Talvisodassa Stalin pakko otti maita Suomelta,se on kaikkien mielestä rikos. Jatkosodassa mikä jatkui kuten tiedämme vähän kauemmin,jopa nimikin piti vaihtaa. Suomi otti takaisin ensin omansa ja sen lisäksi vielä Neuvostoliitoltakin vielä palan. Suomessa tätä ei kuitenkaan katsota rikokseksi. MIKSI EI?
Suomen sotasyyllisyys
Jerzy_Jalka
18161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Siksi, että annoimme ne takaisin ja odotimme Stalinilta samaa!
Miksi me annoimme ne sitten takaisin?
Hyvää hyvvyytämme! Jooseppi kosti hyvän pahalla½!
Ettei nyt vaan Suomen ollut ihan pakko antaa valtaamansa alueet takaisin Neuvostoiliitolle?
Ei toki vaan vetäydyimme alueilta sulassa sovussa.
Mitäs olisi tapahtunut jos emme olisi vetäytyneet lainkaan?
Yksi typerys kyselee taas typeriä.
Stalin halusi ottaa koko Suomen, mutta joutui alistumaan reaalitodellisuuteen eli maa-alueiden haltuunottoon.
Ettekö ymmärrä historiaa? Stalin ei missään vaiheessa ymmärtänyt Leninin päätöstä myöntää itsenäisyys Suomelle. Ei vaikka molemmat, Lenin ja Stalin, tapasivat toisensa turvapaikassa Suomessa, Tampereella. Suomi antoi näille vallankumouksen arkkitehdeille turvapaikan joksikin ajaksi.
Näin Stalin palkitsi auttajaansa, hyökkäämällä Suomen kimppuun v. 1939. Leniniä ei tästä voi syyttää koska hän oli jo kuollut 1920-luvun alussa.
Leninhän myönsi aikoinaan Suomelle itsenäisyyden.
Ja Stalin sitten vain vielä takasi Suomen itsenäisyyden 1940-luvulla.
Toki Lenin sen myönsi (kun ei muuta voinut), MUTTA itsenäisyys olisi tullut ajan kanssa muutoinkin muiden maiden tunnustusten muodossa. USEIMMAT itsenäisymiset tapahtuvat VASTOIN emämaan tahtoa, mutta toteutuvat silti. Leninin tunnustus nopeutti itsenäistymisä, mutta ei ollut siinä tilanteessa välttämätön!
Stalin puolestaan yritti tarmokkaasti KAHDESTI lopettaa itsenäisyytemme 40-luvulla! Monen muun valtion kohdalla siinä onnistuikin!
Stalin oli mestarillinen politiikko. puhui yhtä ja teki aivan toista. Mistä alkaen poliittisten johtajien puheisiin tai tekoihin voi luottaa?
Näiden pelitaidot ovat ihan omaa luokkaansa. Massoille myydään hyviä ajatuksia halpuutustempuilla. Ja kansojen massat uskoo kaiken mitä nuo pelimestarit puhuvat tai tekevät. Tätä sanotaan demokratiaksi eli massojen mielen hallinnaksi.
Stalin onnistui vetämään höplästä Roosevelttiä ja Churchilliä aivan miten tahtoi, nämä eivät edes osanneet vikistä kun taluttaja veteli liekanarusta.
Mutta nyt venakoilla on totuuden paikka edessään,kun länsi kiristää saartorengastaan.
Pahisvaltioille käy aina huonosti ajansaatossa.
..Roosevelti ja Chirchill olivat kaksi typerystä. Sota aloitettiin Puolan vuoksi ja kuitenkaan itä-eurooppaa ei puolustettu punaterrorilta. Stalin oli pyytämässä oikeuden kautta sotakorvauksia. Irvokas tapahtumasarja jonka syylliset ovat brit ja jenkit. Vastuuttomuus ja tyhmyys...
Sodassa maa hakee maantieteellisesti ne parhaat puolustuslinjat.
Stalin halusi valtaamansa maat itselleen ja saikin ne rauhanneuvottelussa. Se oli se rikos.
Vaikea varmasti ymmärtää tuota, mutta niin se vain on.
"Sodassa maa hakee maantieteellisesti ne parhaat puolustuslinjat."
Ja paskat, nykyään on aivan selvää NL arkistojen mukaan, että Suomesta olisi tullut kansan demokratia tai neuvostotasavalta jos Stalin olisi saanut tahtonsa läpi.
Mitä osaa et ymmärtänyt?
Irvokkain tapahtuma oli se että Nürnbergissä asetettiin neukku syyttäjä syyttämään saksalaisia Katyssa tapahtuneesta kansanmurhasta. Koko prosessista ei ketään kuitenkaan saatu tuomittua mutta muuten aika karmea tapaus, syylliset syyttävä syyttömiä.
Muutenkin oli omituista, että länsiittoutuneet eivät nostaneet Katysta meteliä edes kylmänsodan aikan vaikka puolalaisilla oli selvät todisteen syyllisestä.
Venäläiset hyökkäsi v.39 Suomeen,se oli väärin joten sotakorvaukset takaisin ja korvaus menetyistä alueista olisi paikallaan.