Vantaan kaupungin sosiaalivirasto/lastensuojelu.

säälinlasta

Muistelen ilahtuneena, että joku aika sitten Vantaan lastensuojelijat antoivat julkilausuman, jossa he kertoivat olevansa ylityöllistettyjä ja toimivansa vajaaalla henkilökunnalla. Muistinko oikein?
Olen seurannut tuttavani taistelua lapsestaan Vantaan sosiaaliviraston työntekijöitä vastaan. Työntekijät ovat kuin pahainen osapuoli jutussa, he syyllistävät isää, eivätkä ota kuuleviin korviinsa mitä isä heille yrittää selostaa. Kirjallista materiaalia eivät huoli. Miksi tekevät näin? Isä on syyllinen, on heidän tuomionsa. Kuitenkin isä tekee vastuunalaista korkeasti koulutettua työtä, eikä harrasta kapakoita, eikä vieraita naisia. Ovatko sosiaalivirkailijat saaneet oikeuden olla puolueettomasti tutkimatta asiaa? Ovatko he saaneet oikeuden julistaa tuomionsa isälle? Heidän käytöksensä isää kohtaan on ollut pöyristyttävää. Äidin puheet he ovat ottaneet todesta ilman mitään epäilyä. Nyt ko äiti on muuttanut jonnekin ja vienyt lapsen mukanaan. Isälle ei ole kerrottu muutosta mitään, vaikka heillä on yhteishuoltajuus. Voidaanko puhua lapsen kaappauksesta?
Äidin "sekoilu" alkoi nopeasti ja yllättävästi väärällä ilmiannolla lastensuojeluun.
Epäilen, että äidille on tapahtunut jotain vakavaa, jonka vuoksi hän purkaa vihansa lapsensa isään. En tiedä, mutta epäilen, koska erostakin on jo pitkä aika.
Mielestäni sosiaaliviraston lastensuojeluasioita käsittelevien pitää olla ehdottoman puolueettomia, eikä toimia kuin telaketjufeministit. Ovatko Vantaan sosiaaliviraston Lastensuojeluasioita käsittelevät päteviä ja tehtäviinsä koulutettuja, tai ovatko he pätevöityneet työnsä ohella, esimiehiä nuoleskellen?
Olen neuvonut tuttavaani tekemään kantelun ensin Vantaan sosiaalijohtajalle ja jos siellä on sama touhu, niin Eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Onko Vantaan sosiaalivirasto ja sen työntekijät vapautettu Suomen lain noudattamisesta? Eikö heidän mielestään Suomen laki koske äitiä? Saako äiti puhua ja tehdä mitä tahansa heidän mielestään.
KAIKESTA TÄSTÄ KÄRSII LAPSI, sen sosiaaliviraston työntekijät Vantaalla lienevät unohtaneet, siis sen mistä heille maksetaan. Mieleeni tulee sosiaalivirkailijoiden toiminta ennen lapsen murhaa Helsingissä. Joku siitä taisi saada oikeudessa tuomion. Tuomiot lienevät jo lainvoimaisia.
Kertokaa muut kokemuksistanne.

5

125

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oujeh

      Ai ku kuulostaa tutulta, mies saa vasta oikeuskäsittelyn jälkeen vasta asiallista kohtelua, siihen asti voitte varautua vaikka minkälaiseen syytökseen.

      Lapsen etua ei se putiikki ajattele.

      • Minäjulius

        "Lastensuojelijoiden" nimi pitäisi mun mielestä muuttaa katkerien elämässä pettyneiden naisten suojelijoiksi. Mielestäni nainen joka tekee oheisen kirjoituksen mukaista tuhoa lapsilleen ei voi olla terve jotain on pahasti vituralla.. Siitä jää varmasti vammoja joita aikuisena psykiatrit korjaavat. "lastensuojelijat" ovat mielestäni keskittyneetä äitien suojeluun lapsista he viis välittävät toivon olevani väärässä. Siit'ä on hyvä esimerkki naapuri kunnasta siellä löastensuojelija unohti kokonaan lapset ja keskittyi taistelemaan vain entisen vaimon asioista. Lastensuojelijan oma elämä oli sekaisin Hän katosi kun olisi pitänyt tulla opikeuteen. Kissojen ja koirien kanssa miehensäkin häntä etsi. Käräjillä miehen lapset saivat oikeutta ja lastensuojelijan työsuhde päättyi.


    • kankenakaskessa

      Riittääkö näille "suojelijoille," että palkka juoksee ja saavat valittaa työnsä raskautta? Eikö hyvä lapsen edun mukainen lopputulos olisi parempi omantunnonkin kannalta? Onko näillä "suojelijoilla" omaatuntoa?

    • Ainakin vanhustenhuollossa, vammaishuollossa ja lastensuojelussa sosiaaliviranomaiset pyyhkivät lattiaa mm. perustuslaille. Tärkeintä sossulle on että palkka juoksee tekemättä yhtikäs mitään lain toteutuksen eteen. Ja jos olet eri mieltä (toivottava) lain tulkinnoista, sossut ihan itse suosittelevat eri valitusportaissa juoksemista (syövät samaa leipää samoin intressein). Näin saadaan hallintoon upotettua miljardeja veronmaksajien rahoja, kun todellista valvontaa ei ole eikä tule.

    • Anonyymi00005

      Tukevat äidin lapsista vieraannuttamista

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      112
      2380
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      36
      1357
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      962
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      952
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      89
      831
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      690
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe