Speden "naisen logiikkaa" - luokkaa. Kunnioitan naisia. Sattui nyt tämä Spede muistumaan mieleen.
Kunnan tiedotus ei pelaa eikä toimi.
- pruuut
Kunta ei korvaa mitään. Kunnan kanssa saa tapella maailman tappiin asti. Onhan tämä sillankuoppaa melkoinen moka, mutta kenen? Huonosti hoidettu juttu.
- KohtaValmisEikö
Siinä on sama toimitusjohtaja mikä oli länsimetrossa. Häneellä on iso palkka ja pieni aivo.
- pruut
Nyt on sarkastisen hymyn paikka. Iso palkka ja pieni aivo. Aivot ovat kuopassa kaikkien nähtävissä, tosin lunta päällä. Nyt vettä. Kunnan valitut poliittiset ns päättäjät samassa kuopassa?
- pumpontheroad
Japanissa näin iso kuoppa (katso kuva alla olevasta linkin artikkelista) korjattiin kahdessa päivässä.
Katuun syntynyt kuoppa ( Se oli 30 metriä leveä, 27 metriä pitkä ja 15 metriä syvä.
Viemärit, kaasuputket, sähkö- ja tietoliikennejohdot katkesivat ja kuoppaan kaatuivat myös lähistön liikennevalot ) korjattiin Japanissa vain kahdessa päivässä - onnistuisiko Suomessa?
Ellei työmoraali ja osaamisen taso ala pikkuhiljaa nousta niin kuopat pysyvät teissä ja tieturvallisuus vaarantuu. Korjatkaa tiekuopat että ihmisillä on turvallista ajaa teillä, ennen pitkää sattuu vielä vahinko ellei asiaan reagoida.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201611152200027771_ul.shtml- amperi24
Kirkkonummen kunta ei reagoi paitsi sähköiskuun.
- KylläMonttuTäyttyy
Japanissa ei ole talvea eikä kunnanhallituksessa aivottomia. Siellä ymmäretään että ehkä 100€ on vähemmän kuin 90€ riippuu miten sen sijoittaa.
- iskunvaimennin
Siis kunnanhallituksessa? Aivot? Kunnanhallituksen aivot ovat yhtä kun valitsijat 1 1=2. Suomessa on kesä aina silloin tällöin. Suomessa ei aina ole talvi vaikka siltä silloin tällöin tunttu. Miksei tätä silta- hanketta tehty kesällä? Karuselli pyörii Uimahallin kohdallla koska luvat (vesi) jäivät kunnalta tarkistamatta. Suma seisoo. Riippuu miten sen sijoittaa ja paalu on aina ollut paalu, riippumatta euroista? Kuoppa ei täyttynyt kunnan ilmoittamaan päivämäärään 30.10.2016. Siellä se kyltti seisoo surullisena edelleen. Nyt on 18.11.2016. Eikä muita ilmoituksia montun täytöstä ole kunnan taholta julkaistu. Joku virkamies ei osaa hoitaa työtään?
- villkorsson
Kunnan terävä kärki. Raija Vahasalo (KOK), kunnanhallituksen puhenjohtaja, Ulf Kjerin (RKP), kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja kunnanjohtaja Tarmo Aarnio. Siinä ne "aivot". Tripp, trapp, trull.
- ilmeisestieikuulu
Kuuluuko teiden kunnossapito käyttökelpoisina ja turvallisina kuntalaisen peruspalveluihin?
- iskunvaimennin
Nyt kuopassa liikutaan. Koneet ja pari miestä paikalla. Edistytään. Hiljaa hyvää tulee. Toivottavasti jouluaatoksi.
- olisko
Mitäs jos sinne rakennetaankin sitä kuuluisaa palkkakuoppaa?
- villkorsson
Kirkkonummen Sanomat 27.11.2016.
Haapaniemi/kommentti
Kirkkonummen tieurakat kuntoon ja sopimuskäytännöt uusiksi.
Juuri näin. - iskunvaimennin
Nyt alkaa tapahtua. Asvaltti vedetty. Liikennepainajainen poistuu.
- iskunvaimennin
Nyt se tapahtui. Väylä alkaa olla viittä vailla valmis.
- vedäetukäteen
On muuten harvinaisen paskat tien kunnossapitäjät Kirkkonummella.
- villkorsson
Oli suuri vaalikeskustelu eilen kunnantalolla. Teistä ei keskusteltu. Tiet Kirkkonummella hajoavat ja kohta renkaat paukkuvat. Kunnalta ei kannata korvauksia pyytää.
- trollriket
Viisykkösen mukaan tulee lisää tietöitä tuonne aseman ympärille. Pikku hiljaa motitetaan koko keskusta. Ei muuta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33484131 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12531Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692308- 1791935
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161502Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91351- 1121327
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181771290RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601280Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421187