Punaisen Ristin kerääjiä liikkeellä Pirkanmaalla. Tulivat vammaisen nuoren henkilön kotiovelle esittelemään hienoa tule KUUKAUSILAHJOITTAJAKSI ideaa. Vaikka vammainen esittelyn aikana KOLMESTI kertoi olevansa estynyt yksin PÄÄTTÄMÄÄN osallistumisestaan minkäänlaisiin rahasopimuksiin,- niin- sensijaan, että kerääjät olisivat ystävällisesti poistuneet ovelta- kerääjä sujuvasti rallatteli: tämähän on meille ihan tuttua, laitatko vain nimesi tähän paperiin, sekä puhelinnumerosi, niin soitamme parin päivän kuluttua sinulle, jolloin voit kertoa millä summalla haluat osallistua jne.Lääp lääp lääp!.. (nuori allekirjoitti paperin hämmentyneenä) Kehtasivat erehdyttää heikonpaansa. Painostusta, sitä se oli! Kun yllätyksekseen sitten menin ulko-ovelle puuttumaan asiaan ( revin kappaleiksi ky.sopimuskaavakkeen ) lähtivät ivallisesti hymähdellen naapuriin päin. Mietinpä vaan, kuinka moni vanhus, vammainen jne.tulee huijatuksi osallistumaan johonkin, mitä eivät haluaisi oikeasti, mutta kun painostetaan ovelasti, eivät osaa puolustaa itseään! Tuskinpa Punaisessa Ristissä osataan edes hävetä , rahaa rahaa konstilla millä hyvänsä, se taitaa olla mottonsa. Omaiset, pitäkää huolta heikosta läheisestänne, etteivät joutuisi samanlaisen mielivaltaisen painostuksen kohteeksi. Paha mieli ja ahdistunut olo jäi tapahtuneesta, kiitos Punaisen Ristin.
Punaisen Ristin kerääjät painostivat vammaista.
lähiomainen
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.