Sen mitä olen tänä kesänä ehtinyt seuroja kuuntelemaan, niin päällimmäiseksi on jäänyt kesän seurapuheiden rakentava sanoma.
Suviseuroissa puhujien ja seurakuntavanhinten kokouksen alustuspuheenvuorossa puhuttiin osuvasti loassa rypevistä sioista/juoruilijoista, joita yhteisössä on varmasti joka pitäjässä - joissakin enemmän ja joissakin vähemmän. He saavat/ovat saaneet paljon pahennusta aikaiseksi. Näiden juoruilijoiden juttuihin perustuivat aikoinaan myös monet puhuttelut, joille ei löytynyt syytä. Ihmisiä ja heidän uskoaan pilkattiin ja Kristuksen kirkkolakia käytettiin väkivallan apuvälineenä.
Eräässä haastattelussa paatuneita henkilöitä verrattiin luopioihin, joilla ei ole enää paluuta. Tämä koskenee mm. hoitovääryyksiin jouneita/toisia vikoilevia ja itsensä ylentäviä, jotka eivät ole korjanneet tekojaan.
Esillä on monissa puheissa ollut erittäin tärkeä asia eli toisten kunnioittaminen, mikä on yhteisössä monilta täysin unohtunut. Rääväsuiset juoruilijat katsovat oikeudekseen elää ja kaivella toisen elämää ja keksivät ja levittävät toisesta kaikenlaisia keksimiään juttuja korjaamatta tekojaan - sekö on sitä uskovaisuutta??? Kysyin eräältä vasta rippikoulun käyneeltä nuorelta naiselta, joka oli luopunut uskostaan, että mitä hän ajattelee asioista tällä hetkellä. Päällimmäisenä hän sanoi, että hän haluaa kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä ja ihmisiä ja heidän ainutlaatuista elämäänsä. Se kosketti!
Mielenkiintoista on ollut myös panna merkille, että nyt on puhuttu henkilökohtaisesta uskosta - usko on henkilökohtainen. Jokin aika sitten, kun vielä yritettiin puolustella väkivaltaisia hoitamisia, puhuttiin yhteisuskosta, jossa seurakunnan usko on yksilön uskoa tärkeämpi. Eli jos joku juoruilija on pannut liikkeelle sinusta perättömän juorun, sinun on tehtävä siitä parannusta, vaikka et olisi tekoon syyllistynyt, koska juoruilijan puhe on monesti myös seurakunnan käsitys asiasta. Yhteisuskon "katveessa" voi tehdä kaikenlaista vilppiä, jos se ei tule ilmi/ei jää siitä kiinni.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Pyhä Henki ei puhu VAIN ME -PASKAA!
Martti Lutherin Vähässä katekismuksessa kolmannen uskonkappaleen kohdalla on Lutherin selitys, jonka mukaan Pyhä Henki opettaa nimenomaan "ainoaa oikeaa uskoa." Eihän yksi ja sama Pyhä Henki opeta monilla eri tavoilla, sehän on selvä asia.
Myös minä ilokseni huomasin, että Pyhän hengen ääni on kuulunut voimallisena kesän seurapuheissa, ja monella on astia läikkynyt yli,niin että on saanut kuulla kiitosääniä,
kuten ennen muinoin.Ne vahvistavat myös kuulijan uskoa ja tulee tunne;he katselevat jo perille saakka. Taivas on koskettanut maata.
Mitä siitä,jos joku laittoi liikkelle sinusta perättömän juorun ehkä kateuden vuoksi, ehkä vaikeuttaakseensa elämääsi,ehkä torjuakseen silmistäsi näkyvän uskomisen ja elämän ilon ja vapauden. Se on hänen heikkoutensa,lankesi sielunvihollisen ansaan,mutta heikkoja me kaikki ollaan, jokaisella on oma heikko kohtansa. Raamattu lohduttaa: "armosta te olette autuaaksi tulleet,uskon kautta ettei kukaan kerskaisi".Toisaalla:" jos ette anna lähimmäisillenne anteeksi heidän rikkomuksiaan ei Jumalakaan anna anteeksi teidän rikkoumuksianne." Me ollaan jokainen yhtäaikaa syntisiä ja vanhurskaita ja meidät kohdataan armolla ja totuudella. Kun meistä jokainen uskoo syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä Kristuksen ansion tähden,saa kokea rauhaa ja iloa ja saa elää vapaana armolapsena. Tähän vapauteen ei juorut tai juoruaminen pure.
Elämä on liian arvokas,liian lyhyt siihen, että juorutaan, kannetaan kaunaa juoruista,liiian lyhyt sairastumaan niistä,tai että sairastetaan joku niillä.
Laki saa aikaan vihaa. Lain alla elävät vahtaavat toisiaaan ja vertaavat itseään toisiin.
Edellä olevissa viesteissä ei käy ilmi elämä Kristuksessa.
Viestit kuvaavat sisään lämpiävän öiikleen jäsenten välistä nahistelua ja vertailua.
Tarkoittaako esimerkiksi sana juoru sitä, että jonkun kaksoiselämä eli tekopyhyys uhkaa paljastua?
Nimittäin jos keskinäinen rakkaus on todellista, silloin ihmiset käyttäytyvät toistensa silmien edessä ja selän takana samalla tavalla.
Silloin iloitaan yhdessä Jumalan hyvyydestä joka armahti meitä syntisiä. Silloin keskiössä on Kristus joka kalliilla uhrillaan teki mestä Jumalan lapsia. Pyhiä puhtaita ja vanhuskaita Kristuksessa Jeesuksessa.
Silloin kaikki ovat samanarvoisia ja keskinäinen vertailu loppuu. Ellei keskiössä ole Kristus ja hänen lahjavanhurslautensa, niin rakkaus ei ole todellista, sydänten välistä rakkautta.
Tämän rakkauden mäkee jo silmistä ja kuulee puheista.
Liike jossa keskitytään Jumalan lasten tuomitsemiseen ei voi kokea omassakaan keskuudessaan todellista rakkautta, sitä joka lähtee Jumalasta.
Miksi se Pyhän Hengen ääni ei ollenkaan saa ääntän kuuluviin niin että alettaisiin kesksutelemaan niistä hulluista hoitoasioistakin?
vai onko se PH valjastettu taas kerra tukkimaan kaikki ne suut joista totuus kuuluisi, eli SRK jyrällä ajellaan, nimi kyljessä on Pyhä Henki ihan kuten silloinkin kun mummoja paiskeltiin ties mihin.
Tämä johtuu siitä, että aikoinaan hoitamisissa suuna päänä olleiden rohkeutta ja häiriköivää käytöstä ihannoitiin ja he saivat riettaalle toiminnalleen muiden tuen. Kun toiminta on todettukin vääräksi, he eivät ole luopuneet kuvitelmastaan parrasvaloissa esiitymisestä, vaan hampaita yhteen purren esiintyvät edelleen ikäänkuin muiden yläpuolella ja näyttelevät synnitöntä ja muiden vartijaa. Keskustelu on nyt hyvällä alulla ja väärään joutuneet hoitajat ovat jokaisen tiedossa. Vielä tulee aika, jolloin heidän egonsa pettää ja he nöyrtyvät joko parannukseen tai heidät sidotaan, koska epäluottamus uskoon yhteisössä saa väen luopumaan uskostaan. Väärään menneet ja edelleen väärässä olevat eivät ole korjanneet tekojaan eivätkä luopuneet paikoistaan, vaan tällainen väärähenkinen saattaa olla jopa puhujana tai muussa julkista pahennusta aiheuttavassa tehtävässä.
Ero tulee heti selväksi kun aletaan julistamaan evankeliumia. Eli aletaan puhumaan rohkeasti siitä vanhurskaudesta joka tulee uskosta Kristukseen, ilman lain tekoja. Heti omavanhurskaus nousee vastustamaan totuutta, joka on Kristus.
Siis kuvio etenee näin: Tuo taikka nuo eivät voi pelastua, koska hän, tai he ovat sellaisia ja sellaisia. tekevät niin taikka näin, eivätkä ole tietyn nimetyn yhdiostyksen sertifioimaa sakkia.
Kristusta joka ruumiinsa uhrilla sovitti koko maailman synnit, ei tunneta, eikä häntä tahdota välimieheksi sotkemaan autuuttaan monin eri tavoin ansaitsevien tuttuja kuvioita.
Näin käy aina, ellette usko niin kokeilkaa. Ryhtykää saarnaamaan koko maailman synnit sovittanutta Kristuksesta lähimmäisillemme, ja kehoittakaa heitä JUmalan sanan mukaisesti USKOMAAN YKSIN HÄNEEN.
Ei mene kauaa kun meteli nousee. Vanhempi veli alkaa peräämään oikeuksiaan, onhan hän sentään palvellut isäänsä koko elämänsä ajan uskollisesti ja nurkumatta.
Kuinka tämä nuorempi veli, joka on kaiken omaisuutensa tuhlannut porttojen kanssa, saa nyt kaiken Jumalan armon ja hyvyyden osakseen, ja alkaa vielä ilotsemaan ystäviensä kanssa. Ei tämä peli ei vetele. Lahja jonka nuorempi veli sai, on saatava pois häneltä keinolla millä hyvänsä. Tämä on se Haagarin poika joka ei ole ollenkaan vakuuttunut uskosta lahjaksi saatavasta vanhurskaudesta.
Hän on sen sijaan kiinnostunut teoista ja yhdistyksestä. "Lopeta tuo jeesustelu, sinä et ole meitä, et ole meistä lähtenyt, sinä et ole saanut armoa meiltä, etkä pelastu, vaikka JUmala sinulle näin on sanassaan luvannut. - Me päätämme ketkä pelastuvat.
Tällaisessa ilmapiirissä elävä ihminen ei tunne Kristusta, eikä hänen sovitusuhriaan, jolla kaikki Jeesukseen uskovat ovat tulleet sovitetuksi Jumalan kanssa.
Koska Kristus puuttuu joukosta, silloin puuttuu myös todellinen rakkaus, joka rakastaa kaikkia ihmisiä samalla mitalla ja kunnioituksella. Ja tahtoo että kaikki ihmiset tulisivat saman pelastuksen lähteen Jeesuksen Kristuksen luokse saamaan häneltä pelastuksen lahjan USKON KAUTTA.
Room. 3:19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
Room. 3:20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
xxxxxxx
*) Room. 3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
***) Room. 3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Room. 3:24 ja *) saavat lahjaksi vanhurskauden
- hänen armostaan
- sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
Room. 3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
Room. 3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa,
***) sitä, että hän itse on vanhurskas
- ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Room. 3:27 Missä siis on kerskaaminen?
Se on suljettu pois.
Minkä lain kautta? Tekojenko lain?
Ei, vaan uskon lain kautta.
Room. 3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan
- uskon kautta, ilman lain tekoja.
Vaikka kuinka eri yhdistykset huutavat kilpaa, vain meillä, vain meillä, se huuto menee tyhjyyteen. Vain Kristus on kallio jolla seisovat pelastuvat maailman myrskyistä. Vain Kristuksessa Jeesuksessa ihminen syntyy uskon ja Kasteen kautta uuteen elämään.
Yhdistykset ja ajalliset kirkot ovat Kristuksen julistamisen palvelutehtävään kutsuttuja.
Siinä vaiheessa kun ne alkavat julistamaan itseään osaksi tai kokonaan pelastuksen tienä, ne ovat eksyneet pois Kristuksesta.
SRK:n sonniyhdistys on maaliman ainoa oikea uskonto.MOT
Kyllä tuo kaunis ja vilpitön sonnikommentti nosti oikein kyyneleen silmäkulmaan.
Kalervo herkistyi omasta kommentistaan, ihmeellistä!
Millainen ääni se on?
Olet varmaan sen nauhoittanut?!
Kerrankin saa kuulla mielikuvitusääntä, (sillä varmaankaan et ole sitä äänittänyt!)
No johan sen arvasin!
Mielikuvituksesi vain tekivät tepposensa!
Kyllä, ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden.