Johtuukohan vihapuhe henkisestä kehittymättömyydes

Ainakin siltä vahvasti vaikuttaa
18210
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Suvakismi puolestaan johtuu aivojen kehityshäiriöstä. Ne ovat lakanneet kehittymästä kahden päivän sikiövaiheen jälkeen. Ja se näkyy vihaåuheena jota suvakit käyttävät päivittäin.

2Äänestä

Itsesuojeluvaistosta ja realismista. Onhan tuo jo nähty mitä matut suomeen on tuoneet, vaikka kuinka katselisi maailmaa ruusunpunaisten lasien takaa.

1Äänestä

Vihapuheesta jaksaa jankata vain aloittajan kaltaiset sahapukin tasolle henkisesti jämähtäneet uivelot.

1Äänestä

Niin, kenen henkisestä kehittymättömyydestä?

Kuuntelijan vai puhujan?

Melkein väittäisin että paljon yleisempää tämä on vastaanottajapuolella.

1Äänestä

Suvakeilla rasismi Suomalaisia kohtaan on erittäin voimakasta, joten henkisen kehittymättömyyden on osoitettu jo tutkimuksissa olevan ensisijaisen syyn viha- ja rasismi puheisiin.

1Äänestä
  • Henkisesti kehittymättömät ovat todettu geneettisesti olevan syvältä slaavilaisesesta itäisiltä geeniperimä alueilta.
    .
    Tämä yhdistettynä lähi-idän ja sen ympäristön alueen väestön kanssa geneettisestä sekoittumisesta lisää voimakkaasti perimässä heikkolahjaisuutta.
    .
    Se on Suomen tulevaisuuden kannalta dramaattista.

    1Äänestä

Mitä sä puhut?
Ei suomessa ole vihapuhetta eikä rasismia

laita esimerkki vihapuheesta

2Äänestä

Aloittaja+vaikuttaa+olevan+100%+oikeassa.

1Äänestä
  • Aivan!

    1Äänestä

Johtuvatko viharikokset myöskin henkisen kehityksen puuttumisesta?

Äänestä
  • Siltäpä tuo hyvin paljon näyttää.

    Äänestä

Vihapuhe johtuu mm ennakkoluuloisuudesta, itsekkyydestä, sivistymättömyydestä, paremmuudentunteesta sekä patoutuneesta vihasta esimerkiksi työelämässä tai lapsuudessa koettujen vääryyksien takia.

1Äänestä
  • Tai sitten ihan vain kusipäisyydestä.

    1Äänestä

Juuri sen takia niitä öyhöttäjiä kutsutaankin vähäpojiksi.

1Äänestä
  • Onko totta että Kokkolassa on taas mustamies raiskannu naisen keskellä päivää?

    1Äänestä

Ja tarkennapa mikä on vihapuhetta, ainoastaanko se, mikä kohdistuu näihin korkeakoulutettuihin maahanmuuttajiin?
Tämä vihapuhe ja kiihotus kansanryhmää vastaan tuntuu olevan näinä aikoina ainoita rikoksia, joista seuraa ankara rangaistus ja median jakamaton huomio, kun nämä rikokset kohdistuvat laittomiin maahantunkeutujiin.
Kuitenkin maassa on voimassa laki, jossa yhtälailla panettelu, perättömien ja tosipohjaistenkin yksityistietojen levittely on lailla määrätty rangaistavaksi teoksi, vaan kas kummaa vihapuhe ei olekaan vihapuhetta kun se kohdistuu kantaväestöön.
Nyt olisi niin hemmetin mielenkiintoista, kun joku selvittäisi tämän eron näiden kahden vihapuheen välillä, minulle se on erittäin epäselvää, ellei sitten jossain salaisessa sopimuksessa (kassakaapitetussa tietenkin) ole luokiteltu kantasuomalaisväestö jo lainsuojattomien kastiin, kastiin joilla on vain näennäisoikeuksia näennäisdemokratiassa.

1Äänestä

No onpas hirveä vihapuhe! Minä en tykkää naapurin akasta enkä siskonveljen pojasta joka lemmiskelee naapurin pojanpojan kanssa. Se on sentään värikäs ihminen!

2Äänestä

Rasismi omakohtaisesti on pelkoa. Ei uskalleta tutustua, ei ole elämässä ihon väriltään, uskonnoltaan jne. Erillaisia ihmisiä ja ne pelottaa koska erillaisia.

Kun tutustuu ennakkoluulot hälvenee. Olkaa onnellisia että meitä on erillaisia. Se on rikkaus mutta en minä sitä nähnyt eikä muutkaan joiden elinympyrä on kilometrejä.

Myönnän että pelkäsin ennen paljon erillaisuutta. Pelkään edelleen. Pelkään valkoihoisiakin edelleen ja aina pelännyt kun ennakkoluuloja voi olla moneen asiaan.

Pitää silti muistaa että ihmiset on yksilöitä eikä leimata kaikkia jos yksi mokaa. Ennakkoluuloja voi purkaa tutustumalla.

Tutustuin töissä tummempi ihoisiin ja olivat ihan samanlaisia kuin muutkin. Samoja ajatuksia, tulevaisuuden haaveita ja kivoja muistoja mitä jokainen haluaa. Oon kiitollinen siitä koska se purki ennakkoluulojani.

Työttömiäkin vihataan.

Työtön hakee 0/kk kidutettuna töitä koska pakko niin silti vihataan. Jos ei hae niin silti vihataan. Ihan sama mitä tekee niin aina vihataan. Entä jos sun paras kaveri leimataan ja työttömyys kutsuu vihaat sitten sitäkin. Vihataan että ei leimata. Onko salaisuuksia aivoissa ja vihataan niin lujaa että se suojaa leimalta. Entä jos kaikki saa leiman tulevaisuudessa silti. Kaipaisitko myötätuntoo? Sinäkin jolla korvat alkaa soimaan huomenna kun heräät? Vihataan lisää äkkiä ettei vaan omat korvat soi ja PALJASTU ....... menneisyydestä. Entä jos korvasi soi jo nyt etkä sitä edes itse kuule!

Entä jos lapin somali on olemassa että nostan vihaajia esille ja ne leimataan. Tämä on minun työni. Kirjoittaa ihmisoikeuksista ja kristillisestä uskostani. Yritän pitää moraalia yllä. Maailma hukkuu saastaan ja paskaan silti.

Miksi yhteiskunta antaa minun ITKEÄ KÄRSIMYSTÄ täällä julkisesti kun voisi lukita minut suljetulle jo tänään. SSRI suuhun, ovi kiinni ja paska kirjoittelut ohi heti.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdghjgfhjklöä kirjoitti:

Ainakin siltä vahvasti vaikuttaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu