Oli hyvä parranajo tänään. Ehkä Mühle-rasurkultur terä sopii iholleni hyvin. Se ei ole aivan terävimmästä päästä, mutta on laadukas silti. Jokaisen täytyy löytää itselleen sopiva terä. Toisaalta ajoon vaikuttaa myös käytetty vaahto. Bluebeardsin terä sopii myös kohtuu hyvin minulle. En tiedä missä se on valmistettu, mutta se on aika samantyyppinen kuin saksalainen Mühle. Bluebeards tuntuu sopivan tarkkaan ajoon. Se rouhaisee hieman syvemmältä kuin Mühle, mutta ei ole välttämättä edes yhtä terävä. Kolmannessa maailmassa tuotetut terät vaikuttavat olevan kelvollisia, mutta laatu ei ole kovin tasaista. Eteen voi tulla terä, joka todellakin tuntuu.
Käytetty vaahto siis vaikuttaa myös lopputulokseen. Ranskalainen L'occitane partasaippua on erittäin hyvää. Toisaalta se kuivattaa ihoa ja joillekin terille liukastus on riittämätön, mikä aiheuttaa ihoärsytystä joissakin kohdissa kasvoja. Myös hieman kulunut terä voi tämän tuotteen kanssa aiheuttaa ongelmia juuri suojauksen hienoisen puutteen takia. Terä kestää itselläni noin 5-7 päivää, eli 7 päivän kohdalla voi ilmetä ongelmia, jos vaahdotus on puutteellinen.
L'occitane on selvästi koostumukseltaan lähellä tavallista saippuaa, mutta silti luonnonmukainen tuote. Erittäin korkeaa laatua. Hintakin on sen mukainen, eli 13 euroa, mutta toisaalta sen sanotaan kestävän päivittäisessä käytössä puoli vuotta. En ole saanut parin, kolmen viikon aikana edes pintaan kuvioitua L'occitane-tekstiä piiloon, joten puheet riittoisuudesta lienevät kohdallaan. Kun en sitä kuitenkaan joka päivä käytä, niin saan sen loppumaan ehkä ensi kesänä. Jos silloinkaan.
Weleda-partavoide on osoittautunut erittäin hyväksi tuotteeksi. Sitä puristetaan tuubista villisiankarvasutiin (samalla sudilla vastaavasti vaahdotetaan saippuaa kulhossa, yhden sudin sanotaan kestävän 10 vuotta helposti) ja sudin avulla voide vaahdotetaan kasvoille. Voide on aika kallista, eli melkein 11 euroa Stockalla ja luontaistuotekaupoissa, mutta se rauhoittaa ihoa erittäin hyvin ja levitettäessä tunkeutuu pienimpäänkin soppeen. Siten ajo on hyvin napakkaa, mutta suojaus on samalla erittäin hyvä. Kun vaahdon pesee pois, ei ärsyttävää kalvoa jää nimeksikään iholle. Tuote kestää päivittäisessä käytössä ehkä kuukauden, tai puolitoista, ja koska se on niin kallista, en varmaan sitä ihan heti osta lisää kun se loppuu. Täytyy siirtyä sitten vastaaviin espanjalaisiin ja italialaisiin tuotteisiin, jotka hinnaltaan ovat vain puolet Weledasta, mutta joiden sanotaan ajavan asiansa erittäin hyvin ja joissa lienee samoja ominaisuuksia. Niitä vaan ei kivijalkakaupoista Suomessa saa, joten täytyy tilata netistä. Nämä nykyiset tarvikkeeni riittävät pitkälti ensi kevääseen, mutta vaihtelunhalun vuoksi tulee varmaan tilattua uutta tavaraa jossain vaiheessa.
Tämänpäiväinen ajo oli siis erittäin hyvä osittain varmaan senkin vuoksi, että parta oli kasvanut puolitoista vuorokautta ja alkoi olla aikamoista viidakkoa. Iho oli kaikin tavoin rauhoittunut niin kuin se tekee, kun höylä tai kone ei sitä raasta useampaan kymmeneen tuntiin. Mietin että ajanko myös kolmannen ajon vastakarvaan, kun jo kahden ajon jälkeen naama tuntui erinomaisen loppuun saakka kynityltä. Ajoin sen viimeisen ajon, ja selvisin hyvin vähällä ihoärsytyksellä, jota nyt ei enää edes tunne. Jos ajot eivät mene täysin nappiin, tuntee ärsytyksen pahimmillaan koko päivän, vaikkei se ulospäin näykään. Viimeistelin melkein täydellisen ajon Chanelin partavedellä.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Taisit ajaa alapääsi samalla.
Ei, se ei kuulu lainkaan tähän kokonaisuuteen.
Ai, sä et ajele sieltä.
:D
No mikäs siinä kun ei kuulu kerran kokomieheen.
Kiitos tietoiskusta. =D
Ole hyvä.
Hyvin kirjoiteltu :)
Weledalla on hyviä tuotteita, aina olen ollut niihin tyytyväinen. Viimeksi hierontaöljyyn ja vartalovoiteeseen. Tuoksu ei käy liikaa nenään ja muutenkin hyvä hinta-laatusuhde.
Weledalla on ilmeisesti jos jonkinlaista tuotetta. Kaipaisin eri valmistajilta lisää tämän tason tuotteita kauppoihin. Kyllä niitä siis kaupoista löytyy, mutta ainakin miehille niukanlaisesti.
Hammastahnasta imetysteehen. Tilaan netistä, helpompaa niin.
Onko paljo halvempaa netissä?
Ajattelin näissä parranajotuotteissa siirtyä italialaiseen Prorasoon ja Englannista näitä tököttejä vasta tuleekin, onhan se tämän kulttuurin yksi kehtoja. Taylor of Old Bond Street, jne.
Palmolivellakin on parranajovoide valikoimassa ja se on kuulemma ihan hyvä ja erittäin edullinen. Olen vaan nähnyt kuvia siitä. Paketissa lukee isolla "Raktvål, Partasaippua", eli se on tarkoitettu myös Ruotsiin ja Suomeen, mutta joku amerikkalainen kaveri sitä esittelee. Tämä on niin tätä...
En ole tehnyt hintavertailuja. En halua kierrellä kauppoja.
Muistelen tuota parranajovoidetta olleen eräällä sivustolla myynnissä, tiedä sitten saako täällä mainostaa, mutta löytänet itsekin. Voi olla eri tuotekin.
Minä ajelen miehen partaylällä kainaloni ja bikinirajat Sinämaksat tiedä mitään!
Varo vaan ettei tartu taudit kun käytät toisen höyliä
Mitkä taudit? Samat taudit meillä on jo
Esim iho. Ei sillä mulle mitään väliä, senkun jatkat
Ei varmaan kannata toisen höylillä ajella. Tietysti ne mitkä on poistettu käytöstä, on eri asia.
Mielenkiintoista.
Sinä olet ihana, haluan tulla nuuhkimaan kaulaasi.
Kerroppa vielä ett onko sinulla ollut noita viiksihommia koskaan?
Sinun ajattelusi on ihanaa. Se on kuin musiikkia. Se on kuin huumetta minun aivoilleni.