Oon 16-tyttö ja mulla on diagnosoituna svt, kammio- ja eteisperäsiä lisälyöntejä. Kävin 3kk sitten katetriablaatiossa, mikä ei onnistunut, syytä ei tiedetä joten uudelleen oon menossa jossain vaiheessa
Mulla on jo kauan vaivannut sellanen asia, että mulla alkaa melkein aina rasituksessa lisälyönnit. Harrastan tanssia aktiivisesti monta kertaa viikossa. Koreografian/sarjan aikana en välttämättä huomaa lisälyöntejä, mutta heti sarjan jälkeen tai rauhallisemmassa kohdassa huomaan että muljuu. Tää muljuminen jatkuu koko loppuillan/päivän. Aina myös rasituksen jälkeen, kun rauhotun niin sydän alkaa yhtäkkiä (ikään kuin pieniä kohtauksia) lyömää tosi voimakkaasti ja vähän nopeemmin. Samaa aikaa mulle tulee sellasia tosi outoja ja inhottavia tuntemuksia, jotka tuntuu rintakehällä ja etenkin vasemmalla puolella (myös kaulassa). Se tulee ikään kun pienissä sarjoissa, jonka jälkee tulee muutaman sekunnin tauko kunnes alkaa taas sama. Olo on tän aikana aina tosi heikko ja jos nousen seisomaan, niin alkaa huippaamaan.
Onko kenelläkään mitään hajua mitä tää vois olla? Sydän on rakenteeltaan ihan terve yms. Silti tällanen vaivaa ja tuntuu jo siltä ettei tää oo normaalia. Pystyn aina illan päätteeksi arvioida olenko liikkunut paljon sinä päivänö. Jos en ole tehnyt mitää, ni sydän ei oireile näin, mutta jos olen liikkunut, niin ilta on ihan hirveetä kärsimistä.
Kaikki avut ois tarpeen. En oo kerronu näistä mun lääkärille vielä, mutta ehkä pitäis. Any ideas? Alkaa kyllä jo vaivaamaan, kun tää on ollut mulla jo varmaan vuoden..
Lisälyönnit rasituksessa ja sen jälkeen?
51
10237
Vastaukset
- pompottaase
No eihän se lääkäri voi tietää sinun oireitasi jos et kerro niitä!Ihan ilmiselvästi kannattaa välttää rasitusta,ainakin kunnes on tutkittu kunnolla.On olemassa sydänsairauksia jotka on vaikea diagnosoida.Ja ottaa aikaa että ne löytyy.Oletko käynyt kardeologilla ihan,vai tavallisella lääkärillä?
- Huolestunuttyttö
Mulla on kardiologi kenellä aina käyn! Pitäis varmaan kertoa sille. Pelkään vaan, ettei asialle tehdä mitään, koska sydän on rakenteellisesti terve eikä mitään erityistä olla löydetty. Muutenkin tällä hetkellä yritetään selvittää miks kohtaus meni päälle vielä ablaation jälkeen, joten ne ei varmaan edes ota huomioon sitä mitä kerron.
Tietääkö joku voiko olla vaarallista, jos lisälyönnit alkaa rasituksessa?
- pompottaase
Onhan se vaarallista,mulla on sydänsarkoidoosi,ja usein rasituksessa tulee kammiotakykardia,jonka tahdistin siis hoitaa..Olen joutunut luopumaan sauvakävelystä,ja polkupyöräilystä,koska ihan selvästi etukeno asento provosoi rytmihäiriöitä.Lääkkeenä on beetasalpaaja,jota lisättiin,mikä meinaa sitä että se jarrruttaa sykkeen nousua,joten en saa enää liikunnasta samaa hyötyä kuin ennen.Ilmeisesti ablaatio ei ole tehonnut.Minulle on kans ehdotettu kyseistä toimenpidettä,koska sydämessä on vasemmassa kammiossa tulehduksen jättämä arpi.Kerro ihmeessa tuntemuksistasi kardeologillesi,onhan ne huomioitava!
- pompottaase
Itselläni silloin kun en vielä tiennyt sairauteni olemassa olosta,aloitin kuntonyrkkeilyn,ja ihmettelin kun alkulämmittelyiden jälkeen syke ei tasaantunutkaan,vaan läähätin,ja piti ihan tosissaan keskittyä siihen että saisin hengitykseni tasaantumaan.Näitä vastaavia tilanteita rasituksen yhteydessä oli useita ennen ensimmäistä sydänkohtausta,joka tuli kuitenkin levossa.En ymmärtänyt mistä oli kysymys,oli levoton olo,olin ihan hiestä märkä,olin hetken aikaa tajunnan menettämisen rajamailla,pissatkin oli mennyt alle.Eli rytmihäiriöni kääntyi itsekseen muutamia kertoja,kunnes jäi päälle.Oli vähällä etten menehtynyt,sitä menee sellaiseen tilaan ettei enää itse ymmärrä että on huonossa kunnossa,varsinkaan kun ei aiemmin ole ollut.Sydänoireisiin kannattaa aina suhtautua vakavasti.
- Mmmerkkari
Oisin kiinnostunut kuulemaan, jos aloittajan tilanteesta on selvinnyt mitään uutta? Kun kärsin itse pitkälti samankaltaisista oireista (kammioperäiset ekstrat rasituksessa ja sen jälkeen), mutta kardiologi vetoaa aina vain siihen, että sydän on ultrassa todettu terveeksi. Tiedän kyllä itse, ettei kaikki oo kunnossa. Koska oman käsitykseni mukaan juuri rasituksessa ilmenevät lisälyönnit eivät ole välttämättä kovin hyvä juttu, vaikka sydän olisikin rakenteellisesti ok (?). Kun mulla saattaa esim. kesken ripeän kävelyn alkaa kunnon lisälyöntisarja, jossa joka toinen lyönti on ekstra.
- Aloittajatyttö
Ei ole selvinnyt vielä mitään! Kerroin mun äidille, joka sitten soitti mun lääkärille Hesassa ja se sitten puhui mun lääkärin kanssa täällä Lahdessa. Ensi keskiviikkona saan holterin vuorokaudeksi. Lääkärit kiels mua etten saa tehdä harkoissa maksimisykkeellä eli pitää ottaa rauhallisemmin.
Kukaan ei ole kertonut miksi en saa tehdä täysiä harkoissa, mutta kuulin kun äiti puhui lääkärin kanssa puhelimessa, joka sanoi ettei ole kovin hyvä kun mun sydän muljui neljä tuntia rasituksen jälkeen.
Voin päivittää heti kun saan tietää lisää! - Mmmerkkari
Hyvä, että saat ton holterin. Itelläni on parhaillaan liikuntakielto ja 6.9. pitäis mennä rasitus-EKG:hen. Pelottaa kyllä aika lailla, että saan jonkun todella pahan rytmihäiriön kesken rasituskokeen (etenkin kun en ole uskaltanut kuukauteen harrastaa liikuntaa ja äkkiä pitäisi vetää noin raskas suoritus). Vaikka tietysti ois hyvä saada joitain häiriöitä provosoitua esiin.
Kerro joo sitten, että mitä sulla tosta holterista mahdollisesti selviää. Toivottavasti ei olis mitään kauhean vakavaa. Päivitän myös itse lisää myöhemmin.
- Rytmi2
Itselläni on ollut 3 vuotta rytmihäiriöitä rasituksessa ja levossa. Olen 22-vuotias nainen. Tutkittu on ultralla, rasituskokeella ja holterilla. Kuulemma hyvänlaatuisia, hermosto on vain ylivilkas.
- Mmmerkkari
Huojentavaa kuulla, et noi rasituksessakin ilmenevät voi olla joskus hyvälaatuisia. Omalla kohdalla vaan arveluttaa, kun pelkässä kävelyssä voi jo alkaa bigeminia (joka toinen lyönti on kammiolisälyönti) heikotus. Ja usein niitä tulee myös heti rasituksen jälkeen. Onko sulla siis ollut just näitä lisälyöntejä? Oon epäillyt, et mulla saattais olla ehkä jotain ylimääräsiä johtoratoja, mutta mikään elektrofysiologinen tutkimus ei kauheesti innostais...
- Mmmerkkari
Mmmerkkari kirjoitti:
Huojentavaa kuulla, et noi rasituksessakin ilmenevät voi olla joskus hyvälaatuisia. Omalla kohdalla vaan arveluttaa, kun pelkässä kävelyssä voi jo alkaa bigeminia (joka toinen lyönti on kammiolisälyönti) heikotus. Ja usein niitä tulee myös heti rasituksen jälkeen. Onko sulla siis ollut just näitä lisälyöntejä? Oon epäillyt, et mulla saattais olla ehkä jotain ylimääräsiä johtoratoja, mutta mikään elektrofysiologinen tutkimus ei kauheesti innostais...
Niin ja olen siis 25-vuotias nainen.
- rytmi2
Rasituksessa on ollut joskus bigeminiaa hetken. Viime talvena kovassa pakkasessa poljin kouluun ja silloin yksittäisiä lisälyöntejä ja myös bigeminiaa tuli useaan otteeseen.
Rasituksen yhteydessä/jälkeen tulee välillä yksittäisiä lisälyöntejä, harvemmin bigeminiaa. Levossa esiintyy useammin. Heikotusta ei ole koskaan tullut rytmihäiriön sattuessa. Oletko käynyt ultrassa tutkituttamassa sydämesi?
Vuosi sitten syksyllä sain parin minuutin kestoisen sekokohtauksen levossa, jossa joka toinen lyönti oli rytmihäiriö. Se johtui ilmeisesti nautitun alkoholin ja hermoston yhteisvaikutuksesta, nimittäin samana päivänä olin ollut todella hermona. - Mmmerkkari
Ultra on kyllä otettu ja sydämen rakenne on sen mukaan normaali. Monesti olen pelännyt esim. CPVT:n mahdollisuutta, kun sehän ei käy ilmi mistään kuvantamistutkimuksista. Mutta luulisi, että taju olisi jo tähän mennessä lähtenyt korkeiden sykkeiden aikana, jos minulla olisi kyseinen sairaus?
Rasitus-EKG siirtyi valitettavasti lokakuun alkuun, sillä aiemmin sovittuna ajankohtana lämpö nousi yllättäen. Useamman kuukauden ajan minulla on ollutkin aina toisinaan lämpöilyä, joka kestää yhtäjaksoisesti viikon tai enemmän. Tämä on herättänyt epäilyksen mahdollisesta sydänlihastulehduksesta, vaikka siihen viittaavia muutoksia ei olekaan kokeissa tähän mennessä näkynyt.
Onko aloittajan tilanteesta selvinnyt vielä mitään uutta?
- aloittajatyttö
Hello!
Tulokset holterista tuli jo tiistaina. Vuorokauden aikana oli tullut 283kpl (250 enemmän, kuin 2 vuotta sitten)kammioperäistä lisälyöntiä. Uutena oli bigeminia, jota esiintyi jonkun verran. Rasituksessa (olin tanssitunnilla) havaittiin kolme kammioperäistä lisälyöntiä perättäin ja sen takia ohejlmoidaan rasitusergometriakontrolli. Holtertutkimus lähetetään vielä HUS:iin tutkittavaksi ja (ei liity tähän) loppuvuodesta kontrolli epäonnistuneesta katetroinnista.
Aloitin beetasalpaajan (määrätty, koska sain kaksi svt-kohtausta) ja siksi ei ole pahemmin muljunut sydän.
Toivotaan, että rasitustestistä selviää enemmän. - nallekarkkii
Up!
- Mmmerkkari
Onko HUS:ista kuulunut vielä mitään uutta?
- aloittajatyttö
Ei vielä.. Tässä odottelen niin kun viimeistä päivää.. Vihaan odottamista!! Toivotaan, että saan kohta lisää tietoa. Odottelen myös sitä aikaa rasitustestiin..
- Mmmerkkari
Odottelu on tosiaan ihan kamalaa, etenkin kun on jostain tällaisesta kyse. Itelläni se rasitus-EKG on ensi maanantaina ja tulokset pelottaa jo valmiiksi. Muutenkin pää hajoaa näiden pahentuneiden lisälyöntien kanssa, kun ei ole mitään tietoa vieläkään, että ovatko vaarattomia vai eivät. Liikuntaa en ole uskaltanut harrastaa enää pitkiin aikoihin bigeminiakohtausten takia.
- Mmmerkkari
No, rasituskokeessa ei onnistuttu provosoimaan esille mm. bigeminiaa, jota olen kokenut jo useampaan kertaan rasituksen aikana. Mutta yksittäisiä kammiolisälyöntejä ilmaantui myös 120 watin kohdalla (syke tuolloin n. 160-170). Vaikka kardiologin mielestä tulokset eivät vaikuttaneet huolestuttavilta, niin itseäni hieman epäilyttää. Eikö hyvänlaatuisten lisälyöntien pitäisi kokonaan kadota rasituksen kasvaessa? En tiedä, uskallanko edelleenkään harrastaa liikuntaa entiseen tapaan. Varsinkin nyt kun tiedän, että kammioekstroja esiintyy myös kovemmilla syketasoilla (en itse edes tuntenut niitä lyöntejä, jotka kokeessa havaittiin).
- Eko....s
Itselläkin mielestäni viimeisen vuoden aikana lisääntynyt rytmihäiriöt myös rasituksessa. Tosin jostain syystä tuo tuntuu riippuvan sen hetkisestä stressistä: lenkkeily on perseestä ja ärsyttävää, ja silloin rytmihäiriöitä tulee, kun taas tanssia harrastaessa nautin liikunnasta ja silloin unohdan kehoni kuuntelun eikä rytmihäiriöitä tunnu tulevan.
- Mmmerkkari
Mikä aloittajan tilanne on nyt?
- Aloittajatyttö
Vieläkin odotan aikaa rasitustestiin.. Aika tuli jo n. viikko sitten, mutta se olisi ollut maanantaina, mutta olin matkalla niin en päässyt. Lupasivat lähettää uuden ajan, koska lääkärini tekee tutkimuksen eli hänen pitää olla paikalla silloin.
- Mmmerkkari
Entäs nyt? Onko sieltä HUS:ista kuulunut jo jotain? Mulla itelläni nää lisälyönnit on alkaneet noudattaa entistä enemmän just sitä kaavaa, et ne pahenee heti rasituksen jälkeen. Tää on todella häiritsevää, eikä mitään lisätutkimuksia aiota enää kuitenkaan tehdä...
- Aloittajatyttö
Mmmerkkari kirjoitti:
Entäs nyt? Onko sieltä HUS:ista kuulunut jo jotain? Mulla itelläni nää lisälyönnit on alkaneet noudattaa entistä enemmän just sitä kaavaa, et ne pahenee heti rasituksen jälkeen. Tää on todella häiritsevää, eikä mitään lisätutkimuksia aiota enää kuitenkaan tehdä...
Heii. Olin tän viikon maanantaina rasituskokeessa ja kappas vaan ei näkynyt mitään.. Iha maksimisykkeen saavutin ja oli tosi rankkaa, mutta ei.. Mun lääkäri oli ihan ihmeissään, koska mulla alkaa melkein aina lisälyönnit tanssissa, mutta ei nyt.. Hän sanoi, että lähettää testin HUS:iin ja siellä sitten päättävät mitä seuraavaksi..
Menee kyllä hermot tällaiseen. Just tossa eilen olin tosi rankalla tanssitunnilla ja sen jälkeen sydän muljui yli 3 tuntia putkeen (minutissa kymmeniä lisälyöntejä) kunnes nukahdin ja kun heräsin niin jatkui.. En tiedä oisko kannattanut mennä päivystykseen tai jotain, koska olo oli tosi heikko.. No ei voi mitään.
Joka tapauksessa ärsyttää tää koko juttu. Pelkään, ettei sieltä löydy mitään tai tutkimukset lopetetaan, koska en todellakaan oo valmis elämään tän kanssa.. Lääkkeitäkään en haluais syödä, mutta en kyllä haluis kärsiäkää jokaisen rankan rasituksen jälkeen...
Ja siis unohdin sanoa, ettei HUS:sta ole kuulunut mitään.. Mun tuurilla ne on unohtanut.. - Mmmerkkari
No voi ei. Miten sulla on nyt mennyt? Mulla kävi melko samalla tavalla ton rasituskokeen kanssa, koska rasituksessa ilmeni vain muutamia kammiolisäreitä ja palautusvaiheessa ei sitten yhtään (vaikka silloin niitä on aina). Tutkimukset lopetettiin omalla kohdalla siihen. Mutta tilanne näiden lisälyöntien kanssa ei ole silti yhtään parantunut, tänäänkin taas lenkillä niitä alkoi tulla ihan peräjälkeen. Ahdistavaa. Kun ei voi olla edes varma, että onko nää lopulta vaarallisia vai ei.
Syön Orlocia, mutta se ei aina tahdo auttaa. Enkä haluaisi loputtomiin käyttää beetasalpaajia, kun itselläni ne aiheuttavat turvotusta ja nostavat sokeriarvoja. - aloittajatyttö
Mennyt ihan ok. Nyt lomalla, kun ei ole harkkoja ollut niin sydän ollut ihan okei, mutta heti kun harkat taas alkoi ja tein vähän niin heti alkoi muljuminen..
Rasitustestin tulos tuli ennen joulua ja siinä luki vain ettei mitään löytynyt.. Sain myös ajan Meilahteen (katetriablaation kontrolli) ja toivon, että tämä asia tulisi siellä puheeksi, koska tulokset kuitenkin lähetettiin sinne.
Ärsyttää niin paljon, koska alan pikkuhiljaa olemaan ammattitanssija ja treenaan paljon. Jouduin koko syksyn ottamaan iisimmin, koska en lisälyöntien takia saanut rasittaa sydäntä liikaa. Mitään ei löytynyt ja voi olla, että joudun elämään tämän kanssa. Paljon treenaavalle se on tosi raskasta jos joka treenin jälkeen muljuu.. Lääkkeitä en haluaisi syödä, koska silloin treeneissä on raskaampaa ja hengästyn nopeammin..
Mitä tämän kanssa voi tehdä??
Itse syön Metoprololia, joka siis estää svt-kohtauksia. Olen huomannut, että lääkkeen aloitettua lisälyönnitkin pysyvät poissa, mutta vähän ajan päästä ne tulevat silti takaisin. Joten lääkkeistä ei välttämättä edes ole apua..
- kivaaa093
Kuulostaa kyllä tutulta noi että rasituksen jälkeen illalla alkaa tulla lisälyöntejä, vaikka itse kyllä sanoisin niitä tauoiksi kun siltä ne ainakin itsellä tuntuvat. Juuri viime yö oli kamala, en nukkunut juuri yhtään ja jäin menemättä kouluun. Aamulla taas nyt jatkunut samat tuntemukset.
- Heluna_
Sun kannattais pyytää magneettikuvaus. Ultra ei ole yhtä tarkka, siinä ei välttämättä näy jotkut sydänsairaudet taudin alkuvaiheessa.
- Aloittajatyttö
Tänään kävin juuri Meilahdessa kontrollissa. Lääkäri ei sanonut mitä tästä eteenpäin, mutta sen tiedän ettei minulla ole enää kieltoa rasituksessa. Tuo tieto ei auttanut mitenkään, koska nyt kun alan kunnolla treenaamaan niin tiedän, että oloni tulee olemaan ihan hirveä sen aikana ja jälkeen.. Ärsyttävää!
- 998
Moi. Mites nykyään menee? Onko vieläkään selvinnyt mitää kummempia?
- Aloittajatyttö
Hei. Sama rata jatkuu. Rasituksessa alkaa lisälyönnit, jotka jatkuvat monta tuntia eteenpäin.
Sain noin kk sitten kirjeen, jossa lääkärini selitti, mitä se kolmen kammiolisälyönnin sarja oli. En kyllä oikein saanut siitä selvää ja auki jäi koko asia.
Tutkimukset lopetettiin ja ärsyttää, koska oireet ja kärsiminen pysyy...
- nuorikaver1
Olisiko tuo kolme kammioekstran sarja ollut lyhytkestoinen kammiotakykardia? Itsellä tällä hetkellä semmonen noidankehä menossa lisälyöntien ja sykkeen tarkkailun kanssa ettei mitään järkeä. Kaksi kertaa oireiden aikana päivystyksessäkin, mutta ikinä ei kuulemma mitää ihmeellistä löydy. Lääkärit ei edes holteria anna tiedä sitten miksei.. Kai se pitää mennä yksityiselle tuhlaan tonneja. Huolestuttaa pienekin muljadus taikka sykkeen vaihtelu vaikka lääkärit sanoo normaaliksi eikä oikein uskalla enää liikuntaakaan harrastaa kun tuntuu, että sydän ei kestä vaikka ennen joulukuuta tuli vuoden päivät treenattua kovallakin sykkeellä enkä vielä silloin mitään huomiota kiinnittänyt sykkeeseen taikka sydämen toimintaan. Koko tämä helvetti alkoi yhdestä tiheälyöntisyys kohtauksesta minkä sain joulukuun alussa yöllä. Tsemii sulle tosi paljon ja minkälainen vointi on tällä hetkellä?
- Aloittajatyttö
Olen itsekin miettinyt tuota, että olisiko se ollut lyhytkestoinen kammiotakykardia. Lääkäri ei mitään siitä edes ole maininnut, joten en osaa sanoa:/
Onko sinula nuorikaver1 todettu kammiotakykardiaa tai muuta vastaavaa?
Kiitos samoin! Voin oikeastaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Jatkuvasti muljuu rasituksessa ja sen jälkeen. Joskus on myös päiviä, että muljuu koko päivän aamusta iltaan, eikä lopu millään. Tämän lisäksi avnrt-kohtaukset ovat lisääntyneet ja kärsin siihen liittyvistä muistakin oireista jatkuvasti.. Ei mene hyvin ei. - Toimivana
Aloittajatyttö kirjoitti:
Olen itsekin miettinyt tuota, että olisiko se ollut lyhytkestoinen kammiotakykardia. Lääkäri ei mitään siitä edes ole maininnut, joten en osaa sanoa:/
Onko sinula nuorikaver1 todettu kammiotakykardiaa tai muuta vastaavaa?
Kiitos samoin! Voin oikeastaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Jatkuvasti muljuu rasituksessa ja sen jälkeen. Joskus on myös päiviä, että muljuu koko päivän aamusta iltaan, eikä lopu millään. Tämän lisäksi avnrt-kohtaukset ovat lisääntyneet ja kärsin siihen liittyvistä muistakin oireista jatkuvasti.. Ei mene hyvin ei.Mikset lopeta sydämen rasittamista niin ei mulju ?
- Aloittajatyttö
Toimivana kirjoitti:
Mikset lopeta sydämen rasittamista niin ei mulju ?
Hyvä kysymys. Yksi syy on se, että harrastan tanssia ja rakastan sitä yli kaiken. Rakastan muutenkin liikuntaa, joten en voisi edes kuvitella eläväni ilman sitä. Toisekseen, miksi edes lopettaisin, jos mitään ei ole löytynyt? Kaikki perustutkimukset on tehty, mutta mitään ei ole löytynyt. Vaikka epäilen kyllä että sieltä vielä jonain päivänä löytyy jotakin.
- nuorikaver1
Ei ole kammiotakykardiaa, mutta svt ja sinustaky kyllä löytyy. Myös lisälyöntejä silloin tällöin jotka ei tunnu yleensä muljahduksina vaan "taukoina". Mulla myös rintaranka ja niskat aivan lukossa.. Oon kuullut, että ne voi aiheuttaa kanssa rytmihäiriöitä ja muita tuntemuksia joten olen heittänyt nyt hetken ajan nuo sydänoireet jumien piikkiin vaikka en sitä alitajuntaisesti kyllä uskokkaan. Olisi se hienoa jos joku keksisi poppaskonstin tähän ja vaivat katoaisi ja elämä olisi niinkuin ennen.. Kuitenkin vasta 18 vuotias, mutta kaippa se sitten pitää tämän kanssa kärvistellä lopun elämäänsä.
- kammiolisä
Moro! Minkälainen tilanne sulla on tällä hetkellä? Luojan kiitos löysin tänne jossa muutkin kärsii samoista oireista. On helpottavaa tietää, että ei ole yksin. Itsellä myös kammiolisälyöntejä, huonoo oloa ja huimausta rasituksessa. Tällä hetkellä odottelen pääsyä holteriin ja rasitus-ekg:hen.
- Aloittajatyttö
Hei. Samoin, ihana kuulla, ettei ole ainoa!!
Aika lailla samoilla linjoilla mennään vielä. Juuri oli Zenicor-laite kolme viikkoa lainassa ja eilen vein sen takaisin sairaalaan. Tutkittiin yhtä outoa oiretta, mikä myös tulee aina rasituksen jälkeen. Toivon niin paljon, että edes jotain löytyisi, jotta saisin edes jonkun pienen selityksen. Olen niin kyllästynyt voimaan huonosti rasituksen jälkeen.
Oletko kammiolisä ollut ennenkin tutkimuksissa vai onko tuo ensimmäinen kertasi?
- kammiolisä
Moi taas! Onkos tuo Zenicor niin sanottu oire-ekg? Olen ollut siis perus tutkimuksissa aikaisemmin tänä vuonna jossa otettiin lepo-ekg, verikokeita ja ultra. Sydän kuulemma rakenteellisesti terve, mutta silti pelottaa esimerkiksi sydänsarkoidoosin mahdollisuus. Sehän ei vissiinkään ultrassa edes näy. Kävin myös jokin aika sitten kiropraktikolla avauttamassa selkää ja rintarankaa, ei näkyvää helpotusta ainakaan vielä. Pelottaa myös törkeästi, että kammiolisälyönti aiheuttaa kammiotakykardian ja sitä kautta kammiovärinään ja äkkikuoleman.
Miten itselläsi menee? Vieläkö muljuaa samaan rataan rasituksen jälkeen? Onko sinulla hengenahdistusta taikka huimausta rasituksessa?- Aloittajatyttö
Moii! Joo, Zenicorilla tarkoitan juurikin oire-ekg:ta!
Minullakin on tehty noita tutkimuksia ja sydän rakenteellisesti terve, mutta minuakin pelottaa sydänsarkoidoosin yms mahdollisuus. Et siis ole yksin!
Ei mitää uutta oikeastaan... Muljuu ihan samaan malliin kuin aina.. ärsyttää://
Harvoin on hengenahdistusta rasituksessa, samoin huimausta.
Olen todennut, että lisälyönnit lisääntyivät huimasti katetriablaation jälkeen.. Ennen lisälyöntejä saattoi esiintyä ehkä kerran viikossa ja joskus vain rasituksessa/jälkeen, mutta nykyään muljuaa joka päivä ja rasituksen jälkeen aina!
- kammiolisä
En muista nyt mistä luin, mutta jollain muullakin oli ablaation jälkeen lisälyönnit lisääntynyt paljon ja nimenomaan rasituksessa. Oletko lääkärille puhunut tuosta, että lisälyönnit lisäänty ablaation jälkeen? Itsellä oli tuossa pari yötä sitten taas semmonen lisälyöntisyys "kohtaus" että meinasin päivystykseen lähteä, mutta sitten se meni ohitte (nukahdin) joten en sitten mennytkään. Lääkäri määräsi uutta beetasalpaajaa jonka vuoksi liikunta on hieman vaikeaa kun ei syke meinaa millään nousta ja hengästyy samantien. Liikunnan aikana muljahdukset tuon johdosta kyllä pysynyt poissa, mutta liikunnan jälkeen taas muljuaa ja muljuaa.. On tämä kyllä aikamoista helvettiä.
- Aloittajatyttö
En ymmärrä, miksi lisäyönnit lisääntyivät ablaation jälkeen.. Mutta siis en ole vielä maininnut asiasta lääkärille, mutta varmaan pitäisi ja mainitsenkin seuraavan kerran!
Itsekin olen monta kertaa meinannut lähteä päivystykseen, koska on ollut niin hirveä lisälyöntisyyskohtaus yms. En kuitenkaan ole ikinä lähtenyt.
Minulla ei edes beetasalpaaja pidä lisälyöntejä poissa. Liikuntakin on vaikeaa, kun syke ei nouse kunnolla ja hengästyy nopeammin(jos beetasalpaaja siis käytössä).
Minulle lääkäri määräsi vähän aikaa sitten beetsalpaajaa niiden outojen "kohtausten" takia, mutta voi olla, että ne liittyvät tähän SVT -rytmihäiriöön. Muutenkin uusi ablaatio todennäköisesti tulossa vuoden sisällä.
- Lisälyönti
Fb:ssä löytyy vertaistukiryhmä lisälyönneistä kärsiville.
https://m.facebook.com/groups/910268529146232 - lisälyönnitjarasitus
Rasituksen aikana tulevat lisärit on aika yleisiä (useimmat ihmiset ei vaan tunne niitä) ja yleensä vaarattomia, jos yksittäisiä eikä jää päälle. Ne on ne rasituksen jälkeen eli palautumisen aikana tulevat lisärit jotka on huolestuttava merkki.
- Anonyymi
ja höpön höpön.. vaarattomia lisälyöntejä voi ilmetä rasituksessa, sen jälkeen ja ihan vain levossa. Tuollainen asiasta tietämätön vihjailu aiheuttaa vain lisää stressiä, mikä johtaa lisälyöntien määrän lisääntymiseen ihmisillä jotka tämän asian kanssa kamppailevat. Neuvoni onkin, että käytte lääkärissä, tutkimuksissa jos asia mietityttää ja aiheuttaa ahdistusta. Ja sitten se tärkein, uskotte mitä asiantuntija (sydänlääkäri) antaa diagnoosiksi. Jos ne ovat vaarattomia, niitä ne todennäköisesti ovat, vaikka oma tunne ja tuntemukset ovat kohtauksen/tai pitkin päivää tulevien ekstrojen tullessa ahdistavia. Tieto vaarattomuudesta ja asennoituminen sen mukaan on avain parempaan. Ja vielä sellainen positiivinen asia, että nämä lisälyönnit saattavat muuttaa ilmaantumistaan, toisinaan niitä saattaa esiintyä runsaasti , sitten vähemmän ja harvemmin ja jopa loppuvat. Lopuksi tiedoksi miksi näitä kirjoittelen, on oma elämän kokemus kyseisestä häiriöstä kärsien vuosissa laskettavissa. Hyvää kevään jatkoa, tasaisin tyrmin ilman ahdistusta.
- Anonyymi
Moikka. Hauska, että tämä keskustelu vielä elää. Olen siis tämän keskustelun aloittaja ja siitä on melkein kolme vuotta, kun tämän keskustelun aloitin.
Update:
- Olin toisessa katetriablaatiossa tammikuussa 2018, jossa svt saatiin pois.
- Ablaation yhteydessä löytyi pfo eli patent formalen ovale = eteisten välissä on reikä
- Lisälyöntisyyttä rasituksessa esiintyy vieläkin ja sitä on tutkittu, mutta en edelleenkään ole saanut vastausta.
- Sydämessäni on myös toisen asteen etesikammiokatkoksia, jotka tekee sen, että sykkeeni tippuu etenkin yöllä todella hitaaksi. Alin mitattu syke on 33.
- Minulla ilmenee edelleen jotain tiheälyöntisyyskohtauksia, joita ei olla vielä saatu filmille. Lisää tutkimuksia siis tulossa tulevaisuudessa.
Tälläistä siis kuuluu:D- Anonyymi
Hienoa aloittaja että viitsit vielä päivittää tilannettasi . Hienoa myös se, että sydäntäsi on tutkittu, jotain löydetty ja hoidettu. Näitä keskusteluja lukiessa jää aina miettimään mitä kirjoittajille kuuluu ajan kuluessa. Ja kun kuulee kuulumisia, onhan se näyte siitä, että elämä on jatkunut, kaikesta huolimatta. Itselläni myös ablaatio tehty vuosia sitten kun sydän lähti maratoonille aikaajoin. Ne jäivät mutta lisälyönnit säilyivät ja runsaimmin ja näin vanhemmiten lisääntyneet. Mutta kuten tuolla aikaisemmin sanotaan, välillä niitä on hyvinkin vähän ja sitten kausia jolloin tulee runsaasti. Hyvää jatkoa sinulle aloittaja ja muille tänne eksyneille.
- Anonyymi
Hei, miten tilanne eteni tuosta. Enää ei tule lainkaan rasitukseen liittyviä rytmihäiriöitä? Vai?
Kiitos :)
- Anonyymi
Vieläkö täällä kerrottaisiin mitä aloittavalle kuuluu? :) Itse kärsin lisälyönneistä toisinaan, joskus enemmän joskus vähemmän. EK:t ja Holter on otettu, sydän on kuunneltu eikä mitään vikaa löytynyt.
- Anonyymi
Hyvin usein kilpirauahsen vajaa-liikatoiminta aiheuttaa flimmeriä, sitä vaan ei lääkärit eivät tutki eikä muuta kuyin todeta oleva viitearvoissa. Samoin ALHAINEN FERRITIINI vaikka Hb oliskin viitearvoissa. Kannattaa tutkia netistä ja vaatia tarvittavat tutkimukset eikä luottaa lääkäriin .
- Anonyymi
Moikka!
Olen keskustelun aloittaja ja olen nykyään 21-vuotias. Svt-kohtauksia ei ole enää ollut tammikuun 2018 jälkeen, kun toinen katetriablaatio tehtiin.
Sydämeni tutkittiin vuosi sitten yksityisellä eikä silloin löytynyt mitään, mutta nyt se tutkitaan uudelleen. Rasituksessa tulee edelleen lisälyöntejä ja epämääräistä tykyttelyjä. Syke saattaa tykyttelyn aikana olla seistessä 120-150/min ja istuessa 90-120/min... välillä on pakko mennä istumaan koska tulee niin.
Että sellasta...- Anonyymi
Minulla tulee myös rasituksessa lisälyöntejä, levossa kadonneet miltei kokonaan. Taustaani; anoreksiasta paraneminen alkaen 2019, vakava masennus, ahdistuneisuushäiriö, ADHD sekä Asperger. Helppohan se toki olisi laittaa mielenterveyden ja stressin piikkiin mutta pelottaa ovatko nämä vaarallisia. Holger 72h on tehty ja siellä kammiolisälyöntejä 1800/kolme päivää eli kuulemma todella vähän, 600 per päivä. Sydän on kuunneltu myös monen lääkärin ja kardiologin toimesta. Vihaan liikuntaa yli kaiken mutta pelottaa silti voinko enää koskaan liikkua normaalisti, painonnousu pelottaa edelleen vaikka anoreksiasta olenkin jo parantunut. Tuntuu todella ahdistavalta ettei näihin saa mitään vastausta mistä johtuvat, itseänikin pelottaa se, kestääkö sydän tämänlaista muljuamista ja voiko se olla normaalia kun tulee lähinnä rasituksessa ja palautuessa (noin 15min palautumisen jälkeen kevyen liikunnan jälkeen, raskasta en uskalla harrastaa kun liikunnan jälkeen pyörryttää ja henki ei meinaa kulkea, kuntoni on toki myös surkea kun olin yli 2 vuotta ilman liikuntaa parantumisvaiheessani)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019