Kekkosen luottamusasemaa on syytä arvioida

Kantaa ottaen asiallisesti ja julkaisukelpoisesti on vertaus Olli Kekkosen valheellisuudesta ja arvosteusta sinällään on paikallaan. Avoimessa yhteiskunnassa ei voida esittää kritiikkiä vain tietystä henkilöstä.

Kirjoittaja joka avasi Kekkosen valheellisuutta koskevan keskustelun on ymmärtänyt enemmälti oikein vertaillessaan kahta erilaista kritiikkiä, joiden kohteena ovat kaupunginvaltuutetut.

Olisi toivottavaa, että Kekkosen tekoa verrattaisiin asian vakavuuden takia, ja ilman sitäkin Kekkonen kantaisi vastuun teoistaan kuten valtuutetulle kuuluisi.

Kekkosen valheelliset väitteet kaupunginhallitukselle on syytä vielä luottamuskysymyksenä valtuuston arvioitavaksi. Kaupunginvaltuutettuna Kekkosen valheelliset väitteet kaupunginhallitukselle ovat vakavia ja horjuttavat valtuutetun luottamusta, että tekoa voidaan ja pitääkin arvostella suhteessa muuhun arvosteluun.
19142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kekkonen on aloittanut mätäpaiseen puhkaisun.HYVÄ.
Yksi ainoa paiseen puhkaisu riittää,sattukoon se saatanasti paiseen kantajaan niin ,että kusetkin valuu tyhjiin.
Sitten on aika palata normaaliin rytmiin hoitamaan perinteisiä ja yhteisiä asioita änkyröimättä.

Äänestä
  • Huomenna se saa pataan, ei tule rahaa kotkalaisilta senttiäkään! Kekkoselle hallituspaikka annettava!

    Äänestä

Aloittaja on vuosia syyttänyt avoimesti virkamiehiä valheellisuudesta ja nyt kun kaupungin veronmaksajat maksavat kiristysrahoja, alkaa aloittaja syyttämään Kekkosta valheellisuudesta.

Aloittaja ei taida ymmärtää oikaisuvaatimuksen näkemystä mielipiteenä. Toivottavasti Kekkonen vie asian hallinto-oikeuteen jos kaupunginhallitus ei taivu Kekkosen tahdon taakse.

Äänestä
  • Kekkosen ei pitäisi valittaa asiasta eteenpäin; jo nyt on Kekkosen toiminta aiheuttanut kaupungille aiheettomia lisäkuluja.
    2.näkökulmaa; Kekkoselle voi tulla kalliiksi asian jauhaminen; mahdollinen syyte tai vahinkokäräjöinti; joissa asianomistajina useita ja mahdollisesti Kervinen; joka mediassa ilmoittanut vastalauseen kaupunginhallitukselle Kekkosen valheellisuudesta.

    Äänestä

  • Painostus ja herja on ollut Kekkosta kohtaan niin kovaa, että nyt ei pidä antaa periksi.

    Äänestä

  • Kaikki mukaan tukemaan Kekkosta!

    Kerviselle ei antaa latin latia!

    Kotkalaiset haluavat rahat pois Kerviseltä!

    Äänestä

  • Vihje.Oikealta kirjoitti:

    Kekkosen ei pitäisi valittaa asiasta eteenpäin; jo nyt on Kekkosen toiminta aiheuttanut kaupungille aiheettomia lisäkuluja.
    2.näkökulmaa; Kekkoselle voi tulla kalliiksi asian jauhaminen; mahdollinen syyte tai vahinkokäräjöinti; joissa asianomistajina useita ja mahdollisesti Kervinen; joka mediassa ilmoittanut vastalauseen kaupunginhallitukselle Kekkosen valheellisuudesta.

    narsistin aapisessa ei ollut aikoinaan montaa sanaa: HAASTAN KÄRÄJILLE.
    Enää ei ole rahaa millä maksaa,vouti hakee kiinnitetyn asunnon ja kukaan ei ota asumaan.
    Kyllä tervettä ihmistä naurattaa jonkun hulluuden tulos ja aiheesta.

    Äänestä

  • Samaa mieltä, onhan toi helvetin väärin että persaukiset persut valittaa ja aiheuttaa jatkuvasti vahinkoja kaupungille. Joku lain este pitäisi olla ettei maksukyvyttömät pöntöt pääse tekemään älyttömiä oikaisuvaatimuksia meijän maksettavaksi!
    Media-agentti on oikeassa, Kekkosen valehtelu valtuustoon ja potkut valehtelijalle.

    Äänestä

  • M-A tietää, on kaupungin sisäpiirissä, tiedot aina ajan tasalla.

    Äänestä

Mitäpä oikaisuvaatimus kaupungille on tullut maksamaan? Ei mitään. Turha valehdella palstan lukijoille tuollaista.

Äänestä
  • Kalliiksi käy. Salassa pidetään kulut ja sehän näkyy tossa Kervisen jutussakin, hys hys, mitään ei kerrota tarkempaa niistä sopimuksista.

    Äänestä

Kuunnelkaapa jo järjen ääntänne josTeillä sellaista on , lopettakaa ja keskittykää omaan elämäänne.

Äänestä
  • Kovin on asiaa tänne persumeihkaajilla.

    Äänestä

Kaupungin lakimies joutui Kekkosesn takia miettimään koko päivän kaupunginhallitukselle lainperusteet. Kaupungin muut lakiavaativat asiat oli siivottava tuonnemmaksi vaikka ne asiat oliisi ollut tärkeimpiä veronmaksajien kannalta. Kekkonen teki ison loven veronmaksajien piikkiin.

Äänestä
  • Niin teki ja kulut vaan kasvavat, kysykää vaikka asiantuntijoilta!

    Äänestä

  • Höpöhöpö. Kaupunginlakimiehellä on kuukausipalkka ja asiainvalmistelu kuuluu hänen työhönsä.

    Äänestä

Höpöhöpö Kekkonen sai suuret kulut varonmaksajille voiko olla enään kuntavaaliehdokkaana.

Äänestä

Huomaa että täällä kirjoittaa ne jotka ei tiedä vittuakaan kaupungin toiminnasta. Valehtelevat suut ja silmät täyteen. Tuo ykso ja sivupersoonansa. Yksikään oikaisuvaatimus ei lisää kaupungin kuluja!

Äänestä
  • Tuplakokouspalkkiot aiheutuu Kekkosen ruikutusvaatimuksista. Ja Kervisellekin vahinkoa muodostuu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Media-agentti kirjoitti:

Kantaa ottaen asiallisesti ja julkaisukelpoisesti on vertaus Olli Kekkosen valheellisuudesta ja arvosteusta sinällään on paikallaan. Avoimessa yhteiskunnassa ei voida esittää kritiikkiä vain tietystä henkilöstä.

Kirjoittaja joka avasi Kekkosen valheellisuutta koskevan keskustelun on ymmärtänyt enemmälti oikein vertaillessaan kahta erilaista kritiikkiä, joiden kohteena ovat kaupunginvaltuutetut.

Olisi toivottavaa, että Kekkosen tekoa verrattaisiin asian vakavuuden takia, ja ilman sitäkin Kekkonen kantaisi vastuun teoistaan kuten valtuutetulle kuuluisi.

Kekkosen valheelliset väitteet kaupunginhallitukselle on syytä vielä luottamuskysymyksenä valtuuston arvioitavaksi. Kaupunginvaltuutettuna Kekkosen valheelliset väitteet kaupunginhallitukselle ovat vakavia ja horjuttavat valtuutetun luottamusta, että tekoa voidaan ja pitääkin arvostella suhteessa muuhun arvosteluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu