2018. Sinne tulee taas samat ketjut kuin muissakin kaupungin kauppakeskuksissa on. Mistä asiakkaat taas uuteen tavarahaaliin kun Sipilän hallitus kuurnii hikipäässä kansalaisten ostovoimaa yhä alemmas? Toivotaan että sinne tulee edes Lidl.
Helsingin Kalasatamaan valmistuu kauppakeskus Redi
xkhygtx
13495
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kalasatamaan rakennetaan 8-kerroksinen sosiaali- ja terveysasema johon tulee myös matuille palveluja. Eiköhän sieltä löydy ostovoimaisia asikkaita.
Maahanmuuttajien asettumista Kalasataman alueelle tukevat keskeisil-
le paikoille rakennettavat hintasäännöstellyt asunnot sekä kaupungin
vuokra-asunnot. Alueelle pyritään toteuttamaan myös valmiiksi kalus-
tettuja korkeatasoisia vuokra-asuntoja.
Maahanmuuttajien elinkeinot ovat olennainen osa Kalasataman sosiaa-
lista profiilia. Kulttuuristen virtau
sten sallitaan näkyä kaupunkikuvassa
ja tätä tuetaan. Lisäksi huolehditaan elinkeinotoiminnan edellytyksistä
mahdollistamalla monimuotoisten liiketilojen syntyminen katujen varsille
ja keskeisten liikennevirtojen solmukohtiin.
http://www.hel.fi/hel2/ksv/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Esityslistat/liitteet/070100191.pdf
4 kerrosta on varattu kulttuurikoordinattoreiden ja kielenkääntäjien käyttöön. Mammuttimainen sosiaalikeskus ja kulttuurien yhteensovittamis virkamiehen toimisto haukkaa toiset 4 kerrosta. Halalteurastamo ja myymälä tulee pohjakerrokseen. Kahviloita ja ravintoloita tulee vaeltajien ympärivuorokautiseen istuskeluun. Mammuttihisseihin mahtuvat useat nelosten rattaat.
Kalasautamasta tulee uusi matugetto entisten jatkeeksi. Vuosaari-Itäkeskus-Meri-Rastila jo matutettuja tappiin asti.
TOTTA.
Vaikka minulla olisi rahaa ostaa asunto Klasatamasta en muuttaisi sinne koska siitä tulee taas uusi matughetto Helsinkiin.
Tuskinpa matuilla on varaa sieltä mitään asuntoja itselleen ostaa, ulkomaalaisia siellä on ehkä jotkut siellä asuvat diplomaatit.
Kalasamassa on ja sinne rakennetaan lisää kaupungin vuokra-asuntoja. Elätkö tynnyrissä?
BULLSHITT!!!!!!!!!!!!!!!
Kalasatama+on+yksi+kalleimpia+Helsingin+uutuuskohteita,+ja+sinne+tulee+asuntoja+n.+20+000+asukkaalle,+joista+n.+5%+on+kaupungin+vuokra-asukkaita.+Ja+näistäkin+luonnollisesti+suurin+osa+kantiksia.
Elätkö+tynnyrissä?
Linkki tietoosi vuokra-asuntojen määrästä, muutoin mutua.
espoon pelokkaat onneksi uskaltaa hakea kuitenkin palkkansa helsingistä , hyvä ollaankin tekemässä kesäretkiä espooseen , mukana koko suku ja omat teltat, saatetaan vallata koko espoon ylpeys , kivenlahti , sieltä kirstinmäkee. espoon keskukseen ja matinkylään , ehkä olariin asti....on se upea näky tämä espoon kerma.
Pitsayrittäjät kilpailevat toisensa hengiltä.