Miksi?

Huomaan että valvoja on poistanut homoseksuaalisuus keskustelusta viestit, joissa oli viittaus 'yhteys'-sivustoihin. Ko. viesteissä tai sivustoissa ei ollut mitään loukkaavaa tai asiatonta. Julistuksen allekirjoittajien joukossa saattaa olla, ja luultavasti onkin, joitakin ortodokseja, mutta ei kai se voi olla postamisen syy? Nämä henkilöt ovat itse halunneet mielipiteensä tulevan julki. Miksi tällä palstalla ei saa mainita sitä?
Täällä mainittu usein kirjoja ym. yhteyksiä, joissa mainitaan jonkun ortodoksin nimi eikä se ole aiheuttanut viestien poistoa.
Mikä ihme tässä asiassa mättää? Onko tämä todella niin kuuma peruna ettei ettei meidän ortodoksien suut kestä sen pureskelua.
Kaikella ystävyydellä suuren paaston odotuksessa.
5763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keskustelu aiheesta on tällä erää päättynyt, sillä mitään uutta ei ole kahden pitkän keskustelun jälkeen ilmennyt.

Jos se ei ole jollekulle selvää, sanottakoon vielä, että kristillisen kirkon, Raamatun ja apostolisen Tradition suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on yksiselitteisesti kielteinen. Kirkko tuomitsee synnin, mutta armahtaa synnintekijää. Synti on ei ole rikos vaan sairaus ja sairaudet parannetaan lääkkeillä, jotka joskus voivat maistua pahalta, mutta silti ne parantavat.

Äänestä
  • ======================================================================================================================================================

    Äänestä

  • Jos lopetetaan kaikki keskustelu, jossa ei sanota enää mitään uutta, niin pitäisi varmaan lopettaa koko ortodoksinen keskustelualue. Eikö olisi parempi lopettaa niiden viestiketjujen lukemien, jossa käsitellään itseä kiinnostamattomia asioita?

    Äänestä

Haluaako sheriffi tällä palstalla esiteltävän vain sellaisia "ortodoksisia" mielipiteitä, jotka hän tuntee "ortodoksisiksi"? Kenties Johannesta häiritsee se, että esim. joku arvostettu rippi-isä julkeaa kannattaa asiaa, jota Johannes itse vastustaa? Jos joku kuitenkin on valinnut esiintyä omalla nimellään jonkun asian puolesta, niin ei ole kenekään syytä sitä sensuroida (edes ns.puhdasoppisen ortodoksian nimessä?). Yhteyden allekirjoittajalista ei ole mikään salaisuus.

Todellisuutta lienee myös se, että moniin kysymyksiin (myös tunteita kuohuttaviin kuten vaikka homous) on monta tapaa suhtautua käytännössä. Pastoraalisessa ohjauksessa ketään ihmispersoonaa ei voi lähestyä jonkun manuaalin kautta, vaan aina tämän ainutlaatuisen elämäntilanteen kautta. Vaikka "ei ole mitään uutta auringon alla", niin yksioikoisia asioita ei kenenkään elämässä liene kovinkaan paljoa, eikä me ihmiset olla mitään teoreettisia esimerkkitapauksia. Siitäkin huolimatta että homoseksuaalinen toiminta ei kuulu kristilliseen ihanteeseen.

Äänestä
  • Linja on se, että vältämme henkilökohtaisuuksia.
    Emme myöskään mainosta täällä sivustoja, joilla ei ole suoranaista tekemistä ortodoksisuuden kanssa. Jos joku arvostelee ortodoksista papistoa kielteisesti, hänen tulee tehdä se omalla nimellään.

    Ja lopuksi, internet on jo täynnä palstoja, joissa saa keskustella mielin määrin homoseksuaalisuudesta. Kyseinen aihe on täällä loppuun kaluttu. Tämän palstan aihe on ORTODOKSISUUS.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Heikki kirjoitti:

Huomaan että valvoja on poistanut homoseksuaalisuus keskustelusta viestit, joissa oli viittaus 'yhteys'-sivustoihin. Ko. viesteissä tai sivustoissa ei ollut mitään loukkaavaa tai asiatonta. Julistuksen allekirjoittajien joukossa saattaa olla, ja luultavasti onkin, joitakin ortodokseja, mutta ei kai se voi olla postamisen syy? Nämä henkilöt ovat itse halunneet mielipiteensä tulevan julki. Miksi tällä palstalla ei saa mainita sitä?
Täällä mainittu usein kirjoja ym. yhteyksiä, joissa mainitaan jonkun ortodoksin nimi eikä se ole aiheuttanut viestien poistoa.
Mikä ihme tässä asiassa mättää? Onko tämä todella niin kuuma peruna ettei ettei meidän ortodoksien suut kestä sen pureskelua.
Kaikella ystävyydellä suuren paaston odotuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu