Seurakuntakeskuksen käyttöön vihkiminen

Kelkaton

Nyt on sitten uusi rakennus valmis ja vihitään käyttöön 14.8.2016. Keskustelua on paljon käyty siitä, että oliko tarpeen rakentaa uusia tiloja? Kunnassa oli useita soveltuvia tiloja tarjolla, mutta uutta haluttiin rakentaa.

4

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeasuvaitsevainen

      Uuden rakentaminen tuo työtä paikkakunnalle. Näin tätä perusteltiin. Rakennetaan samoin perustein uusi kunnantalo, niin saadaan sinne myös esteetön kulku, jos sattuu joku päättäjä joskus rullatuoliin päätymään.

      Kunnanvaltuuston kokouksia ei pidä kuitenkaan järjestää seurakunnan tiloissa. Pidetään kunnanvaltuusto ja kirkkovaltuusto erillään, vaikka osa meidän päättäjistä tekopyhyyttään, narsistisuuttaan ja kokouspalkkioiden vuoksi istuvat molemmissa.

      Moskeija pitää rakentaa myös, koska islaminuskoiset tarvitsevat oman rukouspaikan. He ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä kunnassamme kunnanjohtajan ja hallituksen auttamishalun ja kotouttamispolitiikan myötä. Sivistystoimenjohtajankin unelmat pakolaisten työllistymisestä toteutuisivat ehkä rakentamisen ajaksi.

      Nyt seurakunta voisi osoittaa suvaitsevuuttaan ja järjestää heti uusista tiloista muslimeille sijaa kokoontumiseen ja oman uskontonsa harjoittamiseen, kunnes uusi moskeija saadaan rakennettua. Heidän laadukkaat hyvin järjestetyt terveyspalvelutkin sijaitsevat jo naapuritalossa, joten samalla reissulla voisivat poiketa seurakuntakeskukseen kokoontumaan rukoushetkiin. Seurakunnan oma väki voi järjestää työaikansa siten, etteivät häiritse heidän kokoontumista.

    • hienoon

      Kovin on tyhjä seurakunnan viikkotiedoite. Koko kesänä ei ole tainnut olla toimintaa talossa. Mistä työntekijät saaneet palkkaa sinä aikana? Muutama kerho pari kertaa viikossa olisi pystynyt järjestämään pienemmissäkin tiloissa, toimivathan ne evakkoaikanakin. Millä srk aikoo maksaa pankkivelat? Väki vähenee seurakunnassa koko ajan. Oiskohan niin etä srk:n päättävät uskoo että Ruovesi liitetään johonkin isompaan seurakuntaan.

    • Hölmöläistenhommaa

      Sillähän eräät Vaikuttajat perustelivat rakentamista että seurakuntamme liitetään naapureihin ja sen jälkeen tänne ei rakenneta enää mitään. Kovin outo perustelu, jos liitokset olisivat toteutuneet olisi kaikki se liitoksen jälkeinen tarvittava tila kyllä löytynyt kaikista näistä tyhjistä Ruoveden talleista. Mutta haluttiin tällainen palatsi vaikkei seurakunnalla ollut sen rakentamiseen rahaa, ei taida olla edes rakennuksen ylläpitämiseen. Tämä on surullinen menneen ajan suuruuden monumentti, muisto 1700-luvulta kun Ruoveden kirkonmies hallitsi laajoja alueita Keuruuta myöden...

    • verojenmaksaja

      Suomen piispat ilmoittivat antavansa suojan kielteisen päätöksen saaneille paperittomille turvapaikanhakijoille. Irakilaisista turvapaikanhakijoista 88% saa kielteisen päätöksen hakemukseensa.

      Ruovedellä on suurin osa turvapaikanhakijoista Irakilaisia ja heistä paljon lapsiperheitä. Kuinka monelle kielteisen päätöksen saaneille laittomille irakilaisille Ruoveden seurakunta on antanut turvaa ja ottanut heidät suojiinsa?

      Kirkkoherramme on julistanut, että Ruovedelle mahtuu hyvin 400 maahanmuuttajaa. Kuinka monelle laittomalle turvapaikanhakijalle paikallinen seurakuntamme on valmis antamaan suojan ja vastaamaan heidän ylläpidostaan , jos valtiomme ei sitä anna?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4402
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3503
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3394
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3328
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2920
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2670
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2350
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2341
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2165
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe