http://yle.fi/uutiset/politiikan_tutkija_ylen_kannatuskyselyn_tuloksista_kohut_syoneet_perussuomalaisten_kannatusta__ihmiset_pettyneita_puolueisiin/9087080
"Ihmiset ovat epävarmoja
Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten 11.7.–9.8. yhteensä 2 424 henkilöä. Railo pitää kiintoisana, että vain 58,5 prosenttia ilmaisi mielipiteensä kyselyssä.
– Siellä on valtava joukko ihmisiä, jotka vaikuttavat siltä, että he ovat suorastaan pettyneitä poliittisiin puolueisiin ja eivät tiedä ketä seuraavissa vaaleissa äänestäisivät. Tähän liittyy suuria epävarmuustekijöitä.
Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä keskusta on edelleen selvästi ykkönen, SDP nousi kokoomuksen ohi ja perussuomalaiset on vajonnut kuuden vuoden takaisiin lukemiin.
"
Yli 40% siis ei tiedä mitä puoluetta haluaisi äänestää. Uskon, että heistä suurin osa on Perussuomalaisten x-kannattajia jotka ovat pettyneitä. Etenkin Soiniin.
Oinonenhan sen puki jo sanoiksi:
"– Puheenjohtaja Soinin on otettava lusikka kauniiseen käteen ja mietittävä, mitä oli ennen, eikä mentävä tuulten ja taivasten mukaan muiden puolueiden johdateltavaksi. Me nousimme kuusi vuotta sitten, kun puhuimme kansan kieltä ja ajoimme köyhän kansan asiaa." Perussuomalaiset ovat malliesimerkki kannatuksen sulamisesta tilanteessa jossa poliitikko ei oikein voi hunajaa luvata. Uskon, että persu-kannattaja odotti Soinilta ja puoluetovereiltaan jämäkkää rajat kiinni-otetta maahanmuuttajiin liittyvissä kysymyksissä mutta joutui pettymään. Soinismitkin ovat olleet melko vähissä. Tekeekö Soini kuitenkin saman
Keskusta porskuttaa ja tutkijakin on ihmeissään:
"Sitä Railo pitää mielenkiintoisena, että keskusta on vaikeassa tilanteessa, hallitusvastuussa, säilyttänyt oman kannatuksensa korkealla. Keskusta myös nosti ainoana hallituspuolueena kannatustaan mittauksessa.
– Vaikuttaa siltä, että keskusta tekee tällä hetkellä hallituksessa sellaista politikka, joka sen kannattajia miellyttää." Taitaakos sen paremmin sanoa.
Ihmiset ovat pettyneitä puolueisiin!
5
75
Vastaukset
- persutonperseestä
"Puheenjohtaja Soinin on otettava lusikka kauniiseen käteen ja mietittävä, mitä oli ennen, eikä mentävä tuulten ja taivasten mukaan muiden puolueiden johdateltavaksi. "
Diktaattori Soini panee seuraavaksi hauva-Oinosen pois puolueesta. Lähti niin sanotusti lapasesta ennen kuin ehdin viestini kirjoittaa valmiiksi.
Puuttuva osa tässä: Tekeekö Soini kuitenkin saman kuin vasemmistoliitto 2014 jolloin lähti ovet paukkuen hallituksesta, muodollisena syynä erimielisyydet kehysriihen tavoitteista mutta tosiasiallisena syynä kannatuksen nosto ennen v.2015 vaaleja.- junttila
Mitäpä persuna itse arvelet? Soinihan sanoi tavoitteenaan tällä jytkykaudellaan nostaa persujen kannatusta. Ei näytä onnistuvan, joten lähtisikö sitten nostamaan sitä muilla keinoin, eli lähtemälllä hallituksesta? Molempi paha, Soinin uskottavuus on mennyt audin takapenkeillä plösillessä. Ei uskaltanut ottaa edes valtiovarainministerin paikkaa, on se nynny. Lihava nynny.
Eivät persut ainakaan vielä lähde hallituksesta. Se olisikin psykologisesti tyhmää, sillä äänestäjät muistavat pitkään vuoden takaisen yhteiskuntasopimusväännön ja matuvirran, jotka veivät jo silloin valtaosan persujen kannatuksesta. Kun tilanne tasottui, persut ovat säilyttäneet kannatuksensa varsin hyvin. Tämä viimeisin notkahdus on luultavasti vain näille kuukausittaisille kyselyille tyypillinen mittausvirhe. Ensi kuussa persujen kannatus lienee jälleen yli kahdeksassa prosenttiyksikössä. Sitä paitsi ensi vuoden budjettiin ei ole tulossa lisäleikkauksia sen päälle, mitä jo keväällä sovittiin.
Eli Soinin kannattaa näyttää vielä pari vuotta, että persut ovat vastuullinen puolue ja katsoa, onko sillä jopa hieman ulosotettavaa talouden kasvusta eli kannatus lähtisi hienoiseen nousuun. Jos tarvetta on, hallituksesta ehtii lähteä lähempänä eduskuntavaalejakin.- hehhh
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Eivät persut ainakaan vielä lähde hallituksesta. Se olisikin psykologisesti tyhmää, sillä äänestäjät muistavat pitkään vuoden takaisen yhteiskuntasopimusväännön ja matuvirran, jotka veivät jo silloin valtaosan persujen kannatuksesta. Kun tilanne tasottui, persut ovat säilyttäneet kannatuksensa varsin hyvin. Tämä viimeisin notkahdus on luultavasti vain näille kuukausittaisille kyselyille tyypillinen mittausvirhe. Ensi kuussa persujen kannatus lienee jälleen yli kahdeksassa prosenttiyksikössä. Sitä paitsi ensi vuoden budjettiin ei ole tulossa lisäleikkauksia sen päälle, mitä jo keväällä sovittiin.
Eli Soinin kannattaa näyttää vielä pari vuotta, että persut ovat vastuullinen puolue ja katsoa, onko sillä jopa hieman ulosotettavaa talouden kasvusta eli kannatus lähtisi hienoiseen nousuun. Jos tarvetta on, hallituksesta ehtii lähteä lähempänä eduskuntavaalejakin.>>>Ensi kuussa persujen kannatus lienee jälleen yli kahdeksassa prosenttiyksikössä<<<
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.32879651 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02340Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662216- 1771886
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181731260RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421107