Venäjä pelNaon hyvät puolet ja hyöty

Kun maa kuluu Natoon, varmistettaan ettö apu tulee ajoissa ja tarvittava määrä.
Natossa tehtävä huoltovarmuustyö tukee kansallisesti ylläpidettävää siviili- ja sotilaallista huoltovarmuutta, pääpainona sotilaallinen huoltovarmuus. Naton käytössä on yli 12 000 kilometriä pitkä ja 13 jäsenmaan alueelle ulottuva öljy- ja kaasuputkiverkosto, joka rakennettiin kylmän sodan aikana tukemaan liittokunnan operaatioiden polttoainetarpeita.

Huoltovarmuuden kannalta merkittävät toimielimet ovat Naton huolto- ja logistiikkavirasto NSPA (NATO Support Agency) ja Naton siviilivalmiussuunnittelukomitea ja sen sektorikohtaiset alatyöryhmät, jotka kattavat teollisuus- ja viestintäalan, kuljetusalan, pelastuspalvelun sekä lääkintä-, maatalous- ja elintarvikehuollon. Naton siviilisektorin yhteistyö tukee jäsenmaiden varautumista suuronnettomuuksiin, terroritekoihin ja muihin niin sanottuihin uusiin uhkiin.

Myös kumppanimaat voivat osallistua pääosaan siviilivalmiussuunnittelukomitean ja sen alatyöryhmien toimintaan. Sotilaallisen huoltovarmuuden kannalta keskeisimpiä Suomen yhteistyön muotoja ovat tällä hetkellä esimerkiksi puolustusmateriaalijohtajien alaisuudessa tehtävä työ, huoltoviraston puitteissa toteutetut hankkeet sekä logistiikkakomiteassa tehtävä työ.

Jäsenmaat osallistuvat täysimääräisesti Naton huoltovarmuusyhteistyöhön. Yhteistyö tukee yhteiskunnan kriisinkestävyyden kannalta olennaisten tuotteiden ja palveluiden saatavuutta kriisitilanteessa. Nato esimerkiksi ylläpitää listausta sotilaskäyttöön soveltuvasta merikuljetuskalustosta.

Nato-maana Suomi voisi solmia nykyistä kattavampia huoltovarmuussopimuksia muiden Nato-maiden kanssa, kun niissä ei enää olisi Naton jäsenmaiden nyt käyttämiä Washingtonin sopimuksen 8 artiklan varaumia. Kyseisen artiklan mukaan jäsenmaat eivät saa tehdä Washingtonin sopimuksen kanssa ristiriidassa olevia kansainvälisiä sitoumuksia. ↑
atlanttiseura.fi
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

NatoOnVoima kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu