"Tulkaa minun tyköni työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
Kristittyä vaanii helposti kalvava tunne, etten täytä kristityn normia. Mihin joukkoon ikinä yrittää sulautuakin, aina on joitakin, jotka kertovat, että täytyy enemmän, täytyy julistaa evankeliumia, vaikka on kyllästyttänyt ympäristönsä julistuksella niin tarkoin, ettei kukaan enää jaksa kuulla lisää.
Tämä on sekä äsken kääntyneen, että omaltatunnoltaan aran ikuinen ongelma. Johtava helluntaisaarnaaja Kai Antturi kovisteli hiukan seurakuntaansa ja sanoi minulle, etteivät nämä sanat olleet minulle tarkoitetut, vaan vakiintuneelle seurakunnalle, jota tarvitsi jo vähän herätelläkin.
Moni herkin omintunnoin varustettu on tehnyt piipahduksen vapaisiin suuntiin, mutta ei ole kestänyt sosiaalista painetta ja on palannut kirkkoon. Vapaissa suunnissa omaltatunnoltaan vahvan on helpompi olla. Mieltä ei vaivaa, olenko kelvollinen, mutta arka ei helposti sieltä paikkaansa löydä. Sama tietysti luterilaisissa herätysliikkeissä. Koko ajan kalvaa, kelpaanko minä. Usein tuntuu, en kelpaa.
Mitä enemmän noudattaa "kokeneiden" neuvoa, että pitää rukoilla paljon ja lukea paljon sanaa, sitä vakuuttuneemmaksi tulee, ettei täytä mittaa. Ympäristössä, jossa koko ajan patistetaan runsaampiin tekoihin, ei kerta kaikkiaan voi levätä.
On aivan sama kuin terveydenhuollossa. Koskaan mikään saavutettu ei riitä. Aina on pestävä enemmän hampaita, syötävä terveellisemmin, syötävä vähemman, liikuttava enemmän. Jos on arka ja kertoo todella noudattaneensa terveysohjeita, ei sitä kukaan edes usko, ei lääkäri eikä terveydenhoitaja. Mikään ei riitä.
Ei ole ollenkaan ainutlaatuista, että ihminen joutuu pingoittelevissa kristillisissä piireissä hätään, ankaraan kriisiin. Mitä minun tulee tehdä? Jotkut ovat löytäneet tien takaisin kirkon helmaan. Jumalapalveluksiin tai muihin tilaisuuksiin ei suinkaan tarvitse osallistua enemman, kuin itse tuntee tarvetta.
Ei tarvitse näyttää joltakin, ollakseen kristitty. Ei siitä tarvitse edes muille koilottaa. Tavallinen elämä on Jumalan säädöksen mukaista. Ei pinkokristillisyys autuutta vie, kaukana siitä, mutta Jeesus haluaa antaa myös aroille, syrjäänvetäytyville, yksineläjille ja väenpaljoutta karttaville, suoraan sanoen yhteisöllisyydestä ja sosiaalisesta paineesta kärsiville levon.
"Tulkaa minun tyköni työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
Kerran muuan nukahti kirkkoon. Joku paheksui sitä. Sananjulistaja totesi, että on niitä huonompiakin paikkoja nukkua.
Jos tunnet, että olet täyttänyt mitan, ohita koko viesti. Tämä sana ei ole sinulle.
Kristittyä vaanii helposti kalvava tunne, etten täytä kristityn normia. Mihin joukkoon ikinä yrittää sulautuakin, aina on joitakin, jotka kertovat, että täytyy enemmän, täytyy julistaa evankeliumia, vaikka on kyllästyttänyt ympäristönsä julistuksella niin tarkoin, ettei kukaan enää jaksa kuulla lisää.
Tämä on sekä äsken kääntyneen, että omaltatunnoltaan aran ikuinen ongelma. Johtava helluntaisaarnaaja Kai Antturi kovisteli hiukan seurakuntaansa ja sanoi minulle, etteivät nämä sanat olleet minulle tarkoitetut, vaan vakiintuneelle seurakunnalle, jota tarvitsi jo vähän herätelläkin.
Moni herkin omintunnoin varustettu on tehnyt piipahduksen vapaisiin suuntiin, mutta ei ole kestänyt sosiaalista painetta ja on palannut kirkkoon. Vapaissa suunnissa omaltatunnoltaan vahvan on helpompi olla. Mieltä ei vaivaa, olenko kelvollinen, mutta arka ei helposti sieltä paikkaansa löydä. Sama tietysti luterilaisissa herätysliikkeissä. Koko ajan kalvaa, kelpaanko minä. Usein tuntuu, en kelpaa.
Mitä enemmän noudattaa "kokeneiden" neuvoa, että pitää rukoilla paljon ja lukea paljon sanaa, sitä vakuuttuneemmaksi tulee, ettei täytä mittaa. Ympäristössä, jossa koko ajan patistetaan runsaampiin tekoihin, ei kerta kaikkiaan voi levätä.
On aivan sama kuin terveydenhuollossa. Koskaan mikään saavutettu ei riitä. Aina on pestävä enemmän hampaita, syötävä terveellisemmin, syötävä vähemman, liikuttava enemmän. Jos on arka ja kertoo todella noudattaneensa terveysohjeita, ei sitä kukaan edes usko, ei lääkäri eikä terveydenhoitaja. Mikään ei riitä.
Ei ole ollenkaan ainutlaatuista, että ihminen joutuu pingoittelevissa kristillisissä piireissä hätään, ankaraan kriisiin. Mitä minun tulee tehdä? Jotkut ovat löytäneet tien takaisin kirkon helmaan. Jumalapalveluksiin tai muihin tilaisuuksiin ei suinkaan tarvitse osallistua enemman, kuin itse tuntee tarvetta.
Ei tarvitse näyttää joltakin, ollakseen kristitty. Ei siitä tarvitse edes muille koilottaa. Tavallinen elämä on Jumalan säädöksen mukaista. Ei pinkokristillisyys autuutta vie, kaukana siitä, mutta Jeesus haluaa antaa myös aroille, syrjäänvetäytyville, yksineläjille ja väenpaljoutta karttaville, suoraan sanoen yhteisöllisyydestä ja sosiaalisesta paineesta kärsiville levon.
"Tulkaa minun tyköni työtätekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."
Kerran muuan nukahti kirkkoon. Joku paheksui sitä. Sananjulistaja totesi, että on niitä huonompiakin paikkoja nukkua.
Jos tunnet, että olet täyttänyt mitan, ohita koko viesti. Tämä sana ei ole sinulle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näitä sinun kannanottojasi on mukava lukea. Asetat sanasi aika viisaasti.
Juttelin juuri erään ystäväni kanssa siitä, miten moni meidän tuttu on lähtenyt eri liikkeisiin mukaan ja sitten väsähtänyt tai pettynyt. Osa heistä on ilokseni liittynyt joko luterilaiseen kirkkoon tai ortodoksikirkkoon, osa taas on luopunut kokonaan Jumalasta.
”…mutta arka ei helposti sieltä paikkaansa löydä. Sama tietysti luterilaisissa herätysliikkeissä. Koko ajan kalvaa, kelpaanko minä. Usein tuntuu, en kelpaa.”
Kun tätä maailmanaikaa katsoo, niin tuo on aikamme kuva: kelpaanko minä? Olenko kyllin hyvä. Oli kyse sitten opinnoista, ammatista, työn tekemisestä tai sitten vaikka omasta terveydestä jne. Maalliset vaatimukset vain kasvavat koko ajan.
Kun etsin hengellistä kotiani, törmäsin tuohon hyvin usein. Kysyttiin olenko kyllin kelvollinen, täytänkö sen tai tuon? Ajattelenko noin vain näin? Niiden muurien ylittäminen tuntui mahdottomalta, ensin olisi muututtava halutun kaltaiseksi, ennen kuin edes pääsisin ”eteiseen”. Eikä urakka olisi loppunut siihen – tämän olen havainnut niiden tuttavien kautta jotka noihin liikkeisiin on liittyneet.
”…pitää rukoilla paljon ja lukea paljon sanaa, sitä vakuuttuneemmaksi tulee, ettei täytä mittaa.”
Tästä on muutama käytännön kokemus. Kun ei joidenkin kohdalle tullutkaan niitä ”lahjoja, kielillä puhumista tai ihmeparantumista, heitä kehotettiin vain pinnistelemään lisää. ”Rukoile”, ”Et rukoile kyllin vilpittömästi”, ”Sinulla on vielä epäuskoa” jne.. Tuon seuraaminen tuntui pahalta. Vaikka kuinka he pinnistelivät, silti ei tapahtunut siten kuin oli vaadittu. Sitten heitä alettiin pitää väärin uskovina…
”Ei tarvitse näyttää joltakin, ollakseen kristitty. Ei siitä tarvitse edes muille koilottaa.”
Niin, eikö tähänkin meitä kehoteta?
Kiitos ystävällisistä sanoista. Olen huomannut, että kerrot levollisesta kristillisyydestä. Juuri sitä ahdistetut ihmiset tarvitsevat. Tietysti lakia tarvitaan, mutta sen tarjonta on jo kauan ylittänyt normin. Nyt on evankeliumin vuoro. :)
Vai on sinusta lain tarjonta jos "kauan sitten ylittänyt normin"?
Minkälaista prinsessanunta olet oikein elänyt, kun yleinen kokemus kristityillä ja esim. suurinta osaa kirkon herätysliikkeistä näyttää siltä että lain julistus on kirkostamme kadonnut lähes kokonaan?
Kerropa esim. oma kantasi, onko homoseksuaalisuus ja naispappeus sinusta Jumalan sanaa vastoin?
Suora, selkeä ja rehellinen kyllä tai ei? Ei monisanaisia kiemurteluja.
Sinä taidat nyt haastaa riitaa? Miksi ei evankeliumi kelpaa?