Kaikista vahvimmat kalterit, raskaimmat kahleet ja lukimmat lukot me laitamme itse itsellemme.
Näitä häkkejä ei ihmiskädet rakenna eivätkä ne synny ulkopuolella olevien vainoojien toimesta, vaan me rakennamme ne itse sydämissämme.
Me lukitsemme itsemme sydämissämme syntyvillä ja mielessämme takomilla työkaluilla, kun annamme synnille vallan itsestämme.
Me sulatamme raudan sydämen kiihkossa synnillä; ylpeydellä, ahneudella, katkeruudella ja itserakkaudella, ja ajatuksillamme me taomme ne muotoonsa.
Ehkä sanot, ettei sinulla ole syntiä? Mutta kuitenkin ylpeilet itsestäsi toisten yläpuolella, ahnehdit suurempaa kuin jaksat käyttää, muistelet karvaana kokemaasi ja elämässäsi itsevaltias olet sinä itse, niin että kun muut kärsivät sanot heidän sen ansainneen ja itse menestyessäsi sanot sen itse ansainneesi.
Minä, minun ja minulle.
Tuo rakkaudettomuus on se kylmä vesi, jossa lopulta karkaiset kalterisi, raskaat kahleesi ja ne lukot kovaksi kylmäksi raudaksi, jotka sulkevat pois todellisen elämän.
Katselet kuin häkkilintu ympärillesi simät tarkkoina kotkalla. Mielessäsi tutkit heitä kuin pöllö, että mihin mahtavat olla menossa nuo lähimmäisesi. Mutta sydämesi vaikertaa kuin satakieli tilaasi.
Jossakin kuitenkin kuulet kolkutuksen. Tuon jyskyttävän äänen kuin puuovea paukuttavan nyrkin, mutta joka hiljenee hiljenemistään kuin askeleet yöhön. Tuo omatuntosi ääni, joka ei jätä rauhaan, ei yöllä eikä päivällä. Tuo sydämesi vaimeneva ääni, kun se muuttu päivä päivältä kivisemmäksi, kylmemmäksi ja ontommaksi.
Olet tottunut häkkiisi, tuohon jonka itse olet kutonut. Tuon häkin, jota kerran kirosit kun se teki sinusta kyvyttömänä lentämään, on muuttunut sinulle keinoksi vetäytyä ja pitää muut sinusta kaukana. Siitä on tullut rakas.
Uskosi on hiipunut ja epäilet etteivät siipesi sinua enää kannakkaan. Ja niin päivä päivältä hautaat haavesi. Haaveet taivaan sinestä, tuulesta kasvoillasi ja elämästä vapaana. Et enää haaveissasi avaa uljaita Luojan luomia siipiäsi vasta tuuleen, joka nostaisi sinut korkealle yli olosuhteitesi. Häpeät kauniita siipiäsi.
Mutta kuuletko? Tuo pieni kolkutus sisälläsi on vielä olemassa. Se kutsuu sinua, se muistuttaa sinua ja se kuiskauksen tavoin muistuttaa joka iskulla sinua toivosta.
Avain. On olemassa avain. Voi, uskaltaisinko kurottautua siihen. Tuohon kultaiseen ristin muotoiseen avaimeen, jonka olemassaolonkin jo unohdit.
Armo. Kristuksen Golgatan kummun armo on avaimesi. Se avain pudottaa käsistäsi kahleet, se avaa kalterit ja se avaa tuon lukon edessä, jossa lukee SYNTI.
Vapaus. Ota ristin muotoinen avain, jonka niin kauan sitten sait. Vapauta itsesi häkistäsi ja avaa siipesi Jumalan Hengen tuulelle, joka haluaa viedä sinut yläpuolelle olosuhteitasi, palauttaa sinut parveesi ja viedä sinut matkalle tulevaisuutesi - tuuliin ja pilviin.
Vapauta itsesi ystävä häkistäsi. Anna Jeesuksen avata lukkosi. :-)
"Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." - Laulujen laulu 2:13-14
(Mattila)
Näitä häkkejä ei ihmiskädet rakenna eivätkä ne synny ulkopuolella olevien vainoojien toimesta, vaan me rakennamme ne itse sydämissämme.
Me lukitsemme itsemme sydämissämme syntyvillä ja mielessämme takomilla työkaluilla, kun annamme synnille vallan itsestämme.
Me sulatamme raudan sydämen kiihkossa synnillä; ylpeydellä, ahneudella, katkeruudella ja itserakkaudella, ja ajatuksillamme me taomme ne muotoonsa.
Ehkä sanot, ettei sinulla ole syntiä? Mutta kuitenkin ylpeilet itsestäsi toisten yläpuolella, ahnehdit suurempaa kuin jaksat käyttää, muistelet karvaana kokemaasi ja elämässäsi itsevaltias olet sinä itse, niin että kun muut kärsivät sanot heidän sen ansainneen ja itse menestyessäsi sanot sen itse ansainneesi.
Minä, minun ja minulle.
Tuo rakkaudettomuus on se kylmä vesi, jossa lopulta karkaiset kalterisi, raskaat kahleesi ja ne lukot kovaksi kylmäksi raudaksi, jotka sulkevat pois todellisen elämän.
Katselet kuin häkkilintu ympärillesi simät tarkkoina kotkalla. Mielessäsi tutkit heitä kuin pöllö, että mihin mahtavat olla menossa nuo lähimmäisesi. Mutta sydämesi vaikertaa kuin satakieli tilaasi.
Jossakin kuitenkin kuulet kolkutuksen. Tuon jyskyttävän äänen kuin puuovea paukuttavan nyrkin, mutta joka hiljenee hiljenemistään kuin askeleet yöhön. Tuo omatuntosi ääni, joka ei jätä rauhaan, ei yöllä eikä päivällä. Tuo sydämesi vaimeneva ääni, kun se muuttu päivä päivältä kivisemmäksi, kylmemmäksi ja ontommaksi.
Olet tottunut häkkiisi, tuohon jonka itse olet kutonut. Tuon häkin, jota kerran kirosit kun se teki sinusta kyvyttömänä lentämään, on muuttunut sinulle keinoksi vetäytyä ja pitää muut sinusta kaukana. Siitä on tullut rakas.
Uskosi on hiipunut ja epäilet etteivät siipesi sinua enää kannakkaan. Ja niin päivä päivältä hautaat haavesi. Haaveet taivaan sinestä, tuulesta kasvoillasi ja elämästä vapaana. Et enää haaveissasi avaa uljaita Luojan luomia siipiäsi vasta tuuleen, joka nostaisi sinut korkealle yli olosuhteitesi. Häpeät kauniita siipiäsi.
Mutta kuuletko? Tuo pieni kolkutus sisälläsi on vielä olemassa. Se kutsuu sinua, se muistuttaa sinua ja se kuiskauksen tavoin muistuttaa joka iskulla sinua toivosta.
Avain. On olemassa avain. Voi, uskaltaisinko kurottautua siihen. Tuohon kultaiseen ristin muotoiseen avaimeen, jonka olemassaolonkin jo unohdit.
Armo. Kristuksen Golgatan kummun armo on avaimesi. Se avain pudottaa käsistäsi kahleet, se avaa kalterit ja se avaa tuon lukon edessä, jossa lukee SYNTI.
Vapaus. Ota ristin muotoinen avain, jonka niin kauan sitten sait. Vapauta itsesi häkistäsi ja avaa siipesi Jumalan Hengen tuulelle, joka haluaa viedä sinut yläpuolelle olosuhteitasi, palauttaa sinut parveesi ja viedä sinut matkalle tulevaisuutesi - tuuliin ja pilviin.
Vapauta itsesi ystävä häkistäsi. Anna Jeesuksen avata lukkosi. :-)
"Nouse, armaani, sinä kaunoiseni, ja tule. Kyyhkyseni, joka piilet kallionkoloissa, vuorenpengermillä anna minun nähdä kasvosi, anna minun kuulla äänesi, sillä suloinen on sinun äänesi ja ihanat ovat sinun kasvosi." - Laulujen laulu 2:13-14
(Mattila)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kasvatuksessa se salaisuus on. Kenet on kasvatettu häkkilinnuksi? Tunnistatko itsesi häkkilintuajatuksista?
''Armo. Kristuksen Golgatan kummun armo on avaimesi. Se avain pudottaa käsistäsi kahleet, se avaa kalterit ja se avaa tuon lukon edessä, jossa lukee SYNTI.
Vapaus. Ota ristin muotoinen avain, jonka niin kauan sitten sait. Vapauta itsesi häkistäsi ja avaa siipesi Jumalan Hengen tuulelle, joka haluaa viedä sinut yläpuolelle olosuhteitasi, palauttaa sinut parveesi ja viedä sinut matkalle tulevaisuutesi - tuuliin ja pilviin.
Vielä paremman vastauksen tarjoaa, niinikään saman Mattilan avaus Haaksirikko. Löytyy myös tältä palstalta.
Tarjoaa paljon pureskeltavaa vähän iäkkäämmille henkilöille joilla myrskyt ja tuulet on jo koettu ja niistä paljon opittu.